Ortodoksi.net - Käyttäjän muokkaukset [fi]

Paastoton viikko

2026-07-19T11:11:16Z

Hannu:

<h2>Paastoton viikko: Suureen paastoon valmistautumisen yllättävä alku</h2>
 
[[Kuva:Fariseus_publikaani_net.jpg|thumb|400 px|<center>Fariseus ja publikaani </center>]]
<center>''Paetkaamme fariseuksen ylpeyttä'' 
''ja oppikaamme publikaanin nöyryys,'' 
''huutaen Vapahtajalle:'' 
''Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'' 
(Triodion, publikaanin ja fariseuksen sunnuntain aamupalveluksesta) </center>
 
Kun ortodoksinen kirkko alkaa johdattaa meitä kohti [[Suuri paasto|Suurta paastoa]], ensimmäinen askel ei olekaan paaston kiristäminen vaan päinvastoin: ''paastosta luopuminen''. Tätä aikaa kutsutaan ''paastottomaksi viikoksi'', ja se alkaa [[Publikaanin ja fariseuksen sunnuntai|publikaanin ja fariseuksen sunnuntaita]] seuraavana maanantaina, kolme viikkoa ennen Suuren paaston alkua. Tänä vuonna 2026 siis se alkoi maanantaina 26.1.2026. 
 
Paastoton viikko kuuluu [[Triodion]]in kauteen, joka on koko Suuren paaston liturginen ja hengellinen esivaihe. Kirkko ei siis siirry paastoon äkillisesti, vaan rakentaa siihen johtavan tien harkitusti ja pedagogisesti. 
 
<h2>Mitä paastoton viikko tarkoittaa käytännössä</h2>

Paastoton viikko on nimensä mukaisesti viikko, jolloin ''paastosäännöistä on vapautus''. Erityisesti tämä näkyy siinä, että myös keskiviikkona ja perjantaina saa syödä tavallista ruokaa, mukaan lukien lihaa ja maitotuotteita. Viikko ei ole tarkoitettu mässäilyyn tai välinpitämättömyyteen, vaan se on tietoinen ja kirkollisesti perusteltu poikkeus ortodoksisen elämän tavanomaisesta paastorytmistä. 
 
Tämä vapautus ei ole lipsumista, vaan osa kirkon opetusta. Paastoton viikko muistuttaa, että paasto ei ole itseisarvo eikä hengellisen elämän mittatikku. Ihminen ei tule vanhurskaaksi sillä, mitä hän syö tai jättää syömättä, vaan sillä, millainen hänen sydämensä on Jumalan edessä.

<h2>Miksi kirkko tekee näin</h2>

Paastottoman viikon taustalla on publikaanin ja fariseuksen sunnuntain evankeliumiteksti. [[Fariseus]] paastosi ja noudatti sääntöjä tarkasti, mutta piti itseään muita parempana. [[Publikaani]] ei uskaltanut edes katsoa taivaalle, vaan pyysi nöyrästi Jumalan armoa. Kristus asetti esimerkiksi juuri publikaanin. 
 
Kirkko ikään kuin pysäyttää kuulijansa heti valmistuskauden alussa. Ennen kuin paasto alkaa, ennen kuin mitään luovutaan tai kiristetään, katse suunnataan sisimpään. Paasto ilman nöyryyttä ja katumusta voi kääntyä itseään vastaan ja ruokkia juuri sitä ylpeyttä, jota vastaan Kristus varoittaa. 
 
<center>''Älkäämme ylpeilkö paastolla,'' 
''sillä jos nöyryyttä ei ole,'' 
''paasto ei hyödytä meitä lainkaan.'' 
(Triodion, publikaanin ja fariseuksen sunnuntain veisuista) </center>
 
Paastottoman viikon paastosta vapautuminen on näin ollen hengellinen opetus. Se muistuttaa, että paasto on ''väline'', ei päämäärä, ja että oikea valmistautuminen Suureen paastoon alkaa mielen asenteesta eikä ruokavaliosta. 
 
<h2>Miten paastoton viikko näkyy ortodoksisessa arjessa</h2>

Monelle paastoton viikko herättää hämmennystä. Miksi juuri ennen Suurta paastoa paastoa ei ole lainkaan. Juuri tämä hämmennys on osa kirkon pedagogiikkaa. Se kutsuu tarkastelemaan omaa suhdetta paastoon ja kysymään, ''miksi paastoan¨¨ ja mitä siltä odotan. 
 
Paastoton viikko on hyvä aika hiljentää sisäistä suorittajaa. Se tarjoaa mahdollisuuden valmistautua tulevaan paastoon ilman painetta, pakkoa tai vertailua. Samalla Triodionin veisut alkavat vähitellen muovata jumalanpalvelusten sävyä, ja katumuksen teemat nousevat esiin, vaikka paasto ei vielä ala. 
 
<center>''Avaa minulle parannuksen ovet, elämänantaja,'' 
''sillä henkeni nousee varhain sinun pyhään temppeliisi,'' 
''kantaen synnin turmelemaa ruumista.'' 
(Triodion, veisu valmistusviikoilta) </center>

<h2>Hiljainen siirtymä kohti paastoa</h2>

Paastoton viikko ei jää yksittäiseksi poikkeukseksi, vaan se aloittaa asteittaisen valmistautumisen. Seuraavalla viikolla kirkko kutsuu ''luopumaan liharuoasta'', mutta sallii vielä maitotuotteet. Tätä seuraa viikko, jonka aikana myös maitotuotteista luovutaan, ja jonka päätteeksi ortodoksit [[Sovintosunnuntai|pyytävät toisiltaan anteeksi]] ja valmistautuvat aloittamaan Suuren paaston puhtain mielin. 
 
Näin kirkko kuljettaa ihmistä lempeästi mutta määrätietoisesti kohti paaston ydintä. Ensin opetetaan nöyryyttä ja oikeaa asennetta, sitten totutellaan luopumiseen, ja vasta lopulta astutaan varsinaiseen Suureen paastoon. 
 
<center>''Nöyryyden tietä kulkekaamme,'' 
''Kristuksen askelia seuraten,'' 
''jotta saavuttaisimme ylösnousemuksen ilon.'' </center>
 
Paastoton viikko muistuttaa, että Suuri paasto ei ala vatsasta vaan sydämestä.'' 
--- 
(''Kuvassa publikaani ja fariseus temppelissä – ortodoksinen ikoni, joka kuvaa [https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Luuk.+18%3A9-14 Luukkaan evankeliumin kohdan 18:9–14] kertomusta ja muistuttaa nöyryydestä ja katumuksesta.'')

Paastoton viikko

2026-07-19T10:52:16Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: <h2>Paastoton viikko: Suureen paastoon valmistautumisen yllättävä alku</h2> <center>Fariseus ja publikaani </center> <center>''Paetkaamme fariseuksen ylpeyttä'' ''ja oppikaamme publikaanin nöyryys,'' ''huutaen Vapahtajalle:'' ''Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'' (Triodion, publikaanin ja fariseuksen sunnuntain aamupalveluksesta) </center> Kun ortodoksinen kirkko alkaa johdattaa...

<h2>Paastoton viikko: Suureen paastoon valmistautumisen yllättävä alku</h2>
 
[[Kuva:Fariseus_publikaani_net.jpg|thumb|400 px|<center>Fariseus ja publikaani </center>]]
<center>''Paetkaamme fariseuksen ylpeyttä'' 
''ja oppikaamme publikaanin nöyryys,'' 
''huutaen Vapahtajalle:'' 
''Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'' 
(Triodion, publikaanin ja fariseuksen sunnuntain aamupalveluksesta) </center>
 
Kun ortodoksinen kirkko alkaa johdattaa meitä kohti [[Suuri paasto|Suurta paastoa]], ensimmäinen askel ei olekaan paaston kiristäminen vaan päinvastoin: ''paastosta luopuminen''. Tätä aikaa kutsutaan ''paastottomaksi viikoksi'', ja se alkaa [[Publikaanin ja fariseuksen sunnuntai|publikaanin ja fariseuksen sunnuntaita]] seuraavana maanantaina, kolme viikkoa ennen Suuren paaston alkua. Tänä vuonna 2026 siis se alkoi maanantaina 26.1.2026. 
 
Paastoton viikko kuuluu [[Triodion]]in kauteen, joka on koko Suuren paaston liturginen ja hengellinen esivaihe. Kirkko ei siis siirry paastoon äkillisesti, vaan rakentaa siihen johtavan tien harkitusti ja pedagogisesti. 
 
<h2>Mitä paastoton viikko tarkoittaa käytännössä</h2>

Paastoton viikko on nimensä mukaisesti viikko, jolloin ''paastosäännöistä on vapautus''. Erityisesti tämä näkyy siinä, että myös keskiviikkona ja perjantaina saa syödä tavallista ruokaa, mukaan lukien lihaa ja maitotuotteita. Viikko ei ole tarkoitettu mässäilyyn tai välinpitämättömyyteen, vaan se on tietoinen ja kirkollisesti perusteltu poikkeus ortodoksisen elämän tavanomaisesta paastorytmistä. 
 
Tämä vapautus ei ole lipsumista, vaan osa kirkon opetusta. Paastoton viikko muistuttaa, että paasto ei ole itseisarvo eikä hengellisen elämän mittatikku. Ihminen ei tule vanhurskaaksi sillä, mitä hän syö tai jättää syömättä, vaan sillä, millainen hänen sydämensä on Jumalan edessä.

<h2>Miksi kirkko tekee näin</h2>

Paastottoman viikon taustalla on publikaanin ja fariseuksen sunnuntain evankeliumiteksti. [[Fariseus]] paastosi ja noudatti sääntöjä tarkasti, mutta piti itseään muita parempana. [[Publikaani]] ei uskaltanut edes katsoa taivaalle, vaan pyysi nöyrästi Jumalan armoa. Kristus asetti esimerkiksi juuri publikaanin. 
 
Kirkko ikään kuin pysäyttää kuulijansa heti valmistuskauden alussa. Ennen kuin paasto alkaa, ennen kuin mitään luovutaan tai kiristetään, katse suunnataan sisimpään. Paasto ilman nöyryyttä ja katumusta voi kääntyä itseään vastaan ja ruokkia juuri sitä ylpeyttä, jota vastaan Kristus varoittaa. 
 
<center>''Älkäämme ylpeilkö paastolla,'' 
''sillä jos nöyryyttä ei ole,'' 
''paasto ei hyödytä meitä lainkaan.'' 
(Triodion, publikaanin ja fariseuksen sunnuntain veisuista) </center>
 
Paastottoman viikon paastosta vapautuminen on näin ollen hengellinen opetus. Se muistuttaa, että paasto on ''väline'', ei päämäärä, ja että oikea valmistautuminen Suureen paastoon alkaa mielen asenteesta eikä ruokavaliosta. 
 
<h2>Miten paastoton viikko näkyy ortodoksisessa arjessa</h2>

Monelle paastoton viikko herättää hämmennystä. Miksi juuri ennen Suurta paastoa paastoa ei ole lainkaan. Juuri tämä hämmennys on osa kirkon pedagogiikkaa. Se kutsuu tarkastelemaan omaa suhdetta paastoon ja kysymään, ''miksi paastoan¨¨ ja mitä siltä odotan. 
 
Paastoton viikko on hyvä aika hiljentää sisäistä suorittajaa. Se tarjoaa mahdollisuuden valmistautua tulevaan paastoon ilman painetta, pakkoa tai vertailua. Samalla Triodionin veisut alkavat vähitellen muovata jumalanpalvelusten sävyä, ja katumuksen teemat nousevat esiin, vaikka paasto ei vielä ala. 
 
<center>''Avaa minulle parannuksen ovet, elämänantaja,'' 
''sillä henkeni nousee varhain sinun pyhään temppeliisi,'' 
''kantaen synnin turmelemaa ruumista.'' 
(Triodion, veisu valmistusviikoilta) </center>

<h2>Hiljainen siirtymä kohti paastoa</h2>

Paastoton viikko ei jää yksittäiseksi poikkeukseksi, vaan se aloittaa asteittaisen valmistautumisen. Seuraavalla viikolla kirkko kutsuu ''luopumaan liharuoasta'', mutta sallii vielä maitotuotteet. Tätä seuraa viikko, jonka aikana myös maitotuotteista luovutaan, ja jonka päätteeksi ortodoksit [[Sovintosunnuntai|pyytävät toisiltaan anteeksi]] ja valmistautuvat aloittamaan Suuren paaston puhtain mielin. 
 
Näin kirkko kuljettaa ihmistä lempeästi mutta määrätietoisesti kohti paaston ydintä. Ensin opetetaan nöyryyttä ja oikeaa asennetta, sitten totutellaan luopumiseen, ja vasta lopulta astutaan varsinaiseen Suureen paastoon. 
 
<center>''Nöyryyden tietä kulkekaamme,'' 
''Kristuksen askelia seuraten,'' 
''jotta saavuttaisimme ylösnousemuksen ilon.'' 
''Paastoton viikko muistuttaa, että Suuri paasto ei ala vatsasta vaan sydämestä.'' </center>
--- 
(''Kuvassa publikaani ja fariseus temppelissä – ortodoksinen ikoni, joka kuvaa Luukkaan 18:9–14 kertomusta ja muistuttaa nöyryydestä ja katumuksesta'')

Tiedosto:Fariseus publikaani net.jpg

2026-07-19T10:49:28Z

Hannu: Tiedosto:Fariseus publikaani net.jpg Fariseus ja publikaani Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
Tiedosto:Fariseus publikaani net.jpg
Fariseus ja publikaani

[[Luokka:Kuvat]]

Akropolin Parthenon on ollut joskus kristillinen kirkko

2026-07-19T10:33:47Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: <center>Parthenon (kuva © Ortodoksi.net)</center> ''Akropolin Parthenon'', jota usein pidetään länsimaisen kulttuurin kirkkaimpana symbolina, toimi kristillisenä kirkkona lähes tuhannen vuoden ajan, noin vuosina 500–1450. Temppeli rakennettiin alun perin vuonna 432 eKr. jumalatar ''Athena Parthenoksen'' kunniaksi, mutta sen historiaan mahtuu useita suuria muutoksia. <h2>Temppelistä Jumalansynnyttäj...

[[Kuva:Parthenon_2000_hap.jpg|thumb|400 px|<center>Parthenon (kuva © Ortodoksi.net)</center>]]
''Akropolin Parthenon'', jota usein pidetään länsimaisen kulttuurin kirkkaimpana symbolina, toimi kristillisenä kirkkona lähes tuhannen vuoden ajan, noin vuosina 500–1450. Temppeli rakennettiin alun perin vuonna 432 eKr. jumalatar ''Athena Parthenoksen'' kunniaksi, mutta sen historiaan mahtuu useita suuria muutoksia.

<h2>Temppelistä Jumalansynnyttäjän kirkoksi</h2>

Kun kristinusko vakiintui ''Itä-Rooman valtakunnassa'' 400–500-luvuilla, Athenen temppeli muutettiin kristilliseksi kirkoksi. Se vihittiin Jumalansynnyttäjälle nimellä ''Panagia Athiniotissa'' (Παναγία η Αθηνιώτισσα), Ateenan Jumalansynnyttäjä. 
 
Parthenonista ja koko Akropoliin kukkulasta tuli merkittävä pyhiinvaelluskohde Bysantin aikana. Pyhiinvaeltajia saapui eri puolilta Kreikkaa ja laajemminkin ortodoksisesta maailmasta rukoilemaan Jumalansynnyttäjän suojelusta.

<h2>Muutos ilman tuhoa</h2>

Parthenonin muuttaminen kirkoksi tapahtui poikkeuksellisen hillitysti. Rakennuksen ulkoasuun ei tehty suuria muutoksia: päätykolmiot jätettiin ennalleen eikä antiikin veistoksia peitetty. Tämä viittaa siihen, etteivät kristityt suhtautuneet Akropoliin monumenttiin vihamielisesti, vaan kunnioittivat sen historiallista merkitystä. 
 
Rakennuksen sisäosat sen sijaan olivat vaurioituneet jo aiemmin tulipalon tai maanjäristyksen seurauksena, mahdollisesti jo 200-luvulla. 400–500-luvuilla Parthenon muutettiin kolmilaivaiseksi ''basilikaksi''. Se omistettiin aluksi ''Pyhälle Viisaudelle'' (Hagia Sofia) ja myöhemmin ''Jumalansynnyttäjä Panagia Athiniotissalle''. Keisari '''Justinianuksen''' aikana kirkko määriteltiin Ateenan katedraalikirkoksi.

<h2>Kirkollinen elämä ja hautapaikka</h2>

600-luvun lopulta lähtien kirkon ympäristöön alettiin haudata piispoja, papistoa ja muita kristittyjä. 1800-luvun kaivauksissa alueelta löydettiin runsaasti kristilliseen hautausmaahan liittyviä muistomerkkejä. Lisäksi esiin tuli marmorinen piirtokirjoitus sekä keisarien '''Justinianus I''':n ja '''Justinianus II''':n pronssirahoja ja '''Tiberius II''':n kultarahoja, jotka liittyivät Ateenan kirkkoon.

<h2>Parthenon kirkollisena tilana</h2>

Vähitellen kirkko koristeltiin [[Ikoni|ikonein]], mosaiikein ja bysanttilaisin seinämaalauksin. Itäinen sisäänkäynti suljettiin ja entisestä esipihasta muodostettiin [[solea]], joka korotettiin askelman verran. [[Alttari]] rakennettiin pentelisestä marmorista ja se lepäsi pienien porfyyripylväiden varassa. Sen yläpuolelle ripustettiin kultainen kyyhkynen [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] merkiksi. 
 
Alttaritilan pohjoispuolelle tehtiin tila pyhien lahjojen valmistamista varten ja eteläpuolelle sakaristo, jossa säilytettiin kirkollisia esineitä ja kirjoja. Kaarevan istuimen keskelle sijoitettiin piispan marmorinen istuin. Rakennuksen länsipää muutettiin kirkkosaliksi liittyväksi eteistilaksi, ja seinät peittyivät maalauksiin. Kirkossa oli myös [[amboni]] ja kellotorni. 
 
Alttarin yläpuolella, syvennyksessä, oli kullattu [[Jumalansynnyttäjä]]n kuva, jota koristivat lukuisat pienet kultaiset koristeet. Joitakin bysanttilaisten ikonien jäänteitä on yhä nähtävissä rakennuksen seinissä. Kirkossa paloi jatkuvasti lamppu, jonka juuret ulottuvat antiikin aikaan: jo '''Pausanias''' mainitsee lampun, joka paloi Athenen patsaan edessä.

<h2>Kirkosta moskeijaksi ja raunioiksi</h2>

[[Neljäs ristiretki|Neljännen ristiretken]] jälkeen vuonna 1204 Parthenon ryöstettiin ja muutettiin latinalaiskatoliseksi kirkoksi nimellä ''Santa Maria di Atene''. Frankkilaiskaudella se omistettiin ''Notre Damelle'' ja sen lounaiskulmaan rakennettiin korkea kellotorni. 
 
Kun osmannit valloittivat Ateenan vuonna 1458, kirkko muutettiin moskeijaksi ja kellotorni minareetiksi. Rakennus säilytti kuitenkin pääosin rakenteellisen yhtenäisyytensä aina 1600-luvulle saakka. 
 
Vuonna 1687 Venetsian ja Osmanien sodan aikana Parthenoniin osui tykinkuula. Rakennuksessa säilytettiin ruutia, ja räjähdys aiheutti valtavat tuhot sekä rakennukselle että sen veistoksille.

<h2>Jumalansynnyttäjän suojelus</h2>

Vuosisatojen ajan kristityt uskoivat, että Jumalansynnyttäjä suojeli Ateenan asukkaita ja pyhiinvaeltajia samalla tavoin kuin antiikin aikana ajateltiin jumalatar Athenen varjelevan kaupunkia. Tämä ajatus säilyi osana paikallista kristillistä perinnettä pitkälle Parthenonin kirkollisen käytön jälkeenkin. 
 
--- 
 
(''Tämä artikkeli on Ortodoksi.netin tekemä käännös ja lyhennelmä '''Philip Chrysopouloksen''' kirjoittamasta englanninkielisestä artikkelista. Valokuva Akropoliin Parthenonista on Ortodoksi.netin kuvakokoelmista)

Tiedosto:Parthenon 2000 hap.jpg

2026-07-19T10:29:56Z

Hannu: Parthenon (kuva © Ortodoksi.net) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
Parthenon
(kuva © Ortodoksi.net)

[[Luokka:Kuvat]]

In memoriam: Jarmo Hakkarainen

2026-07-02T18:00:39Z

Hannu:

'''Jarmo Hakkarainen 1955–2026'''
[[Kuva:Isa Jarmo 2a.jpg|thumb|400 px|left|<center>isä Jarmo (kuva © Anna Löppönen)</center>]]

Isä Jarmo Hakkarainen (s. 4.2.1955) kuoli kotonaan yhtä luonnollisesti ja vähäeleisesti kuin vanha karhu kainuulaisessa metsässä, kun aika oli tullut täyteen. Hänen kuolinpäivänsä oli hyvin todennäköisesti 5.3.2026. Jarmo kuoli itselleen ominaisesti. Hän oli ajattoman maailman ihminen, jonka elämänkulkua moderni teknologia ei määrännyt. Jarmo ei koskaan kokenut tarpeelliseksi hankkia puhelinta, jolla voi surffailla netissä, somettaa tai lähettää hymiöitä. Hän käytti kaupungilla asioidessaan pelkästään käteistä, luki sanomalehdet paperisina Joensuun maakuntakirjaston lukusalissa eikä edes kokenut tarpeelliseksi hankkia itselleen tietokonetta tai sähköpostiosoitetta jäätyään vuonna 2019 eläkkeelle Itä-Suomen
yliopiston käytännöllisen teologian lehtorin toimesta. Suosikkipesäpalloseuransa Sotkamon Jymyn sekä kirkkokunnan uutisia hän kävi harvakseltaan lukemassa kirjaston ja Carelicumin asiakaskoneilta. 
 
Jarmo myönsi auliisti, että askelten lyhentyessä ja vauhdin hiljentyessä haluttomuus hankkia elämää helpottavaa luottokorttia tai edes ottaa käyttöön pankkikortin lähimaksuominaisuutta oli ehdottobmasti ja nimenomaan jääräpäisyyttä. Sittenkin on ilmeistä, että hän tunsi itsensä hyvää tarkoittavia ystäviä paremmin. Hän pysyi liikkeessä viimeiseen elinpäiväänsä saakka ja lähti joka aamu ”kylille”, ”asioille”, ”käppäilemään” tai ”kaapunnille”, jollei pakkanen ollut aivan liian pureva tai helle kertakaikkisen raaka. 
 
Elämäntavan vanhanaikaisuudessa oli paljon sisäistä viisautta. Ihmisten kasvokkainen kohtaaminen oli Jarmon elämänfilosofia ja tavaramerkki. Kun Jarmon muistotilaisuudessa luettiin joensuulaisen Kauppaneuvoksen kahvilan suruadressi kahvilan nuorilta kainuulaisilta emänniltä, joita Jarmo vaativan työn ja talouden haasteissa tsemppasi, se sai saattoväen hymyilemään tyytyväisen liikuttuneena. Samoin meitä Jarmon nuorempia ystäviä helpotti ja sanomattomasti lämmitti, kun Jarmon toisen kantapaikan eli
Pullapuodin hurmaava Maarit-emäntä kertoi Jarmo kuoltua sikäläisen ”ukkoparlamentin” jäsenten Jarmolle tarjoamista autokyydeistä ja muusta ikätoverien vähäeleisestä huolenpidosta sekä omista tarkoista havainnoistaan Jarmon voinnista hänen viimeisinä elinpäivinään, jopa Jarmon ja pullapuotilaisten yhteisistä automatkoista Kainuuseen vuosien varrella. Tämä on kuva – kuten yksi Jarmon lukuisista suosikki-ilmauksista kuului – Jarmon mutkattomasta lämmöstä ja turvallisesta kodikkuudesta, joka oli meille itsellemmekin tullut vuosien myötä niin kovin tutuksi ja tärkeäksi, sekä siitä ihmisenkokoisesta ”kohtaamisen ja
jakamisen maailmasta”, jossa hän viihtyi ja kukoisti. 
 
Mutkaton lämpö ja juureva ''no nonsense''-asenne oli tyypillinen Jarmolle myös Itä-Suomen yliopiston teologian osaston lehtorina. Ensin kirkkohistorian ja sitten käytännöllisen teologian lehtorina hän toimi siitä alkaen, kun teologian yliopistolliset opinnot Joensuussa vuonna 1988 käynnistettiin. Jokaisen uuden ortodoksisen teologian opiskelijan tuli suorittaa opintojensa alkajaisiksi isä Jarmon kurssi Johdatus liturgiseen elämään. Tosin sana ”suoritus” ei tähän yhteyteen erityisen hyvin sovi. Kurssin keskeinen sanoma oli nimittäin se, ettei teologian opintojen ydin ole jumalanpalveluskaavojen opiskelussa, kirkkokalenterin päivämäärien hallinnassa tai minkään muunkaan jumalanpalveluselämän ulkoisia muotoja koskevan tiedon omaksumisessa. 
 
Siinä missä jonkun toisen opettajan piirtoheitinkalvoilla tai powerpoint-dioilla olisi ollut jonkinlaisia kaavioita tai käsitelistoja, isä Jarmo heijasti riemukkaan juhlallisesti taululle kuvan kirkossa seisovasta lapsesta. Se, että kurssin painopiste oli näin jossain aivan muualla kuin mihin yliopistolliset opintonsa vasta aloittaneet teologian opiskelijat
todennäköisesti olivat varautuneet, oli isä Jarmolta täysin tietoinen ja ohjelmallinen valinta, ja sellaisena se oli voimakas, jopa radikaali viesti tuleville kirkon työntekijöille. Rovasti, joka julistaa papinviitta päällään ja risti kaulassa ilmeisen vakavissaan, että lapsien ystävällinen kohtelu ja kirkkokahveilla yksin jääneen huomioiminen on sanomattoman paljon tärkeämpää kuin piispan käden suutelu, saa väkisinkin kirkon työhön tähtäävien teologian opiskelijoiden ajatukset liikkeelle. Vääjäämättä kurssi viestitti uusille opiskelijoille muutakin: sen, että he riittävät, olipa Uuden testamentin kreikan, uskontieteen, länsimaisen filosofian klassikkojen, eksegetiikan, dogmatiikan tai musiikinteorian kurssista sitten odotettavissa kiitettävä tai välttävä arvosana. 
 
Luennoillaan (sekä kirjoituksissaan ja saarnoissaan) isä Jarmo korosti kirkon pyhien käytännön esimerkkiin ja opetukseen nojaten sitä, että kirkon tulee olla paikka, jossa ihminen löytää oman vapaan persoonansa ja alkaa kukoistaa sen ansiosta, että löytää turvallisen suhteen hyvään Jumalaan sekä aidon suhteen lähimmäisiin. Hänelle kirkon tuli olla kuin sairaala, joka tarjoaa tälle edellytykset, ja teologian terapeuttista tiedettä, jonka harjoittaminen kantaa hedelmää ihmisrakkauden todellisuutena. 
 
Tässä hengessä isä Jarmolle askeesi ja himoista luopuminen merkitsivät ennen muuta toisten ihmisten kohtelemista rakkaudella – mutkattoman kauniisti, huomaavaisesti ja ystävällisesti, pyrkien kohtaamaan heissä todellisen ihmisen – sekä elämänasennetta,
jossa ei ole sijaa toisten yläpuolelle asettumiselle, alistamiselle tai hyväksikäyttämiselle, komentelunhalulle tai ilkeydelle. Paastosäädösten vahtaamista tai sellaista ”nöyryyspuhetta”, jossa ihminen pakkomielteisesti alentaa itsensä ”maailman
syntisimmäksi”, hän ei askeesiksi ymmärtänyt. 
 
Vaikka isä Jarmon monien eleiden, ilmeiden ja äänenpainojen värittämä hyvin spontaani tapa luennoida oli kaikkea muuta kuin seesteisen hillitty, sille oli silti ominaista tietty pienimuotoisuus: Hän ei yrittänyt tehdä kuulijoihinsa vaikutusta nokkelilla kielikuvilla, intellektuaalisella pyörittelyllä, tunteisiin vetoavalla hartauspuheella tai muilla retorisilla
tehokeinoilla. Hän ei myöskään asettunut omine kokemuksineen puheensa keskiöön, vaan pääosassa olivat ne kirkon pyhät papit ja maallikot, jotka olivat Vanhan testamentin profeettojen tavoin puolustaneet puutteenalaisia ja sorrettuja, piispat, jotka olivat uskaltaneet panna henkensä uhalla kampoihin julmalle keisarille tai tsaarille, sekä munkit, jotka olivat palauttaneet luostarielämän keskiöön Jumalan rakkauden ihmettelyn ja rukouksen hiljaisen rauhan. Isä Jarmon luentojen – ja oikeastaan isä Jarmon koko elämän – motoksi olisi sopinut hyvin korinttilaiskirjeen kuuluisa katkelma: 
 
<blockquote>''Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.''</blockquote>
 
Yhtä tärkeää isä Jarmon opetusta – käytännön liturgista teologiaa liturgisen teologian oppituntien jälkeen – oli se, että hänen työhuoneensa ovi oli aina avoinna kolkuttelijoille, ja että hän piti päivittäiset teetaukonsa nimenomaan teologian rakennuksen alakerrassa, Humpan pienessä kahvilassa, jonka kautta jokainen seminaarin suunnasta tuleva opiskelija yleensä luennoilleen vaelsi. Hyvin tyypillisesti amanuenssi Eevan ja opintosihteeri Kalevin pöydässä sivareissaan istuva Jarmo tervehti ystävällisesti jokaista tuttua kasvoa ja viestitti kiireettömällä, kaikkea muuta kuin ”tärkeällä” olemuksellaan, että häntä saa lähestyä ja ”häiritä”. Isä Jarmo ryhtyi myös mielellään puheisiin käytävällä tapaamiensa opiskelijoiden kanssa, pyrki murtamaan jään ja hälventämään turhan arkailun ja jännityksen. Seuraavalla kerralla hän saattoi jo kysellä miten kipeä jalka voi tai sairas perheenjäsen jaksaa tai muisti keskustelukumppaninsa lapsen nimen ja oli muutenkin kartalla monien opiskelijoidensa
erilaisista elämän huolista, murheista ja iloista, joista hänen pappis- tai opettajakollegansa yliopistolla, seminaarilla tai seurakunnassa olivat aika usein autuaan tietämättömiä. 
 
Jarmo suri sitä, että monenlaista tiedollista ainesta suorastaan pursuavissa teologian opinnoissa tai seminaarin opetuksessa ei valmisteta tulevia pappeja ja kanttoreita tekemään yhteistyötä työparina, joka toimii toisiaan arvostaen ja kuunnellen, yhteen hiileen puhaltaen. Hän näki, että papin ja kanttorin välillä vallitsee liian usein jonkinlainen vallankäytön tai kyräilyn suhde, joka uuvuttaa heidät itsensä ja vääjäämättä heijastuu koko seurakuntaan. Myös tässä asiassa hän puhui esikuvaoppimisen tärkeydestä. 
 
Hänellä ei riittänyt ymmärrystä niille papeille, jotka kyllä mielellään puhuvat saarnoissaan kaunopuheisesti paastomatkaansa yhdessä tekevästä seurakunnasta ja maalailevat, kuinka kirkossa seisova ihminen stikiiratekstejä kuunnellessaan täyttyy
vähitellen Kristuksen ylösnousemuksen ilolla niin, että alkaa loistaa pääsiäisen koittaessa kuin lamppu, mutta jotka eivät oikein uskalla ja osaa kohdata heiltä sielunhoidollista tukea hakevia ihmisiä, koska eivät oivalla, kuinka tärkeää on kiireetön lämmin läsnäolo sekä kokemus hyväksytyksi tulemisesta, jota ei tarvitse suorituksilla ansaita. 
 
Jarmon opetuksessa toistuivat sanat jakaminen ja kohtaaminen. Hänen mukaansa pappi ei kuitenkaan voi antaa itsestään mitään, jollei ole kohdannut omia pelkojaan ja kipeitä paikkojaan sekä rehellisesti ja armollisesti niitä tutkiskellut. Ei ole
sattumaa, että hän antoi pappeutta käsittelevän kirjansa nimeksi Haavoitettu parantaja. 
 
Piispuudesta Jarmo ei haikaillut, ja oli pariin kertaan kieltäytynyt kirkolliskokouksen edustajan pyytäessä lupaa asettaa hänet piispanvaalissa ehdolle. Vaikka Jarmon kirjoista voi ehkä saada sen käsityksen, ettei hän antanut suurta arvoa maalliselle psykoterapialle, tosiasiassa hän oli psykologisesti hyvin tarkkanäköinen. 
 
Jarmo tiedosti, että kun kirkon elämä häiriintyy, siinä, aivan samoin kuin epäterveessä kodissa, vallitsevat kirjoittamattomat säännöt ”älä tunne, älä puhu, älä luota”. Hän oli hyvin selvillä siitä, että sielunhoitosuhteessa papista voidaan hakea kaikupohjaa omille pelkoon ja häpeään perustuville uskomuksille ja uhkakuville. Hän ymmärsi, kuinka valtava merkitys on
sillä, että ihminen – lapsi tai aikuinen – tulee nähdyksi ilman arvostelua, vaatimuksia ja odotuksia. 
 
Epäilemättä tietyltä korkeudelta tarkasteltuna Jarmo saattoi toisinaan näyttäytyä myös viileänä ja kulmikkaana. Hän ei nimittäin säätänyt ajatuksiaan kohtaamiensa ihmisten arvoaseman mukaan. Jarmo oli vakaasti sitä mieltä, ettei kunnioitusta voi kirkossakaan vaatia, se ansaitaan. Häntä puistatti häpeällä kasvattaminen ja äkseeraus alttarissa. Hän ei voinut sietää maagista ritualismia suhteessa synnintunnustukseen. Kaikenlaiseen kirkossa ilmenevään kaksinaismoralismiin hän suhtautui vailla ymmärrystä ja katsoi sen myrkyttävän kirkon raitista ilmaa, oli kyseessä sitten epätasa-arvoinen, ”pärstäkerroinperusteinen” suhtautuminen papiston jäsenten toisiin avioliittoihin, tarve leimata pappispuolisojensa kanssa avioeroon päätyneet vaimot
”syypäiksi eroon” tai sellainen kirkon ulkoisen ja sisäisen julkisuuskuvan hallinnointi, jonka säännöt sisäistänyt pappi ”unohtaa” avioeroon päättyneestä ensimmäisestä liitostaan syntyneiden lastensa olemassaolon avautuessaan kirkon lehdessä perhe-elämästään. Myös silloin, kun oli kyse pappeudesta tai piispuudesta, Jarmolle oli toisin sanoen tärkeintä asketismi, jonka hän ymmärsi sellaiseksi toisten ihmisten kunnioitukseksi, joka ei salli tehdä heistä omien tavoitteiden välikappaletta tai pitää toisen ihmisen elämää alisteisena korkeimmillekaan päämäärille. 
 
Toisin kuin monet pappiskollegansa, Jarmo ei antanut kiittämisen ja anteeksipyytämisen lihastensa surkastua, eikä hän antanut koskaan odotuttaa itseään. 
 
Ortodoksiseksi papiksi, joka oli äitinsä puolelta suojärveläistä Makkosten sukua ja jonka äidinäiti oli ollut nuorelle Jermeille rakas ja tärkeä perheenjäsen, Jarmo suhtautui silmiinpistävän välinpitämättömästi karjalaisuuteen. Jonkinlaisena uhmakkaan karnevalistisena vastavetona hän mieluummin painotti omaa kainuulaisuuttaan, sotkamolaisuuttaan ja isän puolelta perittyä savolaisuuttaan. Karjalaisuus ei ollut hänelle koskaan kirkkokahvipöydässä realisoitavaa ”pääomaa”, jolla tehdään
keskustelukumppaneihin vaikutus. Äidin puolen sukujuuristaan hän ei pitänyt minkäänlaista meteliä, vaikka siihen olisi ollut suorastaan ”tuhannen taalan paikka” – onhan Seurasaaren ulkomuseon kuuluisa karjalaistalo Pertinotša Jarmon äidin suvun vanha kotitalo. Häntä lähinnä tympi sanonta ”Ilo asuu Karjalassa”, jonka takaa hän tunnisti väkinäistä teeskentelyä ja kipeiden asioiden tukahduttamista. Aiheesta paljon puhuneen ja kirjoittaneen veljensä Pentin tavoin Jarmo tiedosti, että sodan jälkeen karjalaisten evakkojen elämää määrittivät paljossa särkyneisyys ja ylisukupolvisiksi periytyvät traumat, joissa ei ollut mitään
romantisoitavaa ja joiden vaientaminen ja piilottelu vain esti tarpeettomasta häpeätaakasta vapautumisen. Silloin harvoin, kun Jarmo karjalaisuutta jollakin tavoin kommentoi, puheessa saattoi vilahtaa jokin resignoitunut ilmaisu tyyliin ”pienille yhteisöille tyypillinen häiriökäyttäytyminen”. 
 
Aivan toisenlaisesta perhetaustasta lähteneen ystävän näkökulmasta on silti aivan ilmeistä, että Jarmon uskonelämän koruton luontevuus ja ajaton orgaanisuus oli perua Jekaterina-mummilta. Oli kyseessä sitten vain pesäpallomatsin väliajalla syötävä makkara tai kahvilassa juotava teekuppi, Jarmo kiirehti aina ennen sen nauttimista lausumaan ''”Kristus Jumala, tule ja siunaa palvelijasi teehetki/pesismakkarat, sinä, joka olet kaiken siunaaja ja pyhittäjä. Amen!”'' 
 
Jarmon hautauspalvelus toimitettiin akatistoksen lauantaina Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Kirkon seinämaalauksiin kuuluu myös Jarmon suojeluspyhän, profeetta Jeremian ikoni. Se ei sijaitse alttarissa tai muulla paraatipaikalla, vaan johtuen siitä, että se oli kirkon maalausprosessissa unohtua kuvaohjelmasta, se ottaa jokaisen kirkkoon tulijan vastaan kirkon eteishuoneen seinällä varsin jarmomaisesti hymyillen. 
 
Hautaan Jarmo laskettiin Sotkamon Pokrovan kirkon kauniilla, mustikkamättäiden reunustamalla kirkkomaalla. 
 
'''Krista Berglund''' 
 
<center>[[Kuva:IMG 3392a.jpg|thumb|400 px|center|<center>isä Jarmo (kuva © Krista Berglund)</center>]]</center>

Etusivu

2026-07-02T16:26:47Z

Hannu: /* Ortodoksi.netissä äskettäin */

[[Kuva:On_logo_20v.jpg|thumb|center|400 px|<center></center>]]
__NOTOC__

 

== Ortodoksi.netissä äskettäin ==
'''VL = VIIMEKSI LISÄTTYJÄ'''

* '''[[In memoriam: Jarmo Hakkarainen|'''In memoriam: isä Jarmo Hakkarainen''']]
* '''[[Tekoäly ja ortodoksinen kirkko]]''' <- siirry alavalikkoon
* '''[[Konstantinopolin ekumeenisen patriarkka Bartholomeoksen puheita]]''' <- siirry alavalikkoon
* '''[[Muiden hierarkkien puheita]]''' <- siirry alavalikkoon


* Ajankohtaista:
** '''[[Jeesuksen ristin symbolit ortodoksisen perinteen mukaan]]''' - (11.4.2026) ('''VL''')
** '''[[Pyhäkkö, muisti ja rukous]]''' - (26.3.2026) ('''VL''')
** '''[[Kristus ei ole Platonin varjo]]''' - Voiko ajattelu johdattaa totuuteen? .(31.3.2026) ('''VL''')
** '''[[Uskonnollinen lukutaito vai abstrakti etiikka?]]''' - keskustelua oman uskonnon opetuksesta - (5.2.2026)
** '''[[Köyhän lesken hiljainen pyhyys]]''' - (22.1.2026)
** [[Uskonnonopetus ei ole ongelma|'''Uskonnonopetus ei ole ongelma vaan perusoikeus ja sivistyksen mittari''']] - (20.1.2026)
** '''[[Volosin julistus ja kirkon ykseyden kysymys]]''' - (12.1.2026)
** Metropoliitta Panteleimon: [[Simforian (igumeni)|'''Uskollinen loppuun asti''']] - Muistoja isä Simforianista - (9.1.2026)
* Käytä artikkelien tai asian hakuun tällä sivulla olevaa Ortodoksi.netin [https://www.ortodoksi.net/index.php?search hakuruutua]. Kirjoita ruutuun hakusana ja paina enter. 
(Jos huomaat sivuilla vanhentunutta tai muuttunutta tietoa, kerro siitä meille sähköpostilla: '''ortodoksinet.yllapito(at)gmail.com''' tai '''info(at)ortodoksi.net'''

== Ortodoksisuus tutuksi ==
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 1 - [[Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin|'''Liittyisinkö ortodoksiseen kirkkoon?''']] - (27.7.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 2 - '''[[Jumalan huone: Mitä ortodoksisessa kirkossa on?]]''' - (3.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 3 - '''[[Mitä kirkossa tapahtuu: Jumalanpalvelus]]''' - (5.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 4 - '''[[Pyhä Eukaristia – Elämän lähde ja kirkon sydän]]''' - (13.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 5 - '''[[Ortodoksisen kirkon sakramentit eli mysteeriot]]''' - (26.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 6 - '''[[Ortodoksisen kirkon erityiset palvelukset ja siunaukset]]''' - (24.10.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 7 - '''[[Ortodoksisen kirkon opetus]]''' - (3.1.2026)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 8 - '''[[Hengellinen elämä Suomessa]]''' - (10.1.2026)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 9 - '''[[Ortodoksisen kirkon historia]]''' - (14.1.2026)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 10 - '''[[Ortodoksiksi tuleminen]]''' - (8.3.2026)
* '''[[Pyhät esineet]]''' - (5.10.2025)


== Ortodoksi.net suosittelee ==
* '''[[Ortodoksi.netin virtuaaliset ikoninäyttelyt|Ortodoksi.netin sivuilla olevat virtuaaliset ikoninäyttelyt]]''' - (6.3.2025)
** Neljäs virtuaalinen ikoninäyttely on avattu 1.8.2024. Näyttelyn on nimetty juuri alkaneen [[Jumalanäidin paasto]]n mukaan: [[Jumalanäiti -Taivaallinen suojelijamme (ikoninäyttely)|'''"Jumalanäiti - Taivaallinen suojelijamme"''']]. - (1.8.2024)
** 27.5.2024 avautui uusi, jo kolmas virtuaalinen ikoninäyttely, [[Humaus taivaasta (ikoninäyttely)|'''"Humaus taivaasta"''']] - (27.5.2024)
** [[Kohtalona Kurbinovon freskot (ikoninäyttely)|'''"Kohtalona Kurbinovon freskot"''']] - toinen virtuaalinen ikoninäyttelu Ortodoksi.netin sivuilla - (12.2.2024)
** Virtuaalinen ikoninäyttely Ortodoksi.netissä - munkki Stefanos Rasimäkeläinen: [[Joulunaika - lapsuuden aika (ikoninäyttely)|'''"Joulunaika - lapsuuden aika"''']] - Ikoneja Jeesuksen lapsuudesta - (15.11.2023)
* [[Ortodoksisia kirjoja Celianetissä 1|'''Ortodoksisia kirjoja Celianetissä''']] - haluatko kuunnella ortodoksisia kirjoja netin kautta? - (26.1.2024)

== Ortodoksisia oppikirjoja ==
* '''Dimitri Tarvasaho: [[Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset]]''' - oppikirja vuodelta 1965
* '''Dimitri Tarvasaho: [[Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon historia|Ortodoksisen kirkon historia]]''' - oppikirja vuodelta 1954
== 360-panoraamakuvia ==
* [[360-kuvia ortodoksisista kirkoista|'''Ns. 360-panoraamakuvia Suomen ortodoksisista kirkoista''']]
== Uusia julkaisuja ==
* Uusia ortodoksisuutta käsitteleviä tai sitä sivuavia kirjoja
** munkki Ignatios: [[Rikas elämä (kirja)|'''Rikas elämä''']] - (5.6.2026)
** Elina Kahla: [[Gulagin viisas (kirja)|'''Gulagin viisas''']] - (16.11.2025)
** Riko Saatsi: [[Yönistujat (kirja)|'''Yönistujat''']] - (11.11.2025)

{{Malline:Kk}}

== Ortodoksi.net [[Tutustu|sosiaalisessa mediassa]] ==
* Ortodoksi.netin [https://www.youtube.com/@Ortodoksinetti YouTube-kanava @Ortodoksinetti]

* Ortodoksi.netin Instagram on toistaiseksi tauolla ja se löytyy osoitteesta [https://www.instagram.com/ortodoksinet/ https://www.instagram.com/ortodoksinet/].

* Ortodoksi.netin ylläpidolle voi lähettää sähköpostia gmail-osoitteeseen, jonka alkuosana on: '''ortodoksinet.yllapito''' (huomaa, ettei sanassa ortodoksinet ole pistettä välissä). Varaosoitteena on sähköposti, jonka alkuosa on: '''info''' ja loppuosa: '''ortodoksi.net'''.
* Ortodoksi.netistä on myös jotain (tosin hieman vanhentunuttakin) tietoa Wikipediassa:[https://fi.wikipedia.org/wiki/Ortodoksi.net Ortodoksi.net Wikipediassa]
---------
Näillä sivuillamme ovat saattavat jotkut tiedot (mm. srk-yhteystiedot) olla vanhentuneita tai jopa virheellisiä tai jotkut linkit eivät toimi. Resurssimme eivät riitä aina niiden havaitsemiseen ja korjaamiseen, siksi:
* kun törmäät virheisiin, puutteisiin tai sellaiselle sivulle, jonka tiedot eivät ole ajan tasalla, ole ystävällinen ja auta meitä tekemään sivuista parempia ja kerro puutteista, virheistä, korjaus- ja lisäysehdotuksista ylläpidolle ylläolevalla sähköpostilla. Käytä viestityksessä molempia osoitteita, varsinaista ja varaosoitetta.
* tarkista tiedot ko. kohteen omilta nettisivuilta
---------
{{Footer}}

In memoriam: Jarmo Hakkarainen

2026-07-02T16:23:53Z

Hannu:

'''Jarmo Hakkarainen 1955–2026'''
[[Kuva:Isa Jarmo 2a.jpg|thumb|400 px|left|<center>isä Jarmo (kuva © Anna Lopponen)</center>]]

Isä Jarmo Hakkarainen (s. 4.2.1955) kuoli kotonaan yhtä luonnollisesti ja vähäeleisesti kuin vanha karhu kainuulaisessa metsässä, kun aika oli tullut täyteen. Hänen kuolinpäivänsä oli hyvin todennäköisesti 5.3.2026. Jarmo kuoli itselleen ominaisesti. Hän oli ajattoman maailman ihminen, jonka elämänkulkua moderni teknologia ei määrännyt. Jarmo ei koskaan kokenut tarpeelliseksi hankkia puhelinta, jolla voi surffailla netissä, somettaa tai lähettää hymiöitä. Hän käytti kaupungilla asioidessaan pelkästään käteistä, luki sanomalehdet paperisina Joensuun maakuntakirjaston lukusalissa eikä edes kokenut tarpeelliseksi hankkia itselleen tietokonetta tai sähköpostiosoitetta jäätyään vuonna 2019 eläkkeelle Itä-Suomen
yliopiston käytännöllisen teologian lehtorin toimesta. Suosikkipesäpalloseuransa Sotkamon Jymyn sekä kirkkokunnan uutisia hän kävi harvakseltaan lukemassa kirjaston ja Carelicumin asiakaskoneilta. 
 
Jarmo myönsi auliisti, että askelten lyhentyessä ja vauhdin hiljentyessä haluttomuus hankkia elämää helpottavaa luottokorttia tai edes ottaa käyttöön pankkikortin lähimaksuominaisuutta oli ehdottobmasti ja nimenomaan jääräpäisyyttä. Sittenkin on ilmeistä, että hän tunsi itsensä hyvää tarkoittavia ystäviä paremmin. Hän pysyi liikkeessä viimeiseen elinpäiväänsä saakka ja lähti joka aamu ”kylille”, ”asioille”, ”käppäilemään” tai ”kaapunnille”, jollei pakkanen ollut aivan liian pureva tai helle kertakaikkisen raaka. 
 
Elämäntavan vanhanaikaisuudessa oli paljon sisäistä viisautta. Ihmisten kasvokkainen kohtaaminen oli Jarmon elämänfilosofia ja tavaramerkki. Kun Jarmon muistotilaisuudessa luettiin joensuulaisen Kauppaneuvoksen kahvilan suruadressi kahvilan nuorilta kainuulaisilta emänniltä, joita Jarmo vaativan työn ja talouden haasteissa tsemppasi, se sai saattoväen hymyilemään tyytyväisen liikuttuneena. Samoin meitä Jarmon nuorempia ystäviä helpotti ja sanomattomasti lämmitti, kun Jarmon toisen kantapaikan eli
Pullapuodin hurmaava Maarit-emäntä kertoi Jarmo kuoltua sikäläisen ”ukkoparlamentin” jäsenten Jarmolle tarjoamista autokyydeistä ja muusta ikätoverien vähäeleisestä huolenpidosta sekä omista tarkoista havainnoistaan Jarmon voinnista hänen viimeisinä elinpäivinään, jopa Jarmon ja pullapuotilaisten yhteisistä automatkoista Kainuuseen vuosien varrella. Tämä on kuva – kuten yksi Jarmon lukuisista suosikki-ilmauksista kuului – Jarmon mutkattomasta lämmöstä ja turvallisesta kodikkuudesta, joka oli meille itsellemmekin tullut vuosien myötä niin kovin tutuksi ja tärkeäksi, sekä siitä ihmisenkokoisesta ”kohtaamisen ja
jakamisen maailmasta”, jossa hän viihtyi ja kukoisti. 
 
Mutkaton lämpö ja juureva ''no nonsense''-asenne oli tyypillinen Jarmolle myös Itä-Suomen yliopiston teologian osaston lehtorina. Ensin kirkkohistorian ja sitten käytännöllisen teologian lehtorina hän toimi siitä alkaen, kun teologian yliopistolliset opinnot Joensuussa vuonna 1988 käynnistettiin. Jokaisen uuden ortodoksisen teologian opiskelijan tuli suorittaa opintojensa alkajaisiksi isä Jarmon kurssi Johdatus liturgiseen elämään. Tosin sana ”suoritus” ei tähän yhteyteen erityisen hyvin sovi. Kurssin keskeinen sanoma oli nimittäin se, ettei teologian opintojen ydin ole jumalanpalveluskaavojen opiskelussa, kirkkokalenterin päivämäärien hallinnassa tai minkään muunkaan jumalanpalveluselämän ulkoisia muotoja koskevan tiedon omaksumisessa. 
 
Siinä missä jonkun toisen opettajan piirtoheitinkalvoilla tai powerpoint-dioilla olisi ollut jonkinlaisia kaavioita tai käsitelistoja, isä Jarmo heijasti riemukkaan juhlallisesti taululle kuvan kirkossa seisovasta lapsesta. Se, että kurssin painopiste oli näin jossain aivan muualla kuin mihin yliopistolliset opintonsa vasta aloittaneet teologian opiskelijat
todennäköisesti olivat varautuneet, oli isä Jarmolta täysin tietoinen ja ohjelmallinen valinta, ja sellaisena se oli voimakas, jopa radikaali viesti tuleville kirkon työntekijöille. Rovasti, joka julistaa papinviitta päällään ja risti kaulassa ilmeisen vakavissaan, että lapsien ystävällinen kohtelu ja kirkkokahveilla yksin jääneen huomioiminen on sanomattoman paljon tärkeämpää kuin piispan käden suutelu, saa väkisinkin kirkon työhön tähtäävien teologian opiskelijoiden ajatukset liikkeelle. Vääjäämättä kurssi viestitti uusille opiskelijoille muutakin: sen, että he riittävät, olipa Uuden testamentin kreikan, uskontieteen, länsimaisen filosofian klassikkojen, eksegetiikan, dogmatiikan tai musiikinteorian kurssista sitten odotettavissa kiitettävä tai välttävä arvosana. 
 
Luennoillaan (sekä kirjoituksissaan ja saarnoissaan) isä Jarmo korosti kirkon pyhien käytännön esimerkkiin ja opetukseen nojaten sitä, että kirkon tulee olla paikka, jossa ihminen löytää oman vapaan persoonansa ja alkaa kukoistaa sen ansiosta, että löytää turvallisen suhteen hyvään Jumalaan sekä aidon suhteen lähimmäisiin. Hänelle kirkon tuli olla kuin sairaala, joka tarjoaa tälle edellytykset, ja teologian terapeuttista tiedettä, jonka harjoittaminen kantaa hedelmää ihmisrakkauden todellisuutena. 
 
Tässä hengessä isä Jarmolle askeesi ja himoista luopuminen merkitsivät ennen muuta toisten ihmisten kohtelemista rakkaudella – mutkattoman kauniisti, huomaavaisesti ja ystävällisesti, pyrkien kohtaamaan heissä todellisen ihmisen – sekä elämänasennetta,
jossa ei ole sijaa toisten yläpuolelle asettumiselle, alistamiselle tai hyväksikäyttämiselle, komentelunhalulle tai ilkeydelle. Paastosäädösten vahtaamista tai sellaista ”nöyryyspuhetta”, jossa ihminen pakkomielteisesti alentaa itsensä ”maailman
syntisimmäksi”, hän ei askeesiksi ymmärtänyt. 
 
Vaikka isä Jarmon monien eleiden, ilmeiden ja äänenpainojen värittämä hyvin spontaani tapa luennoida oli kaikkea muuta kuin seesteisen hillitty, sille oli silti ominaista tietty pienimuotoisuus: Hän ei yrittänyt tehdä kuulijoihinsa vaikutusta nokkelilla kielikuvilla, intellektuaalisella pyörittelyllä, tunteisiin vetoavalla hartauspuheella tai muilla retorisilla
tehokeinoilla. Hän ei myöskään asettunut omine kokemuksineen puheensa keskiöön, vaan pääosassa olivat ne kirkon pyhät papit ja maallikot, jotka olivat Vanhan testamentin profeettojen tavoin puolustaneet puutteenalaisia ja sorrettuja, piispat, jotka olivat uskaltaneet panna henkensä uhalla kampoihin julmalle keisarille tai tsaarille, sekä munkit, jotka olivat palauttaneet luostarielämän keskiöön Jumalan rakkauden ihmettelyn ja rukouksen hiljaisen rauhan. Isä Jarmon luentojen – ja oikeastaan isä Jarmon koko elämän – motoksi olisi sopinut hyvin korinttilaiskirjeen kuuluisa katkelma: 
 
<blockquote>''Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.''</blockquote>
 
Yhtä tärkeää isä Jarmon opetusta – käytännön liturgista teologiaa liturgisen teologian oppituntien jälkeen – oli se, että hänen työhuoneensa ovi oli aina avoinna kolkuttelijoille, ja että hän piti päivittäiset teetaukonsa nimenomaan teologian rakennuksen alakerrassa, Humpan pienessä kahvilassa, jonka kautta jokainen seminaarin suunnasta tuleva opiskelija yleensä luennoilleen vaelsi. Hyvin tyypillisesti amanuenssi Eevan ja opintosihteeri Kalevin pöydässä sivareissaan istuva Jarmo tervehti ystävällisesti jokaista tuttua kasvoa ja viestitti kiireettömällä, kaikkea muuta kuin ”tärkeällä” olemuksellaan, että häntä saa lähestyä ja ”häiritä”. Isä Jarmo ryhtyi myös mielellään puheisiin käytävällä tapaamiensa opiskelijoiden kanssa, pyrki murtamaan jään ja hälventämään turhan arkailun ja jännityksen. Seuraavalla kerralla hän saattoi jo kysellä miten kipeä jalka voi tai sairas perheenjäsen jaksaa tai muisti keskustelukumppaninsa lapsen nimen ja oli muutenkin kartalla monien opiskelijoidensa
erilaisista elämän huolista, murheista ja iloista, joista hänen pappis- tai opettajakollegansa yliopistolla, seminaarilla tai seurakunnassa olivat aika usein autuaan tietämättömiä. 
 
Jarmo suri sitä, että monenlaista tiedollista ainesta suorastaan pursuavissa teologian opinnoissa tai seminaarin opetuksessa ei valmisteta tulevia pappeja ja kanttoreita tekemään yhteistyötä työparina, joka toimii toisiaan arvostaen ja kuunnellen, yhteen hiileen puhaltaen. Hän näki, että papin ja kanttorin välillä vallitsee liian usein jonkinlainen vallankäytön tai kyräilyn suhde, joka uuvuttaa heidät itsensä ja vääjäämättä heijastuu koko seurakuntaan. Myös tässä asiassa hän puhui esikuvaoppimisen tärkeydestä. 
 
Hänellä ei riittänyt ymmärrystä niille papeille, jotka kyllä mielellään puhuvat saarnoissaan kaunopuheisesti paastomatkaansa yhdessä tekevästä seurakunnasta ja maalailevat, kuinka kirkossa seisova ihminen stikiiratekstejä kuunnellessaan täyttyy
vähitellen Kristuksen ylösnousemuksen ilolla niin, että alkaa loistaa pääsiäisen koittaessa kuin lamppu, mutta jotka eivät oikein uskalla ja osaa kohdata heiltä sielunhoidollista tukea hakevia ihmisiä, koska eivät oivalla, kuinka tärkeää on kiireetön lämmin läsnäolo sekä kokemus hyväksytyksi tulemisesta, jota ei tarvitse suorituksilla ansaita. 
 
Jarmon opetuksessa toistuivat sanat jakaminen ja kohtaaminen. Hänen mukaansa pappi ei kuitenkaan voi antaa itsestään mitään, jollei ole kohdannut omia pelkojaan ja kipeitä paikkojaan sekä rehellisesti ja armollisesti niitä tutkiskellut. Ei ole
sattumaa, että hän antoi pappeutta käsittelevän kirjansa nimeksi Haavoitettu parantaja. 
 
Piispuudesta Jarmo ei haikaillut, ja oli pariin kertaan kieltäytynyt kirkolliskokouksen edustajan pyytäessä lupaa asettaa hänet piispanvaalissa ehdolle. Vaikka Jarmon kirjoista voi ehkä saada sen käsityksen, ettei hän antanut suurta arvoa maalliselle psykoterapialle, tosiasiassa hän oli psykologisesti hyvin tarkkanäköinen. 
 
Jarmo tiedosti, että kun kirkon elämä häiriintyy, siinä, aivan samoin kuin epäterveessä kodissa, vallitsevat kirjoittamattomat säännöt ”älä tunne, älä puhu, älä luota”. Hän oli hyvin selvillä siitä, että sielunhoitosuhteessa papista voidaan hakea kaikupohjaa omille pelkoon ja häpeään perustuville uskomuksille ja uhkakuville. Hän ymmärsi, kuinka valtava merkitys on
sillä, että ihminen – lapsi tai aikuinen – tulee nähdyksi ilman arvostelua, vaatimuksia ja odotuksia. 
 
Epäilemättä tietyltä korkeudelta tarkasteltuna Jarmo saattoi toisinaan näyttäytyä myös viileänä ja kulmikkaana. Hän ei nimittäin säätänyt ajatuksiaan kohtaamiensa ihmisten arvoaseman mukaan. Jarmo oli vakaasti sitä mieltä, ettei kunnioitusta voi kirkossakaan vaatia, se ansaitaan. Häntä puistatti häpeällä kasvattaminen ja äkseeraus alttarissa. Hän ei voinut sietää maagista ritualismia suhteessa synnintunnustukseen. Kaikenlaiseen kirkossa ilmenevään kaksinaismoralismiin hän suhtautui vailla ymmärrystä ja katsoi sen myrkyttävän kirkon raitista ilmaa, oli kyseessä sitten epätasa-arvoinen, ”pärstäkerroinperusteinen” suhtautuminen papiston jäsenten toisiin avioliittoihin, tarve leimata pappispuolisojensa kanssa avioeroon päätyneet vaimot
”syypäiksi eroon” tai sellainen kirkon ulkoisen ja sisäisen julkisuuskuvan hallinnointi, jonka säännöt sisäistänyt pappi ”unohtaa” avioeroon päättyneestä ensimmäisestä liitostaan syntyneiden lastensa olemassaolon avautuessaan kirkon lehdessä perhe-elämästään. Myös silloin, kun oli kyse pappeudesta tai piispuudesta, Jarmolle oli toisin sanoen tärkeintä asketismi, jonka hän ymmärsi sellaiseksi toisten ihmisten kunnioitukseksi, joka ei salli tehdä heistä omien tavoitteiden välikappaletta tai pitää toisen ihmisen elämää alisteisena korkeimmillekaan päämäärille. 
 
Toisin kuin monet pappiskollegansa, Jarmo ei antanut kiittämisen ja anteeksipyytämisen lihastensa surkastua, eikä hän antanut koskaan odotuttaa itseään. 
 
Ortodoksiseksi papiksi, joka oli äitinsä puolelta suojärveläistä Makkosten sukua ja jonka äidinäiti oli ollut nuorelle Jermeille rakas ja tärkeä perheenjäsen, Jarmo suhtautui silmiinpistävän välinpitämättömästi karjalaisuuteen. Jonkinlaisena uhmakkaan karnevalistisena vastavetona hän mieluummin painotti omaa kainuulaisuuttaan, sotkamolaisuuttaan ja isän puolelta perittyä savolaisuuttaan. Karjalaisuus ei ollut hänelle koskaan kirkkokahvipöydässä realisoitavaa ”pääomaa”, jolla tehdään
keskustelukumppaneihin vaikutus. Äidin puolen sukujuuristaan hän ei pitänyt minkäänlaista meteliä, vaikka siihen olisi ollut suorastaan ”tuhannen taalan paikka” – onhan Seurasaaren ulkomuseon kuuluisa karjalaistalo Pertinotša Jarmon äidin suvun vanha kotitalo. Häntä lähinnä tympi sanonta ”Ilo asuu Karjalassa”, jonka takaa hän tunnisti väkinäistä teeskentelyä ja kipeiden asioiden tukahduttamista. Aiheesta paljon puhuneen ja kirjoittaneen veljensä Pentin tavoin Jarmo tiedosti, että sodan jälkeen karjalaisten evakkojen elämää määrittivät paljossa särkyneisyys ja ylisukupolvisiksi periytyvät traumat, joissa ei ollut mitään
romantisoitavaa ja joiden vaientaminen ja piilottelu vain esti tarpeettomasta häpeätaakasta vapautumisen. Silloin harvoin, kun Jarmo karjalaisuutta jollakin tavoin kommentoi, puheessa saattoi vilahtaa jokin resignoitunut ilmaisu tyyliin ”pienille yhteisöille tyypillinen häiriökäyttäytyminen”. 
 
Aivan toisenlaisesta perhetaustasta lähteneen ystävän näkökulmasta on silti aivan ilmeistä, että Jarmon uskonelämän koruton luontevuus ja ajaton orgaanisuus oli perua Jekaterina-mummilta. Oli kyseessä sitten vain pesäpallomatsin väliajalla syötävä makkara tai kahvilassa juotava teekuppi, Jarmo kiirehti aina ennen sen nauttimista lausumaan ''”Kristus Jumala, tule ja siunaa palvelijasi teehetki/pesismakkarat, sinä, joka olet kaiken siunaaja ja pyhittäjä. Amen!”'' 
 
Jarmon hautauspalvelus toimitettiin akatistoksen lauantaina Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Kirkon seinämaalauksiin kuuluu myös Jarmon suojeluspyhän, profeetta Jeremian ikoni. Se ei sijaitse alttarissa tai muulla paraatipaikalla, vaan johtuen siitä, että se oli kirkon maalausprosessissa unohtua kuvaohjelmasta, se ottaa jokaisen kirkkoon tulijan vastaan kirkon eteishuoneen seinällä varsin jarmomaisesti hymyillen. 
 
Hautaan Jarmo laskettiin Sotkamon Pokrovan kirkon kauniilla, mustikkamättäiden reunustamalla kirkkomaalla. 
 
'''Krista Berglund''' 
 
<center>[[Kuva:IMG 3392a.jpg|thumb|400 px|center|<center>isä Jarmo (kuva © Krista Berglund)</center>]]</center>

Tiedosto:IMG 3392a.jpg

2026-07-02T16:23:08Z

Hannu: isä Jarmo (kuva © Krista Berglund) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
isä Jarmo
(kuva © Krista Berglund)

[[Luokka:Kuvat]]

Tiedosto:Isa Jarmo 2a.jpg

2026-07-02T16:12:31Z

Hannu: isä Jarmo (kuva © Anna Lopponen) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
isä Jarmo
(kuva © Anna Lopponen)

[[Luokka:Kuvat]]

In memoriam: Jarmo Hakkarainen

2026-06-30T10:24:52Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: '''Jarmo Hakkarainen 1955–2026''' <!-- Isä Jarmo Hakkarainen (s. 4.2.1955) kuoli kotonaan yhtä luonnollisesti ja vähäeleisesti kuin vanha karhu kainuulaisessa metsässä, kun aika oli tullut täyteen. Hänen kuolinpäivänsä oli hyvin todennäköisesti 5.3.2026. Jarmo kuoli itselleen ominaisesti. Hän oli ajattoman maailman ihminen, jonka elämänkulkua moderni teknologia ei määrännyt. Jarmo ei koskaan kokenut tarpeelliseksi hankkia puhelinta, jolla voi surffailla...

'''Jarmo Hakkarainen 1955–2026'''
<!--

Isä Jarmo Hakkarainen (s. 4.2.1955) kuoli kotonaan yhtä luonnollisesti ja vähäeleisesti kuin vanha karhu kainuulaisessa metsässä, kun aika oli tullut täyteen. Hänen kuolinpäivänsä oli hyvin todennäköisesti 5.3.2026. Jarmo kuoli itselleen ominaisesti. Hän oli ajattoman maailman ihminen, jonka elämänkulkua moderni teknologia ei määrännyt. Jarmo ei koskaan kokenut tarpeelliseksi hankkia puhelinta, jolla voi surffailla netissä, somettaa tai lähettää hymiöitä. Hän käytti kaupungilla asioidessaan pelkästään käteistä, luki sanomalehdet paperisina Joensuun maakuntakirjaston lukusalissa eikä edes kokenut tarpeelliseksi hankkia itselleen tietokonetta tai sähköpostiosoitetta jäätyään vuonna 2019 eläkkeelle Itä-Suomen
yliopiston käytännöllisen teologian lehtorin toimesta. Suosikkipesäpalloseuransa Sotkamon Jymyn sekä kirkkokunnan uutisia hän kävi harvakseltaan lukemassa kirjaston ja Carelicumin asiakaskoneilta.

Jarmo myönsi auliisti, että askelten lyhentyessä ja vauhdin hiljentyessä haluttomuus hankkia elämää helpottavaa luottokorttia tai edes ottaa käyttöön pankkikortin lähimaksuominaisuutta oli ehdottomasti ja nimenomaan jääräpäisyyttä. Sittenkin on ilmeistä, että hän tunsi itsensä hyvää tarkoittavia ystäviä paremmin. Hän pysyi liikkeessä viimeiseen elinpäiväänsä saakka ja lähti joka aamu ”kylille”, ”asioille”, ”käppäilemään” tai ”kaapunnille”, jollei pakkanen ollut aivan liian pureva tai helle kertakaikkisen raaka.

Elämäntavan vanhanaikaisuudessa oli paljon sisäistä viisautta. Ihmisten kasvokkainen kohtaaminen oli Jarmon elämänfilosofia ja tavaramerkki. Kun Jarmon muistotilaisuudessa luettiin joensuulaisen Kauppaneuvoksen kahvilan suruadressi kahvilan nuorilta kainuulaisilta emänniltä, joita Jarmo vaativan työn ja talouden haasteissa tsemppasi, se sai saattoväen hymyilemään tyytyväisen liikuttuneena. Samoin meitä Jarmon nuorempia ystäviä helpotti ja sanomattomasti lämmitti, kun Jarmon toisen kantapaikan eli
Pullapuodin hurmaava Maarit-emäntä kertoi Jarmo kuoltua sikäläisen ”ukkoparlamentin” jäsenten Jarmolle tarjoamista autokyydeistä ja muusta ikätoverien vähäeleisestä huolenpidosta sekä omista tarkoista havainnoistaan Jarmon voinnista hänen viimeisinä elinpäivinään, jopa Jarmon ja pullapuotilaisten yhteisistä automatkoista Kainuuseen vuosien varrella. Tämä on kuva – kuten yksi Jarmon lukuisista suosikki-ilmauksista kuului – Jarmon mutkattomasta lämmöstä ja turvallisesta kodikkuudesta, joka oli meille itsellemmekin tullut vuosien myötä niin kovin tutuksi ja tärkeäksi, sekä siitä ihmisenkokoisesta ”kohtaamisen ja
jakamisen maailmasta”, jossa hän viihtyi ja kukoisti.

Mutkaton lämpö ja juureva ''no nonsense''-asenne oli tyypillinen Jarmolle myös Itä-Suomen yliopiston teologian osaston lehtorina. Ensin kirkkohistorian ja sitten käytännöllisen teologian lehtorina hän toimi siitä alkaen, kun teologian yliopistolliset opinnot Joensuussa vuonna 1988 käynnistettiin. Jokaisen uuden ortodoksisen teologian opiskelijan tuli suorittaa opintojensa alkajaisiksi isä Jarmon kurssi Johdatus liturgiseen elämään. Tosin sana ”suoritus” ei tähän yhteyteen erityisen hyvin sovi. Kurssin keskeinen sanoma oli nimittäin se, ettei teologian opintojen ydin ole jumalanpalveluskaavojen opiskelussa, kirkkokalenterin päivämäärien hallinnassa tai minkään muunkaan jumalanpalveluselämän ulkoisia muotoja koskevan tiedon omaksumisessa.

Siinä missä jonkun toisen opettajan piirtoheitinkalvoilla tai powerpoint-dioilla olisi ollut jonkinlaisia kaavioita tai käsitelistoja, isä Jarmo heijasti riemukkaan juhlallisesti taululle kuvan kirkossa seisovasta lapsesta. Se, että kurssin painopiste oli näin jossain aivan muualla kuin mihin yliopistolliset opintonsa vasta aloittaneet teologian opiskelijat
todennäköisesti olivat varautuneet, oli isä Jarmolta täysin tietoinen ja ohjelmallinen valinta, ja sellaisena se oli voimakas, jopa radikaali viesti tuleville kirkon työntekijöille. Rovasti, joka julistaa papinviitta päällään ja risti kaulassa ilmeisen vakavissaan, että lapsien ystävällinen kohtelu ja kirkkokahveilla yksin jääneen huomioiminen on sanomattoman paljon tärkeämpää kuin piispan käden suutelu, saa väkisinkin kirkon työhön tähtäävien teologian opiskelijoiden ajatukset liikkeelle. Vääjäämättä kurssi viestitti uusille opiskelijoille muutakin: sen, että he riittävät, olipa Uuden testamentin kreikan, uskontieteen, länsimaisen filosofian klassikkojen, eksegetiikan, dogmatiikan tai musiikinteorian kurssista sitten odotettavissa kiitettävä tai välttävä arvosana.

Luennoillaan (sekä kirjoituksissaan ja saarnoissaan) isä Jarmo korosti kirkon pyhien käytännön esimerkkiin ja opetukseen nojaten sitä, että kirkon tulee olla paikka, jossa ihminen löytää oman vapaan persoonansa ja alkaa kukoistaa sen ansiosta, että löytää turvallisen suhteen hyvään Jumalaan sekä aidon suhteen lähimmäisiin. Hänelle kirkon tuli olla kuin sairaala, joka tarjoaa tälle edellytykset, ja teologian terapeuttista tiedettä, jonka harjoittaminen kantaa hedelmää ihmisrakkauden todellisuutena.

Tässä hengessä isä Jarmolle askeesi ja himoista luopuminen merkitsivät ennen muuta toisten ihmisten kohtelemista rakkaudella – mutkattoman kauniisti, huomaavaisesti ja ystävällisesti, pyrkien kohtaamaan heissä todellisen ihmisen – sekä elämänasennetta,
jossa ei ole sijaa toisten yläpuolelle asettumiselle, alistamiselle tai hyväksikäyttämiselle, komentelunhalulle tai ilkeydelle. Paastosäädösten vahtaamista tai sellaista ”nöyryyspuhetta”, jossa ihminen pakkomielteisesti alentaa itsensä ”maailman
syntisimmäksi”, hän ei askeesiksi ymmärtänyt.

Vaikka isä Jarmon monien eleiden, ilmeiden ja äänenpainojen värittämä hyvin spontaani tapa luennoida oli kaikkea muuta kuin seesteisen hillitty, sille oli silti ominaista tietty pienimuotoisuus: Hän ei yrittänyt tehdä kuulijoihinsa vaikutusta nokkelilla kielikuvilla, intellektuaalisella pyörittelyllä, tunteisiin vetoavalla hartauspuheella tai muilla retorisilla
tehokeinoilla. Hän ei myöskään asettunut omine kokemuksineen puheensa keskiöön, vaan pääosassa olivat ne kirkon pyhät papit ja maallikot, jotka olivat Vanhan testamentin profeettojen tavoin puolustaneet puutteenalaisia ja sorrettuja, piispat, jotka olivat uskaltaneet panna henkensä uhalla kampoihin julmalle keisarille tai tsaarille, sekä munkit, jotka olivat palauttaneet luostarielämän keskiöön Jumalan rakkauden ihmettelyn ja rukouksen hiljaisen rauhan. Isä Jarmon luentojen – ja oikeastaan isä Jarmon koko elämän – motoksi olisi sopinut hyvin korinttilaiskirjeen kuuluisa katkelma:

''Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja
vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.''

Yhtä tärkeää isä Jarmon opetusta – käytännön liturgista teologiaa liturgisen teologian oppituntien jälkeen – oli se, että hänen työhuoneensa ovi oli aina avoinna kolkuttelijoille, ja että hän piti päivittäiset teetaukonsa nimenomaan teologian rakennuksen alakerrassa, Humpan pienessä kahvilassa, jonka kautta jokainen seminaarin suunnasta tuleva opiskelija yleensä luennoilleen vaelsi. Hyvin tyypillisesti amanuenssi Eevan ja opintosihteeri Kalevin pöydässä sivareissaan istuva Jarmo tervehti ystävällisesti jokaista tuttua kasvoa ja viestitti kiireettömällä, kaikkea muuta kuin ”tärkeällä” olemuksellaan, että häntä saa lähestyä ja ”häiritä”. Isä Jarmo ryhtyi myös mielellään puheisiin käytävällä tapaamiensa opiskelijoiden kanssa, pyrki murtamaan jään ja hälventämään turhan arkailun ja jännityksen. Seuraavalla kerralla hän saattoi jo kysellä miten kipeä jalka voi tai sairas perheenjäsen jaksaa tai muisti keskustelukumppaninsa lapsen nimen ja oli muutenkin kartalla monien opiskelijoidensa
erilaisista elämän huolista, murheista ja iloista, joista hänen pappis- tai opettajakollegansa yliopistolla, seminaarilla tai seurakunnassa olivat aika usein autuaan tietämättömiä.

Jarmo suri sitä, että monenlaista tiedollista ainesta suorastaan pursuavissa teologian opinnoissa tai seminaarin opetuksessa ei valmisteta tulevia pappeja ja kanttoreita tekemään yhteistyötä työparina, joka toimii toisiaan arvostaen ja kuunnellen, yhteen hiileen puhaltaen. Hän näki, että papin ja kanttorin välillä vallitsee liian usein jonkinlainen vallankäytön tai kyräilyn suhde, joka uuvuttaa heidät itsensä ja vääjäämättä heijastuu koko seurakuntaan. Myös tässä asiassa hän puhui esikuvaoppimisen tärkeydestä.

Hänellä ei riittänyt ymmärrystä niille papeille, jotka kyllä mielellään puhuvat saarnoissaan kaunopuheisesti paastomatkaansa yhdessä tekevästä seurakunnasta ja maalailevat, kuinka kirkossa seisova ihminen stikiiratekstejä kuunnellessaan täyttyy
vähitellen Kristuksen ylösnousemuksen ilolla niin, että alkaa loistaa pääsiäisen koittaessa kuin lamppu, mutta jotka eivät oikein uskalla ja osaa kohdata heiltä sielunhoidollista tukea hakevia ihmisiä, koska eivät oivalla, kuinka tärkeää on kiireetön lämmin läsnäolo sekä kokemus hyväksytyksi tulemisesta, jota ei tarvitse suorituksilla ansaita.

Jarmon opetuksessa toistuivat sanat jakaminen ja kohtaaminen. Hänen mukaansa pappi ei kuitenkaan voi antaa itsestään mitään, jollei ole kohdannut omia pelkojaan ja kipeitä paikkojaan sekä rehellisesti ja armollisesti niitä tutkiskellut. Ei ole
sattumaa, että hän antoi pappeutta käsittelevän kirjansa nimeksi Haavoitettu parantaja.

Piispuudesta Jarmo ei haikaillut, ja oli pariin kertaan kieltäytynyt kirkolliskokouksen edustajan pyytäessä lupaa asettaa hänet piispanvaalissa ehdolle. Vaikka Jarmon kirjoista voi ehkä saada sen käsityksen, ettei hän antanut suurta arvoa maalliselle psykoterapialle, tosiasiassa hän oli psykologisesti hyvin tarkkanäköinen.

Jarmo tiedosti, että kun kirkon elämä häiriintyy, siinä, aivan samoin kuin epäterveessä kodissa, vallitsevat kirjoittamattomat säännöt ”älä tunne, älä puhu, älä luota”. Hän oli hyvin selvillä siitä, että sielunhoitosuhteessa papista voidaan hakea kaikupohjaa omille pelkoon ja häpeään perustuville uskomuksille ja uhkakuville. Hän ymmärsi, kuinka valtava merkitys on
sillä, että ihminen – lapsi tai aikuinen – tulee nähdyksi ilman arvostelua, vaatimuksia ja odotuksia.

Epäilemättä tietyltä korkeudelta tarkasteltuna Jarmo saattoi toisinaan näyttäytyä myös viileänä ja kulmikkaana. Hän ei nimittäin säätänyt ajatuksiaan kohtaamiensa ihmisten arvoaseman mukaan. Jarmo oli vakaasti sitä mieltä, ettei kunnioitusta voi kirkossakaan vaatia, se ansaitaan. Häntä puistatti häpeällä kasvattaminen ja äkseeraus alttarissa. Hän ei voinut sietää maagista ritualismia suhteessa synnintunnustukseen. Kaikenlaiseen kirkossa ilmenevään kaksinaismoralismiin hän suhtautui vailla ymmärrystä ja katsoi sen myrkyttävän kirkon raitista ilmaa, oli kyseessä sitten epätasa-arvoinen, ”pärstäkerroinperusteinen” suhtautuminen papiston jäsenten toisiin avioliittoihin, tarve leimata pappispuolisojensa kanssa avioeroon päätyneet vaimot
”syypäiksi eroon” tai sellainen kirkon ulkoisen ja sisäisen julkisuuskuvan hallinnointi, jonka säännöt sisäistänyt pappi ”unohtaa” avioeroon päättyneestä ensimmäisestä liitostaan syntyneiden lastensa olemassaolon avautuessaan kirkon lehdessä perhe-elämästään. Myös silloin, kun oli kyse pappeudesta tai piispuudesta, Jarmolle oli toisin sanoen tärkeintä asketismi, jonka hän ymmärsi sellaiseksi toisten ihmisten kunnioitukseksi, joka ei salli tehdä heistä omien tavoitteiden välikappaletta tai pitää toisen ihmisen elämää alisteisena korkeimmillekaan päämäärille.

Toisin kuin monet pappiskollegansa, Jarmo ei antanut kiittämisen ja anteeksipyytämisen lihastensa surkastua, eikä hän antanut koskaan odotuttaa itseään.

Ortodoksiseksi papiksi, joka oli äitinsä puolelta suojärveläistä Makkosten sukua ja jonka äidinäiti oli ollut nuorelle Jermeille rakas ja tärkeä perheenjäsen, Jarmo suhtautui silmiinpistävän välinpitämättömästi karjalaisuuteen. Jonkinlaisena uhmakkaan karnevalistisena vastavetona hän mieluummin painotti omaa kainuulaisuuttaan, sotkamolaisuuttaan ja isän puolelta perittyä savolaisuuttaan. Karjalaisuus ei ollut hänelle koskaan kirkkokahvipöydässä realisoitavaa ”pääomaa”, jolla tehdään
keskustelukumppaneihin vaikutus. Äidin puolen sukujuuristaan hän ei pitänyt minkäänlaista meteliä, vaikka siihen olisi ollut suorastaan ”tuhannen taalan paikka” – onhan Seurasaaren ulkomuseon kuuluisa karjalaistalo Pertinotša Jarmon äidin suvun vanha kotitalo. Häntä lähinnä tympi sanonta ”Ilo asuu Karjalassa”, jonka takaa hän tunnisti väkinäistä teeskentelyä ja kipeiden asioiden tukahduttamista. Aiheesta paljon puhuneen ja kirjoittaneen veljensä Pentin tavoin Jarmo tiedosti, että sodan jälkeen karjalaisten evakkojen elämää määrittivät paljossa särkyneisyys ja ylisukupolvisiksi periytyvät traumat, joissa ei ollut mitään
romantisoitavaa ja joiden vaientaminen ja piilottelu vain esti tarpeettomasta häpeätaakasta vapautumisen. Silloin harvoin, kun Jarmo karjalaisuutta jollakin tavoin kommentoi, puheessa saattoi vilahtaa jokin resignoitunut ilmaisu tyyliin ”pienille yhteisöille tyypillinen häiriökäyttäytyminen”.

Aivan toisenlaisesta perhetaustasta lähteneen ystävän näkökulmasta on silti aivan ilmeistä, että Jarmon uskonelämän koruton luontevuus ja ajaton orgaanisuus oli perua Jekaterina-mummilta. Oli kyseessä sitten vain pesäpallomatsin väliajalla syötävä makkara tai kahvilassa juotava teekuppi, Jarmo kiirehti aina ennen sen nauttimista lausumaan ”Kristus Jumala, tule ja siunaa palvelijasi teehetki/pesismakkarat, sinä, joka olet kaiken siunaaja ja pyhittäjä. Amen!”

Jarmon hautauspalvelus toimitettiin akatistoksen lauantaina Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Kirkon seinämaalauksiin kuuluu myös Jarmon suojeluspyhän, profeetta Jeremian ikoni. Se ei sijaitse alttarissa tai muulla paraatipaikalla, vaan johtuen siitä, että se oli kirkon maalausprosessissa unohtua kuvaohjelmasta, se ottaa jokaisen kirkkoon tulijan vastaan kirkon eteishuoneen seinällä varsin jarmomaisesti hymyillen.

Hautaan Jarmo laskettiin Sotkamon Pokrovan kirkon kauniilla, mustikkamättäiden reunustamalla kirkkomaalla.

'''Krista Berglund'''

Etusivu

2026-04-11T14:30:57Z

Hannu:

[[Kuva:On_logo_20v.jpg|thumb|center|400 px|<center></center>]]
__NOTOC__

 

== Ortodoksi.netissä äskettäin ==
'''VL = VIIMEKSI LISÄTTYJÄ'''

* '''[[Tekoäly ja ortodoksinen kirkko]]''' <- siirry alavalikkoon
* '''[[Konstantinopolin ekumeenisen patriarkka Bartholomeoksen puheita]]''' <- siirry alavalikkoon
* '''[[Muiden hierarkkien puheita]]''' <- siirry alavalikkoon


* Ajankohtaista:
** '''[[Jeesuksen ristin symbolit ortodoksisen perinteen mukaan]]''' - (11.4.2026) ('''VL''')
** '''[[Pyhäkkö, muisti ja rukous]]''' - (26.3.2026) ('''VL''')
** '''[[Kristus ei ole Platonin varjo]]''' - Voiko ajattelu johdattaa totuuteen? .(31.3.2026) ('''VL''')
** '''[[Uskonnollinen lukutaito vai abstrakti etiikka?]]''' - keskustelua oman uskonnon opetuksesta - (5.2.2026)
** '''[[Köyhän lesken hiljainen pyhyys]]''' - (22.1.2026)
** [[Uskonnonopetus ei ole ongelma|'''Uskonnonopetus ei ole ongelma vaan perusoikeus ja sivistyksen mittari''']] - (20.1.2026)
** '''[[Volosin julistus ja kirkon ykseyden kysymys]]''' - (12.1.2026)
** Metropoliitta Panteleimon: [[Simforian (igumeni)|'''Uskollinen loppuun asti''']] - Muistoja isä Simforianista - (9.1.2026)
* Käytä artikkelien tai asian hakuun tällä sivulla olevaa Ortodoksi.netin [https://www.ortodoksi.net/index.php?search hakuruutua]. Kirjoita ruutuun hakusana ja paina enter. 
(Jos huomaat sivuilla vanhentunutta tai muuttunutta tietoa, kerro siitä meille sähköpostilla: '''ortodoksinet.yllapito(at)gmail.com''' tai '''info(at)ortodoksi.net'''

== Ortodoksisuus tutuksi ==
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 1 - [[Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin|'''Liittyisinkö ortodoksiseen kirkkoon?''']] - (27.7.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 2 - '''[[Jumalan huone: Mitä ortodoksisessa kirkossa on?]]''' - (3.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 3 - '''[[Mitä kirkossa tapahtuu: Jumalanpalvelus]]''' - (5.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 4 - '''[[Pyhä Eukaristia – Elämän lähde ja kirkon sydän]]''' - (13.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 5 - '''[[Ortodoksisen kirkon sakramentit eli mysteeriot]]''' - (26.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 6 - '''[[Ortodoksisen kirkon erityiset palvelukset ja siunaukset]]''' - (24.10.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 7 - '''[[Ortodoksisen kirkon opetus]]''' - (3.1.2026)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 8 - '''[[Hengellinen elämä Suomessa]]''' - (10.1.2026)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 9 - '''[[Ortodoksisen kirkon historia]]''' - (14.1.2026)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 10 - '''[[Ortodoksiksi tuleminen]]''' - (8.3.2026)
* '''[[Pyhät esineet]]''' - (5.10.2025)


== Ortodoksi.net suosittelee ==
* '''[[Ortodoksi.netin virtuaaliset ikoninäyttelyt|Ortodoksi.netin sivuilla olevat virtuaaliset ikoninäyttelyt]]''' - (6.3.2025)
** Neljäs virtuaalinen ikoninäyttely on avattu 1.8.2024. Näyttelyn on nimetty juuri alkaneen [[Jumalanäidin paasto]]n mukaan: [[Jumalanäiti -Taivaallinen suojelijamme (ikoninäyttely)|'''"Jumalanäiti - Taivaallinen suojelijamme"''']]. - (1.8.2024)
** 27.5.2024 avautui uusi, jo kolmas virtuaalinen ikoninäyttely, [[Humaus taivaasta (ikoninäyttely)|'''"Humaus taivaasta"''']] - (27.5.2024)
** [[Kohtalona Kurbinovon freskot (ikoninäyttely)|'''"Kohtalona Kurbinovon freskot"''']] - toinen virtuaalinen ikoninäyttelu Ortodoksi.netin sivuilla - (12.2.2024)
** Virtuaalinen ikoninäyttely Ortodoksi.netissä - munkki Stefanos Rasimäkeläinen: [[Joulunaika - lapsuuden aika (ikoninäyttely)|'''"Joulunaika - lapsuuden aika"''']] - Ikoneja Jeesuksen lapsuudesta - (15.11.2023)
* [[Ortodoksisia kirjoja Celianetissä 1|'''Ortodoksisia kirjoja Celianetissä''']] - haluatko kuunnella ortodoksisia kirjoja netin kautta? - (26.1.2024)

== Ortodoksisia oppikirjoja ==
* '''Dimitri Tarvasaho: [[Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset]]''' - oppikirja vuodelta 1965
* '''Dimitri Tarvasaho: [[Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon historia|Ortodoksisen kirkon historia]]''' - oppikirja vuodelta 1954
== 360-panoraamakuvia ==
* [[360-kuvia ortodoksisista kirkoista|'''Ns. 360-panoraamakuvia Suomen ortodoksisista kirkoista''']]
== Uusia julkaisuja ==
* Uusia ortodoksisuutta käsitteleviä tai sitä sivuavia kirjoja
** Elina Kahla: [[Gulagin viisas (kirja)|'''Gulagin viisas''']] - (16.11.2025)
** Riko Saatsi: [[Yönistujat (kirja)|'''Yönistujat''']] - (11.11.2025)
** Uusin [[IKONI & kulttuuri 2/2025|'''IKONI & kulttuuri''']] -lehden numero '''2/2025''' on ilmestynyt - (7.11.2025)

{{Malline:Kk}}

== Ortodoksi.net [[Tutustu|sosiaalisessa mediassa]] ==
* Ortodoksi.netin [https://www.youtube.com/@Ortodoksinetti YouTube-kanava @Ortodoksinetti]

* Ortodoksi.netin Instagram on toistaiseksi tauolla ja se löytyy osoitteesta [https://www.instagram.com/ortodoksinet/ https://www.instagram.com/ortodoksinet/].

* Ortodoksi.netin ylläpidolle voi lähettää sähköpostia gmail-osoitteeseen, jonka alkuosana on: '''ortodoksinet.yllapito''' (huomaa, ettei sanassa ortodoksinet ole pistettä välissä). Varaosoitteena on sähköposti, jonka alkuosa on: '''info''' ja loppuosa: '''ortodoksi.net'''.
* Ortodoksi.netistä on myös jotain (tosin hieman vanhentunuttakin) tietoa Wikipediassa:[https://fi.wikipedia.org/wiki/Ortodoksi.net Ortodoksi.net Wikipediassa]
---------
Näillä sivuillamme ovat saattavat jotkut tiedot (mm. srk-yhteystiedot) olla vanhentuneita tai jopa virheellisiä tai jotkut linkit eivät toimi. Resurssimme eivät riitä aina niiden havaitsemiseen ja korjaamiseen, siksi:
* kun törmäät virheisiin, puutteisiin tai sellaiselle sivulle, jonka tiedot eivät ole ajan tasalla, ole ystävällinen ja auta meitä tekemään sivuista parempia ja kerro puutteista, virheistä, korjaus- ja lisäysehdotuksista ylläpidolle ylläolevalla sähköpostilla. Käytä viestityksessä molempia osoitteita, varsinaista ja varaosoitetta.
* tarkista tiedot ko. kohteen omilta nettisivuilta
---------
{{Footer}}

Jeesuksen ristin symbolit ortodoksisen perinteen mukaan

2026-04-11T14:28:42Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: == Jeesuksen ristin symbolit ortodoksisen perinteen mukaan == Ortodoksisessa perinteessä risti ei ole vain muistutus Golgatan kärsimyksestä. Se on samalla uskontunnustus, tiivis teologinen kuva ja kirkon hiljainen opetuspuhe siitä, kuka Kristus on ja mitä hänen ristinsä maailmalle merkitsee. Siksi perinteisiin ortodoksisiin risteihin on usein liitetty kirjaimia, lyhenteitä ja tunnuksia, jotka eivät ole pelkkää koristelua. Ne avaavat ristin sanomaa niille,...

== Jeesuksen ristin symbolit ortodoksisen perinteen mukaan ==

Ortodoksisessa perinteessä [[risti]] ei ole vain muistutus [[Golgata]]n kärsimyksestä. Se on samalla uskontunnustus, tiivis teologinen kuva ja kirkon hiljainen opetuspuhe siitä, kuka Kristus on ja mitä hänen ristinsä maailmalle merkitsee. Siksi perinteisiin ortodoksisiin risteihin on usein liitetty kirjaimia, lyhenteitä ja tunnuksia, jotka eivät ole pelkkää koristelua. Ne avaavat ristin sanomaa niille, jotka osaavat niitä lukea. 
 
Tällainen risti etenee katsojan silmien edessä ylhäältä alas. Sen jokainen taso syventää ymmärrystä Kristuksen kärsimyksestä, hänen kuninkuudestaan, voitostaan ja siitä pelastuksesta, joka ulottuu koko ihmiskuntaan.

=== Ylimpänä tunnustus Kristuksen jumaluudesta ===
[[Kuva:01_jeesuksen_ristin_symboliikka.png|thumb|400 px|<center>Jeesuksen ristin symboliikka (kuva: Ortodoksi.net)</center>]]
Ristin ylimmässä osassa oleva teksti viittaa [[Jumalan Poika]]an. Tämä on ratkaisevaa koko ristin ymmärtämiselle. Ortodoksinen kirkko ei katso ristiä vain hurskaan ihmisen marttyyrikuolemana, vaan Jumalan Pojan vapaaehtoisena kärsimyksenä maailman elämän puolesta. Se, joka ristillä kärsii, on tosi ihminen, mutta samalla myös tosi Jumala. 
 
Juuri tästä syystä risti on pelastuksen merkki. Jos ristillä olisi kärsinyt vain ihminen, tapahtuma olisi jäänyt historian surulliseksi hetkeksi. Mutta koska ristillä kärsii lihaksi tullut Jumalan Poika, risti muuttuu elämän lähteeksi.

=== Ristin nimitaulu ja kuninkuuden paradoksi ===

Heti tämän alapuolella on nimitaulu (latinalaisin kirjaimin INRI), joka viittaa sanoihin ''Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas''. Evankeliumien mukaan tämä kirjoitus asetettiin ristin yläpuolelle [[Pontius Pilatus|'''Pilatuksen''']] määräyksestä. Maailman silmissä se oli ivallinen tai juridinen selitys teloitukselle, mutta kirkon silmissä siitä tuli tahtomattaan totuuden julistus. 
 
Kristuksen kuninkuus ei ilmene maallisena valtana, asevoimana tai poliittisena hallintana. Se ilmenee ristillä, itsensä tyhjentämisessä, rakkaudessa ja uhrautumisessa. Ortodoksinen perinne näkee tässä syvän paradoksin: juuri silloin, kun Kristus näyttää heikoimmalta, hän ilmenee todellisena kuninkaana.

=== Jeesuksen Kristuksen nimi ristin keskuksessa ===

Poikkipuun tasolla nähdään tavallisesti vasemmalla '''IC''' ja oikealla '''XC'''. Nämä ovat lyhenteet nimestä ''Jeesus Kristus''. Vasemmanpuoleinen IC viittaa Jeesukseen, oikeanpuoleinen XC Kristukseen. Yhdessä ne nimeävät selvästi sen, kuka ristillä on. 
 
Ortodoksisessa ikonografiassa Kristuksen nimeä ei yleensä kirjoiteta kokonaan näkyviin, vaan se ilmaistaan lyhenteillä. Tämä ei johdu salaperäisyydestä vaan liturgisesta ja ikonografisesta tavasta tiivistää pyhä sisältö muutamaan merkkiin. Kun katsoja näkee nämä kirjaimet, hän ei lue vain nimeä vaan tunnistaa läsnä olevan Herran.

=== Kristuksen voitto: NI ja KA ===

Hieman alempana näkyvät usein vasemmalla '''NI''' ja oikealla '''KA'''. Yhdessä ne muodostavat sanan '''NIKA''', joka merkitsee: ''voittaa''. Kun se luetaan yhdessä ylempien kirjainten kanssa, saadaan tuttu tunnus: ''''IC XC NIKA''', ''“Jeesus Kristus voittaa”''. 
 
Tämä on yksi ortodoksisen ristin tärkeimmistä avaimista. Risti ei ole vain kärsimyksen tai kuoleman kuva. Se on voiton merkki. Kristus voittaa ristillä synnin, kuoleman ja tuonelan vallan. Siksi ortodoksinen kirkko ei näe ristiä epätoivon tunnuksena vaan riemun ja toivon merkkinä. Ristin voitto ei ole ulkoista menestystä, vaan kuoleman sisäpuolelta puhkeava ylösnousemuksen voima.

=== Keihäs ja ruokosauva ===

Ristin sivuilla nähdään usein kaksi kärsimyshistorian välinettä. Vasemmalla on ''keihäs'', jolla Herran kylki pistettiin. Oikealla on ''ruokosauva'', jonka päässä oli ''sieni'', jolla Kristukselle tarjottiin juotavaa hänen kärsimyksensä aikana. 
 
Näidenkin yhteydessä käytetään kirjaimia. Keihään vieressä oleva '''K''' viittaa tavallisesti keihääseen tai pistämiseen liittyvään sanaan. Oikealla oleva '''T''' taas liittyy perinteessä ruokosauvaan, kirkkoslaaviksi ''трость'', joka merkitsee ruokoa tai sauvaa. Monissa yksinkertaistetuissa selityksissä puhutaan vain sienestä, mutta tarkemmin sanottuna kyse on juuri ruokosauvasta ja sen päässä olleesta sienestä. 
 
Nämä eivät ole kuvassa vain historiallisia yksityiskohtia. Ne sitovat ristin suoraan evankeliumien todistukseen. Risti ei siis ole abstrakti uskonnollinen symboli, vaan juuri sen Herran risti, jonka kärsimyksestä evankelistat kertovat. Samalla nämä esineet muistuttavat siitä, että Kristuksen kärsimys oli todellinen. Hän ei vain näyttänyt kärsivän, vaan kärsi todella ihmiseksi tulleena.

=== Golgatan paikka, joka muuttuu paratiisiksi ===

Ristin alaosassa alkavat Golgataa kuvaavat merkinnät. Vasemmalla nähdään '''MA''', joka on ymmärretty merkityksessä ''“teloituspaikka”'' tai yksinkertaisemmin paikka. Se liittyy kirkkoslaavilaiseen sanaan ''место'', “paikka”. Kuvan selityksessä se tarkoittaa siis paikkaa, jossa ristiinnaulitseminen tapahtui, käytännössä Golgatan paikkaa. 
 
Oikealla näkyy '''PB''', jonka merkitys on selitetty muodossa ''“on tullut paratiisiksi”''. Tämä liittyy teologiseen ilmaisuun, jonka ajatus on juuri tämä: Kristuksen ristin kautta kuoleman paikasta tulee paratiisin avautumisen paikka. Golgata on ensin kuoleman paikka, teloituspaikka, ihmisen julmuuden näyttämö. Mutta Kristuksen ristinkuoleman kautta juuri tästä paikasta tulee uuden elämän paikka. 
 
Tässä ortodoksisen perinteen syvä teologinen näköala tiivistyy poikkeuksellisen kauniisti. Se, missä kuolema näyttää hallitsevan, muuttuu paikaksi, josta elämä puhkeaa maailmaan. Tästä syystä ortodoksinen kirkko ei katso Golgataa vain surullisena muistona, vaan paikkana, jossa paratiisin portit avautuvat.

=== Vuori ja Golgata ===

Seuraavalla tasolla vasemmalla oleva '''B''' viittaa vuoreen. Sen taustalla on sana ''гора'', “vuori”. Golgataa kutsutaan ikonografiassa usein vuorena tai kukkulana, joten kirjain ilmaisee, että risti seisoo Golgatan vuorella. 
 
Oikealla oleva toinen '''B''' viittaa puolestaan itse Golgataan. Tässä kuvassa kirjain on ymmärretty Golgataa merkitsevänä tunnuksena. Näin risti ei ortodoksisessa kuvakielessä seiso epämääräisessä tilassa, vaan tietyssä pyhässä paikassa. [[Golgata]] ei ole vain tapahtumapaikka menneisyydessä, vaan koko pelastushistorian keskus. Se on paikka, jossa Kristuksen uhri tarjotaan maailman elämäksi. 
 
Vuori tai kukkula on myös hengellinen kuva. Raamatussa vuori on usein Jumalan kohtaamisen paikka. Golgatalla tämä teema saa järisyttävän muodon: siellä Jumalan Poika uhrataan ihmisen puolesta. Siten Golgata ei ole vain surun mäki, vaan pyhä korkeus, jossa rakkaus ilmestyy täydellisimmällä tavalla.

=== Portaat ja kohotettu risti ===

Ristin juurella olevat portaat kuvaavat Golgatan kukkulaa. Niiden yhteydessä oleva '''A''' on tässä selityksessä ymmärretty juuri portaisiin viittaavana merkkinä. Portaat nostavat ristin näkyvästi esiin ja muistuttavat siitä, että tapahtuma ei kuulu tavalliseen arkeen, vaan pelastuksen mysteeriin. Ne johdattavat katseen kohti ristin juurta ja lopulta kohti pääkalloa, joka lepää niiden alapuolella. 
 
Portaissa on myös sisäinen liike. Katse kulkee niiden kautta alas, mutta samalla niiden kautta avautuu tie ylöspäin. Näin ne sopivat hyvin ristin sanomaan. Kristus laskeutuu kärsimykseen ja kuolemaan, jotta ihminen voisi nousta elämään.

=== Aadamin pääkallo ===

Alimpana on pääkallo, jonka ortodoksinen perinne ymmärtää '''[[Aadam]]in''' pääkalloksi. Tähän liittyvä '''B''' on selitetty merkityksessä ''“pääkallo”''. Se yhdistyy sanaan ''глава'', joka merkitsee päätä, ja tässä yhteydessä juuri pääkalloa. Kuvassa kallo ristin juurella viittaa siis perinteiseen tulkintaan, jonka mukaan kyseessä on Aadamin pääkallo. 
 
Tämä on yksi ristin ikonografian syvimmistä symboleista. Aadam edustaa koko langennutta ihmiskuntaa. Hänessä kuolema tuli maailmaan, ja siksi hänen pääkallonsa sijoittaminen ristin juurelle on vahva teologinen kuva. Kristus on uusi Adam, joka juuri kuoleman paikassa voittaa kuoleman. Siellä missä vanhan Aadamin perintö näkyy, siinä uusi Adam tuo elämän. 
 
Tämä symboli kertoo, ettei Kristuksen risti koske vain niitä, jotka seisoivat Golgatalla sinä päivänä. Se koskee koko ihmiskuntaa, kaikkia aikoja ja kaikkia sukupolvia. Aadamin pääkallo ristin juurella tekee näkyväksi sen, että Kristuksen pelastustyö ulottuu koko ihmisen historiaan.

=== Risti, joka opettaa ===

Kun koko ristiä tarkastellaan ylhäältä alas, sen sanoma on eheä ja voimakas. Ylhäällä tunnustetaan ''Kristuksen jumaluus''. Sen alapuolella ilmaistaan ''hänen kuninkuutensa''. Keskellä hänet nimetään ''Jeesukseksi Kristukseksi'', ja samalla julistetaan hänen voittoaan. Sivuilla muistetaan hänen kärsimyksensä todellisuutta. Alempana osoitetaan ''Golgata'', tuo kuoleman paikka, joka muuttuu paratiisin avautumisen paikaksi. Lopulta katse pysähtyy'' Aadamin pääkalloon'', jonka ylle uuden Aadamin voitto kohoaa. 
 
Siksi ortodoksisessa perinteessä risteihin liitetään kirjaimia, lyhenteitä ja muita merkkejä. Niiden tarkoitus ei ole tehdä rististä vaikeaselkoista, vaan päinvastoin tiivistää sen sanoma. Muutamalla kirjaimella voidaan ilmaista Kristuksen nimi, hänen voittonsa, kärsimyksen välineet, Golgatan paikka ja koko pelastushistorian yhteys Aadamiin. Risti on näin samalla sekä kuva että teksti, rukouksen kohde ja opetuksen väline. 
 
Ortodoksinen risti ei siis vain esitä tapahtumaa, vaan tulkitsee sitä. Se kertoo, että ristillä kärsii Jumalan Poika, että Jeesus Kristus voittaa, että Golgatasta tulee paratiisin alku ja että kuoleman keskeltä avautuu elämä. Juuri siksi kirkko kantaa ristiä, maalaa ristiä, suutelee ristiä ja rukoilee ristin edessä. Se ei katso siinä vain mennyttä kärsimystä, vaan nykyistä ja ikuista voittoa. 
 
'''Ortodoksi.net''' 
huhtikuussa 2026 
 
[[Luokka:Artikkelit]]

Tiedosto:01 jeesuksen ristin symboliikka.png

2026-04-11T14:26:25Z

Hannu: Jeesuksen ristin symboliikka (kuva: Ortodoksi.net) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
Jeesuksen ristin symboliikka
(kuva: Ortodoksi.net)

[[Luokka:Kuvat]]

Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti

2026-04-10T13:20:34Z

Hannu: /* Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti */

= Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti =

'''Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti''' (ukrainaksi: Українська Православна Церква Київського Патрiархату, UOK-KP) oli vuonna 1992 syntynyt ukrainalainen ortodoksinen kirkollinen yhteisö. Sen pitkäaikainen johtaja oli patriarkka '''[[Filaret Denisenko|Filaret]]''' (Mihailo Denisenko).

Kirkon asemaa ei tunnustettu yleisesti ortodoksisessa maailmassa. Se oli kuitenkin pitkään yksi näkyvimmistä Ukrainassa toimineista ortodoksisista kirkoista. Kirkon pääkirkko oli pyhän Volodimirin eli pyhän Vladimirin katedraali Kiovassa.

== Kirkon historia ==

Kiovan patriarkaatti syntyi vuonna 1992 Ukrainan kirkollisen murrosvaiheen keskellä. Sen synty liittyi pyrkimykseen muodostaa Ukrainaan Moskovasta riippumaton ortodoksinen kirkollinen rakenne.

Kesäkuussa 1990 metropoliitta '''Mstislav''' valittiin ukrainalaisen kirkollisen liikkeen päämieheksi arvonimellä Kiovan ja koko Rus-Ukrainan patriarkka. Patriarkka Mstislav kuoli vuonna 1993, ja häntä seurasi patriarkka '''Volodimir''' (Romaniuk). Volodimir kuoli vuonna 1995, minkä jälkeen kirkon johtoon tuli patriarkka Filaret.

Filaret oli aikaisemmin kuulunut [[Venäjän ortodoksinen kirkko|Venäjän ortodoksiseen kirkkoon]], mutta hänen asemansa ja toimintansa johtivat välirikkoon Moskovan patriarkaatin kanssa. Kiovan patriarkaatti vakiinnutti asemansa yhtenä merkittävänä ukrainalaisena kirkollisena rakenteena, vaikka muut kanoniset ortodoksiset kirkot eivät tunnustaneet sitä.

== Vuoden 2018 yhdistymiskokous ==

Ukrainan kirkollinen tilanne muuttui ratkaisevasti 15.12.2018, kun Kiovassa pidettiin yhdistymiskokous. Siihen osallistuivat Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti, [[Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko]] sekä osa [[Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti|Ukrainan ortodoksisen kirkon – Moskovan patriarkaatin]] piispoista.

Yhdistymiskokouksen seurauksena muodostettiin [[Ukrainan ortodoksinen autokefalinen kirkko]]. [[Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti|Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti]] antoi uudelle kirkolle autokefalian tomoksen 6.1.2019.

Tämän jälkeen Kiovan patriarkaatin asema muuttui. Pääosa sen piispoista, papistosta ja seurakunnista liittyi uuteen autokefaliseen kirkkoon. Patriarkka Filaret katsoi kuitenkin myöhemmin, ettei Kiovan patriarkaatti ollut lakannut olemasta, ja hänen ympärilleen jäi pienempi erillinen kirkollinen rakenne.

== Filaretin kuolema ==

Patriarkka Filaret kuoli 20.3.2026 pitkän sairauden jälkeen. Hänen kuolemansa jälkeen tämä sivu on syytä ymmärtää ennen kaikkea historiallisena kuvauksena Kiovan patriarkaatista ja sen vaiheista osana Ukrainan ortodoksisen kirkollisen elämän kehitystä.

== Merkitys ==

Kiovan patriarkaatilla oli huomattava merkitys Ukrainan kirkollisessa ja kansallisessa historiassa etenkin 1990-luvulta alkaen. Se oli yksi niistä kirkkoyhteisöistä, jotka valmistelivat tietä myöhemmälle ukrainalaiselle autokefalialle, vaikka sen omaa asemaa ei tunnustettu yleisesti ortodoksisessa maailmassa.

== Katso myös ==

* [[Ukrainan ortodoksinen autokefalinen kirkko]]
* [[Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko]]
* [[Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti]]
* [[autokefalia]]

[[:Käyttäjä:Hannu|HAP]]


[[Luokka:Ukraina]]
[[Luokka:Hallinto]]

Filaret Denisenko

2026-04-10T13:18:43Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: Patriarkka (metropoliitta) '''Filaret''' (maailmalliselta nimeltään ''Myhailo Antonovytš Denysenko'' [Михайло Антонович Денисенко], 23.1.1929 – 20.3.2026) oli ukrainalainen ortodoksinen kirkonjohtaja, joka tunnettiin erityisesti Ukrainan ortodoksisen kirkon – Kiovan patriarkaatin pitkäaikaisena johtajana. Hän syntyi Donetskin alueella sijaitsevassa Blahodatnen kylässä ja opiskeli ensin...

Patriarkka (metropoliitta) '''Filaret''' (maailmalliselta nimeltään ''Myhailo Antonovytš Denysenko'' [Михайло Антонович Денисенко], 23.1.1929 – 20.3.2026) oli ukrainalainen ortodoksinen kirkonjohtaja, joka tunnettiin erityisesti [[Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti|Ukrainan ortodoksisen kirkon – Kiovan patriarkaatin]] pitkäaikaisena johtajana. Hän syntyi Donetskin alueella sijaitsevassa Blahodatnen kylässä ja opiskeli ensin Odessan hengellisessä seminaarissa, sitten Moskovan hengellisessä akatemiassa. Hän sai munkkivihkimyksen vuonna 1950 ja pappisvihkimyksen vuonna 1951. 
 
Filaret toimi Neuvostoliiton aikana merkittävissä tehtävissä Venäjän ortodoksisessa kirkossa ja nousi vuonna 1966 Kiovan ja Galitsian metropoliitaksi sekä Ukrainan eksarkiksi. Neuvostoliiton hajottua hänestä tuli yksi näkyvimmistä ukrainalaisen kirkollisen itsenäisyyden puolustajista. Vuonna 1992 hän liittyi uuden ukrainalaisen kirkollisen rakenteen syntyyn, ja vuodesta 1995 lähtien hän toimi Kiovan patriarkkana. 
 
Filaret oli kiistanalainen mutta historiallisesti hyvin merkittävä hahmo. Toiset näkivät hänessä ukrainalaisen kirkollisen itsenäisyyden tienraivaajan, toiset taas ortodoksisen maailman jakolinjoja syventäneen johtajan. Vuonna 2018 syntyneen uuden ukrainalaisen autokefalisen kirkon taustalla hänen vaikutuksensa oli huomattava, vaikka hänen suhteensa uuteen kirkolliseen tilanteeseen jäi myöhemmin jännitteiseksi. 
 
Filaret kuoli Kiovassa 20. maaliskuuta 2026 pitkän sairauden jälkeen 97 vuoden iässä. 

[[Luokka:Patriarkat]]
[[Luokka:Metropoliitat]]
[[Luokka:Ukraina]]

Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti

2026-04-10T13:12:31Z

Hannu:

= Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti =

'''Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti''' (ukrainaksi: Українська Православна Церква Київського Патрiархату, UOK-KP) oli vuonna 1992 syntynyt ukrainalainen ortodoksinen kirkollinen yhteisö. Sen pitkäaikainen johtaja oli patriarkka [[Filaret]] (Mihailo Denisenko).

Kirkon asemaa ei tunnustettu yleisesti ortodoksisessa maailmassa. Se oli kuitenkin pitkään yksi näkyvimmistä Ukrainassa toimineista ortodoksisista kirkoista. Kirkon pääkirkko oli pyhän [[Volodimir|Volodimirin eli pyhän Vladimirin]] katedraali Kiovassa.

== Kirkon historia ==

Kiovan patriarkaatti syntyi vuonna 1992 Ukrainan kirkollisen murrosvaiheen keskellä. Sen synty liittyi pyrkimykseen muodostaa Ukrainaan Moskovasta riippumaton ortodoksinen kirkollinen rakenne.

Kesäkuussa 1990 metropoliitta [[Mstislav]] valittiin ukrainalaisen kirkollisen liikkeen päämieheksi arvonimellä Kiovan ja koko Rus-Ukrainan patriarkka. Patriarkka Mstislav kuoli vuonna 1993, ja häntä seurasi patriarkka Volodimir (Romaniuk). Volodimir kuoli vuonna 1995, minkä jälkeen kirkon johtoon tuli patriarkka Filaret.

Filaret oli aikaisemmin kuulunut [[Venäjän ortodoksinen kirkko|Venäjän ortodoksiseen kirkkoon]], mutta hänen asemansa ja toimintansa johtivat välirikkoon Moskovan patriarkaatin kanssa. Kiovan patriarkaatti vakiinnutti asemansa yhtenä merkittävänä ukrainalaisena kirkollisena rakenteena, vaikka muut kanoniset ortodoksiset kirkot eivät tunnustaneet sitä.

== Vuoden 2018 yhdistymiskokous ==

Ukrainan kirkollinen tilanne muuttui ratkaisevasti 15.12.2018, kun Kiovassa pidettiin yhdistymiskokous. Siihen osallistuivat Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti, [[Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko]] sekä osa [[Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti|Ukrainan ortodoksisen kirkon – Moskovan patriarkaatin]] piispoista.

Yhdistymiskokouksen seurauksena muodostettiin [[Ukrainan ortodoksinen autokefalinen kirkko]]. [[Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti|Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti]] antoi uudelle kirkolle autokefalian tomoksen 6.1.2019.

Tämän jälkeen Kiovan patriarkaatin asema muuttui. Pääosa sen piispoista, papistosta ja seurakunnista liittyi uuteen autokefaliseen kirkkoon. Patriarkka Filaret katsoi kuitenkin myöhemmin, ettei Kiovan patriarkaatti ollut lakannut olemasta, ja hänen ympärilleen jäi pienempi erillinen kirkollinen rakenne.

== Filaretin kuolema ==

Patriarkka Filaret kuoli 20.3.2026 pitkän sairauden jälkeen. Hänen kuolemansa jälkeen tämä sivu on syytä ymmärtää ennen kaikkea historiallisena kuvauksena Kiovan patriarkaatista ja sen vaiheista osana Ukrainan ortodoksisen kirkollisen elämän kehitystä.

== Merkitys ==

Kiovan patriarkaatilla oli huomattava merkitys Ukrainan kirkollisessa ja kansallisessa historiassa etenkin 1990-luvulta alkaen. Se oli yksi niistä kirkkoyhteisöistä, jotka valmistelivat tietä myöhemmälle ukrainalaiselle autokefalialle, vaikka sen omaa asemaa ei tunnustettu yleisesti ortodoksisessa maailmassa.

== Katso myös ==

* [[Ukrainan ortodoksinen autokefalinen kirkko]]
* [[Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko]]
* [[Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti]]
* [[autokefalia]]

[[:Käyttäjä:Hannu|HAP]]


[[Luokka:Ukraina]]
[[Luokka:Hallinto]]

Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko

2026-04-10T13:01:28Z

Hannu:

= Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko =

'''Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko''' (UAOK) oli historiallinen ukrainalainen ortodoksinen kirkko, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1921. Se oli yksi niistä kirkollisista yhteisöistä, jotka pyrkivät ukrainalaiseen autokefaliaan ja kirkolliseen itsenäisyyteen.

UAOK lakkasi olemasta erillinen kirkko vuonna 2018, kun se osallistui Kiovassa 15. joulukuuta 2018 pidettyyn yhdistymiskokoukseen. Tämän kokouksen seurauksena muodostettiin uusi kirkollinen kokonaisuus, [[Ukrainan ortodoksinen autokefalinen kirkko]], jolle [[Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti]] antoi autokefalian tomoksen 6. tammikuuta 2019.

== Historiaa ==

Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko perustettiin Kiovassa vuonna 1921. Sen synty liittyi pyrkimykseen vahvistaa ukrainalaista kirkollista elämää sekä irrottaa se Moskovan alaisuudesta. Kirkon ensimmäinen tunnettu johtaja oli metropoliitta Vasil Lipkivski.

Neuvostovallan aikana UAOK joutui vainon kohteeksi, ja sen toiminta Ukrainassa käytännössä lakkautettiin 1930-luvulla. Toisen maailmansodan aikana kirkollinen elämä elpyi lyhyeksi ajaksi, mutta sodan jälkeen toiminta jatkui ennen kaikkea diasporassa.

Neuvostoliiton loppuvaiheessa ja Ukrainan itsenäistymisen yhteydessä UAOK elpyi jälleen myös Ukrainassa. Se oli yksi niistä ortodoksisista yhteisöistä, jotka toimivat erillään [[Venäjän ortodoksinen kirkko|Venäjän ortodoksisen kirkon]] yhteydessä olleesta kirkollisesta rakenteesta.

== Vuoden 2018 yhdistyminen ==

Ukrainan kirkollinen tilanne muuttui ratkaisevasti vuonna 2018. Kiovassa pidettiin 15. joulukuuta 2018 yhdistymiskokous, johon osallistuivat Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko, Ukrainan ortodoksinen kirkko – Kiovan patriarkaatti sekä osa Ukrainan ortodoksisen kirkon – Moskovan patriarkaatin piispoista.

Yhdistymiskokouksen seurauksena muodostettiin [[Ukrainan ortodoksinen autokefalinen kirkko]]. Tämän jälkeen Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko lakkasi olemasta erillinen kirkollinen rakenne.

== Merkitys ==

Ukrainan autokefaalisella ortodoksisella kirkolla oli tärkeä merkitys ukrainalaisen kirkollisen identiteetin historiassa. Vaikka sen asemaa ei tunnustettu ortodoksisessa maailmassa yleisesti, se säilytti ajatuksen ukrainalaisesta autokefalisesta kirkosta sekä Ukrainassa että diasporassa. Tässä mielessä sillä oli huomattava historiallinen vaikutus myöhempään ukrainalaisen autokefalian kehitykseen.

== Katso myös ==

* [[Ukrainan ortodoksinen autokefalinen kirkko]]
* [[Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti]]
* [[autokefalia]]

[[:Käyttäjä:Hannu|HAP]]

[[Luokka:Ukraina]]
[[Luokka:Hallinto]]

Kirkkokalenteri

2026-04-10T12:34:32Z

Hannu:

= Kirkkokalenteri =

'''Kirkkokalenteri''' koostuu [[ortodoksinen kirkko|ortodoksisessa kirkossa]] vietettävien [[juhlat|juhlien]] ja niiden muodostamien jaksojen sarjoista. Ortodoksisessa maailmassa on käytössä kolme kalenterikäytäntöä:

* [[juliaaninen kalenteri|juliaaninen kalenteri]], jota kutsutaan vanhaksi kalenteriksi
* [[korjattu juliaaninen kalenteri|korjattu juliaaninen kalenteri]], jota nimitetään usein uudeksi kalenteriksi
* [[gregoriaaninen kalenteri|gregoriaaninen kalenteri]]

Useimmissa ortodoksisissa kirkoissa kiinteät juhlat määräytyvät joko juliaanisen tai korjatun juliaanisen kalenterin mukaan. Liikkuvat juhlat, ennen kaikkea [[pääsiäinen]] ja siihen liittyvä juhlakokonaisuus, lasketaan useimmissa kirkoissa edelleen juliaanisen pääsiäislaskelman mukaan. Poikkeuksena on [[Suomen ortodoksinen kirkko]], jossa myös pääsiäinen määräytyy gregoriaanisen kalenterin mukaan.

== Vanhaa kalenteria käyttävät kirkot ==

Juliaanista kalenteria käyttävät muun muassa seuraavat paikalliskirkot tai kirkolliset yhteisöt:

* [[Georgian patriarkaatti]]
* [[Jerusalemin patriarkaatti]]
* [[Moskovan patriarkaatti]] (Venäjän ortodoksinen kirkko)
* [[Serbian patriarkaatti]]
* [[Puolan ortodoksinen kirkko]]
* [[Japanin kirkko]]
* [[Siinain ortodoksinen kirkko]]

== Korjattua juliaanista kalenteria käyttävät kirkot ==

Korjattua juliaanista kalenteria käyttävät muun muassa seuraavat paikalliskirkot tai kirkolliset yhteisöt:

* [[Albanian ortodoksinen kirkko]]
* [[Aleksandrian patriarkaatti]]
* [[Amerikan kirkko]] (OCA)
* [[Antiokian patriarkaatti]]
* [[Bulgarian patriarkaatti]]
* [[Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti]]
* [[Kreikan ortodoksinen kirkko]]
* [[Kyproksen kirkko]]
* [[Romanian patriarkaatti]]
* [[Tšekin ja Slovakian ortodoksinen kirkko]]
* [[Ukrainan ortodoksinen autokefalinen kirkko]]

''Huom. Tässä tarkoitetaan Ukrainan autokefalista paikalliskirkkoa, ei [[Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti|Ukrainan ortodoksista kirkkoa – Moskovan patriarkaattia]].''

== Gregoriaanista kalenteria käyttävä kirkko ==

Gregoriaanista kalenteria käyttää:

* [[Suomen ortodoksinen kirkko]]

Joissakin kirkoissa ja erityisesti diasporassa on myös hiippakuntia, luostareita tai seurakuntia, joissa käytetään paikallisesti toista kalenteria kuin kirkon yleisessä käytännössä. Siksi kalenterikäytäntö ei aina näy kaikissa paikallisissa seurakunnissa täysin samanlaisena.

== Katso myös ==

* [[Kirkollinen ajanlasku]]
* [[Kirkkovuosi]]
* [[Juhlapäivät]]

Kirkkokalenteri

2026-04-10T12:26:08Z

Hannu:

= Kirkkokalenteri =

'''Kirkkokalenteri''' koostuu [[ortodoksinen kirkko|ortodoksisessa kirkossa]] vietettävien [[juhlat|juhlien]] ja niiden muodostamien jaksojen sarjoista. Ortodoksisessa maailmassa on käytössä kolme kalenterikäytäntöä:

* [[juliaaninen kalenteri|juliaaninen kalenteri]], jota kutsutaan vanhaksi kalenteriksi
* [[korjattu juliaaninen kalenteri|korjattu juliaaninen kalenteri]], jota nimitetään usein uudeksi kalenteriksi
* [[gregoriaaninen kalenteri|gregoriaaninen kalenteri]]

Useimmissa ortodoksisissa kirkoissa kiinteät juhlat määräytyvät joko juliaanisen tai korjatun juliaanisen kalenterin mukaan. Liikkuvat juhlat, ennen kaikkea pääsiäinen ja siihen liittyvä juhlakokonaisuus, lasketaan useimmissa kirkoissa edelleen juliaanisen pääsiäislaskelman mukaan. Poikkeuksena on [[Suomen ortodoksinen kirkko]], jossa myös pääsiäinen määräytyy gregoriaanisen kalenterin mukaan.

== Vanhaa kalenteria käyttävät kirkot ==

Juliaanista kalenteria käyttävät muun muassa seuraavat paikalliskirkot tai kirkolliset yhteisöt:

* [[Georgian patriarkaatti]]
* [[Jerusalemin patriarkaatti]]
* [[Moskovan patriarkaatti]] (Venäjän ortodoksinen kirkko)
* [[Serbian patriarkaatti]]
* [[Puolan ortodoksinen kirkko]]
* [[Japanin kirkko]]
* [[Siinain ortodoksinen kirkko]]

== Korjattua juliaanista kalenteria käyttävät kirkot ==

Korjattua juliaanista kalenteria käyttävät muun muassa seuraavat paikalliskirkot tai kirkolliset yhteisöt:

* [[Albanian ortodoksinen kirkko]]
* [[Aleksandrian patriarkaatti]]
* [[Amerikan kirkko]] (OCA)
* [[Antiokian patriarkaatti]]
* [[Bulgarian patriarkaatti]]
* [[Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti]]
* [[Kreikan ortodoksinen kirkko]]
* [[Kyproksen kirkko]]
* [[Romanian patriarkaatti]]
* [[Tšekin ja Slovakian ortodoksinen kirkko]]
* [[Ukrainan ortodoksinen autokefalinen kirkko]] ''(ei Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti)''

== Gregoriaanista kalenteria käyttävät kirkot ==

Gregoriaanista kalenteria käyttää:

* [[Suomen ortodoksinen kirkko]]

Joissakin kirkoissa ja erityisesti diasporassa on myös hiippakuntia, luostareita tai seurakuntia, joissa käytetään paikallisesti toista kalenteria kuin kirkon yleisessä käytännössä. Siksi kalenterikäytäntö ei aina näy kaikissa paikallisissa seurakunnissa täysin samanlaisena.

== Katso myös ==

* [[Kirkollinen ajanlasku]]
* [[Kirkkovuosi]]
* [[Juhlapäivät]]

Kaksi tapaa elää samaa uskoa

2026-04-08T19:04:10Z

Hannu:

== Kaksi tapaa elää samaa uskoa ==

=== Amerikan ortodoksisuuden historia ja sen hiljainen kysymys Suomelle ===

Ortodoksisuudesta puhutaan juuri nyt (2026) sekä Amerikassa että Suomessa tavalla, joka olisi vielä jokin aika sitten tuntunut poikkeukselliselta. Molemmissa maissa näkyy kasvavaa kiinnostusta kirkkoa kohtaan, mutta samalla esiin nousee myös vaikeampi kysymys: mitä tapahtuu, kun kirkko kasvaa uusien tulijoiden kautta samaan aikaan kun vanha, perinteinen jäsenpohja ohenee? Tämä kysymys ei koske vain tilastoja. Se koskee kirkollista muistia, opetusta, käytäntöä ja sitä, millä tavoin ortodoksinen usko todella siirtyy eteenpäin. 
 
Amerikkalainen kirjoitus [https://orthodoxobserver.org/two-modes-one-church-orthodoxys-arrival-in-america/ ''Two modes, one Church: Orthodoxy’s arrival in America''] tarjoaa tähän hyödyllisen näkökulman. Sen perusajatus on yksinkertainen mutta painava: ortodoksisuus tuli Amerikkaan kahdella tavalla yhtä aikaa. Se tuli ''lähetystyönä'', mutta se tuli myös ''maahanmuuttajien mukana''. Jos jompikumpi puoli unohdetaan, koko kertomus vääristyy. Ja ehkä samaa voisi varovasti sanoa myös Suomesta. Täälläkin ortodoksinen kirkko elää yhtä aikaa historiallisena perinneyhteisönä ja kirkkona, johon tullaan yhä useammin ulkopuolelta.

=== Valamo ei ollut sivuhuomautus ===
[[Kuva:Herman_alaskalainen01b_lammi_hap.jpg|thumb|400 px|<center>pt. Herman Alaskalainen kuvattuna maalauksessa Lammin Panagia-keskuksessa (kuva: Ortodoksi.net)</center>]]
Amerikan ortodoksisuuden alkuvaiheissa [[Valamon luostari|Valamon]] osuus ansaitsisi enemmän huomiota kuin se tavallisesti saa. Orthodox Church in American (OCA) historian mukaan Alaskaan saapui vuonna 1794 Valamon luostarista lähteneitä lähetysmunkkeja, ja juuri tästä alkaa se kertomus, jota myöhempi Amerikan ortodoksisuus kantaa yhä mukanaan. Kyse ei ollut vain hallinnollisesta kirkollisesta laajenemisesta, vaan hengellisestä liikkeestä, jossa luostariperinne, lähetystehtävä ja kirkon universaalius liittyivät toisiinsa. 
 
Tämä on suomalaisesta näkökulmasta erityisen puhuttelevaa. Valamo ei ollut vain karjalaisen ortodoksisuuden muistomerkki eikä vain kansallinen hengellinen symboli. Se oli myös paikka, josta lähdettiin maailmaan. Siksi Valamon historia avaa tärkeän näkökulman myös nykyhetkeen: ortodoksinen perinne ei säily elävänä vain varjelemalla sitä, vaan myös välittämällä sitä eteenpäin. Juuri siinä mielessä Valamo kuuluu olennaisesti myös Amerikan ortodoksisuuden historiaan.

=== Maahanmuutto kantoi uskon uuteen maahan ===

Amerikassa ortodoksisuuden myöhempi kasvu liittyi vahvasti maahanmuuttoon. Kreikkalaiset, venäläiset, arabit, serbit, romanialaiset, albaanit ja monet muut toivat mukanaan kirkkonsa, kielensä, muistonsa ja paikalliset tapansa. Seurakunta ei ollut heille vain jumalanpalveluspaikka, vaan myös koti vieraassa maassa. Näin ortodoksisuus juurtui Yhdysvaltoihin paitsi lähetystyön myös muuttoliikkeiden kautta. 
 
Mutta juuri tässä näkyi myös ongelma, joka on leimannut Amerikan ortodoksisuutta pitkään. Kun eri kansalliset ryhmät rakensivat omia seurakuntiaan omien patriarkaattiensa tai kirkollisten yhteyksiensä varaan, syntyi rinnakkainen ortodoksinen todellisuus: samalla alueella saattoi olla useita ortodoksisia seurakuntia, mutta ei yhtä paikallista ortodoksista kirkollista rakennetta. Tämä ei poistanut uskon yhteyttä, mutta se teki näkyväksi sen, kuinka maahanmuuton mukana tullut ortodoksisuus saattoi järjestyä etnisten ja hallinnollisten rajojen mukaan silloinkin, kun usko oli sama.

=== Suomessa saman ilmiön kaikuja ===

Suomessa tilanne on toisenlainen, mutta aivan vieras tämä ilmiö ei ole meillekään. Suomen ortodoksinen kirkko on [[Autonomia|autonominen]] paikalliskirkko [[Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti|Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin]] yhteydessä, ja käytännössä valtaosa ortodoksisesta elämästä Suomessa tapahtuu sen piirissä. Samalla Suomessa toimii myös Moskovan patriarkaatin alainen pyhän Nikolaoksen seurakunta Helsingissä, joka ilmoittaa itse kuuluvansa Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. 
 
Lisäksi Suomen ortodoksisen kirkon sisällä on viime vuosina vastattu ukrainalaisten tarpeisiin näkyvästi. Helsingin ortodoksinen seurakunta toimittaa ukrainankielisiä liturgioita, ja kirkon omien tilastojen mukaan ukrainalaisten parissa tehty työ on näkynyt selvästi jäsenmäärän kehityksessä: vuoden 2023 lopussa kirkkoon kuului 134 Ukrainan kansalaista, mutta vuoden 2024 lopussa jo 805. Ukrainasta on samalla tullut kirkossa neljänneksi puhutuin äidinkieli suomen, venäjän ja romanian jälkeen. 
 
Tästä huolimatta voidaan varovaisesti sanoa, että Suomessakin on nähtävissä saman ilmiön kaikuja kuin Amerikassa. Osa venäjänkielisistä ortodokseista osallistuu Moskovan patriarkaatin yhteisöihin, osa taas Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntaelämään. Ukrainalaisten kohdalla valtaosa näyttää olevan mukana Suomen kirkon toiminnassa tai sen tavoittamana, mutta samalla kirkon omissa uutisissa todetaan, että jäseneksi rekisteröityminen on monille tulijoille vieras käytäntö. Se merkitsee käytännössä sitä, että seurakunnan elämässä voi olla mukana ihmisiä, jotka eivät ole kirkon jäseniä eivätkä siten myöskään kuulu kirkollisveron piiriin. Tämä ei ole moite, vaan kuvaus tilanteesta, jossa kirkollinen läsnäolo, jäsenyys ja taloudellinen vastuu eivät aina osu yksiin.

=== Kasvu on lahja, mutta ei automaattinen ratkaisu ===
[[Kuva:Herman_alaskalainen02b_lammi_hap.jpg|thumb|400 px|<center>pt. Herman Alaskalainen kuvattuna maalauksessa Lammin Panagia-keskuksessa (kuva: Ortodoksi.net)</center>]]
Sekä Amerikassa että Suomessa ortodoksisuudesta kiinnostuneiden määrän kasvu herättää ymmärrettävästi iloa. Suomessa vuoden 2024 ja 2025 jäsentilastot kertovat vilkkaasta liittymisestä, vaikka jäsenmäärä kokonaisuutena onkin yhä hieman pienentynyt. Tämä jo yksin osoittaa, että kiinnostus kirkkoa kohtaan on todellista, mutta samalla se muistuttaa, ettei yksittäinen tulokasvirta vielä ratkaise kirkon tulevaisuutta. 
 
Amerikassakin kiinnostuksen kasvusta puhutaan paljon, mutta historiallinen kokemus opettaa varovaisuuteen. Kirkko voi saada uusia ihmisiä, uusia kasvoja ja uutta julkisuutta, mutta todellinen kasvu näkyy vasta silloin, kun syntyy pysyvää seurakuntaelämää, liturgista uskollisuutta, hengellistä kypsymistä ja kirkollista jatkuvuutta. Muuten kasvu voi jäädä osittain kulttuuriseksi ilmiöksi, joka näyttää suurelta mutta ei välttämättä kanna pitkälle.

=== Mitä tarkoittaa “etninen evankeliumi”? ===

Tässä yhteydessä on syytä pysähtyä ilmaisun ''“etninen evankeliumi”'' äärelle. Sillä voidaan tarkoittaa tilannetta, jossa evankeliumi sidotaan liian tiiviisti tietyn kansan, kulttuurin, poliittisen kokemuksen tai ryhmäidentiteetin palvelukseen. Silloin kirkko ei enää näyttäydy ensi sijassa Kristuksen ruumiina, vaan jonkin yhteisön historiallisena tai tunnepitoisena jatkeena. Se voi tapahtua sekä vanhoissa etnisissä yhteisöissä että uusissa käännynnäispiireissä, jotka alkavat rakentaa ortodoksisuudesta voimakasta identiteettiä mutta eivät aina yhtä syvää kirkollista elämää. 
 
Suomessa tätä kysymystä ei tarvitse käsitellä kärjistäen, mutta sitä ei myöskään kannata väistää. Vanha ortodoksinen perintö, karjalainen muisti, luostarivaikutus ja suvullinen jatkuvuus ovat suuri lahja. Silti lahjasta voi tulla ongelma, jos kirkko näyttäytyy '''vain''' omien ihmisten kotina. Toisaalta yhtä lailla ongelmallista olisi se, että uusien tulijoiden vuoksi perinnettä aletaan käsitellä kevyesti, ikään kuin ortodoksinen tapa olisi helposti vaihdettavaa pintaa. Kirkko tarvitsee avoimuutta, mutta se tarvitsee myös muistia.

=== Suomen erityinen huoli ===

Suomen tilanteessa yksi varovaisesti lausuttava huoli liittyy juuri jatkuvuuteen. Kun vanhaa ortodoksista jäsenistöä poistuu luonnollisen sukupolvenvaihdoksen kautta, tilalle ei välttämättä tule riittävästi uusia jäseniä ortodoksisista perheistä ja suvuista. Kasvua voi tulla toisista kirkoista, kristillisistä taustoista tai joskus myös kokonaan toisenlaisista uskonnollisista ympäristöistä tulevien kautta. Tämä on sinänsä kirkolle mahdollisuus, mutta siihen sisältyy myös vastuu. 
 
Jos [[katekumeeni]]opetus on ohutta, epätasaista tai pastoralisesti huonosti suunniteltua, seurauksena voi ajan myötä olla opillista epätarkkuutta, erilaisia painotuksia, paikallisia jännitteitä ja jopa muutoksia sellaisissa vanhoissa ortodoksisissa tavoissa, joita ei oikeastaan ole koskaan kunnolla ymmärretty ennen niiden muuttamista. Ongelma ei tällöin olisi uusissa jäsenissä, vaan siinä, ettei kirkko itse ole onnistunut liittämään heitä elävään traditioon riittävän syvästi. Juuri siksi kirkon viimeaikainen panostus katekumeeniopetukseen on tärkeä ja ajankohtainen.

=== Menneisyyden opetus tulevalle ===

Amerikan historia opettaa tässä ehkä enemmän kuin ensi katsomalta näyttäisi. Ortodoksisuus ei säilynyt siellä vain sulkeutumalla omiin yhteisöihinsä, mutta ei myöskään irrottautumalla kaikesta peritystä. Se säilyi silloin, kun se kykeni kantamaan mukanaan sekä [[traditio]]n että vastaanottamisen. Alaskassa se tarkoitti lähetystä. Suurten muuttoliikkeiden aikana se tarkoitti siirtolaisten kirkollista kotia. Molemmissa tapauksissa kyse oli samasta uskosta, mutta eri historiallisista muodoista. 
 
Sama opetus sopii Suomeen. Kirkon ei pidä pelätä uusia ihmisiä. Mutta sen ei myöskään pidä suhtautua välinpitämättömästi siihen, miten usko, tapa, liturginen elämä ja kirkollinen ajattelu siirtyvät eteenpäin. Menneisyyden tärkein opetus tulevalle ei ole pelkkä säilyttäminen eikä pelkkä avautuminen, vaan uskollinen välittäminen. Siinä tehtävässä Valamon muisto, Amerikan historia ja Suomen nykyinen tilanne kohtaavat yllättävän syvästi. 
 
'''Ortodoksi.net''' 
huhtikuussa 2026

=== Lähteet ===

* Suomen ortodoksinen kirkko: Vuoden 2024 jäsentilastot valmistuneet: kirkkoon liittyjiä lähes 300 enemmän kuin kirkosta eronneita
* Suomen ortodoksinen kirkko: Suomen ortodoksinen kirkko
* Suomen ortodoksinen kirkko: Kirkollisvero
* Suomen ortodoksinen kirkko: Kirkolliskokouksen päätökset pähkinänkuoressa
* Suomen ortodoksinen kirkko: Ukrainalaisten kotoutumiseen tähtäävä työ etenee
* Helsingin ortodoksinen seurakunta: Helsingin ortodoksinen seurakunta
* Helsingin ortodoksinen seurakunta: Profeetta Elian kirkko
* St. Nicholas Orthodox Parish, Helsinki: St. Nicholas Orthodox Parish, Helsinki | Russian Orthodox Church Moscow Patriarchate (Pyhän Nikolaoksen ortodoksinen seurakunta, Helsinki | Venäjän ortodoksinen kirkko, Moskovan patriarkaatti)
* Orthodox Observer: Two modes, one Church: Orthodoxy’s arrival in America (Kaksi tapaa, yksi kirkko: ortodoksisuuden saapuminen Amerikkaan)
* Orthodox Church in America: A History and Introduction of the Orthodox Church in America (Ortodoksisen kirkon historia ja johdatus Amerikassa)
* Oxford University Press: A Church of Immigrants | Orthodox Christians in America: A Short History (Maahanmuuttajien kirkko | Ortodoksit Amerikassa: lyhyt historia)

[[Luokka:Artikkelit]]

Tiedosto:Herman alaskalainen02b lammi hap.jpg

2026-04-08T19:03:09Z

Hannu: pt. Herman Alaskalainen kuvattuna maalauksessa Lammin Panagia-keskuksessa (kuva: Ortodoksi.net) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
pt. Herman Alaskalainen kuvattuna maalauksessa Lammin Panagia-keskuksessa
(kuva: Ortodoksi.net)

[[Luokka:Kuvat]]

Tiedosto:Herman alaskalainen01b lammi hap.jpg

2026-04-08T19:02:21Z

Hannu: pt. Herman Alaskalainen kuvattuna maalauksessa Lammin Panagia-keskuksessa (kuva: Ortodoksi.net) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
pt. Herman Alaskalainen kuvattuna maalauksessa Lammin Panagia-keskuksessa
(kuva: Ortodoksi.net)

[[Luokka:Kuvat]]

Kaksi tapaa elää samaa uskoa

2026-04-08T18:50:50Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: == Kaksi tapaa elää samaa uskoa == === Amerikan ortodoksisuuden historia ja sen hiljainen kysymys Suomelle === Ortodoksisuudesta puhutaan juuri nyt (2026) sekä Amerikassa että Suomessa tavalla, joka olisi vielä jokin aika sitten tuntunut poikkeukselliselta. Molemmissa maissa näkyy kasvavaa kiinnostusta kirkkoa kohtaan, mutta samalla esiin nousee myös vaikeampi kysymys: mitä tapahtuu, kun kirkko kasvaa uusien tulijoiden kautta samaan aikaan kun vanha, perinteinen jä...

== Kaksi tapaa elää samaa uskoa ==

=== Amerikan ortodoksisuuden historia ja sen hiljainen kysymys Suomelle ===

Ortodoksisuudesta puhutaan juuri nyt (2026) sekä Amerikassa että Suomessa tavalla, joka olisi vielä jokin aika sitten tuntunut poikkeukselliselta. Molemmissa maissa näkyy kasvavaa kiinnostusta kirkkoa kohtaan, mutta samalla esiin nousee myös vaikeampi kysymys: mitä tapahtuu, kun kirkko kasvaa uusien tulijoiden kautta samaan aikaan kun vanha, perinteinen jäsenpohja ohenee? Tämä kysymys ei koske vain tilastoja. Se koskee kirkollista muistia, opetusta, käytäntöä ja sitä, millä tavoin ortodoksinen usko todella siirtyy eteenpäin. 
 
Amerikkalainen kirjoitus [https://orthodoxobserver.org/two-modes-one-church-orthodoxys-arrival-in-america/ ''Two modes, one Church: Orthodoxy’s arrival in America''] tarjoaa tähän hyödyllisen näkökulman. Sen perusajatus on yksinkertainen mutta painava: ortodoksisuus tuli Amerikkaan kahdella tavalla yhtä aikaa. Se tuli ''lähetystyönä'', mutta se tuli myös ''maahanmuuttajien mukana''. Jos jompikumpi puoli unohdetaan, koko kertomus vääristyy. Ja ehkä samaa voisi varovasti sanoa myös Suomesta. Täälläkin ortodoksinen kirkko elää yhtä aikaa historiallisena perinneyhteisönä ja kirkkona, johon tullaan yhä useammin ulkopuolelta.

=== Valamo ei ollut sivuhuomautus ===

Amerikan ortodoksisuuden alkuvaiheissa [[Valamon luostari|Valamon]] osuus ansaitsisi enemmän huomiota kuin se tavallisesti saa. Orthodox Church in American (OCA) historian mukaan Alaskaan saapui vuonna 1794 Valamon luostarista lähteneitä lähetysmunkkeja, ja juuri tästä alkaa se kertomus, jota myöhempi Amerikan ortodoksisuus kantaa yhä mukanaan. Kyse ei ollut vain hallinnollisesta kirkollisesta laajenemisesta, vaan hengellisestä liikkeestä, jossa luostariperinne, lähetystehtävä ja kirkon universaalius liittyivät toisiinsa. 
 
Tämä on suomalaisesta näkökulmasta erityisen puhuttelevaa. Valamo ei ollut vain karjalaisen ortodoksisuuden muistomerkki eikä vain kansallinen hengellinen symboli. Se oli myös paikka, josta lähdettiin maailmaan. Siksi Valamon historia avaa tärkeän näkökulman myös nykyhetkeen: ortodoksinen perinne ei säily elävänä vain varjelemalla sitä, vaan myös välittämällä sitä eteenpäin. Juuri siinä mielessä Valamo kuuluu olennaisesti myös Amerikan ortodoksisuuden historiaan.

=== Maahanmuutto kantoi uskon uuteen maahan ===

Amerikassa ortodoksisuuden myöhempi kasvu liittyi vahvasti maahanmuuttoon. Kreikkalaiset, venäläiset, arabit, serbit, romanialaiset, albaanit ja monet muut toivat mukanaan kirkkonsa, kielensä, muistonsa ja paikalliset tapansa. Seurakunta ei ollut heille vain jumalanpalveluspaikka, vaan myös koti vieraassa maassa. Näin ortodoksisuus juurtui Yhdysvaltoihin paitsi lähetystyön myös muuttoliikkeiden kautta. 
 
Mutta juuri tässä näkyi myös ongelma, joka on leimannut Amerikan ortodoksisuutta pitkään. Kun eri kansalliset ryhmät rakensivat omia seurakuntiaan omien patriarkaattiensa tai kirkollisten yhteyksiensä varaan, syntyi rinnakkainen ortodoksinen todellisuus: samalla alueella saattoi olla useita ortodoksisia seurakuntia, mutta ei yhtä paikallista ortodoksista kirkollista rakennetta. Tämä ei poistanut uskon yhteyttä, mutta se teki näkyväksi sen, kuinka maahanmuuton mukana tullut ortodoksisuus saattoi järjestyä etnisten ja hallinnollisten rajojen mukaan silloinkin, kun usko oli sama.

=== Suomessa saman ilmiön kaikuja ===

Suomessa tilanne on toisenlainen, mutta aivan vieras tämä ilmiö ei ole meillekään. Suomen ortodoksinen kirkko on [[Autonomia|autonominen]] paikalliskirkko [[Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti|Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin]] yhteydessä, ja käytännössä valtaosa ortodoksisesta elämästä Suomessa tapahtuu sen piirissä. Samalla Suomessa toimii myös Moskovan patriarkaatin alainen pyhän Nikolaoksen seurakunta Helsingissä, joka ilmoittaa itse kuuluvansa Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. 
 
Lisäksi Suomen ortodoksisen kirkon sisällä on viime vuosina vastattu ukrainalaisten tarpeisiin näkyvästi. Helsingin ortodoksinen seurakunta toimittaa ukrainankielisiä liturgioita, ja kirkon omien tilastojen mukaan ukrainalaisten parissa tehty työ on näkynyt selvästi jäsenmäärän kehityksessä: vuoden 2023 lopussa kirkkoon kuului 134 Ukrainan kansalaista, mutta vuoden 2024 lopussa jo 805. Ukrainasta on samalla tullut kirkossa neljänneksi puhutuin äidinkieli suomen, venäjän ja romanian jälkeen. 
 
Tästä huolimatta voidaan varovaisesti sanoa, että Suomessakin on nähtävissä saman ilmiön kaikuja kuin Amerikassa. Osa venäjänkielisistä ortodokseista osallistuu Moskovan patriarkaatin yhteisöihin, osa taas Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntaelämään. Ukrainalaisten kohdalla valtaosa näyttää olevan mukana Suomen kirkon toiminnassa tai sen tavoittamana, mutta samalla kirkon omissa uutisissa todetaan, että jäseneksi rekisteröityminen on monille tulijoille vieras käytäntö. Se merkitsee käytännössä sitä, että seurakunnan elämässä voi olla mukana ihmisiä, jotka eivät ole kirkon jäseniä eivätkä siten myöskään kuulu kirkollisveron piiriin. Tämä ei ole moite, vaan kuvaus tilanteesta, jossa kirkollinen läsnäolo, jäsenyys ja taloudellinen vastuu eivät aina osu yksiin.

=== Kasvu on lahja, mutta ei automaattinen ratkaisu ===

Sekä Amerikassa että Suomessa ortodoksisuudesta kiinnostuneiden määrän kasvu herättää ymmärrettävästi iloa. Suomessa vuoden 2024 ja 2025 jäsentilastot kertovat vilkkaasta liittymisestä, vaikka jäsenmäärä kokonaisuutena onkin yhä hieman pienentynyt. Tämä jo yksin osoittaa, että kiinnostus kirkkoa kohtaan on todellista, mutta samalla se muistuttaa, ettei yksittäinen tulokasvirta vielä ratkaise kirkon tulevaisuutta. 
 
Amerikassakin kiinnostuksen kasvusta puhutaan paljon, mutta historiallinen kokemus opettaa varovaisuuteen. Kirkko voi saada uusia ihmisiä, uusia kasvoja ja uutta julkisuutta, mutta todellinen kasvu näkyy vasta silloin, kun syntyy pysyvää seurakuntaelämää, liturgista uskollisuutta, hengellistä kypsymistä ja kirkollista jatkuvuutta. Muuten kasvu voi jäädä osittain kulttuuriseksi ilmiöksi, joka näyttää suurelta mutta ei välttämättä kanna pitkälle.

=== Mitä tarkoittaa “etninen evankeliumi”? ===

Tässä yhteydessä on syytä pysähtyä ilmaisun ''“etninen evankeliumi”'' äärelle. Sillä voidaan tarkoittaa tilannetta, jossa evankeliumi sidotaan liian tiiviisti tietyn kansan, kulttuurin, poliittisen kokemuksen tai ryhmäidentiteetin palvelukseen. Silloin kirkko ei enää näyttäydy ensi sijassa Kristuksen ruumiina, vaan jonkin yhteisön historiallisena tai tunnepitoisena jatkeena. Se voi tapahtua sekä vanhoissa etnisissä yhteisöissä että uusissa käännynnäispiireissä, jotka alkavat rakentaa ortodoksisuudesta voimakasta identiteettiä mutta eivät aina yhtä syvää kirkollista elämää. 
 
Suomessa tätä kysymystä ei tarvitse käsitellä kärjistäen, mutta sitä ei myöskään kannata väistää. Vanha ortodoksinen perintö, karjalainen muisti, luostarivaikutus ja suvullinen jatkuvuus ovat suuri lahja. Silti lahjasta voi tulla ongelma, jos kirkko näyttäytyy '''vain''' omien ihmisten kotina. Toisaalta yhtä lailla ongelmallista olisi se, että uusien tulijoiden vuoksi perinnettä aletaan käsitellä kevyesti, ikään kuin ortodoksinen tapa olisi helposti vaihdettavaa pintaa. Kirkko tarvitsee avoimuutta, mutta se tarvitsee myös muistia.

=== Suomen erityinen huoli ===

Suomen tilanteessa yksi varovaisesti lausuttava huoli liittyy juuri jatkuvuuteen. Kun vanhaa ortodoksista jäsenistöä poistuu luonnollisen sukupolvenvaihdoksen kautta, tilalle ei välttämättä tule riittävästi uusia jäseniä ortodoksisista perheistä ja suvuista. Kasvua voi tulla toisista kirkoista, kristillisistä taustoista tai joskus myös kokonaan toisenlaisista uskonnollisista ympäristöistä tulevien kautta. Tämä on sinänsä kirkolle mahdollisuus, mutta siihen sisältyy myös vastuu. 
 
Jos [[katekumeeni]]opetus on ohutta, epätasaista tai pastoralisesti huonosti suunniteltua, seurauksena voi ajan myötä olla opillista epätarkkuutta, erilaisia painotuksia, paikallisia jännitteitä ja jopa muutoksia sellaisissa vanhoissa ortodoksisissa tavoissa, joita ei oikeastaan ole koskaan kunnolla ymmärretty ennen niiden muuttamista. Ongelma ei tällöin olisi uusissa jäsenissä, vaan siinä, ettei kirkko itse ole onnistunut liittämään heitä elävään traditioon riittävän syvästi. Juuri siksi kirkon viimeaikainen panostus katekumeeniopetukseen on tärkeä ja ajankohtainen.

=== Menneisyyden opetus tulevalle ===

Amerikan historia opettaa tässä ehkä enemmän kuin ensi katsomalta näyttäisi. Ortodoksisuus ei säilynyt siellä vain sulkeutumalla omiin yhteisöihinsä, mutta ei myöskään irrottautumalla kaikesta peritystä. Se säilyi silloin, kun se kykeni kantamaan mukanaan sekä [[traditio]]n että vastaanottamisen. Alaskassa se tarkoitti lähetystä. Suurten muuttoliikkeiden aikana se tarkoitti siirtolaisten kirkollista kotia. Molemmissa tapauksissa kyse oli samasta uskosta, mutta eri historiallisista muodoista. 
 
Sama opetus sopii Suomeen. Kirkon ei pidä pelätä uusia ihmisiä. Mutta sen ei myöskään pidä suhtautua välinpitämättömästi siihen, miten usko, tapa, liturginen elämä ja kirkollinen ajattelu siirtyvät eteenpäin. Menneisyyden tärkein opetus tulevalle ei ole pelkkä säilyttäminen eikä pelkkä avautuminen, vaan uskollinen välittäminen. Siinä tehtävässä Valamon muisto, Amerikan historia ja Suomen nykyinen tilanne kohtaavat yllättävän syvästi. 
 
'''Ortodoksi.net''' 
huhtikuussa 2026

=== Lähteet ===

* Suomen ortodoksinen kirkko: Vuoden 2024 jäsentilastot valmistuneet: kirkkoon liittyjiä lähes 300 enemmän kuin kirkosta eronneita
* Suomen ortodoksinen kirkko: Suomen ortodoksinen kirkko
* Suomen ortodoksinen kirkko: Kirkollisvero
* Suomen ortodoksinen kirkko: Kirkolliskokouksen päätökset pähkinänkuoressa
* Suomen ortodoksinen kirkko: Ukrainalaisten kotoutumiseen tähtäävä työ etenee
* Helsingin ortodoksinen seurakunta: Helsingin ortodoksinen seurakunta
* Helsingin ortodoksinen seurakunta: Profeetta Elian kirkko
* St. Nicholas Orthodox Parish, Helsinki: St. Nicholas Orthodox Parish, Helsinki | Russian Orthodox Church Moscow Patriarchate (Pyhän Nikolaoksen ortodoksinen seurakunta, Helsinki | Venäjän ortodoksinen kirkko, Moskovan patriarkaatti)
* Orthodox Observer: Two modes, one Church: Orthodoxy’s arrival in America (Kaksi tapaa, yksi kirkko: ortodoksisuuden saapuminen Amerikkaan)
* Orthodox Church in America: A History and Introduction of the Orthodox Church in America (Ortodoksisen kirkon historia ja johdatus Amerikassa)
* Oxford University Press: A Church of Immigrants | Orthodox Christians in America: A Short History (Maahanmuuttajien kirkko | Ortodoksit Amerikassa: lyhyt historia)

[[Luokka:Artikkelit]]

Joosef Jaakobin poika

2026-04-08T16:49:39Z

Hannu:

Vanhurskas '''Joosef''' oli [[Raamattu|Raamatun]] [[Vanha testamentti|Vanhassa testamentissa]] [[Genesis|1. Mooseksen kirjassa]] mainittu patriarkka. Hän oli [[Jaakob Iisakin poika|Jaakobin]] ja Raakelin poika. Ortodoksisessa maailmassa hänet tunnetaan myös nimellä vanhurskas patriarkka '''Joosef Kauniskasvoinen''' (''Joseph All Comely'').

== Elämä ==

Joosef oli yksi Jaakobin yhdestätoista pojasta ja Raakelin esikoinen. Hän oli isänsä toinen lempilapsi. Muut veljet tulivat kateellisiksi Joosefille ja möivät hänet orjaksi Egyptiin. He kertoivat Jaakobille Joosefin joutuneen leijonan saaliiksi.

Egyptissä Joosef joutui faaraon henkivartijan Potifarin palvelijaksi. Potifarin vaimo syytti Joosefia aviorikoksesta ja Joosef joutui vankilaan. Siellä hän alkoi selittää ihmisten unia. Kun hän pystyi selittämään faaraon näkemän unen seitsemästä viljavasta ja seitsemästä katovuodesta, faarao nimitti Joosefin Egyptin taloudenhoitajaksi.

Katovuosina hän tapasi veljensä, jotka tulivat hakemaan viljaa Egyptistä. Hän myös tapasi jälleen isänsä. Joosefilla oli kaksi poikaa, Efraim ja Manasse.

== Kuolema ja muistopäivä ==

Joosef kuoli 110 vuoden ikäisenä. Patriarkka Joosef kuvataa ikoneissa joskus pitämässä egyptiläisen neuvonantajan nemes-päähinettä ja kädessään egyptiläistä ruoskaa. [[Ortodoksinen kirkko]] muistelee Joosefia aina vuosittain ennen joulua viimeistä edeltävänä sunnuntaina, jolloin on niin sanottu [[pyhien isien sunnuntai]] ja joissakin paikalliskirkoissa 31.3.

'''[[Käyttäjä:Petja|Petja Pyykkönen]]'''

'''Muualla internetissä'''

* [http://ocafs.oca.org/FeastSaintsViewer.asp?SID=4&ID=1&FSID=205337 OCA]
* [http://fi.wikipedia.org/wiki/Joosef_%28Jaakobin_poika%29 Wikipedia]
<hr>
(''Lisäys: 8.4.2026'')

== Vanhurskas Joosef Kauniskasvoinen ==
[[Kuva:Joosef_kauniskasvoinen1.jpg|thumb|400 px|<center>Joosef Kauniskasvoinen (kuva: OCA)</center>]]
Vanhurskas patriarkka '''Joosef Kauniskasvoinen'' on yksi [[VT|Vanhan testamentin]] puhuttelevimmista henkilöistä. Hänen elämästään kerrotaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan viimeisissä luvuissa ([https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=1.+Moos.37:1-50:26 1.Moos.37:1-50:26]). Joosefin vaiheissa yhdistyvät kärsimys, koettelemus, uskollisuus Jumalalle ja lopulta pelastus, joka ulottuu myös niihin, jotka olivat tehneet hänelle pahaa. 
 
Joosef oli patriarkka [[Jaakob Iisakin poika|'''Jaakobin''']] yhdestoista poika. Isän erityinen rakkaus herätti hänen veljissään kateutta, ja lopulta he päättivät hankkiutua hänestä eroon. He heittivät hänet kaivoon ja myivät hänet Egyptiin matkalla olleille kauppiaille. Näin Joosef joutui kauas kotimaastaan ja perheestään, tilanteeseen, joka näytti inhimillisesti katsottuna toivottomalta. 
 
Egyptissä Joosef myytiin '''Potifarille''', joka oli faraon henkivartioston päällikkö. Vaikeista oloista huolimatta Joosef ei menettänyt luottamustaan Jumalaan. Potifar huomasi, että Herra oli hänen kanssaan ja että kaikki, mitä Joosef teki, menestyi. Siksi hän uskoi koko talonsa hänen hoitoonsa.

=== Puhtaus, kärsimys ja uskollisuus ===

Joosefin elämässä koitti kuitenkin uusi koetus, kun hänen isäntänsä vaimo yritti vietellä hänet. Joosef kieltäytyi, sillä hän ei tahtonut tehdä syntiä Jumalaa vastaan. Hänen ratkaisunsa osoittaa, että todellinen uskollisuus ei riipu ulkoisista oloista, vaan sydämen asenteesta. Joosef säilytti puhtautensa ja pysyi oikeamielisenä, vaikka joutui siitä kärsimään. 
 
Kun nainen ei saanut tahtoaan läpi, hän syytti Joosefia valheellisesti. Potifar uskoi syytöstä, ja syytön Joosef heitettiin vankilaan. Sekään ei kuitenkaan merkinnyt Jumalan hylkäämistä. Vankilassakin Joosef pysyi Jumalan palvelijana, ja siellä hän sai lahjan selittää unia. 
 
Myöhemmin Joosef kutsuttiin faraon eteen selittämään tämän unet. Jumalan antaman viisauden avulla hän ilmoitti, että Egyptiä odottaisi seitsemän yltäkylläisyyden vuotta, joita seuraisivat seitsemän nälkävuotta. Samalla hän antoi neuvon siitä, miten tulevaan hätään tulisi varautua. Farao tunnisti Joosefissa Jumalan antaman viisauden ja korotti hänet koko Egyptin hallitsijaksi heti itsensä jälkeen.

=== Milloin kirkko muistaa Joosef Kauniskasvoista? ===
[[Kuva:Joosef_kauniskasvoinen2.jpg|thumb|400 px|<center>Joosef Kauniskasvoinen (kuva: OCA)</center>]]
Vanhurskasta patriarkka Joosef Kauniskasvoista muistellaan ortodoksisessa kirkossa erityisesti [[Suuri maanantai|Suurena maanantaina]]. Tuolloin hänet asetetaan liturgisessa perinteessä Kristuksen esikuvaksi: isän rakastamaksi pojaksi, veljien kavaltamaksi, syyttömästi kärsiväksi ja lopulta pelastuksen välikappaleeksi monille. Siksi hänen muistonsa kuuluu kiinteästi Suuren viikon alkuun. 
 
Joosef kuuluu myös Vanhan testamentin vanhurskaiden joukkoon, jota kirkko muistaa joulua edeltävänä aikana pyhien esi-isien ja isien sunnuntaiden yhteydessä. Silti hänen varsinainen ja koko ortodoksisessa maailmassa selvästi tunnistettava muistopäivänsä on juuri Suuri maanantai.

=== Anteeksiannon ja Kristuksen esikuvan tie ===

Nälänhädän aikana Joosefin veljet tulivat Egyptiin ostamaan viljaa. He eivät tunteneet veljeään, mutta Joosef tunnisti heidät. Hänellä olisi ollut kaikki valta kostaa heille, mutta hän ei tehnyt niin. Lopulta hän ilmoitti heille, kuka hän oli, ja antoi anteeksi. Joosefin sanat tiivistävät hänen hengellisen näkemyksensä: ihmiset voivat tarkoittaa pahaa, mutta Jumala voi kääntää sen hyväksi. 
 
Juuri tässä näkyy Joosefin elämän syvin merkitys. Kirkon perinteessä hänet nähdään Kristuksen esikuvana. Isä rakasti häntä, veljet kavaltaivat hänet, hänet myytiin hopeasta, häntä syytettiin valheellisesti ja hän joutui syyttömänä kärsimään. Lopulta hänet kuitenkin korotettiin, ja hänestä tuli pelastuksen välikappale monille. Samoin Kristus tuli omiensa hylkäämäksi, kärsi viattomana ja toi maailmalle pelastuksen. 
 
Vanhurskaan Joosefin elämä muistuttaa, ettei Jumalan kaitselmus lakkaa toimimasta silloinkaan, kun ihmisen tie käy pimeyden, epäoikeudenmukaisuuden ja kärsimyksen kautta. Hänessä kirkko näkee puhtauden, kärsivällisyyden, anteeksiannon ja horjumattoman Jumalaan luottamisen esikuvan. 
<hr>
[[Luokka:Pyhät]][[Luokka:Vanhan testamentin pyhät]][[Luokka:Toisen vuosituhannen eKr pyhät]][[Luokka:Joulukuu]]

Tiedosto:Joosef kauniskasvoinen2.jpg

2026-04-08T16:49:09Z

Hannu: Joosef Kauniskasvoinen (kuva: OCA) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
Joosef Kauniskasvoinen
(kuva: OCA)

[[Luokka:Kuvat]]

Tiedosto:Joosef kauniskasvoinen1.jpg

2026-04-08T16:48:23Z

Hannu: Joosef Kauniskasvoinen (kuva: OCA) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
Joosef Kauniskasvoinen
(kuva: OCA)

[[Luokka:Kuvat]]

Juudas Iskariot

2026-04-08T15:04:15Z

Hannu: /* YouTube */

== Juudas Iskariot – kavaltaja, katumus ja vaikeat kysymykset ==
[[Kuva:Juudas_kavaltaa_jeesuksen01.jpg|thumb|400 px|Juudas kavaltaa Jeesuksen (© Pyykkönen)]]
[[Kuva:Juudas_kavaltaa_jeesuksen02.jpg|thumb|400 px|Juudas kavaltaa Jeesuksen (© Pyykkönen)]]
'''Juudas Iskariot''' oli yksi [[Jeesus|Jeesuksen]] opetuslapsista. 
 
Juudas Iskariotin nimi on jäänyt kristilliseen muistiin ennen kaikkea kavaltamisen symbolina. Hänen tekonsa, Jeesuksen luovuttaminen kolmellakymmenellä hopearahalla, tunnetaan kaikkialla kristillisessä maailmassa. Ortodoksisessa perinteessä Juudaksen hahmoa ei kuitenkaan tarkastella vain historian henkilönä tai petoksen vertauskuvana, vaan myös vakavana hengellisenä varoituksena: ihminen voi joutua pois totuudesta, vaikka olisi ollut aivan Kristuksen lähellä.

=== Yksi kahdestatoista ===

Evankeliumit kertovat, että Juudas kuului kahdentoista apostolin joukkoon. Hän eli Jeesuksen seurassa, kuuli Hänen opetuksensa ja näki Hänen tekonsa. Juuri siksi hänen lankeemuksensa näyttäytyy erityisen traagisena. Kavallus ei tullut ulkopuolelta, vaan läheltä. Tämän vuoksi Juudaksen nimi on kristillisessä perinteessä saanut synkän kaiun, joka liittyy uskottomuuteen, rahanhimoon ja sydämen kovettumiseen.

=== Kolmekymmentä hopearahaa ja kavalluksen hetki ===

Evankeliumeissa kerrotaan, että Juudas meni ylipappien luo ja sopi Jeesuksen luovuttamisesta rahaa vastaan. Tämä tapahtuma on jäänyt pysyvästi osaksi kristillistä muistia. Juudaksen teko ei ollut vain yksittäinen rikkomus, vaan se liittyi syvempään hengelliseen lankeemukseen, jossa ahneus, pettymys tai pimentynyt mieli saivat vallan. Ortodoksisessa ymmärryksessä Juudaksen tarina muistuttaa siitä, että synti alkaa usein sydämen sisäisestä liikkeestä ennen kuin se näkyy ulkoisina tekoina.

=== Juudaksen katumus Matteuksen evankeliumissa ===

Matteuksen evankeliumissa Juudaksen loppu kuvataan syvän katumuksen ja epätoivon kautta. Kun hän näki, mihin hänen tekonsa oli johtanut, hän palautti hopearahat ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi tehneensä syntiä kavaltamalla viattoman veren. Kun hän ei saanut lohdutusta eikä tietä takaisin, hän lähti pois ja hirttäytyi. Hopearahoilla ostettiin savenvalajan pelto, jota alettiin kutsua Veripelloksi. 
 
Tämä kuvaus on vakava ja murheellinen. Juudas ymmärsi syntinsä, mutta hänen murtumisensa ei johtanut toivoon eikä anteeksiannon etsimiseen, vaan epätoivoon.

=== Apostolien tekojen kuvaus Juudaksen lopusta ===

Apostolien teoissa tapahtumat kerrotaan toisin. Siinä Juudaksen sanotaan hankkineen pellon vääryyden palkalla, ja hänen kuolemansa kuvataan järkyttävällä tavalla: hän suistui maahan, ja hänen ruumiinsa halkesi. Myös tässä kertomuksessa paikka yhdistyy nimeen Akeldama, Veripelto. 
 
Nämä kaksi Uuden testamentin kuvausta ovat herättäneet paljon keskustelua. Kristillinen tulkintaperinne on usein nähnyt ne toisiaan täydentävinä eikä välttämättä täysin ristiriitaisina: Juudas on voinut ensin hirttäytyä, minkä jälkeen hänen ruumiinsa on pudonnut. Kaikkia yksityiskohtia ei kuitenkaan voida varmuudella tietää.

=== Katumus vai epätoivo ===

Olennaisinta ei lopulta ole kuolintavan tarkka rekonstruointi, vaan se hengellinen sanoma, jonka kertomukset välittävät. Juudaksen loppu on murheellinen, koska hänen katumuksensa ei johtanut toivoon ja paluuseen, vaan epätoivoon. 
 
Tässä näkyy yksi ortodoksisen tulkinnan tärkeä painotus. Kirkko erottaa toisistaan katumuksen ja epätoivon. Juudas tunsi syyllisyyttä, mutta hän ei jäänyt odottamaan Jumalan armoa. Tämän vuoksi hänen rinnalleen asetetaan usein apostoli Pietari. Myös Pietari lankesi kieltämällä Kristuksen, mutta hän palasi kyynelin, katumuksessa ja toivossa. Juudaksen ja Pietarin ero ei siis ole siinä, että toinen olisi tehnyt virheen ja toinen ei, vaan siinä, että toinen suostui parannukseen ja toinen vajosi epätoivoon.

=== Juudaksen evankeliumi ja kirkon näkemys ===

Joskus Juudaksesta puhutaan myös niin sanotun [https://fi.wikipedia.org/wiki/Juudaksen_evankeliumi Juudaksen evankeliumin] valossa. Tämä teksti ei kuulu kirkon tunnustamiin pyhiin kirjoituksiin, vaan [[Apokryfiset kirjat|apokryfisiin]] ja [[Gnostilaisuus|gnostilaisiin]] teksteihin. Se on syntynyt myöhemmin kuin Uuden testamentin evankeliumit ja edustaa sellaista opetusta, joka poikkeaa olennaisesti kirkon uskosta. Siksi ortodoksinen kirkko ei pidä sitä luotettavana lähteenä apostolisen uskon tai Juudaksen todellisen roolin ymmärtämisessä. Vaikka tällaiset tekstit voivat olla historiallisesti kiinnostavia, ne eivät ohjaa kirkon opetusta.

=== Mitä Juudaksen elämä opettaa ===

Juudaksen viimeiseen kohtaloon liittyy myös vakava teologinen kysymys. Evankeliumissa Kristus sanoo kavaltajastaan, että tämän olisi ollut parempi, ettei hän olisi syntynytkään. Nämä sanat ovat ankaria, ja ne muistuttavat synnin todellisesta vakavuudesta. Silti kirkko ei rakenna opetustaan uteliaalle arvailulle siitä, mitä tarkasti tapahtui Juudaksen sielulle hänen kuolemansa jälkeen. Painopiste on siinä, mitä hänen tarinansa opettaa meille: läheisyys pyhään ei yksin pelasta, jos sydän kääntyy pois rakkaudesta, uskollisuudesta ja nöyryydestä. 
 
Suomalaisessa ortodoksisessa kontekstissa Juudaksen elämästä puhuttaessa onkin tärkeää nähdä hänen hahmonsa ennen kaikkea hengellisenä varoituksena. Rakkaus rahaan, oma tahto, hengellinen sokeus ja epätoivo voivat viedä ihmisen kauas Jumalasta. Samalla kirkko kutsuu jokaista toisenlaiseen tiehen: parannukseen, kyyneliin, tunnustukseen ja toivoon. Juudaksen kertomus on järkyttävä juuri siksi, että se osoittaa, kuinka lähellä Kristusta voi olla ulkoisesti, mutta silti kadottaa sisäisen uskollisuuden.

=== Vakava muistutus jokaiselle kristitylle ===

Juudas Iskariotin elämä ja kuolema eivät siis ole vain kertomus yhdestä petturista. Ne ovat vakava muistutus ihmisen vapaudesta, vastuun painosta ja siitä, että todellinen katumus ei pääty epätoivoon, vaan etsii Jumalan armoa.

=== Lähteet ===
==== Raamatun kohdat ====

* Matt. 26:14–16
* Matt. 26:20–25
* Matt. 26:47–50
* Matt. 26:24
* Matt. 27:3–10
* Mark. 14:10–11
* Mark. 14:17–21
* Mark. 14:43–46
* Luuk. 22:3–6
* Luuk. 22:21–23
* Luuk. 22:47–48
* Joh. 12:4–6
* Joh. 13:2
* Joh. 13:21–30
* Joh. 17:12
* Joh. 18:1–5
* Apt. 1:16–20
==== Muita lähteitä ====

* Pyhä Raamattu. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
* The Gospel of Judas, editio princeps ja siihen liittyvä tutkimuskeskustelu gnostilaisista teksteistä.
* Yleiset Uuden testamentin eksegeettiset tutkimukset Juudas Iskariotista, hänen kavalluksestaan, kuolemastaan sekä Matteuksen evankeliumin ja Apostolien tekojen kertomusten suhteesta.
* [http://www.orthodoxwiki.org/Judas_Iscariot Orthodoxwiki]

==== YouTube ====

* <youtube>Wn2oHDV6ZRg</youtube>

[[Luokka:Pyhät]]
[[Luokka:Apostolit]]

Juudas Iskariot

2026-04-08T15:03:46Z

Hannu: /* Muita lähteitä */

Juudas Iskariot

2026-04-08T14:57:52Z

Hannu:

== Juudas Iskariot – kavaltaja, katumus ja vaikeat kysymykset ==
[[Kuva:Juudas_kavaltaa_jeesuksen01.jpg|thumb|400 px|Juudas kavaltaa Jeesuksen (© Pyykkönen)]]
[[Kuva:Juudas_kavaltaa_jeesuksen02.jpg|thumb|400 px|Juudas kavaltaa Jeesuksen (© Pyykkönen)]]
'''Juudas Iskariot''' oli yksi [[Jeesus|Jeesuksen]] opetuslapsista. 
 
Juudas Iskariotin nimi on jäänyt kristilliseen muistiin ennen kaikkea kavaltamisen symbolina. Hänen tekonsa, Jeesuksen luovuttaminen kolmellakymmenellä hopearahalla, tunnetaan kaikkialla kristillisessä maailmassa. Ortodoksisessa perinteessä Juudaksen hahmoa ei kuitenkaan tarkastella vain historian henkilönä tai petoksen vertauskuvana, vaan myös vakavana hengellisenä varoituksena: ihminen voi joutua pois totuudesta, vaikka olisi ollut aivan Kristuksen lähellä.

=== Yksi kahdestatoista ===

Evankeliumit kertovat, että Juudas kuului kahdentoista apostolin joukkoon. Hän eli Jeesuksen seurassa, kuuli Hänen opetuksensa ja näki Hänen tekonsa. Juuri siksi hänen lankeemuksensa näyttäytyy erityisen traagisena. Kavallus ei tullut ulkopuolelta, vaan läheltä. Tämän vuoksi Juudaksen nimi on kristillisessä perinteessä saanut synkän kaiun, joka liittyy uskottomuuteen, rahanhimoon ja sydämen kovettumiseen.

=== Kolmekymmentä hopearahaa ja kavalluksen hetki ===

Evankeliumeissa kerrotaan, että Juudas meni ylipappien luo ja sopi Jeesuksen luovuttamisesta rahaa vastaan. Tämä tapahtuma on jäänyt pysyvästi osaksi kristillistä muistia. Juudaksen teko ei ollut vain yksittäinen rikkomus, vaan se liittyi syvempään hengelliseen lankeemukseen, jossa ahneus, pettymys tai pimentynyt mieli saivat vallan. Ortodoksisessa ymmärryksessä Juudaksen tarina muistuttaa siitä, että synti alkaa usein sydämen sisäisestä liikkeestä ennen kuin se näkyy ulkoisina tekoina.

=== Juudaksen katumus Matteuksen evankeliumissa ===

Matteuksen evankeliumissa Juudaksen loppu kuvataan syvän katumuksen ja epätoivon kautta. Kun hän näki, mihin hänen tekonsa oli johtanut, hän palautti hopearahat ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi tehneensä syntiä kavaltamalla viattoman veren. Kun hän ei saanut lohdutusta eikä tietä takaisin, hän lähti pois ja hirttäytyi. Hopearahoilla ostettiin savenvalajan pelto, jota alettiin kutsua Veripelloksi. 
 
Tämä kuvaus on vakava ja murheellinen. Juudas ymmärsi syntinsä, mutta hänen murtumisensa ei johtanut toivoon eikä anteeksiannon etsimiseen, vaan epätoivoon.

=== Apostolien tekojen kuvaus Juudaksen lopusta ===

Apostolien teoissa tapahtumat kerrotaan toisin. Siinä Juudaksen sanotaan hankkineen pellon vääryyden palkalla, ja hänen kuolemansa kuvataan järkyttävällä tavalla: hän suistui maahan, ja hänen ruumiinsa halkesi. Myös tässä kertomuksessa paikka yhdistyy nimeen Akeldama, Veripelto. 
 
Nämä kaksi Uuden testamentin kuvausta ovat herättäneet paljon keskustelua. Kristillinen tulkintaperinne on usein nähnyt ne toisiaan täydentävinä eikä välttämättä täysin ristiriitaisina: Juudas on voinut ensin hirttäytyä, minkä jälkeen hänen ruumiinsa on pudonnut. Kaikkia yksityiskohtia ei kuitenkaan voida varmuudella tietää.

=== Katumus vai epätoivo ===

Olennaisinta ei lopulta ole kuolintavan tarkka rekonstruointi, vaan se hengellinen sanoma, jonka kertomukset välittävät. Juudaksen loppu on murheellinen, koska hänen katumuksensa ei johtanut toivoon ja paluuseen, vaan epätoivoon. 
 
Tässä näkyy yksi ortodoksisen tulkinnan tärkeä painotus. Kirkko erottaa toisistaan katumuksen ja epätoivon. Juudas tunsi syyllisyyttä, mutta hän ei jäänyt odottamaan Jumalan armoa. Tämän vuoksi hänen rinnalleen asetetaan usein apostoli Pietari. Myös Pietari lankesi kieltämällä Kristuksen, mutta hän palasi kyynelin, katumuksessa ja toivossa. Juudaksen ja Pietarin ero ei siis ole siinä, että toinen olisi tehnyt virheen ja toinen ei, vaan siinä, että toinen suostui parannukseen ja toinen vajosi epätoivoon.

=== Juudaksen evankeliumi ja kirkon näkemys ===

Joskus Juudaksesta puhutaan myös niin sanotun [https://fi.wikipedia.org/wiki/Juudaksen_evankeliumi Juudaksen evankeliumin] valossa. Tämä teksti ei kuulu kirkon tunnustamiin pyhiin kirjoituksiin, vaan [[Apokryfiset kirjat|apokryfisiin]] ja [[Gnostilaisuus|gnostilaisiin]] teksteihin. Se on syntynyt myöhemmin kuin Uuden testamentin evankeliumit ja edustaa sellaista opetusta, joka poikkeaa olennaisesti kirkon uskosta. Siksi ortodoksinen kirkko ei pidä sitä luotettavana lähteenä apostolisen uskon tai Juudaksen todellisen roolin ymmärtämisessä. Vaikka tällaiset tekstit voivat olla historiallisesti kiinnostavia, ne eivät ohjaa kirkon opetusta.

=== Mitä Juudaksen elämä opettaa ===

Juudaksen viimeiseen kohtaloon liittyy myös vakava teologinen kysymys. Evankeliumissa Kristus sanoo kavaltajastaan, että tämän olisi ollut parempi, ettei hän olisi syntynytkään. Nämä sanat ovat ankaria, ja ne muistuttavat synnin todellisesta vakavuudesta. Silti kirkko ei rakenna opetustaan uteliaalle arvailulle siitä, mitä tarkasti tapahtui Juudaksen sielulle hänen kuolemansa jälkeen. Painopiste on siinä, mitä hänen tarinansa opettaa meille: läheisyys pyhään ei yksin pelasta, jos sydän kääntyy pois rakkaudesta, uskollisuudesta ja nöyryydestä. 
 
Suomalaisessa ortodoksisessa kontekstissa Juudaksen elämästä puhuttaessa onkin tärkeää nähdä hänen hahmonsa ennen kaikkea hengellisenä varoituksena. Rakkaus rahaan, oma tahto, hengellinen sokeus ja epätoivo voivat viedä ihmisen kauas Jumalasta. Samalla kirkko kutsuu jokaista toisenlaiseen tiehen: parannukseen, kyyneliin, tunnustukseen ja toivoon. Juudaksen kertomus on järkyttävä juuri siksi, että se osoittaa, kuinka lähellä Kristusta voi olla ulkoisesti, mutta silti kadottaa sisäisen uskollisuuden.

=== Vakava muistutus jokaiselle kristitylle ===

Juudas Iskariotin elämä ja kuolema eivät siis ole vain kertomus yhdestä petturista. Ne ovat vakava muistutus ihmisen vapaudesta, vastuun painosta ja siitä, että todellinen katumus ei pääty epätoivoon, vaan etsii Jumalan armoa.

=== Lähteet ===
==== Raamatun kohdat ====

* Matt. 26:14–16
* Matt. 26:20–25
* Matt. 26:47–50
* Matt. 26:24
* Matt. 27:3–10
* Mark. 14:10–11
* Mark. 14:17–21
* Mark. 14:43–46
* Luuk. 22:3–6
* Luuk. 22:21–23
* Luuk. 22:47–48
* Joh. 12:4–6
* Joh. 13:2
* Joh. 13:21–30
* Joh. 17:12
* Joh. 18:1–5
* Apt. 1:16–20
==== Muita lähteitä ====

* Pyhä Raamattu. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
* The Gospel of Judas, editio princeps ja siihen liittyvä tutkimuskeskustelu gnostilaisista teksteistä.
* Yleiset Uuden testamentin eksegeettiset tutkimukset Juudas Iskariotista, hänen kavalluksestaan, kuolemastaan sekä Matteuksen evankeliumin ja Apostolien tekojen kertomusten suhteesta.
* [http://www.orthodoxwiki.org/Judas_Iscariot Orthodoxwiki]

[[Luokka:Pyhät]]
[[Luokka:Apostolit]]
[[Luokka:Tyngät]]

Kassiane ja katumuksen ääni Suuressa viikossa

2026-04-07T18:18:46Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: == Kassiane ja katumuksen ääni Suuressa viikossa == === Veisu, joka pysäyttää kirkon rukouksessa === Suuren viikon jumalanpalveluksissa on hetkiä, jolloin kirkon rukous ei ainoastaan opeta vaan murtaa sydämen hiljaiseen valvomiseen. Yksi tällaisista hetkistä on Kassianen hymni, joka nousee erityisellä tavalla esiin Suuren viikon tiistain yhteydessä. Kreikkalaisessa kirkollisessa perinteessä se kuuluu niihin veisuihin, jotka kokoavat yhteen p...

== Kassiane ja katumuksen ääni Suuressa viikossa ==

=== Veisu, joka pysäyttää kirkon rukouksessa ===

[[Suuri viikko|Suuren viikon]] jumalanpalveluksissa on hetkiä, jolloin kirkon rukous ei ainoastaan opeta vaan murtaa sydämen hiljaiseen valvomiseen. Yksi tällaisista hetkistä on [[Kassianen hymni]], joka nousee erityisellä tavalla esiin Suuren viikon tiistain yhteydessä. Kreikkalaisessa kirkollisessa perinteessä se kuuluu niihin veisuihin, jotka kokoavat yhteen paaston vakavuuden, katumuksen syvyyden ja pääsiäisen lähestyvän valon. Juuri tämä hymni ottaa Suurena tiistaina erityisen paikan kirkon rukouselämässä, kun uskovat valmistautuvat ylösnousemuksen juhlaan. 
 
Kassianen hymni ei ole rakastettu vain siksi, että se on runollisesti kaunis tai sävelmältään vaikuttava. Sen pysyvä voima on siinä, että se antaa äänen katumukselle tavalla, joka on samalla sekä totuudellinen että lohdullinen. Veisussa ei selitellä eikä puolustauduta, vaan ihminen seisoo Kristuksen edessä sellaisena kuin on: rikkoutuneena, syntiensä painamana, mutta silti armon toivoon tarttuvana. Juuri siinä kuuluu ortodoksisen hengellisyyden syvin sävy. Katumus ei ole epätoivoa, vaan paluuta. Se ei ole pimeyteen jäämistä, vaan kääntymistä kohti sitä valoa, joka ei sammuta murrettua sydäntä. Tämä vastaa myös artikkelin ydinsanomaa, jossa hymni liitetään Suuren viikon hengelliseen valmistautumiseen ja ylösnousemuksen odotukseen.

=== Pyhä Kassiane kirkon muistissa ===

Pyhä Kassiane kuuluu Bysantin kirkollisen historian merkittävimpiin naishahmoihin. Hän eli 800-luvulla, oli luostarin johtaja, runoilija, säveltäjä ja hymnografi. Hän syntyi todennäköisesti vuosien 805–810 välillä, kuoli ennen vuotta 865, perusti Konstantinopoliin luostarin vuonna 843 ja omisti elämänsä askeesille sekä liturgisten veisujen laatimiselle. Noin viisikymmentä hänen hymneistään on säilynyt, ja niistä kaksikymmentäkolme kuuluu edelleen ortodoksisen kirkon liturgisiin kirjoihin. 
 
Tämä ei ole vain historiallinen yksityiskohta, vaan merkki siitä, että Kassianen ääni on jäänyt osaksi kirkon elävää muistia. Hän ei ole vain menneisyyden oppinut hahmo, vaan rukoilevan kirkon oma ääni. Hänen veisuissaan yhdistyvät teologinen tarkkuus, runollinen herkkyys ja liturginen syvyys tavalla, joka on säilynyt elävänä vuosisadasta toiseen. Kirkko ei siis vain muistele Kassianea, vaan yhä rukoilee hänen sanoillaan. Usein korostetaan myös sitä, että hän oli yksi harvoista bysanttilaisen ajan naisista, joiden musiikillinen tuotanto on säilynyt tulkittavana nykypäivään asti.

=== Syntisen naisen kuva ja sielun paluu ===

Kassianen tunnetuin hymni liittyy siihen evankeliumin naiseen, joka tulee Vapahtajan luo, kastelee Hänen jalkansa kyynelillään ja voitelee ne [[mirha]]lla. Kirkon hymnografiassa tästä naisesta tulee enemmän kuin vain yksi evankeliumin henkilö. Hänestä tulee kuva jokaisesta ihmisestä, joka tunnistaa syntinsä, mutta ei lakkaa etsimästä Jumalan laupeutta. Tämän vuoksi hymni puhuttelee yhä niin voimakkaasti. Se ei tarkastele ihmistä ulkoapäin, vaan sielun sisältä käsin. Siinä kuuluu sekä lankeemuksen suru että rakkauden rohkeus. 
 
Juuri tästä syystä Kassianen hymni ei vanhene. Se ei esitä katumusta pelkkänä tunteena eikä hetkellisenä mielenliikutuksena, vaan hengellisenä kääntymyksenä. Ihminen tuo Kristukselle sen, mitä hänellä todella on: kyynelensä, häpeänsä, rikkoutuneisuutensa ja kaipuunsa. Ja juuri siinä alkaa parantuminen. Ortodoksinen kirkko ei näe katumusta vain suruna menneestä, vaan ovena uuteen elämään. Kassianen hymni tekee tämän näkyväksi poikkeuksellisen voimakkaasti. Vaikka aihe esittellään joskus yleisluonteisesti, sen painotus hymnin merkityksestä juuri Suuren viikon rakastettuna veisuna tukee tätä hengellistä tulkintaa.

=== Suuren tiistain hengellinen sanoma ===

Kertomuksissa muistutetaan, että Suuren viikon tiistain jumalanpalveluksissa luetaan evankeliumista Kristuksen sanat fariseusten ulkokultaisuutta vastaan sekä vertaukset kymmenestä neitsyestä ja talenteista. Näiden kaikkien sanoma liittyy hengelliseen valveillaoloon. Ihmisen tulee olla valmis Yljän tuloon, pitää sydämensä lamppu palavana ja käyttää Jumalalta saamansa lahjat uskollisesti. 
 
Kassianen hymni liittyy tähän kokonaisuuteen syvästi. Se osoittaa, ettei valvominen ole vain ulkonaista varautumista, vaan sydämen heräämistä. Viisaus ei synny siitä, että ihminen näyttää oikealta muiden silmissä, vaan siitä, että hän tunnistaa oman tilansa Jumalan edessä. Siksi myös syntisen naisen kuva liittyy niin luontevasti Suureen viikkoon. Hän ei ole esimerkki vain menneestä lankeemuksesta, vaan siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen ei enää kätke itseään Jumalalta. Hänestä tulee katumuksen ikoni, elävä todistus siitä, että armahdus alkaa totuudesta. 
 
Samalla talenttien vertaus tuo esiin myös Kassianen oman kutsumuksen. Historian kertomus tekee tästä yhteyden suoraan: niin kuin evankeliumin vertaus kehottaa käyttämään Jumalan antamia lahjoja Hänen palvelukseensa, samoin Kassiane käytti hänelle annettua lahjaa kirkon hyväksi. Hänen runollinen ja musiikillinen lahjansa ei jäänyt kätkettynä maahan, vaan tuli osaksi kirkon rukousta. Tämä tekee hänen elämästään myös hengellisen esikuvan. Lahja on annettu kannettavaksi hedelmää, ei säilytettäväksi pelon vuoksi.

=== Katumuksesta kohti ylösnousemuksen iloa ===

Kassianen hymnin ajaton kauneus on siinä, että se kantaa koko Suuren viikon liikettä sisällään. Se alkaa murheesta, mutta ei pääty murheeseen. Se tunnistaa synnin pimeyden, mutta ei jää pimeyteen. Sen sisin suunta on kohti Kristusta, ja juuri siksi se on lopulta toivon hymni. Ortodoksisessa kirkossa katumus ei ole koskaan päämäärä itsessään. Sen tarkoitus on johdattaa ihminen takaisin yhteyteen Jumalan kanssa, takaisin siihen elämään, jota ylösnousemus maailmalle lahjoittaa. 
 
Siksi Kassianen veisu koskettaa yhä sukupolvia. Se on enemmän kuin historiallinen teksti, enemmän kuin tunnettu liturginen hetki. Se on kirkon elävää rukousta, jossa ihminen oppii itkemään toivossa. Suuren viikon hiljaisuudessa se muistuttaa, ettei yksikään sielu ole liian kaukana palatakseen eikä yksikään haava liian syvä parantuakseen Jumalan laupeudessa. Tässä on Kassianen hymnin pysyvä voima ja sen kirkollinen kauneus: se johdattaa katumuksen kautta kohti pääsiäisen valoa. 
<hr>
=== Katso myös ===
* [[Kassianen hymni]]
* [[Kassiane Hymnirunoilija]]

[[Luokka:Artikkelit]]

Iran historian saatossa

2026-04-07T15:55:04Z

Hannu:

== Iranin pitkä muisti – imperiumien, uskontojen ja murrosten maa ==

=== Muinainen Persia ja ensimmäiset valtakunnat ===
[[Kuva:Cyrus_the_Great_of_Persia-wikimedia-commons-DiegoColle-ccby4-b.jpg|thumb|400 px|<center>Kyyros Suuri (kuva: Kyyros Suuri, ''Pasargadaen Siivekäs nero'' -reliefiin perustuva taideteos. Kuva: Diego Colle, Wikimedia Commons, CC BY 4.0)</center>]]
Iranin historia alkaa paljon ennen [[islam]]ia ja paljon ennen nykyistä valtiota. Jo [https://fi.wikipedia.org/wiki/Elam elamilaiset] rakensivat Iranin lounaisosiin varhaisen korkeakulttuurin, jonka tunnetuin keskus oli Susa. Heidän jälkeensä Persian maailman varsinainen suuri nousu alkoi, kun [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyyros_Suuri '''Kyyros Suuri'''] perusti [https://fi.wikipedia.org/wiki/Akhaimenidit Akhaimenidien] valtakunnan 500-luvulla eKr. Tästä alkoi vaihe, jossa Persia nousi yhdeksi muinaisen maailman ratkaisevista suurvalloista. 
 
Kyyroksen ja hänen seuraajiensa aikana Persia laajeni valtavaksi imperiumiksi. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Dareios_I '''Dareios I''':n] kaudella siitä tuli aikansa suurin valtakunta, jonka hallinto, tieverkosto ja verotusjärjestelmä jättivät pysyvän jäljen maailmanhistoriaan. Akhaimenidien valtakunta murtui vasta, kun [https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Suuri '''Aleksanteri Suuri'''] kukisti sen 300-luvun lopulla eKr. Kreikkalainen vaikutus kasvoi tämän jälkeen vahvaksi, mutta Persia ei hävinnyt historian näyttämöltä.

=== Kreikkalaisten jälkeen Persia säilyi ===

Aleksanterin valloitukset ja hänen seuraajiensa valta muuttivat Iranin poliittista ympäristöä, mutta paikallinen kulttuuri ei kadonnut. Kreikkalaisen vaikutuksen jälkeen [https://fi.wikipedia.org/wiki/Parthia ''parthialaiset''] nousivat Rooman tärkeimmäksi vastustajaksi idässä. Heidän valtansa nojasi myös kauppareitteihin, jotka yhdistivät Lähi-idän, Keski-Aasian ja kauemmat alueet toisiinsa. 
 
Parthialaisten jälkeen valtaan nousivat [https://fi.wikipedia.org/wiki/Sassanidit ''sassanidit''] vuonna 224 jKr. He rakensivat vahvan ja keskitetyn Persian valtion, jossa [https://fi.wikipedia.org/wiki/Zarathustralaisuus ''zarathustralaisuus''] oli valtionuskonto. Sassanidien Persia oli samalla [[Bysantti|Bysantin]] tärkein kilpailija idässä. Tässä rajamaailmassa Persia kosketti jatkuvasti myös kristillistä maailmaa, sillä se eli vuosisatojen ajan Rooman ja myöhemmin Bysantin rinnalla, välillä sodassa, välillä rauhanneuvotteluissa.

=== Kristinusko tuli Iraniin varhain ===

Kristinusko ei ole Iranissa myöhäinen tai täysin ulkopuolinen ilmiö, vaan sen juuret ulottuvat varhaisiin vuosisatoihin. Iranin alueelle syntyi kristillisiä yhteisöjä jo varhain, ja esiin kasvoi vanhaa itäistä kristillisyyttä, joka eli Persian valtakunnan oloissa omalla tavallaan. Tämä kristillisyys ei ollut samaa kuin Bysantin kirkollinen maailma, mutta se oli silti osa apostolisen ajan jälkeistä itäistä kristillistä perintöä. Encyclopaedia Iranican mukaan kristillisyys oli läsnä Persiassa jo ennen islamilaista valloitusta, ja myöhemmin kristityt jäivät muslimivallan oloissa suojelluksi mutta alisteiseksi vähemmistöksi. 
 
Ortodoksisuus sivusi Irania erityisesti Bysantin kautta. Kun Persia ja Bysantti kohtasivat sotien, diplomaattisten suhteiden ja rajaseutujen väestöliikkeiden kautta, myös ortodoksinen maailma oli jatkuvasti Persian historian taustalla. Myöhemmillä vuosisadoilla Iranin alueella eli lisäksi armenialaisia ja muita itäisiä kristittyjä yhteisöjä, joiden läsnäolo muistuttaa siitä, ettei Iranin historia ole vain islamin historiaa, vaan myös vanhojen kristillisten traditioiden historiaa.

=== Islamin tulo muutti kaiken, mutta ei hävittänyt Persiaa ===

600-luvulla muslimiarabien valloitukset mursivat sassanidien valtakunnan. Islam muutti Iranin uskonnollisen ja poliittisen suunnan perusteellisesti, mutta Persian oma identiteetti ei kadonnut. Päinvastoin persialainen kieli, hallintoperinne ja oppineisuus sulautuivat uuteen islamilaiseen maailmaan ja vaikuttivat siihen syvästi. Iran ei siis kadottanut itseään, vaan omaksui uuden uskonnon omalla historiallisella tavallaan. 
 
Myöhemmillä vuosisadoilla Iranin alue joutui uusien vallanpitäjien alle. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Seld%C5%BEukit ''Seldžukit''] vahvistivat turkkilaista vaikutusta, ja 1200-luvulla mongolivalloitukset toivat mittaamatonta tuhoa. Siitä huolimatta Persian kulttuurinen jatkuvuus säilyi. Vallanpitäjät vaihtuivat, mutta kieli, muistiperintö ja käsitys omasta sivistyksellisestä erityisyydestä eivät murtuneet.

=== Safavidit loivat nyky-Iranin uskonnollisen rungon ===

Ratkaiseva käänne tuli 1500-luvun alussa. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Safavidit ''Safavidit''] nousivat valtaan vuonna 1501 ja tekivät [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksitoista%C5%A1iialaisuus ''kaksitoista-imaami-šiialaisuudesta''] Iranin valtionuskonnon. Tällä päätöksellä oli valtava merkitys: se erotti Iranin pysyvästi monista [https://fi.wikipedia.org/wiki/Sunnalaisuus ''sunnalaisista''] naapureistaan ja loi perustan sellaiselle uskonnolliselle identiteetille, joka näkyy maan historiassa yhä tänään. Britannica korostaa, että juuri kaksitoistaimaamišiialaisuuden nostaminen valtionuskonnoksi oli keskeinen tekijä yhtenäisen iranilaisen kansallisen tietoisuuden muodostumisessa. 
 
Safavidien aikana Isfahanista tuli Persian loistava kulttuurinen ja taloudellinen keskus. Tähän aikakauteen liittyy myös tärkeä kristillinen sivujuonne: šaahi [https://fi.wikipedia.org/wiki/Abbas_I '''Abbas I'''] siirrätti 1600-luvun alussa tuhansia armenialaisia kristittyjä kotiseuduiltaan ja asutti heitä etenkin Isfahanin ympäristöön. Näin syntyi Uusi Julfa, josta tuli tunnettu armenialaiskristillinen yhteisö ja merkittävä kaupan sekä kulttuurin keskus. Tämä on yksi näkyvimmistä kohdista, joissa kristinusko liittyy kiinteästi Iranin uuden ajan historiaan.

=== Suurvaltojen paineessa kohti uutta aikaa ===

1700-luvun lopulta lähtien Iran joutui yhä selvemmin suurvaltojen puristukseen. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Qajar-dynastia ''Qajar-kaudella''] Venäjän ja Britannian vaikutus kasvoi voimakkaasti, ja maa joutui tasapainoilemaan ulkoisen paineen, sisäisen heikkouden ja uudistustarpeen välillä. Samalla Iran alkoi siirtyä kohti modernin ajan poliittisia kamppailuja. 
 
1900-luvun alussa perustuslaillinen vallankumous toi mukanaan uudenlaisen poliittisen ajattelun. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Reza_Shah_Pahlavi '''Reza Shah Pahlavi'''] nousi valtaan vuonna 1925 ja käynnisti laajan modernisaatio-ohjelman. Vuonna 1935 hänen hallintonsa pyysi, että ulkovallat käyttäisivät maasta nimeä Iran aiemman Persia-nimityksen sijasta. Nimi Iran ei ollut uusi, mutta sen virallistaminen kansainvälisessä käytössä oli merkittävä symbolinen askel modernin valtion rakentamisessa.

=== Vallankumous, sota ja nykyinen Iran ===

Vuoden 1953 vallankaappaus jäi modernin Iranin historiaan syvänä haavana. Pääministeri [https://fi.wikipedia.org/wiki/Mohammad_Mossadeq '''Mohammad Mossadeq'''] oli kansallistanut Iranin öljyn, mutta Yhdysvaltain ja Britannian tukema vallankaappaus syrjäytti hänet. Tämän jälkeen [https://fi.wikipedia.org/wiki/%C5%A0aahi ''šaahin''] valta vahvistui, mutta samalla kasvoivat myös epäluulo ulkovaltoja kohtaan ja tyytymättömyys maan sisäiseen kehitykseen. 
 
Vuonna 1979 islamilainen vallankumous kaatoi monarkian ja perusti islamilaisen tasavallan. Uusi järjestelmä antoi uskonnolliselle johdolle ratkaisevan aseman valtion elämässä. Pian tämän jälkeen Iran ajautui veriseen sotaan Irakia vastaan vuosina 1980–1988. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Ajatollah Ajatollah] [https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruhollah_Khomeini '''Ruhollah Khomeinin'''] kuoleman jälkeen vuonna 1989 [https://fi.wikipedia.org/wiki/Ali_Khamenei '''Ali Khamenei'''] nousi ylimmäksi johtajaksi, ja sen jälkeen Iranin politiikkaa ovat leimanneet vallankumouksen perintö, alueellinen valtapolitiikka, jännitteet lännen kanssa ja ydinohjelmaa koskevat kiistat.

=== Vanha sivilisaatio elää edelleen ===

Irania ei voi ymmärtää vain tämän päivän uutisotsikoiden kautta. Se on paljon enemmän kuin nykyinen valtio tai viime vuosikymmenten kriisit. Iran on muinainen sivilisaatio, joka on kantanut läpi vuosituhansien imperiumien nousut ja tuhot, uskonnolliset murrokset ja poliittiset vallankumoukset. Sen maaperään ovat jättäneet jälkensä elamilaiset, akhaimenidit, parthialaiset, sassanidit, islam, safavidit ja modernin ajan vallankumoukset. 
 
Samaan tarinaan kuuluu myös kristinusko. Se tuli Iranin alueelle varhain, eli siellä vanhoina vuosisatoina ja jätti jälkensä erityisesti itäisiin kristillisiin yhteisöihin sekä armenialaisten historiaan. Ortodoksinen maailma puolestaan sivusi Persiaa etenkin Bysantin ja itäisten kristillisten yhteyksien kautta. Siksi Iranin historia ei ole vain kertomus valtiosta tai vallasta, vaan myös kertomus siitä, kuinka eri uskonnot, kulttuurit ja sivilisaatiot ovat kohdanneet toisensa samalla maaperällä. 
 
'''Ortodoksi.net''' 
huhtikuussa 2026
<hr>
=== Lähteet ===
* Encyclopaedia Iranica: CHRISTIANITY (Kristinusko)
* Encyclopaedia Iranica: CHRISTIANITY viii. Christian Missions in Persia (Kristinusko VIII. Kristilliset lähetystyöt Persiassa)
* Encyclopaedia Britannica: Safavid dynasty (Safavidien dynastia)
* Encyclopaedia Britannica: Iran (Iran)
* Greek Reporter: From Cyrus to Khamenei: The incredible history of Iran (Kyyroksesta Khameneihin: Iranin uskomaton historia)

[[Luokka:Artikkelit]]

Evakko-Kristus

2026-04-07T10:41:53Z

Hannu:

== Evakko-Kristus - siirtolaisuuden ikoni ==
 
[[Kuva:Evakko_kristus.jpg|thumb|300 px|<center>Painokuvassa kuvattu "Evakko-Kristus" -ikoni, jossa on Raamatun teksti (Joh.13:34 ja 15:13) (''valokuva Petter Martiskainen'') ''Painokuva on myynnissä [[Varkaus|Varkauden ortodoksisessa seurakuntassa]]''</center>]]
Jatkosodan aikaan [[Suomen ortodoksinen kirkko|Suomen ortodoksisen kirkon]] [[papisto]] toimi sielunhoidollisissa tehtävissä sekä takaisin vallatun alueen että Itä-Karjalan ortodoksien parissa. Sodan seurauksena monet vanhastaan ikoneista rikkaat kirkot, [[tšasouna]]t ja kodit olivat tyhjentyneet pyhistä kuvista. [[Ikoni]]en tarve oli ilmeinen, liittyiväthän ne oleellisesti [[Ortodoksinen kirkko|ortodoksien]] päivittäiseen uskonelämään. Nopeana ratkaisuna tähän ongelmaan Suomen ortodoksisen kirkon sisälähetystyötä tekevä [[Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta]] ([[PSHV]]) päätti painattaa kartonkisia ikoneja niitä tarvitseville ortodokseille Suomen ja Itä-Karjalan alueella. Sopivien malli-ikonien etsijöiksi pyydettiin Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa [[Herman (arkkipiispa)|Herman]] (1878–1961) ja hänen sihteerinsä, ylidiakoni Leo Kasanko (1906–1973). Alkukesästä vuonna 1943 he viimein löysivät malliksi sopivaksi katsomansa Kristuksen ikonin Kuopion [[Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraali|Pyhän Nikolaoksen kirkon]] [[alttari]]huoneesta.

Ikonissa [[Jeesus|Kristus]] on kuvattu perinteen mukaan frontaalisesti puolivartalokuvassa. Kyseinen kuvatyyppi on nimeltään [[Kristus Kaikkivaltias]], joka tunnetaan jo 400-luvun lopun ja 500-luvun seinämaalauksista ja mosaiikeista. Vanhin säilynyt Kristus Kaikkivaltias -ikoni on 500-luvun alusta ja se sijaitsee Siinailla [[Pyhän Katariinan luostari]]ssa. Ikonityypin tunnusomaisena piirteenä ovat Kristuksen siunausasentoon kohotettu oikea käsi ja [[evankeliumi]]kirja vasemmassa kädessä. Hänen vaatetuksensa seuraa niin ikään vanhaa ikonografiaa: ''[[kitoni]]'' eli alusviitta on punainen ja ''[[himation]]'' eli päällysviitta sininen.

Tyylillisesti ikoni edustaa ns. akateemista ikonimaalausta, joka on tunnusomaisin Suomen viime vuosisatojen kirkkojen ikoneille. Nimitys viittaa taideakatemioiden antamaan taideopetukseen ja esikuviin. Esimerkiksi [[Laatokan Valamon luostari|Valamon luostari]]n ikoniateljeessa maalattiin Pietarin taideakatemian tapaan akateemisen ikonimaalauksen ihanteita seuraten.

Perinteisesti ikonissa on aina kirjoitettu ketä tai mitä se esittää. Tästä syystä Kristuksen ikoniin on merkitty hänen monogramminsa, joka muodostuu kreikankielisistä sanoista ''”Jeesus Kristus”''. Sädekehässä on ainoastaan Kristuksen ikoneihin kuvattu ristiaihe ja kirjaimet ''omega'', ''omikron'' ja ''nii'', joilla on ilmaistu [[Isä (Jumala)|Jumalan]] nimi [[VT|Vanhan testamentin]] ilmoituksen mukaisesti (2.Moos.3:14).

Ikonin kirjaimet paljastavat maalauksen alkuperän slaavilaiseksi. Alkuperäisessä malli-ikonissa myös evankeliumikirjan teksti oli [[Kirkkoslaavi|slaavinkielinen]], mutta painetussa ikonissa kirjoitus on suomeksi. Alkuperäistä ikonin tekstiä ei toki päällemaalattu, vaan painotyön yhteydessä siihen sijoitettiin suomenkielinen teksti.

Ikonien painatus tehtiin helsinkiläisessä Tilgmann Oy:ssä. Kartonkisia Vapahtajan ikoneita tilattiin kahta kokoa, joista pienempi oli n. 22 cm x 27 cm ja suurempi hieman alkuperäistä ikonia (71 cm x 57 cm) pienempi. Koot määräytyivät ilmeisesti käyttötarkoituksen mukaan siten, että pienempi oli tarkoitettu kotien yksityiskäyttöön ja suurempi jumalanpalveluskäyttöön. Painotyö ei kuitenkaan ehtinyt valmistua ennen sodan loppumista vuonna 1944. Ikonien tarve oli kuitenkin entistä suurempi sodanjälkeisessä Suomessa menetetyn alueen evakkojen keskuudessa. Tästä Kristuksen lempeäilmeisestä kuvasta tuli rakas ikoni siirtolaisten keskuudessa ja sillä oli keskeinen sija ortodoksien kodeissa uusilla asuinseuduilla eri puolilla Suomea. Kansan suussa ikoni sai nimen '''”Evakko-Kristus”'''.
 
[[Katariina Husso]] 
 
[EDIT 5.6.2025: "Piispainkokous päätti, että Evakko-ikonin juhlan ajankohta on vuodesta 2026 alkaen 20. huhtikuuta." 
[ON: Ko. päivä on samalla Evakkojen liputuspäivä, jonka tarkoituksena on muistaa Suomen sodissa evakuoituja. Päivän juhlistamisen liputuksella sai aikaan Karjalan Liitto ry.] 
 
[[Kuva:Kuopio_katedraali02_130319_hap.jpg|thumb|center|400 px|<center>Alkuperäinen "Evakko-Kristus" -ikoni Kuopiossa. Ikonissa Raamatun tekstit ovat [[kirkkoslaavi]]ksi. 
(Katso koko katedraalin sisäosa [https://www.thinglink.com/mediacard/1162447647571705858 360-kuvana]) (''kuvat © Pyykkönen'')</center>]]
[[Kuva:Ek_raa.jpg|thumb|center|400 px|<center>Yksityiskohta. Alkuperäisen "Evakko-Kristus" -ikonin Raamatun slaavinkielinen teksti, joka on suomennettuna "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn [ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.]” (Matt. 11:27–28, hakasuluissa oleva ei näy ikonissa).</center>]] [[Kuva:Ek_kirj.jpg|thumb|center|400 px|<center>Yksityiskohta. "Evakko-Kristus" -ikonin kolmella kirjaimella kuvatut kristogrammit (ilman lyhennysmerkkejä: ЇИС. ХРС.)</center>]] 
 
=== Evakkoikonin juhlatekstit ===
 
==== Tropari, 2. säv. ====
 
Sinun siunaavan kuvasi suojaan me riennämme, oi Valtias | ja ylistämme Sinua, Kristus Lohduttaja, | sillä Sinä tulit avuksemme muukalaisuutemme evakkomatkalla | ja kuljit kanssamme kaikissa koetuksissa. | Laupeudestasi ja hyvyydestäsi kertoen me laulamme: | Kyynelin kylvettyyn maahan Sinä, Kristus Vapahtajamme, | | kasvatit pyhän uskon puhtaan hedelmän.
 
==== Kontakki, 3. säv. ====
 
Tänään lohduttajamme ja elämän myrskyn tyynnyttäjä Jeesus Kristus | on luonamme enkelien näkymättömästi häntä saattaessa. | Pyhien joukko iloitsee kanssamme, | sillä murheen sijaan Kaikkivaltias antoi meille lupausten ihanan maan | | ja käskyn rakastaa toisiamme.
 
=== De evakuerades ikon ”Kristus den Allsmäktige” ===
 
==== Troparion, ton 2 ====
 
Din välsignande bild är vår tillflykt, Härskare. Dig, Kristus, vår tröstare, prisar vi. Du kom till vår
hjälp när vi tvingades lämna vår hembygd och blev främlingar. Du vandrade med oss när vi
prövades. Om din nåd och godhet vill vi sjunga, ty den jord som besåddes med tårar har du,
Kristus, vår Frälsare, låtit bära den heliga trons rena frukt.
 
==== Kontakion, ton 3 ====
 
Han som stillar livets stormar, Jesus Kristus, vår tröstare, är nu med oss, osynligt åtföljd av änglar.
De heligas skara delar vår glädje, ty i sorgens ställe har den Allsmäktige gett oss löftenas ljuvliga
land och budet att älska varandra. 
 
(''Översatta av Carola Envall och Mikael Sundkvist'') 
 

=== Christ of Evacuation (Pantokrator) Icon ===
 
==== Troparion, 2 tone ====
 
We hasten to the shelter of Your icon of blessing, O Master, | and glorify You, Christ our Comforter. | Through the long journey of wandering as strangers, | You walk with us, steadfast in every trial. | Proclaiming Your mercy and goodness, we sing: | From fields watered with tears, O Christ our Savior, | You have brought forth the pure harvest of holy faith.
 
==== Kontakion, 3 tone ====
 
Today, our great Comforter and Peace in the storms of life, Jesus Christ, | is present among us, invisibly accompanied by angels. | The host of saints rejoices with us, | for instead of sorrow, the Almighty has granted us the promised land | and the command to love one another.
 
=== Ehdotus troparista ja kontakista ===
 
Suomenkieliset Evakko-Kristus ikonin tropari ja kontakki on laadittu pyynnöstä. Tässä yhteydessä syntyivät myös ruotsin- ja englanninkieliset käännökset. Lisäksi tekstit voisi käännättää kolttasaameksi ja Karjalan kielelle. 
 
Monikielisyys voisi olla perusteltua, sillä evakkomatka kosketti monia ja pitää sisällään myös laajemman pakolaisuuden teeman. Erikielisinä versioina saataisiin saman tien viralliset tekstit näillä kielillä kirkolliseen ja yksityiseen käyttöön. Tämä olisi hieno kädenojennus, mutta samalla myös kulttuuriteko. 
 
Tekstien laulettavuus on tarkistettu. Tekstien oikeudet siirtyvät kirkolle, mikäli ne hyväksytään viralliseen käyttöön.
 
==== Tekstien teemat ====
 
Tropari alkaa kuvauksella siunaamisesta. Ikonissa Kristus siunaa sen eteen rientävää anojaa. Herran luo tulevat ylistävät Kristusta, Lohduttajaa, joka kulki muukalaisuuteen ja evakkomatkaan joutuneiden kanssa auttaakseen heitä kaikessa. 
 
Tekstissä mainitaan sekä evakkomatka että muukalaisuus, joka liittää raskaan koettelemuksen kaikkien ja kaikkina aikoina pakolaisuuteen joutuneiden kohtaloon. Veisussa samaistutaan muukalaisuuden matkalle joutuneiden kokemuksiin. Kokemukset ovat ”meidän” eli yhteisesti jaettuja, sillä kirkko on yhtä. Lisäksi muukalaisuuden teema muistuttaa, että olemme muukalaisia tässä maailmassa. 
 
Ikonin luo rientäminen ja Kristuksen siunattu apu koetuksissa muistuttaa, että Evakko-Kristus ikonin kautta Herra toi lohdutuksen kansalleen. Matkaan joutuneet itse todistavat ja ovat todisteita tästä. Kyynelin kylvetty kantoi hyvää hedelmää Kristuksen yhteydessä. Pyhä usko viittaa ortodoksiseen uskoon ja kirkkoon. Veisun loppusäkeissä yhdistyvät paradoksaalisesti matkaan lähteneiden kiitos ja laulu, kyyneleet ja pyhä usko, ja lopulta ylistystä kyynelin laulavan kansan uskon ikuinen ja pysyvä hedelmä. 
 
Kontakin alun “tänään” viittaa juhlapäivään, mutta myös jokaiseen elämän päivään. Herra on aina omiensa kanssa kaikissa elämänvaiheissa ja koetuksissa. 
 
Tekstissä Herra saapuu enkelien näkymättömästi saattamana. Pyhien joukko iloitsee avun löytäneiden kanssa. Tämä korostaa kirkon ykseyttä ja ikuisuuteen ulottuvaa laajuutta. 
 
Herra itse tyynnyttää elämän koetusten myrskyn, johon matkaan lähteneet joutuivat, ja ne myrskyt, joihin me joudumme. Taivas iloitsee, sillä kotiseutunsa menettäneet saivat rakkauden käskyn, joka johdattaa taivaan ikuiseen maahan, jota ei voi kukaan tai mikään ottaa pois. Käsky viittaa ikonissa olevaan evankeliumitekstiin ja on kutsu myös tuleville sukupolville. 
 
Teksti on kirjoitettu niin, että se tuo esiin evakkomatkaan lähteneiden kokemuksen, mutta on samastuttava myös muille. Jokainen on kutsuttu matkaan muukalaisena tälle maailmalle, yhdessä Kristuksen kanssa, kohti taivasten valtakuntaa rakkauden käskyä seuraten. Ikoni ja teksti muistuttaa kaikille Herran huolenpidosta elämän matkan koetuksissa ja tulevasta ikuisesta ilosta. 
(''Troparin ja kontakin tekstit ja selitykset piispainkokouksen päätöksestä: 7.4.2025 / § 22'')

[[Luokka:Ikonit]]

Katso, Ylkä tulee keskellä yötä

2026-04-07T06:40:31Z

Hannu: Hannu siirsi sivun Katso, Ylkä tulee keskellä yötä uudelle nimelle Katso, Ylkä tulee puoliyössä

#OHJAUS [[Katso, Ylkä tulee puoliyössä]]

Katso, Ylkä tulee puoliyössä

2026-04-07T06:40:31Z

Hannu: Hannu siirsi sivun Katso, Ylkä tulee keskellä yötä uudelle nimelle Katso, Ylkä tulee puoliyössä

== ”Katso, Ylkä tulee puoliyössä” – Suuren viikon veisu kutsuu ihmistä hereilläoloon ==

[[Suuri viikko|Suuren viikon]] alun pysäyttävimpien ja syvimpien veisujen joukkoon kuuluu tropari: ''”Katso, Ylkä tulee puoliyössä.”'' Se on monille ortodokseille tuttu ennen kaikkea tunnelmastaan: siinä on hiljaisuutta, odotusta, vakavuutta ja samalla jotakin hyvin lohdullista. Veisu ei kuitenkaan ole vain kaunis runollinen ilmaus, vaan kirkon hengellinen kutsu valvomiseen, katumukseen ja sisäiseen hereilläoloon. 
 
Tämä [[tropari]] lauletaan ensimmäisen kerran [[palmusunnuntai]]n iltana toimitettavassa [[Suuri maanantai|Suuren maanantain]] aamupalveluksessa. Sen jälkeen se kuuluu myös [[Suuri tiistai|Suuren tiistain]] ja [[Suuri keskiviikko|Suuren keskiviikon]] [[Aamupalvelus|aamupalveluksiin]]. Näin se johdattaa uskovia Suuren viikon ensimmäisten päivien läpi ja asettaa niiden hengellisen sävyn. Kirkko muistuttaa heti viikon alussa, ettei Kristuksen kohtaamiseen voi valmistautua välinpitämättömästi eikä hengellisessä unessa. 
 
Veisun ''Ylkä'' on Kristus itse. Kirkon elämässä Kristusta kutsutaan Yljäksi, sillä hän on kirkon Ylkä ja myös jokaisen ihmisen sielun Ylkä. Tämä kieli nousee evankeliumista ja kirkon traditiosta. Se ei puhu ulkoisesta muodosta, vaan kaikkein syvimmästä yhteydestä Kristuksen ja hänen kansansa välillä. Kun kirkko laulaa Yljän tulemisesta, se puhuu Herran läsnäolosta, hänen tulemisestaan kunniassa ja myös siitä, että hän tulee ihmisen elämään usein odottamatta. 
 
Ilmaus ”puoliyössä” on erityisen merkityksellinen. Yö viittaa hengelliseen pimeyteen, ihmisen heikkouteen ja siihen, ettei ihminen useinkaan ole valmis silloin, kun hänen pitäisi olla valmis. Yö kuvaa myös sitä, että Herran tuleminen tapahtuu hetkellä, jota ei voi ennakoida eikä hallita. Evankeliumin sanoma on tässä hyvin selvä: ihminen ei tiedä päivää eikä hetkeä. Siksi hänen tulee valvoa. 
 
Juuri tästä syystä veisu liittyy läheisesti vertaukseen kymmenestä neitsyestä. Viisaat neitsyet olivat varautuneet Yljän tuloon, mutta tyhmät eivät olleet. Ero ei ollut siinä, että toiset olisivat kuulleet kutsun ja toiset eivät, vaan siinä, että toiset olivat valmistautuneet, toiset taas lykkäsivät ja laiminlöivät. Suuren viikon alussa kirkko asettaa tämän vertauksen eteemme, jotta jokainen kysyisi itseltään, palaako omassa sydämessäni uskon ja rukouksen lamppu. 
 
Kirkkoisät ovat nähneet tässä veisussa ennen kaikkea kutsun hengelliseen valveillaoloon. Sen sanoma ei ole tarkoitettu pelotteluksi, vaan ravistelevaksi muistutukseksi. Ihminen tottuu helposti ajattelemaan, että parannuksen voi tehdä myöhemmin, että rukouksen voi aloittaa toisena päivänä ja että sydämen puhdistamista voi siirtää tulevaisuuteen. Suuri viikko rikkoo tämän harhan. Se muistuttaa, että pelastuksen aika ei ole joskus myöhemmin, vaan nyt. 
 
Siksi veisu koskettaa niin syvästi. Se tuo esiin jotakin olennaista ihmisen hengellisestä elämästä: suurin vaara ei aina ole avoin pahuus, vaan turtumus. Sydän voi vähitellen kylmetä, rukous jäädä pois, anteeksianto viivästyä ja omat synnit alkaa näyttää vähäpätöisiltä. Ulkoisesti elämä voi jatkua tavalliseen tapaan, mutta sisäisesti ihminen voi nukahtaa. Juuri tähän uneen tropari puhuu. 
 
Silti veisun ydin ei ole synkkä. Kristusta ei odoteta vain tuomarina, vaan Ylkänä. Tämä on ratkaisevaa. Kirkko ei opeta, että ihminen eläisi jatkuvassa ahdistuksessa, vaan että hän eläisi rakkauden, toivon ja vastuun hengessä. Kristuksen tuleminen ei ole vain uhka niille, jotka nukkuvat, vaan ilo niille, jotka odottavat häntä. Siksi Suuren viikon palveluksissa vakavuus ja rakkaus kulkevat rinnakkain. Niissä on katumusta, mutta myös toivoa. Niissä on kyyneliä, mutta myös valoa. 
 
Käytännössä veisun kutsu on hyvin konkreettinen. Se kehottaa ihmistä tutkimaan sydäntään. Kannanko kaunaa? Olenko välinpitämätön rukouksessa? Elänkö niin kuin aikaa olisi rajattomasti? Osaanko pyytää anteeksi, osasinko antaa anteeksi? Olenko pitänyt sieluni lampussa öljyä, vai onko sisäinen elämä päässyt kuivumaan? Suuri viikko ei pyydä ihmiseltä mahdottomia, mutta se pyytää häntä heräämään totuuteen. 
 
Tässä mielessä tropari ''”Katso, Ylkä tulee puoliyössä”'' on yksi koko kirkkovuoden voimakkaimmista hengellisistä kutsuista. Se ei jätä kuulijaansa etäälle, vaan tuo evankeliumin sanoman aivan lähelle. Kristus tulee maailman loppuessa, mutta hän tulee myös jokaisen ihmisen elämän ratkaiseviin hetkiin. Hän tulee koettelemuksissa, surussa, kuoleman läheisyydessä, omassatunnossa, rukouksessa ja pyhissä palveluksissa. Kysymys ei ole vain siitä, milloin hän tulee, vaan siitä, millaisena hän löytää meidät. 
 
Suuren viikon ensimmäisinä päivinä kirkko siis ei ainoastaan muistuta tulevista kärsimyksistä, vaan kutsuu jokaista myös sisäiseen valmistautumiseen. Yljän odottaminen tarkoittaa sydämen puhdistamista, mielen valvomista ja elämää, jossa katumus ei ole hetkellinen tunne vaan todellinen suunnanmuutos. Se merkitsee paluuta rukoukseen, anteeksiantoon ja Jumalan tahdon etsimiseen. 
 
Ehkä juuri siksi tämä veisu pysäyttää vuodesta toiseen. Sen sanoma on vanha, mutta koskaan se ei ole vanhentunut. Jokainen ihminen tuntee kiusauksen siirtää olennaisin myöhemmäksi. Jokainen tuntee myös sen, miten helposti sielu nukahtaa. Mutta juuri siihen yöhön Kristus tulee. Hän tulee valona, joka ei ainoastaan paljasta pimeyttä, vaan myös hajottaa sen. 
 
Suuri viikko kysyy jokaiselta hiljaisen mutta vakavan kysymyksen: olemmeko valmiit? Onko lampuissamme öljyä? Elämmekö niin, että voisimme kohdata Herran rauhassa? 
 
Kirkon vastaus ei ole monimutkainen. Nyt on aika herätä. 
 
(''Lähde: Vima Orthodoxias'')
[[Luokka:Opetuspuheet]]

Katso, Ylkä tulee puoliyössä

2026-04-07T06:37:52Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: == ”Katso, Ylkä tulee puoliyössä” – Suuren viikon veisu kutsuu ihmistä hereilläoloon == Suuren viikon alun pysäyttävimpien ja syvimpien veisujen joukkoon kuuluu tropari: ''”Katso, Ylkä tulee puoliyössä.”'' Se on monille ortodokseille tuttu ennen kaikkea tunnelmastaan: siinä on hiljaisuutta, odotusta, vakavuutta ja samalla jotakin hyvin lohdullista. Veisu ei kuitenkaan ole vain kaunis runollinen ilmaus, vaan kirkon hengellinen kutsu valvo...

Iran historian saatossa

2026-04-06T18:36:48Z

Hannu:

== Iranin pitkä muisti – imperiumien, uskontojen ja murrosten maa ==

=== Muinainen Persia ja ensimmäiset valtakunnat ===
[[Kuva:Cyrus_the_Great_of_Persia-wikimedia-commons-DiegoColle-ccby4-b.jpg|thumb|400 px|<center>teksti (kuva: Kyyros Suuri, ''Pasargadaen Siivekäs nero'' -reliefiin perustuva taideteos. Kuva: Diego Colle, Wikimedia Commons, CC BY 4.0)</center>]]
Iranin historia alkaa paljon ennen [[islam]]ia ja paljon ennen nykyistä valtiota. Jo [https://fi.wikipedia.org/wiki/Elam elamilaiset] rakensivat Iranin lounaisosiin varhaisen korkeakulttuurin, jonka tunnetuin keskus oli Susa. Heidän jälkeensä Persian maailman varsinainen suuri nousu alkoi, kun [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyyros_Suuri '''Kyyros Suuri'''] perusti [https://fi.wikipedia.org/wiki/Akhaimenidit Akhaimenidien] valtakunnan 500-luvulla eKr. Tästä alkoi vaihe, jossa Persia nousi yhdeksi muinaisen maailman ratkaisevista suurvalloista. 
 
Kyyroksen ja hänen seuraajiensa aikana Persia laajeni valtavaksi imperiumiksi. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Dareios_I '''Dareios I''':n] kaudella siitä tuli aikansa suurin valtakunta, jonka hallinto, tieverkosto ja verotusjärjestelmä jättivät pysyvän jäljen maailmanhistoriaan. Akhaimenidien valtakunta murtui vasta, kun [https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Suuri '''Aleksanteri Suuri'''] kukisti sen 300-luvun lopulla eKr. Kreikkalainen vaikutus kasvoi tämän jälkeen vahvaksi, mutta Persia ei hävinnyt historian näyttämöltä.

=== Kreikkalaisten jälkeen Persia säilyi ===

Aleksanterin valloitukset ja hänen seuraajiensa valta muuttivat Iranin poliittista ympäristöä, mutta paikallinen kulttuuri ei kadonnut. Kreikkalaisen vaikutuksen jälkeen [https://fi.wikipedia.org/wiki/Parthia ''parthialaiset''] nousivat Rooman tärkeimmäksi vastustajaksi idässä. Heidän valtansa nojasi myös kauppareitteihin, jotka yhdistivät Lähi-idän, Keski-Aasian ja kauemmat alueet toisiinsa. 
 
Parthialaisten jälkeen valtaan nousivat [https://fi.wikipedia.org/wiki/Sassanidit ''sassanidit''] vuonna 224 jKr. He rakensivat vahvan ja keskitetyn Persian valtion, jossa [https://fi.wikipedia.org/wiki/Zarathustralaisuus ''zarathustralaisuus''] oli valtionuskonto. Sassanidien Persia oli samalla [[Bysantti|Bysantin]] tärkein kilpailija idässä. Tässä rajamaailmassa Persia kosketti jatkuvasti myös kristillistä maailmaa, sillä se eli vuosisatojen ajan Rooman ja myöhemmin Bysantin rinnalla, välillä sodassa, välillä rauhanneuvotteluissa.

=== Kristinusko tuli Iraniin varhain ===

Kristinusko ei ole Iranissa myöhäinen tai täysin ulkopuolinen ilmiö, vaan sen juuret ulottuvat varhaisiin vuosisatoihin. Iranin alueelle syntyi kristillisiä yhteisöjä jo varhain, ja esiin kasvoi vanhaa itäistä kristillisyyttä, joka eli Persian valtakunnan oloissa omalla tavallaan. Tämä kristillisyys ei ollut samaa kuin Bysantin kirkollinen maailma, mutta se oli silti osa apostolisen ajan jälkeistä itäistä kristillistä perintöä. Encyclopaedia Iranican mukaan kristillisyys oli läsnä Persiassa jo ennen islamilaista valloitusta, ja myöhemmin kristityt jäivät muslimivallan oloissa suojelluksi mutta alisteiseksi vähemmistöksi. 
 
Ortodoksisuus sivusi Irania erityisesti Bysantin kautta. Kun Persia ja Bysantti kohtasivat sotien, diplomaattisten suhteiden ja rajaseutujen väestöliikkeiden kautta, myös ortodoksinen maailma oli jatkuvasti Persian historian taustalla. Myöhemmillä vuosisadoilla Iranin alueella eli lisäksi armenialaisia ja muita itäisiä kristittyjä yhteisöjä, joiden läsnäolo muistuttaa siitä, ettei Iranin historia ole vain islamin historiaa, vaan myös vanhojen kristillisten traditioiden historiaa.

=== Islamin tulo muutti kaiken, mutta ei hävittänyt Persiaa ===

600-luvulla muslimiarabien valloitukset mursivat sassanidien valtakunnan. Islam muutti Iranin uskonnollisen ja poliittisen suunnan perusteellisesti, mutta Persian oma identiteetti ei kadonnut. Päinvastoin persialainen kieli, hallintoperinne ja oppineisuus sulautuivat uuteen islamilaiseen maailmaan ja vaikuttivat siihen syvästi. Iran ei siis kadottanut itseään, vaan omaksui uuden uskonnon omalla historiallisella tavallaan. 
 
Myöhemmillä vuosisadoilla Iranin alue joutui uusien vallanpitäjien alle. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Seld%C5%BEukit ''Seldžukit''] vahvistivat turkkilaista vaikutusta, ja 1200-luvulla mongolivalloitukset toivat mittaamatonta tuhoa. Siitä huolimatta Persian kulttuurinen jatkuvuus säilyi. Vallanpitäjät vaihtuivat, mutta kieli, muistiperintö ja käsitys omasta sivistyksellisestä erityisyydestä eivät murtuneet.

=== Safavidit loivat nyky-Iranin uskonnollisen rungon ===

Ratkaiseva käänne tuli 1500-luvun alussa. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Safavidit ''Safavidit''] nousivat valtaan vuonna 1501 ja tekivät [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksitoista%C5%A1iialaisuus ''kaksitoista-imaami-šiialaisuudesta''] Iranin valtionuskonnon. Tällä päätöksellä oli valtava merkitys: se erotti Iranin pysyvästi monista [https://fi.wikipedia.org/wiki/Sunnalaisuus ''sunnalaisista''] naapureistaan ja loi perustan sellaiselle uskonnolliselle identiteetille, joka näkyy maan historiassa yhä tänään. Britannica korostaa, että juuri kaksitoistaimaamišiialaisuuden nostaminen valtionuskonnoksi oli keskeinen tekijä yhtenäisen iranilaisen kansallisen tietoisuuden muodostumisessa. 
 
Safavidien aikana Isfahanista tuli Persian loistava kulttuurinen ja taloudellinen keskus. Tähän aikakauteen liittyy myös tärkeä kristillinen sivujuonne: šaahi [https://fi.wikipedia.org/wiki/Abbas_I '''Abbas I'''] siirrätti 1600-luvun alussa tuhansia armenialaisia kristittyjä kotiseuduiltaan ja asutti heitä etenkin Isfahanin ympäristöön. Näin syntyi Uusi Julfa, josta tuli tunnettu armenialaiskristillinen yhteisö ja merkittävä kaupan sekä kulttuurin keskus. Tämä on yksi näkyvimmistä kohdista, joissa kristinusko liittyy kiinteästi Iranin uuden ajan historiaan.

=== Suurvaltojen paineessa kohti uutta aikaa ===

1700-luvun lopulta lähtien Iran joutui yhä selvemmin suurvaltojen puristukseen. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Qajar-dynastia ''Qajar-kaudella''] Venäjän ja Britannian vaikutus kasvoi voimakkaasti, ja maa joutui tasapainoilemaan ulkoisen paineen, sisäisen heikkouden ja uudistustarpeen välillä. Samalla Iran alkoi siirtyä kohti modernin ajan poliittisia kamppailuja. 
 
1900-luvun alussa perustuslaillinen vallankumous toi mukanaan uudenlaisen poliittisen ajattelun. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Reza_Shah_Pahlavi '''Reza Shah Pahlavi'''] nousi valtaan vuonna 1925 ja käynnisti laajan modernisaatio-ohjelman. Vuonna 1935 hänen hallintonsa pyysi, että ulkovallat käyttäisivät maasta nimeä Iran aiemman Persia-nimityksen sijasta. Nimi Iran ei ollut uusi, mutta sen virallistaminen kansainvälisessä käytössä oli merkittävä symbolinen askel modernin valtion rakentamisessa.

=== Vallankumous, sota ja nykyinen Iran ===

Vuoden 1953 vallankaappaus jäi modernin Iranin historiaan syvänä haavana. Pääministeri [https://fi.wikipedia.org/wiki/Mohammad_Mossadeq '''Mohammad Mossadeq'''] oli kansallistanut Iranin öljyn, mutta Yhdysvaltain ja Britannian tukema vallankaappaus syrjäytti hänet. Tämän jälkeen [https://fi.wikipedia.org/wiki/%C5%A0aahi ''šaahin''] valta vahvistui, mutta samalla kasvoivat myös epäluulo ulkovaltoja kohtaan ja tyytymättömyys maan sisäiseen kehitykseen. 
 
Vuonna 1979 islamilainen vallankumous kaatoi monarkian ja perusti islamilaisen tasavallan. Uusi järjestelmä antoi uskonnolliselle johdolle ratkaisevan aseman valtion elämässä. Pian tämän jälkeen Iran ajautui veriseen sotaan Irakia vastaan vuosina 1980–1988. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Ajatollah Ajatollah] [https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruhollah_Khomeini '''Ruhollah Khomeinin'''] kuoleman jälkeen vuonna 1989 [https://fi.wikipedia.org/wiki/Ali_Khamenei '''Ali Khamenei'''] nousi ylimmäksi johtajaksi, ja sen jälkeen Iranin politiikkaa ovat leimanneet vallankumouksen perintö, alueellinen valtapolitiikka, jännitteet lännen kanssa ja ydinohjelmaa koskevat kiistat.

=== Vanha sivilisaatio elää edelleen ===

Irania ei voi ymmärtää vain tämän päivän uutisotsikoiden kautta. Se on paljon enemmän kuin nykyinen valtio tai viime vuosikymmenten kriisit. Iran on muinainen sivilisaatio, joka on kantanut läpi vuosituhansien imperiumien nousut ja tuhot, uskonnolliset murrokset ja poliittiset vallankumoukset. Sen maaperään ovat jättäneet jälkensä elamilaiset, akhaimenidit, parthialaiset, sassanidit, islam, safavidit ja modernin ajan vallankumoukset. 
 
Samaan tarinaan kuuluu myös kristinusko. Se tuli Iranin alueelle varhain, eli siellä vanhoina vuosisatoina ja jätti jälkensä erityisesti itäisiin kristillisiin yhteisöihin sekä armenialaisten historiaan. Ortodoksinen maailma puolestaan sivusi Persiaa etenkin Bysantin ja itäisten kristillisten yhteyksien kautta. Siksi Iranin historia ei ole vain kertomus valtiosta tai vallasta, vaan myös kertomus siitä, kuinka eri uskonnot, kulttuurit ja sivilisaatiot ovat kohdanneet toisensa samalla maaperällä. 
 
'''Ortodoksi.net''' 
huhtikuussa 2026
<hr>
=== Lähteet ===
* Encyclopaedia Iranica: CHRISTIANITY (Kristinusko)
* Encyclopaedia Iranica: CHRISTIANITY viii. Christian Missions in Persia (Kristinusko VIII. Kristilliset lähetystyöt Persiassa)
* Encyclopaedia Britannica: Safavid dynasty (Safavidien dynastia)
* Encyclopaedia Britannica: Iran (Iran)
* Greek Reporter: From Cyrus to Khamenei: The incredible history of Iran (Kyyroksesta Khameneihin: Iranin uskomaton historia)

[[Luokka:Artikkelit]]

Tiedosto:Cyrus the Great of Persia-wikimedia-commons-DiegoColle-ccby4-b.jpg

2026-04-06T18:36:33Z

Hannu: Kyyros Suuri, ''Pasargadaen Siivekäs nero'' -reliefiin perustuva taideteos. Kuva: Diego Colle, Wikimedia Commons, CC BY 4.0 Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
Kyyros Suuri, ''Pasargadaen Siivekäs nero'' -reliefiin perustuva taideteos.
Kuva: Diego Colle, Wikimedia Commons, CC BY 4.0

[[Luokka:Kuvat]]

Iran historian saatossa

2026-04-06T18:32:06Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: == Iranin pitkä muisti – imperiumien, uskontojen ja murrosten maa == === Muinainen Persia ja ensimmäiset valtakunnat === Iranin historia alkaa paljon ennen islamia ja paljon ennen nykyistä valtiota. Jo [https://fi.wikipedia.org/wiki/Elam elamilaiset] rakensivat Iranin lounaisosiin varhaisen korkeakulttuurin, jonka tunnetuin keskus oli Susa. Heidän jälkeensä Persian maailman varsinainen suuri nousu alkoi, kun [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyyros_Suuri '''Kyyros...

== Iranin pitkä muisti – imperiumien, uskontojen ja murrosten maa ==

=== Muinainen Persia ja ensimmäiset valtakunnat ===

Iranin historia alkaa paljon ennen [[islam]]ia ja paljon ennen nykyistä valtiota. Jo [https://fi.wikipedia.org/wiki/Elam elamilaiset] rakensivat Iranin lounaisosiin varhaisen korkeakulttuurin, jonka tunnetuin keskus oli Susa. Heidän jälkeensä Persian maailman varsinainen suuri nousu alkoi, kun [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyyros_Suuri '''Kyyros Suuri'''] perusti [https://fi.wikipedia.org/wiki/Akhaimenidit Akhaimenidien] valtakunnan 500-luvulla eKr. Tästä alkoi vaihe, jossa Persia nousi yhdeksi muinaisen maailman ratkaisevista suurvalloista. 
 
Kyyroksen ja hänen seuraajiensa aikana Persia laajeni valtavaksi imperiumiksi. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Dareios_I '''Dareios I''':n] kaudella siitä tuli aikansa suurin valtakunta, jonka hallinto, tieverkosto ja verotusjärjestelmä jättivät pysyvän jäljen maailmanhistoriaan. Akhaimenidien valtakunta murtui vasta, kun [https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_Suuri '''Aleksanteri Suuri'''] kukisti sen 300-luvun lopulla eKr. Kreikkalainen vaikutus kasvoi tämän jälkeen vahvaksi, mutta Persia ei hävinnyt historian näyttämöltä.

=== Kreikkalaisten jälkeen Persia säilyi ===

Aleksanterin valloitukset ja hänen seuraajiensa valta muuttivat Iranin poliittista ympäristöä, mutta paikallinen kulttuuri ei kadonnut. Kreikkalaisen vaikutuksen jälkeen [https://fi.wikipedia.org/wiki/Parthia ''parthialaiset''] nousivat Rooman tärkeimmäksi vastustajaksi idässä. Heidän valtansa nojasi myös kauppareitteihin, jotka yhdistivät Lähi-idän, Keski-Aasian ja kauemmat alueet toisiinsa. 
 
Parthialaisten jälkeen valtaan nousivat [https://fi.wikipedia.org/wiki/Sassanidit ''sassanidit''] vuonna 224 jKr. He rakensivat vahvan ja keskitetyn Persian valtion, jossa [https://fi.wikipedia.org/wiki/Zarathustralaisuus ''zarathustralaisuus''] oli valtionuskonto. Sassanidien Persia oli samalla [[Bysantti|Bysantin]] tärkein kilpailija idässä. Tässä rajamaailmassa Persia kosketti jatkuvasti myös kristillistä maailmaa, sillä se eli vuosisatojen ajan Rooman ja myöhemmin Bysantin rinnalla, välillä sodassa, välillä rauhanneuvotteluissa.

=== Kristinusko tuli Iraniin varhain ===

Kristinusko ei ole Iranissa myöhäinen tai täysin ulkopuolinen ilmiö, vaan sen juuret ulottuvat varhaisiin vuosisatoihin. Iranin alueelle syntyi kristillisiä yhteisöjä jo varhain, ja esiin kasvoi vanhaa itäistä kristillisyyttä, joka eli Persian valtakunnan oloissa omalla tavallaan. Tämä kristillisyys ei ollut samaa kuin Bysantin kirkollinen maailma, mutta se oli silti osa apostolisen ajan jälkeistä itäistä kristillistä perintöä. Encyclopaedia Iranican mukaan kristillisyys oli läsnä Persiassa jo ennen islamilaista valloitusta, ja myöhemmin kristityt jäivät muslimivallan oloissa suojelluksi mutta alisteiseksi vähemmistöksi. 
 
Ortodoksisuus sivusi Irania erityisesti Bysantin kautta. Kun Persia ja Bysantti kohtasivat sotien, diplomaattisten suhteiden ja rajaseutujen väestöliikkeiden kautta, myös ortodoksinen maailma oli jatkuvasti Persian historian taustalla. Myöhemmillä vuosisadoilla Iranin alueella eli lisäksi armenialaisia ja muita itäisiä kristittyjä yhteisöjä, joiden läsnäolo muistuttaa siitä, ettei Iranin historia ole vain islamin historiaa, vaan myös vanhojen kristillisten traditioiden historiaa.

=== Islamin tulo muutti kaiken, mutta ei hävittänyt Persiaa ===

600-luvulla muslimiarabien valloitukset mursivat sassanidien valtakunnan. Islam muutti Iranin uskonnollisen ja poliittisen suunnan perusteellisesti, mutta Persian oma identiteetti ei kadonnut. Päinvastoin persialainen kieli, hallintoperinne ja oppineisuus sulautuivat uuteen islamilaiseen maailmaan ja vaikuttivat siihen syvästi. Iran ei siis kadottanut itseään, vaan omaksui uuden uskonnon omalla historiallisella tavallaan. 
 
Myöhemmillä vuosisadoilla Iranin alue joutui uusien vallanpitäjien alle. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Seld%C5%BEukit ''Seldžukit''] vahvistivat turkkilaista vaikutusta, ja 1200-luvulla mongolivalloitukset toivat mittaamatonta tuhoa. Siitä huolimatta Persian kulttuurinen jatkuvuus säilyi. Vallanpitäjät vaihtuivat, mutta kieli, muistiperintö ja käsitys omasta sivistyksellisestä erityisyydestä eivät murtuneet.

=== Safavidit loivat nyky-Iranin uskonnollisen rungon ===

Ratkaiseva käänne tuli 1500-luvun alussa. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Safavidit ''Safavidit''] nousivat valtaan vuonna 1501 ja tekivät [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksitoista%C5%A1iialaisuus ''kaksitoista-imaami-šiialaisuudesta''] Iranin valtionuskonnon. Tällä päätöksellä oli valtava merkitys: se erotti Iranin pysyvästi monista [https://fi.wikipedia.org/wiki/Sunnalaisuus ''sunnalaisista''] naapureistaan ja loi perustan sellaiselle uskonnolliselle identiteetille, joka näkyy maan historiassa yhä tänään. Britannica korostaa, että juuri kaksitoistaimaamišiialaisuuden nostaminen valtionuskonnoksi oli keskeinen tekijä yhtenäisen iranilaisen kansallisen tietoisuuden muodostumisessa. 
 
Safavidien aikana Isfahanista tuli Persian loistava kulttuurinen ja taloudellinen keskus. Tähän aikakauteen liittyy myös tärkeä kristillinen sivujuonne: šaahi [https://fi.wikipedia.org/wiki/Abbas_I '''Abbas I'''] siirrätti 1600-luvun alussa tuhansia armenialaisia kristittyjä kotiseuduiltaan ja asutti heitä etenkin Isfahanin ympäristöön. Näin syntyi Uusi Julfa, josta tuli tunnettu armenialaiskristillinen yhteisö ja merkittävä kaupan sekä kulttuurin keskus. Tämä on yksi näkyvimmistä kohdista, joissa kristinusko liittyy kiinteästi Iranin uuden ajan historiaan.

=== Suurvaltojen paineessa kohti uutta aikaa ===

1700-luvun lopulta lähtien Iran joutui yhä selvemmin suurvaltojen puristukseen. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Qajar-dynastia ''Qajar-kaudella''] Venäjän ja Britannian vaikutus kasvoi voimakkaasti, ja maa joutui tasapainoilemaan ulkoisen paineen, sisäisen heikkouden ja uudistustarpeen välillä. Samalla Iran alkoi siirtyä kohti modernin ajan poliittisia kamppailuja. 
 
1900-luvun alussa perustuslaillinen vallankumous toi mukanaan uudenlaisen poliittisen ajattelun. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Reza_Shah_Pahlavi '''Reza Shah Pahlavi'''] nousi valtaan vuonna 1925 ja käynnisti laajan modernisaatio-ohjelman. Vuonna 1935 hänen hallintonsa pyysi, että ulkovallat käyttäisivät maasta nimeä Iran aiemman Persia-nimityksen sijasta. Nimi Iran ei ollut uusi, mutta sen virallistaminen kansainvälisessä käytössä oli merkittävä symbolinen askel modernin valtion rakentamisessa.

=== Vallankumous, sota ja nykyinen Iran ===

Vuoden 1953 vallankaappaus jäi modernin Iranin historiaan syvänä haavana. Pääministeri [https://fi.wikipedia.org/wiki/Mohammad_Mossadeq '''Mohammad Mossadeq'''] oli kansallistanut Iranin öljyn, mutta Yhdysvaltain ja Britannian tukema vallankaappaus syrjäytti hänet. Tämän jälkeen [https://fi.wikipedia.org/wiki/%C5%A0aahi ''šaahin''] valta vahvistui, mutta samalla kasvoivat myös epäluulo ulkovaltoja kohtaan ja tyytymättömyys maan sisäiseen kehitykseen. 
 
Vuonna 1979 islamilainen vallankumous kaatoi monarkian ja perusti islamilaisen tasavallan. Uusi järjestelmä antoi uskonnolliselle johdolle ratkaisevan aseman valtion elämässä. Pian tämän jälkeen Iran ajautui veriseen sotaan Irakia vastaan vuosina 1980–1988. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Ajatollah Ajatollah] [https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruhollah_Khomeini '''Ruhollah Khomeinin'''] kuoleman jälkeen vuonna 1989 [https://fi.wikipedia.org/wiki/Ali_Khamenei '''Ali Khamenei'''] nousi ylimmäksi johtajaksi, ja sen jälkeen Iranin politiikkaa ovat leimanneet vallankumouksen perintö, alueellinen valtapolitiikka, jännitteet lännen kanssa ja ydinohjelmaa koskevat kiistat.

=== Vanha sivilisaatio elää edelleen ===

Irania ei voi ymmärtää vain tämän päivän uutisotsikoiden kautta. Se on paljon enemmän kuin nykyinen valtio tai viime vuosikymmenten kriisit. Iran on muinainen sivilisaatio, joka on kantanut läpi vuosituhansien imperiumien nousut ja tuhot, uskonnolliset murrokset ja poliittiset vallankumoukset. Sen maaperään ovat jättäneet jälkensä elamilaiset, akhaimenidit, parthialaiset, sassanidit, islam, safavidit ja modernin ajan vallankumoukset. 
 
Samaan tarinaan kuuluu myös kristinusko. Se tuli Iranin alueelle varhain, eli siellä vanhoina vuosisatoina ja jätti jälkensä erityisesti itäisiin kristillisiin yhteisöihin sekä armenialaisten historiaan. Ortodoksinen maailma puolestaan sivusi Persiaa etenkin Bysantin ja itäisten kristillisten yhteyksien kautta. Siksi Iranin historia ei ole vain kertomus valtiosta tai vallasta, vaan myös kertomus siitä, kuinka eri uskonnot, kulttuurit ja sivilisaatiot ovat kohdanneet toisensa samalla maaperällä. 
 
'''Ortodoksi.net''' 
huhtikuussa 2026
<hr>
=== Lähteet ===
* Encyclopaedia Iranica: CHRISTIANITY (Kristinusko)
* Encyclopaedia Iranica: CHRISTIANITY viii. Christian Missions in Persia (Kristinusko VIII. Kristilliset lähetystyöt Persiassa)
* Encyclopaedia Britannica: Safavid dynasty (Safavidien dynastia)
* Encyclopaedia Britannica: Iran (Iran)
* Greek Reporter: From Cyrus to Khamenei: The incredible history of Iran (Kyyroksesta Khameneihin: Iranin uskomaton historia)

[[Luokka:Artikkelit]]

Alttari, ikonostaasi ja sen ovet

2026-04-06T17:00:36Z

Hannu:

== Kuninkaan ovet – ikonostaasin salaperäisimmät ovet ==
[[Kuva:Valtimon_kuninkaanovi_b_hap.jpg|thumb|400 px|<center>Valtimon kirkon kuninkaanovi (kuva: Ortodoksi.net / HAP)</center>]]
Ortodoksisessa kirkossa on monia kirkollisia esineitä ja paikkoja, joiden nimet herättävät uteliaisuutta. Osa nimistä on vieraskielisiä ja kuulostaa arvoituksellisilta, mutta joskus myös aivan tutut sanat voivat herättää kysymyksiä. Yksi tällainen nimitys on '''kuninkaan ovet'''. Mitkä nämä ovet oikein ovat, ja miksi niitä kutsutaan kuninkaan oviksi? Entä mitä ovat [[ikonostaasi]]n kaksi muuta ovea – ja kuka niistä saa kulkea?

=== Ikonostaasin kolme ovea ===

Ortodoksisen kirkon ikonostaasissa on tavallisesti kolme ovea. Keskellä ovat kuninkaan ovet, ja niiden molemmilla puolilla sijaitsevat '''diakonin ovet''', joita kutsutaan toisinaan myös '''enkelin oviksi'''. 
 
Kuninkaan ovet ovat ikonostaasin keskellä ja suoraan [[Pyhä pöytä|pyhän pöydän]] edessä. Ne ovat kaksiosaiset ovet, jotka johtavat alttarista kirkkosaliin. [[Liturgia]]ssa ne avataan ja suljetaan tietyissä kohdissa, ja niiden kautta kuljetaan kaikkein tärkeimmissä hetkissä: evankeliumin lukemisen yhteydessä sekä silloin, kun pyhät lahjat kannetaan ehtoollista varten. 
 
Nimitys kuninkaan ovet ei viittaa maalliseen kuninkaaseen. Ortodoksisessa kirkossa kuninkaalla tarkoitetaan Kristusta. Liturgian aikana Kristus tulee kansansa keskelle Jumalan sanassa ja pyhässä ehtoollisessa. Siksi ovia kutsutaan kuninkaan oviksi: niiden kautta kulkee kirkon todellinen Kuningas.

=== Diakonin ovet eli enkelin ovet ===

Kuninkaan ovien molemmilla puolilla ovat sivuovet. Näitä kutsutaan tavallisesti '''diakonin oviksi'''. 
 
Nimi liittyy liturgiseen käytäntöön: [[diakoni]]t kulkevat usein näiden ovien kautta liikkuessaan alttarin ja kirkkosalin välillä. Kuninkaan ovia käytetään vain tietyissä liturgian kohdissa, mutta sivuovet palvelevat käytännöllisempää liikkumista. 
 
Toisinaan sivuovia kutsutaan myös '''enkelin oviksi'''. Nimi liittyy siihen, että oviin maalataan usein arkkienkeleiden tai pyhien diakonien ikonit. [[Mikael (enkeli)|Ylienkeli '''Mikael''']] ja [[Gabriel (enkeli)|ylienkeli '''Gabriel''']] ovat tavallisia aiheita. Joissakin kirkoissa ovissa kuvataan myös pyhiä diakoneja, kuten [[Stefanos ensimmäinen marttyyri|ensimmäistä marttyyria '''Stefanosta''']].

=== Kuka saa kulkea ovista? ===
[[Kuva:Suo4b_pyhaportti_hap.jpg|thumb|400 px|<center>Suonenjoen kirkon kuninkaanovi (kuva: Ortodoksi.net / HAP)</center>]]
Kuninkaan ovien käyttöön liittyy selvä kirkollinen järjestys. Niistä ei kulje kuka tahansa. Tavallisesti niiden kautta kulkevat papit ja diakonit liturgian aikana ja silloinkin vain tietyissä kohdissa palvelusta. 
 
Sivuovet ovat käytännöllisempiä. Niiden kautta kulkevat [[papisto]], diakonit ja alttaripalvelijat. Myös alttarissa palvelevat maallikot, kuten [[Ponomari|alttaripojat]], kulkevat tavallisesti näistä ovista. 
 
Silti myöskään sivuovet eivät ole tavallinen kulkureitti kenelle tahansa. Ne liittyvät alttariin, joka on kirkon pyhin paikka.

=== Kuninkaan ovien takana: alttari ===

Kun kuninkaan ovista astutaan sisään, tullaan alttariin. Alttari on kirkon pyhin tila. Sen keskellä on pyhä pöytä, joka on vihkimyksessä pyhitetty Jumalan palvelukseen. 
 
Pyhään pöytään koskeminen kuuluu vain papistolle, eikä siihen kosketa ilman liturgista tehtävää. Myös kuninkaan ovien ja pyhän pöydän välinen alue on erityisen pyhä paikka, koska siinä tapahtuvat liturgian keskeiset toimitukset. 
 
Siksi alttarissa liikutaan vain silloin, kun palvelus sitä vaatii.

=== Saako nainen mennä alttariin? ===

Ortodoksisen kirkon perinteessä varsinainen alttaripalvelus on kuulunut miehille. Tästä syystä naiset eivät tavallisesti mene alttariin liturgisessa palvelutehtävässä. 
 
Käytännössä naiselle voidaan kuitenkin antaa palvelutehtävä alttarissa samalla tavoin kuin maallikkomiehellekin. Tällainen tehtävä voi olla esimerkiksi alttarin siivoaminen tai järjestäminen. Tällöin toimitaan kunnioittavasti ja vain niiltä osin kuin se on sopivaa. Pyhään pöytään ei kosketa ilman papiston tehtävää. 
 
Luostareissa käytäntö voi olla hieman erilainen. Esimerkiksi naisluostareissa on tavallista, että [[nunna]]t auttavat alttarissa papin apuna niissä tehtävissä, jotka eivät kuulu papilliselle palvelukselle.

=== Aiemmin ja nykyään ===

Aiemmin etenkin slaavilaisessa kirkollisessa kulttuurissa näihin asioihin suhtauduttiin hyvin tiukasti. Jos maallikko kulki kuninkaan ovien kautta tai jos nainen meni alttariin, sitä saatettiin pitää vakavana rikkomuksena. Joissakin tapauksissa asiaan liittyi jopa erityisiä katumus- tai puhdistamisrituaaleja. 
 
Nykyään suhtautuminen on monin paikoin hieman toisenlainen. Kirkollinen järjestys on yhä sama ja perinne säilyy, mutta yksittäisiin tilanteisiin suhtaudutaan usein käytännöllisemmin ja rauhallisemmin. Keskeinen ajatus ei kuitenkaan ole muuttunut: kuninkaan ovet ja alttari kuuluvat kirkon pyhimpään tilaan, ja niiden käyttöä ohjaa kunnioitus liturgista elämää kohtaan.

Tiedosto:Suo4b pyhaportti hap.jpg

2026-04-06T16:59:57Z

Hannu: Suonenjoen kirkon kuninkaanovi (kuva: Ortodoksi.net / HAP) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
Suonenjoen kirkon kuninkaanovi
(kuva: Ortodoksi.net / HAP)

[[Luokka:Kuvat]]

Tiedosto:Valtimon kuninkaanovi b hap.jpg

2026-04-06T16:59:04Z

Hannu: Valtimon kirkon kuninkaanovi (kuva: Ortodoksi.net / HAP) Luokka:Kuvat

== Yhteenveto ==
Valtimon kirkon kuninkaanovi
(kuva: Ortodoksi.net / HAP)

[[Luokka:Kuvat]]

Etusivu

2026-04-06T10:45:56Z

Hannu:

[[Kuva:On_logo_20v.jpg|thumb|center|400 px|<center></center>]]
__NOTOC__

 

== Ortodoksi.netissä äskettäin ==
'''VL = VIIMEKSI LISÄTTYJÄ'''

* '''[[Tekoäly ja ortodoksinen kirkko]]''' <- siirry alavalikkoon
* '''[[Konstantinopolin ekumeenisen patriarkka Bartholomeoksen puheita]]''' <- siirry alavalikkoon
* '''[[Muiden hierarkkien puheita]]''' <- siirry alavalikkoon

* Ortodoksisia uutisia:
** '''[[Kirkon keuhkot keräävät voimaa]]''' - uusi luostari Viroon - (28.11.2025)
* Ajankohtaista:
** '''[[Pyhäkkö, muisti ja rukous]]''' - (26.3.2026)
** '''[[Kristus ei ole Platonin varjo]]''' - Voiko ajattelu johdattaa totuuteen? .(31.3.2026) ('''VL''')
** '''[[Uskonnollinen lukutaito vai abstrakti etiikka?]]''' - keskustelua oman uskonnon opetuksesta - (5.2.2026)
** '''[[Köyhän lesken hiljainen pyhyys]]''' - (22.1.2026)
** [[Uskonnonopetus ei ole ongelma|'''Uskonnonopetus ei ole ongelma vaan perusoikeus ja sivistyksen mittari''']] - (20.1.2026)
** '''[[Volosin julistus ja kirkon ykseyden kysymys]]''' - (12.1.2026)
** Metropoliitta Panteleimon: [[Simforian (igumeni)|'''Uskollinen loppuun asti''']] - Muistoja isä Simforianista - (9.1.2026)
* Käytä artikkelien tai asian hakuun tällä sivulla olevaa Ortodoksi.netin [https://www.ortodoksi.net/index.php?search hakuruutua]. Kirjoita ruutuun hakusana ja paina enter. 
(Jos huomaat sivuilla vanhentunutta tai muuttunutta tietoa, kerro siitä meille sähköpostilla: '''ortodoksinet.yllapito(at)gmail.com''' tai '''info(at)ortodoksi.net'''

== Ortodoksisuus tutuksi ==
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 1 - [[Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin|'''Liittyisinkö ortodoksiseen kirkkoon?''']] - (27.7.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 2 - '''[[Jumalan huone: Mitä ortodoksisessa kirkossa on?]]''' - (3.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 3 - '''[[Mitä kirkossa tapahtuu: Jumalanpalvelus]]''' - (5.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 4 - '''[[Pyhä Eukaristia – Elämän lähde ja kirkon sydän]]''' - (13.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 5 - '''[[Ortodoksisen kirkon sakramentit eli mysteeriot]]''' - (26.8.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 6 - '''[[Ortodoksisen kirkon erityiset palvelukset ja siunaukset]]''' - (24.10.2025)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 7 - '''[[Ortodoksisen kirkon opetus]]''' - (3.1.2026)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 8 - '''[[Hengellinen elämä Suomessa]]''' - (10.1.2026)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 9 - '''[[Ortodoksisen kirkon historia]]''' - (14.1.2026)
* Ortodoksinen kirkko – mitä, missä, milloin - OSA 10 - '''[[Ortodoksiksi tuleminen]]''' - (8.3.2026)
* '''[[Pyhät esineet]]''' - (5.10.2025)


== Ortodoksi.net suosittelee ==
* '''[[Ortodoksi.netin virtuaaliset ikoninäyttelyt|Ortodoksi.netin sivuilla olevat virtuaaliset ikoninäyttelyt]]''' - (6.3.2025)
** Neljäs virtuaalinen ikoninäyttely on avattu 1.8.2024. Näyttelyn on nimetty juuri alkaneen [[Jumalanäidin paasto]]n mukaan: [[Jumalanäiti -Taivaallinen suojelijamme (ikoninäyttely)|'''"Jumalanäiti - Taivaallinen suojelijamme"''']]. - (1.8.2024)
** 27.5.2024 avautui uusi, jo kolmas virtuaalinen ikoninäyttely, [[Humaus taivaasta (ikoninäyttely)|'''"Humaus taivaasta"''']] - (27.5.2024)
** [[Kohtalona Kurbinovon freskot (ikoninäyttely)|'''"Kohtalona Kurbinovon freskot"''']] - toinen virtuaalinen ikoninäyttelu Ortodoksi.netin sivuilla - (12.2.2024)
** Virtuaalinen ikoninäyttely Ortodoksi.netissä - munkki Stefanos Rasimäkeläinen: [[Joulunaika - lapsuuden aika (ikoninäyttely)|'''"Joulunaika - lapsuuden aika"''']] - Ikoneja Jeesuksen lapsuudesta - (15.11.2023)
* [[Ortodoksisia kirjoja Celianetissä 1|'''Ortodoksisia kirjoja Celianetissä''']] - haluatko kuunnella ortodoksisia kirjoja netin kautta? - (26.1.2024)

== Ortodoksisia oppikirjoja ==
* '''Dimitri Tarvasaho: [[Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset]]''' - oppikirja vuodelta 1965
* '''Dimitri Tarvasaho: [[Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon historia|Ortodoksisen kirkon historia]]''' - oppikirja vuodelta 1954
== 360-panoraamakuvia ==
* [[360-kuvia ortodoksisista kirkoista|'''Ns. 360-panoraamakuvia Suomen ortodoksisista kirkoista''']]
== Uusia julkaisuja ==
* Uusia ortodoksisuutta käsitteleviä tai sitä sivuavia kirjoja
** Elina Kahla: [[Gulagin viisas (kirja)|'''Gulagin viisas''']] - (16.11.2025)
** Riko Saatsi: [[Yönistujat (kirja)|'''Yönistujat''']] - (11.11.2025)
** Uusin [[IKONI & kulttuuri 2/2025|'''IKONI & kulttuuri''']] -lehden numero '''2/2025''' on ilmestynyt - (7.11.2025)

{{Malline:Kk}}

== Ortodoksi.net [[Tutustu|sosiaalisessa mediassa]] ==
* Ortodoksi.netin [https://www.youtube.com/@Ortodoksinetti YouTube-kanava @Ortodoksinetti]

* Ortodoksi.netin Instagram on toistaiseksi tauolla ja se löytyy osoitteesta [https://www.instagram.com/ortodoksinet/ https://www.instagram.com/ortodoksinet/].

* Ortodoksi.netin ylläpidolle voi lähettää sähköpostia gmail-osoitteeseen, jonka alkuosana on: '''ortodoksinet.yllapito''' (huomaa, ettei sanassa ortodoksinet ole pistettä välissä). Varaosoitteena on sähköposti, jonka alkuosa on: '''info''' ja loppuosa: '''ortodoksi.net'''.
* Ortodoksi.netistä on myös jotain (tosin hieman vanhentunuttakin) tietoa Wikipediassa:[https://fi.wikipedia.org/wiki/Ortodoksi.net Ortodoksi.net Wikipediassa]
---------
Näillä sivuillamme ovat saattavat jotkut tiedot (mm. srk-yhteystiedot) olla vanhentuneita tai jopa virheellisiä tai jotkut linkit eivät toimi. Resurssimme eivät riitä aina niiden havaitsemiseen ja korjaamiseen, siksi:
* kun törmäät virheisiin, puutteisiin tai sellaiselle sivulle, jonka tiedot eivät ole ajan tasalla, ole ystävällinen ja auta meitä tekemään sivuista parempia ja kerro puutteista, virheistä, korjaus- ja lisäysehdotuksista ylläpidolle ylläolevalla sähköpostilla. Käytä viestityksessä molempia osoitteita, varsinaista ja varaosoitetta.
* tarkista tiedot ko. kohteen omilta nettisivuilta
---------
{{Footer}}

Suuri skisma jakoi kristikunnan itään ja länteen

2026-04-06T06:07:31Z

Hannu:

== Suuri skisma jakoi kristikunnan itään ja länteen ==

Vuoden 1054 [[suuri skisma]] kuuluu kristinuskon historian merkittävimpiin ja surullisimpiin käännekohtiin. Se ei syntynyt yhden päivän aikana eikä yhden kiistan seurauksena, vaan pitkän kehityksen tuloksena. Idän ja lännen kristityillä oli ollut erimielisyyksiä jo varhaisista vuosisadoista lähtien. Taustalla olivat sekä teologiset kysymykset että kulttuuriset, kielelliset ja kirkollishallinnolliset erot. 
 
Keskeisiksi kiistakohdiksi nousivat erityisesti kysymys Rooman piispan asemasta koko kirkossa sekä niin sanottu ''[[Filioque]]''-lisäys uskontunnustukseen. Lisäksi eroja oli liturgisissa tavoissa, kurikäytännöissä ja kirkollisessa elämässä. Nämä erot eivät vielä itsessään tehneet ykseyttä mahdottomaksi, mutta ne loivat vähitellen pohjan syvemmälle jakautumiselle.

=== Rooma ja Konstantinopoli kahden maailman keskuksina ===

Roomalla oli kristikunnassa alusta lähtien poikkeuksellinen asema. Se oli valtakunnan vanha pääkaupunki, ja lisäksi siihen liittyivät apostolit [[Pietari Apostoli|'''Pietari''']] ja [[Paavali Apostoli|'''Paavali''']], joiden katsottiin kärsineen siellä marttyyrikuoleman. Tämän vuoksi Rooman kirkkoa kunnioitettiin laajalti. Idän kirkot tunnustivat Rooman piispalle erityisen arvon, mutta eivät yleensä hyväksyneet ajatusta siitä, että hänellä olisi rajaton oikeudellinen valta koko kirkkoon. 
 
Kun [[Konstantinopoli]]sta tuli Rooman valtakunnan uusi keskus, myös sen kirkollinen merkitys kasvoi. Vähitellen idässä vahvistui käsitys, että uuden pääkaupungin piispa oli asemaltaan erittäin merkittävä koko kristikunnassa. Näin Rooman ja Konstantinopolin välinen suhde muuttui yhä herkemmäksi kysymykseksi, jossa kohtasivat sekä kirkollinen perinne että keisarikunnan poliittinen todellisuus.

=== Varhaiset erimielisyydet eivät vielä rikkoneet yhteyttä ===

Jo varhaisina vuosisatoina esiintyi kiistoja, jotka osoittivat, ettei idän ja lännen välinen suhde ollut ongelmaton. Esimerkiksi [[Pääsiäisen ajankohdan määräytyminen|pääsiäisen vieton ajankohdasta]] oli erilaisia käytäntöjä. Roomassa pyrittiin ajoittain vahvistamaan omaa näkemystä koko kirkolle, mutta kaikkia ratkaisuja ei hyväksytty yksimielisesti. Silti nämä varhaiset kiistat eivät vielä johtaneet pysyvään eroon. 
 
Myös 400- ja 800-luvuilla syntyi tilapäisiä katkoja Rooman ja Konstantinopolin väliseen yhteyteen. Ne kuitenkin saatiin vielä korjattua. Tämä osoittaa, ettei vuoden 1054 tapahtumaa voi ymmärtää yksittäisenä äkillisenä repeämänä, vaan pitkän jännityksen huipentumana.

=== Uskontunnustus ja Filioque-kysymys ===

Yksi tunnetuimmista teologisista kiistoista liittyi [[Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus|''Nikean–Konstantinopolin uskontunnustukseen'']]. Läntisessä kirkossa siihen lisättiin sana ''[[Filioque]]'', ''”ja Pojasta”'', jolloin [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] sanottiin lähtevän Isästä ja Pojasta. Idän kirkossa tätä pidettiin vakavana ongelmana sekä sisällön että menettelyn kannalta. Ortodoksit katsoivat, ettei yhteisesti hyväksyttyä uskontunnustusta voitu muuttaa yksipuolisesti. 
 
Filioque ei kuitenkaan ollut ainoa syy suureen skismaan. Sen rinnalla vaikuttivat monet muutkin tekijät: Rooman piispan vallan laajuus, liturgiset erot, erilaiset hengelliset painotukset sekä vuosisatojen mittaan vahvistunut epäluulo idän ja lännen välillä.

=== Kielen ja kulttuurin ero syvensi kuilua ===

Lännessä kirkon hallitseva kieli oli latina, idässä kreikka. Kun kaksikielisyys väheni varsinkin Länsi-Rooman valtakunnan romahdettua, yhteinen ymmärrys heikkeni. Samalla myös teologiset käsitteet, liturgiset tavat ja kirkollinen ajattelu alkoivat kehittyä osittain eri suuntiin. 
 
Rooman poliittinen merkitys väheni, kun taas Konstantinopoli oli keisarikunnan elävä keskus. Tämäkin vaikutti siihen, että idän ja lännen kirkollinen elämä etääntyi toisistaan. Yhteys ei katkennut kerralla, mutta yhteinen kieli, yhteinen kulttuurinen tausta ja osin myös yhteinen ajattelutapa murenivat vuosisatojen aikana.

=== Vuoden 1054 tapahtumat ===

[[Skisma]]n perinteiseksi merkkivuodeksi on jäänyt 1054. Tällöin Konstantinopolin patriarkka '''[[Mikael I Kerularios]]''' ja [[paavi]]n lähettiläät ajautuivat vakavaan konfliktiin. Taustalla olivat kiistat lännen käytännöistä, paavin vallasta ja kirkollisesta järjestyksestä. Tilanne kärjistyi, kun paavin legaatit asettivat [[Hagia Sofia]]n alttarille patriarkkaa vastaan suunnatun [[ekskommunikaatio]]kirjan 16. heinäkuuta 1054. Pian tämän jälkeen patriarkka puolestaan langetti kirkonkirouksen legaatteihin. 
 
On tärkeää huomata, että nämä ekskommunikaatiot eivät alun perin kohdistuneet koko itäiseen ja läntiseen kristikuntaan, vaan tiettyihin kirkonmiehiin ja heidän kannattajiinsa. Juuri tästä syystä monet historioitsijat korostavat, ettei vuoden 1054 tapahtuma vielä siinä hetkessä merkinnyt täydellistä ja lopullista katkoa kaikkien kristittyjen välillä. Siitä tuli kuitenkin vedenjakaja, jonka merkitys kasvoi myöhempinä vuosisatoina.

=== Skisman seuraukset näkyivät vähitellen ===

Vaikka vuoden 1054 tapahtumat olivat vakavia, tavalliset kristityt eivät kaikkialla heti kokeneet elävänsä lopullisesti erkaantuneissa kirkoissa. Yhteyksiä säilyi vielä jonkin aikaa, ja muodollinenkin todellisuus oli monin kohdin monimutkaisempi kuin myöhempi historiankirjoitus antaa ymmärtää. 
 
Ratkaisevasti idän epäluottamusta länteen syvensi kuitenkin [[neljäs ristiretki]] ja [[Konstantinopolin hävitys 1204|Konstantinopolin ryöstö vuonna 1204]]. Läntiset ristiretkeläiset ja venetsialaiset kauppiaat häpäisivät kaupungin pyhiä paikkoja, ryöstivät kirkkoja ja aiheuttivat haavan, joka jäi ortodoksisen maailman muistiin vuosisadoiksi. Tätä pidetään laajalti yhtenä niistä tapahtumista, jotka tekivät jakautumisesta käytännössä lähes peruuttamattoman.

=== Ykseyttä yritettiin palauttaa ===

Skisman jälkeen tehtiin useita yrityksiä yhteyden palauttamiseksi. Lyonin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 1274 ja [[Ferrara-Firenzen unionikokous|Ferraran–Firenzen kirkolliskokouksessa]] vuosina 1438–1439 pyrittiin löytämään ratkaisu, joka yhdistäisi idän ja lännen uudelleen. Sopimuksia kyllä syntyi, mutta ne eivät saaneet pysyvää vastaanottoa ortodoksisessa kirkossa. Erityisesti Rooman piispan vallan ja Filioque-kysymyksen kaltaiset aiheet jäivät esteiksi. 
 
Myöhemminkin ykseyden tiellä on ollut vaikeita opillisia kysymyksiä. Niihin kuuluu myös roomalaiskatolisessa kirkossa vuonna 1870 vahvistettu oppi paavin erehtymättömyydestä, jota ortodoksinen kirkko ei hyväksy.

=== Vuoden 1965 yhteinen julistus ===

Vaikka skisma ei ole poistunut, 1900-luvulla nähtiin merkittäviä lähentymisen eleitä. Paavi [https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali_VI '''Paavali VI'''] ja Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka [[Athenagoras I Konstantinopolin patriarkka|'''Athenagoras''']] antoivat 7. joulukuuta [[Vatikaanin toinen kirkolliskokous ja kristikunnan ykseys (vihkonen)|1965 yhteisen julistuksen]], jossa vuoden 1054 molemminpuoliset kirkonkiroukset poistettiin historiallisesta muistista ja kirkon elämästä. Tämä ei palauttanut täyttä ehtoollisyhteyttä, mutta se oli merkittävä askel kohti vuoropuhelua ja sovintoa. 
 
Suuri skisma kuuluu yhä kristikunnan kipeisiin historiallisiin haavoihin. Sen synty muistuttaa siitä, että kirkon hajaannus ei yleensä johdu vain yhdestä opillisesta kysymyksestä, vaan myös vallasta, historiasta, kielestä, kulttuurista ja ihmisten kyvyttömyydestä säilyttää yhteys ristiriitojen keskellä.

=== Lähteet ===

* Greek Reporter: [https://greekreporter.com/2026/04/05/great-schism-split-christianity/ The Great Schism: The Split That Divided Christianity] (Suuri skisma: jako, joka jakoi kristikunnan)
* Vatican: [https://www.christianunity.va/content/unitacristiani/en/dialoghi/sezione-orientale/chiese-ortodosse-di-tradizione-bizantina/relazioni-bilaterali/patriarcato-ecumenico/dichiarazioni-comuni/testo-in-inglese4.html Common Declaration of Pope Paul VI and the Ecumenical Patriarch Athenagoras I] (Paavi Paavali VI:n ja ekumeenisen patriarkka Athenagoras I:n yhteinen julistus)
* Encyclopaedia Britannica: Great Schism (Suuri skisma)
* The Orthodox Church in America: The Great Schism (Suuri skisma)

[[Luokka:Kirkkohistoria]]
[[Luokka:Artikkelit]]

Suuri skisma jakoi kristikunnan itään ja länteen

2026-04-06T06:04:25Z

Hannu: Ak: Uusi sivu: == Suuri skisma jakoi kristikunnan itään ja länteen == Vuoden 1054 suuri skisma kuuluu kristinuskon historian merkittävimpiin ja surullisimpiin käännekohtiin. Se ei syntynyt yhden päivän aikana eikä yhden kiistan seurauksena, vaan pitkän kehityksen tuloksena. Idän ja lännen kristityillä oli ollut erimielisyyksiä jo varhaisista vuosisadoista lähtien. Taustalla olivat sekä teologiset kysymykset että kulttuuriset, kielelliset ja kirkollishallinnolliset erot...

Paavi

2026-04-06T05:59:57Z

Hannu: /* Rooman paavit */

'''Paavi''' (latinaksi: ''papa'', kreikaksi: ''πάπας, papas'', venäjäksi: ''папа, papa'', englanniksi: ''pope'') on arvonimi, joka tarkoittaa kreikan kielessä ''”pappaa”'', ''”isää”''. Tämä arvonimi on annettu mm. [[Aleksandrian ja koko Afrikan patriarkaatti|Aleksandrian patriarkaatin]] päämiehelle.

Arvonimeä käyttää ja on historiallisesti käyttänyt aikaisemmin myös skismaatisen Rooman kirkon eli sen nykyisen modernin jälkeläisen, [[Roomalaiskatolinen kirkko|roomalaiskatolisen kirkon]] päämies, paavi. Arvonimeä käytetään myös [[Orientaaliortodoksit|orientaaliortodoksisiin kirkkoihin]] kuuluvassa koptilaisessa kirkossa.

Itäiseen ortodoksiseen kirkkoon kuuluvan Aleksandrian patriarkaatin päämies kantaa siis titteliä paavi, mutta käyttää myös arvonimeä [[patriarkka]].

[[Vanhauskoiset|Vanhauskoisilla]] sekä [[Venäjä]]n, [[Serbia]]n, [[Bulgaria]]n, [[Romania]]n, [[Moldova]]n ja [[Ukraina]]n ortodoksisissa kirkoissa käytetään sanaa ''pop / pip'' (''поп, піп'') synonyyminä sanalle ''pappi'', mutta tavatessaan papin, he tavallisesti käyttävät hänestä sanaa ''batjushka'' (”isä”). Kuitenkin – puhujasta riippuen – tämä sana voi olla myös sellainen, jota käytetään papista loukkaavassa ja halventavassa merkityksessä.

== Nykyisiä paaveja ==
* Nykyinen Aleksandrian ortodoksinen paavi on [[Teodoros II]].
* Nykyinen Aleksandrian ortodoksisen koptikirkon paavi on Shenouda III
* Nykyinen Rooman katolisen kirkon paavi on Benedictus XVI

==Rooman paavit==

* Linus (68-79)
* Anacletus (Cletus) (80-92)
* Klemens I (92-99)
* Evaristus (99-108)
* Aleksanteri I (105-116)
* Sixtus I (117-126)
* Telesforus (127-137)
* Hyginus (138-142)
* Pius I (142-157)
* Anicetus (157-168)
* Soter (168-170)
* Eleutherius (171-185)
* Viktor I (186-197)
* Zephyrinus (198-217)
* Calixtus I (218-222)
* Urbanus I (222-230)
* Pontain (230-235)
* Anterus (235-236)
* Fabianus (236-250)
* Cornelius (251-253)
* Lucius I (253-254)
* Stefanus I (254-257)
* Sixtus II (257-258)
* Dionysius (259-268)
* Felix I (269-274)
* Eutychian (275-283)
* Caius (Gaius) (283-296)
* Marcellinus (296-304)
* Marcellus I (306-309)
* Eusebius (309)
* Miltiades (311-314)
* Sylvester I (314-335)
* Markus (336)
* Julius I (337-352)
* Liberius (352-366)
* Damasus I (366-384)
* Siricius (384-399)
* Anastasius I (399-401)
* Innocentius I (401-417)
* Zosimus (417-418)
* Bonifacius I (418-422)
* Celestinus I (422-432)
* Sixtus III (432-440)
* Leo I (440-461)
* Hilarius (461-468)
* Simplicius (468-483)
* Felix III (II) (483-492)
* Gelasius I (492-496)
* Anastasius II (496-498)
* Symmachus (498-514)
* Hormisdas (514-523)
* Johannes I (523-526)
* Felix IV (III) (526-530)
* Bonifacius II (530-532)
* Johannes II (533-535)
* Agapetus (Agapitus) I (535-536)
* Silverius (536-537)
* Vigilius (537-555)
* Pelagius I (556-561)
* Johannes III (561-574)
* Benedictus I (575-579)
* Pelagius II (579-590)
* Gregorius I (Suuri) (590-604)
* Sabinianus (604-606)
* Bonifacius III (607)
* Bonifacius IV (608-615)
* Deusdedit (Adeodatus I) (615-618)
* Bonifacius V (619-625)
* Honorius I (625-638)
* Severinus (640)
* Johannes IV (640-642)
* Theodorus I (642-649)
* Martinus I (649-654)
* Eugenius I (654-657)
* Vitalianus (657-672)
* Adeodatus (II) (672-676)
* Donus (676-678)
* Agathon (678-681)
* Leo II (682-683)
* Benedictus II (684-685)
* Johannes V (685-686)
* Conon (686-687)
* Sergius I (687-701)
* Johannes VI (701-705)
* Johannes VII (705-707)
* Sisinnius (708)
* Konstantinus (708-715)
* Gregorius II (715-731)
* Gregorius III (731-741)
* Sakarias (741-752)
* Stefanus II (III) (752-757)
* Paavali I (757-767)
* Stefanus III (IV) (768-772)
* Hadrianus I (772-795)
* Leo III (795-816)
* Stefanus IV (V) (816-817)
* Paschal I (817-824)
* Eugenius II (824-827)
* Valentinus (827)
* Gregorius IV (828-844)
* Sergius II (844-847)
* Leo IV (847-855)
* Benedictus III (855-858)
* Nikolaus I (858-867)
* Hadrianus II (867-872)
* Johannes VIII (872-882)
* Marinus I (882-884)
* Hadrianus III (884-885)
* Stefanus V (VI) (885-891)
* Formosus (891-896)
* Bonifacius VI (896)
* Stefanus VI (VII) (896-897)
* Romanus (897)
* Theodorus II (897)
* Johannes IX (897-900)
* Benedictus IV (900-903)
* Leo V (903)
* Sergius III (904-911)
* Anastasius III (911-913)
* Lando (913-914)
* Johannes X (914-928)
* Leo VI (928)
* Stefanus VII (VIII) (929-931)
* Johannes XI (931-936)
* Leo VII (936-939)
* Stefanus XIII (IX) (939-942)
* Marinus II (942-946)
* Agapetus II (946-955)
* Johannes XII (955-963)
* Leo VIII (963-964)
* Benedictus V (964)
* Johannes XIII (965-972)
* Benedictus VI (972-974)
* Benedictus VII (974-983)
* Johannes XIV (983-984)
* Johannes XV (985-996)
* Gregorius V (996-999)
* Sylvester II (999-1003)
* Johannes XVII (1003)
* Johannes XVIII (1003-1009)
* Sergius IV (1009-1012)
* Benedictus VIII (1012-1024)
* Johannes XIX (1024-1032)
* Benedictus IX (1032-1044)
* Sylvester III (1045)
* Benedictus IX (1045) (toisen kerran)
* Gregorius VI (1045-1046)
* Klemens II (1046-1047)
* Benedictus IX (1047-1048) (kolmannen kerran)
* Damasus II (1048-1049)
* Leo IX (1049-1054)
* Victor II (1055-1057)
* Stefanus IX (X) (1057-1058)
* Nikolaus II (1058-1061)
* Aleksanteri II (1061-1073)
* Gregorius VII (1073-1085)
* Victor III (1086-1087)
* Urbanus II (1088-1099)
* Paschal II (1099-1118)
* Gelasius II (1118-1119)
* Calixtus II (1119-1124)
* Honorius II (1124-1130)
* Innocentius II (1130-1143)
* Celestinus II (1143-1144)
* Lucius II (1144-1145)
* Eugenius III (1145-1153)
* Anastasius IV (1153-1154)
* Hadrianus IV (1154-1159)
* Aleksanteri III (1159-1181)
* Lucius III (1181-1185)
* Urbanus III (1185-1187)
* Gregorius VIII (1187)
* Klemens III (1187-1191)
* Celestinus III (1191-1198)
* Innocentius III (1198-1216)
* Honorius III (1216-1227)
* Gregorius IX (1227-1241)
* Celestinus IV (1241)
* Innocentius IV (1243-1254)
* Aleksanteri IV (1254-1261)
* Urbanus IV (1261-1264)
* Klemens IV (1265-1268)
* Gregorius X (1271-1276)
* Innocentius V (1276)
* Hadrianus V (1276)
* Johannes XXI (1276-1277)
* Nikolaus III (1277-1280)
* Martinus IV (1281-1285)
* Honorius IV (1285-1287)
* Nikolaus IV (1288-1292)
* Celestinus V (1294)
* Bonifacius VIII (1295-1303)
* Benedictus XI (1303-1304)
* Klemens V (1305-1314)
* Johannes XXII (1316-1334)
* Benedictus XII (1335-1342)
* Klemens VI (1342-1352)
* Innocentius VI (1352-1362)
* Urbanus V (1362-1370)
* Gregorius XI (1370-1378)
* Urbanus VI (1378-1389)
* Bonifacius IX (1389-1404)
* Innocentius VII (1404-1406)
* Gregorius XII (1406-1415)
* Martinus V (1417-1431)
* Eugenius IV (1431-1447)
* Nikolaus V (1447-1455)
* Calixtus III (1455-1458)
* Pius II (1458-1464)
* Paavali II (1464-1471)
* Sixtus IV (1471-1484)
* Innocentius VIII (1484-1492)
* Alexanteri VI (1492-1503)
* Pius III (1503)
* Julius II (1503-1513)
* Leo X (1513-1521)
* Hadrianus VI (1522-1523)
* Klemens VII (1523-1534)
* Paavali III (1534-1549)
* Julius III (1550-1555)
* Marcellus II (1555)
* Paavali IV (1555-1559)
* Pius IV (1559-1565)
* Pius V (1566-1572)
* Gregorius XIII (1572-1585)
* Sixtus V (1585-1590)
* Urbanus VII (1590)
* Gregorius XIV (1590-1591)
* Innocentius IX (1591)
* Klemens VIII (1592-1605)
* Leo XI (1605)
* Paavali V (1605-1621)
* Gregorius XV (1621-1623)
* Urbanus VIII (1623-1644)
* Innocentius X (1644-1655)
* Aleksanteri VII (1655-1667)
* Klemens IX (1667-1669)
* Klemens X (1670-1676)
* Innocentius XI (1676-1689)
* Aleksanteri VIII (1689-1691)
* Innocentius XII (1691-1700)
* Klemens XI (1700-1721)
* Innocentius XIII (1721-1724)
* Benedictus XIII (1724-1730)
* Klemens XII (1730-1740)
* Benedictus XIV (1740-1758)
* Klemens XIII (1758-1769)
* Klemens XIV (1769-1774)
* Pius VI (1775-1799)
* Pius VII (1800-1823)
* Leo XII (1823-1829)
* Pius VIII (1829-1830)
* Gregorius XVI (1831-1846)
* Pius IX (1846-1878)
* Leo XIII (1878-1903)
* Pius X (1903-1914)
* Benedictus XV (1914-1922)
* Pius XI (1922-1939)
* Pius XII (1939-1958)
* Johannes XXIII (1958-1963)
* Paavali VI (1963-1978)
* Johannes Paavali I (1978)
* Johannes Paavali II (1978-2005)
* Benedictus XVI (2005-2013)
* Franciscus I (2013-2025)
* Leo XIV (2025 - )

[[Luokka:Arvonimet]]
[[Luokka:Patriarkat]]

Andreaksen suakkunat, osa 1

2026-04-04T14:48:12Z

Hannu:

''Eräs ylläpitäjistämme kohtasi tässä joitain aikoja sitten vanhan tutun, '''Andreaksen''', sillä nimellä hän itse toivoo tulevansa näissä yhteyksissä kutsutuksi. Kohtaaminen ei jäänyt vain lämpimäksi jälleennäkemiseksi, vaan avasi jotakin enemmän. Keskustelujen myötä kävi selväksi, että Andreas kantaa mukanaan runsaasti sellaisia muistoja, kokemuksia ja havaintoja, joita olisi hyvä saada talteen myös muiden luettavaksi. Niin häneltä pyydettiin tarinoita hänen elämästään, matkoistaan, kohtaamisistaan ja niistä hetkistä, jotka ovat vuosien varrella jättäneet sydämeen pysyvän jäljen. Näitä kertomuksia saamme lukea silloin tällöin, aina kun kohtaamme Andreaksen ja kun hänen muistonsa alkavat jälleen avautua puheeksi. Osa tarinoista syntyy keskustelun lomassa, osa jää ensin muistiinpanoihin tai nauhoituksiin, kunnes ne löytävät oikean hetkensä. Niissä kuuluu eletty elämä, ortodoksinen usko, matkan ja muistamisen hiljainen viisaus sekä vaeltajan ääni, joka ei pyri korostamaan itseään, vaan kertomaan siitä, mikä on ollut totta, mikä on koskettanut sydäntä ja mikä on jäänyt kantamaan vuosienkin jälkeen.''
<hr>
Eräänä iltapäivänä istuimme Andreaksen kanssa kahvilassa pitkän tauon jälkeen. Ympärillä ihmiset kulkivat kiireisinä ohi, kupit kilisivät hiljaa ja keskustelu lähti liikkeelle tavallisista kuulumisista. Vähitellen puhe siirtyi kuitenkin niihin hetkiin, jotka eivät unohdu, vaan jäävät ihmisen sisimpään kantamaan vuosiksi. 
 
Andreas vaikeni hetkeksi, katsoi kotvan aikaa jonnekin kaukaisuuteen ja sanoi muistavansa erään luostarin pihan Kreikassa. Siellä hän oli saanut opetuksen, joka ei ollut unohtunut koskaan. Niin hän alkoi kertoa.

== Luostarin pihalla saatu opetus ==

Eräällä matkallaan Kreikassa Andreas kulki pitkin kapeaa vuoristotietä iltapäivän jo kääntyessä iltaan. Pitkän vaelluksen jälkeen hän päätti poiketa pieneen luostariin, jonka valkoiset muurit näkyivät oliivipuiden takaa rinteessä. 
 
Luostari oli vaatimaton ja hiljainen. Kun hän astui portista sisään, tuntui kuin maailma olisi jäänyt ulkopuolelle. Pihalla vallitsi rauha, tuuli liikutteli puiden oksia ja kauempaa kuului ajoittain kirkonkellon hidas, tasainen ääni. 
 
Kulkiessaan pihan poikki Andreas huomasi vanhan munkin istuvan penkillä kirkon seinustalla. Munkin asu kertoi, että hän kuului suuren skeeman munkkeihin, siis niihin, jotka ovat sitoutuneet luostarielämään erityisen syvästi ja ankarasti. Hänellö oli ortodoksisten munkkien tavoin pitkä parta ja hiukset, hänen kasvonsa olivat vuosien uurtelemat, mutta samalla rauhalliset ja lempeät. Hän oli selvästi iäkäs mies, joka oli elänyt pitkään luostarissa, mutta joka oli ehkä kokenut monenlaisia koettelemuksia jo ennen luostariin menoa, myös sotien aikaan. Kohtaaminen ei syntynyt järjestettynä tapaamisena, vaan aivan kuin sattumalta, hiljaisessa hetkessä, jossa kaksi kulkijaa pysähtyi saman pihan rauhaan. 
 
Aluksi vaihdettiin vain muutama varovainen sana kreikaksi, englanniksi, mutta pian kävi ilmi, että heille löytyi yhteinen kieli: saksa. Se tuntui melkein pieneltä ihmeeltä. Vieras maa ei ollutkaan enää aivan niin vieras, ja keskustelu alkoi avautua luontevasti. Andreas istui vanhan skeemamunkin viereen, ja vähitellen puhe kääntyi elämään, ihmisen heikkouteen ja siihen, kuinka helposti me ryhdymme arvioimaan toistemme virheitä. 
 
Andreas kertoi, kuinka maailmassa tuntuu usein siltä, että ihmiset tarkkailevat jatkuvasti toisiaan ja ovat valmiita arvostelemaan lähimmäistensä elämää. Vanha skeemamunkki kuunteli pitkään sanomatta mitään. Sitten hän totesi rauhallisesti, että kyseessä on vanha sairaus, joka asuu ihmisen sydämessä: ihminen näkee helposti toisen virheen, mutta ei huomaa omaansa. 
 
Hetken vaiettuaan hän muisteli nuoruuttaan. Hän kertoi nähneensä kerran nuorena munkkina veljen lankeavan syntiin. Silloin hän oli ajatellut, kuinka toinen saattoi tehdä niin. Mutta vanhempi munkki oli sanonut hänelle, ettei pidä kiirehtiä tuomitsemaan: tänään toinen lankesi, mutta huomenna sinä voit olla hänen paikallaan. Tästä alkoi opetus, joka jäi kantamaan koko elämän ajaksi. 
 
Vanha skeemamunkki sanoi Andreakselle, että siitä päivästä lähtien hän oli pelännyt enemmän omia syntejään kuin toisten. Ihminen ei pysy pystyssä omalla voimallaan. Jos Jumalan armo ei varjele, ihminen lankeaa helposti. Siksi toisen ihmisen väärää tekoa nähdessään kristityn ei tule tuomita, vaan rukoilla. Toisen heikkous ei ole kutsu ylemmyyden tunteeseen, vaan muistutus omasta hauraudesta. 
 
Keskustelun ydin oli yksinkertainen, mutta hengellisesti syvä. Kun ihminen alkaa tutkia omaa sydäntään, hän ei enää etsi toisten virheitä samalla tavalla. Hän alkaa ymmärtää, kuinka heikko ihminen on ja kuinka paljon jokainen tarvitsee Jumalan armoa. Siinä missä tuomitseminen kovettaa sydämen, oman heikkouden tunnistaminen pehmentää sen. Silloin ihmisen sisimpään voi syntyä jotakin sellaista, mikä muistuttaa todellisesta kristillisestä elämästä: rukousta, myötätuntoa ja nöyryyttä. 
 
Iltahämärä oli jo laskeutumassa luostarin pihalle, kun Andreas nousi lopulta lähteäkseen. Hän kiitti vanhaa skeemamunkkia tämän sanoista. Munkki vain hymyili hiljaa ja teki ristinmerkin ja siunasi lähtijän. 
 
Vasta myöhemmin, palattuaan Suomeen, Andreas ymmärsi yhä syvemmin tuon kohtaamisen merkityksen. Hengellinen elämä ei ala toisten arvioimisesta, vaan siitä, että ihminen alkaa valvoa omaa sydäntään. Se alkaa siitä, että lakkaa kyselemästä ensimmäiseksi, mikä toisessa on vialla, ja alkaa kysyä, mitä omassa sydämessä vielä tarvitsee parannusta. 
 
Juuri siksi tällaiset kertomukset jäävät elämään. Yksi kohtaaminen, muutama sana ja hiljainen luostarinpiha voivat avata ihmiselle enemmän kuin pitkät selitykset. Joskus opetuspuhe ei ala kirkon keskeltä eikä kirjan sivuilta, vaan matkalla, sattumalta, toisen ihmisen seurassa. Silloin sana jää sydämeen ja alkaa vähitellen tehdä työtään. 
<hr>
''Karjalainen sana suakkuna tarkoittaa tarinaa. Andreaksen suakkunat on sarja kertomuksia, joissa avautuvat vaeltajan muistot, kohtaamiset ja hengellisen elämän varrella saadut opetukset.''

[[Luokka: Andreaksen suakkunat]]

Andreaksen suakkunat, osa 1

2026-04-04T14:39:35Z

Hannu:

''Eräs ylläpitäjistämme kohtasi tässä joitain aikoja sitten vanhan tutun, '''Andreaksen''', sillä nimellä hän itse toivoo tulevansa näissä yhteyksissä kutsutuksi. Kohtaaminen ei jäänyt vain lämpimäksi jälleennäkemiseksi, vaan avasi jotakin enemmän. Keskustelujen myötä kävi selväksi, että Andreas kantaa mukanaan runsaasti sellaisia muistoja, kokemuksia ja havaintoja, joita olisi hyvä saada talteen myös muiden luettavaksi. Niin häneltä pyydettiin tarinoita hänen elämästään, matkoistaan, kohtaamisistaan ja niistä hetkistä, jotka ovat vuosien varrella jättäneet sydämeen pysyvän jäljen. Näitä kertomuksia saamme lukea silloin tällöin, aina kun kohtaamme Andreaksen ja kun hänen muistonsa alkavat jälleen avautua puheeksi. Osa tarinoista syntyy keskustelun lomassa, osa jää ensin muistiinpanoihin tai nauhoituksiin, kunnes ne löytävät oikean hetkensä. Niissä kuuluu eletty elämä, ortodoksinen usko, matkan ja muistamisen hiljainen viisaus sekä vaeltajan ääni, joka ei pyri korostamaan itseään, vaan kertomaan siitä, mikä on ollut totta, mikä on koskettanut sydäntä ja mikä on jäänyt kantamaan vuosienkin jälkeen.''
<hr>
Eräänä iltapäivänä istuimme Andreaksen kanssa kahvilassa pitkän tauon jälkeen. Ulkona ihmiset kulkivat kiireisinä ohi, kupit kilisivät hiljaa ja keskustelu lähti liikkeelle tavallisista kuulumisista. Vähitellen puhe siirtyi kuitenkin niihin hetkiin, jotka eivät unohdu, vaan jäävät ihmisen sisimpään kantamaan vuosiksi. 
 
Andreas vaikeni hetkeksi, katsoi ikkunasta ulos ja sanoi muistavansa erään luostarin pihan Kreikassa. Siellä hän oli saanut opetuksen, joka ei ollut unohtunut koskaan. Niin hän alkoi kertoa.

== Luostarin pihalla saatu opetus ==

Eräällä matkallaan Kreikassa Andreas kulki pitkin kapeaa vuoristotietä iltapäivän jo kääntyessä iltaan. Pitkän vaelluksen jälkeen hän päätti poiketa pieneen luostariin, jonka valkoiset muurit näkyivät oliivipuiden takaa rinteessä. 
 
Luostari oli vaatimaton ja hiljainen. Kun hän astui portista sisään, tuntui kuin maailma olisi jäänyt ulkopuolelle. Pihalla vallitsi rauha, tuuli liikutteli puiden oksia ja kauempaa kuului kirkonkellon hidas, tasainen ääni. 
 
Kulkiessaan pihan poikki Andreas huomasi vanhan munkin istuvan penkillä kirkon seinustalla. Munkin asu kertoi, että hän kuului suuren skeeman munkkeihin, siis niihin, jotka ovat sitoutuneet luostarielämään erityisen syvästi ja ankarasti. Hänen kasvonsa olivat vuosien uurtelemat, mutta samalla rauhalliset ja lempeät. Hän oli selvästi iäkäs mies, joka oli elänyt pitkään luostarissa, mutta joka oli kokenut monenlaisia koettelemuksia jo ennen luostariin menoa, myös sotien aikaan. Kohtaaminen ei syntynyt järjestettynä tapaamisena, vaan aivan kuin sattumalta, hiljaisessa hetkessä, jossa kaksi kulkijaa pysähtyi saman pihan rauhaan. 
 
Aluksi vaihdettiin vain muutama varovainen sana, mutta pian kävi ilmi, että heille löytyi yhteinen kieli: saksa. Se tuntui melkein pieneltä ihmeeltä. Vieras maa ei ollutkaan enää aivan niin vieras, ja keskustelu alkoi avautua luontevasti. Andreas istui vanhan skeemamunkin viereen, ja vähitellen puhe kääntyi elämään, ihmisen heikkouteen ja siihen, kuinka helposti me ryhdymme arvioimaan toistemme virheitä. 
 
Andreas kertoi, kuinka maailmassa tuntuu usein siltä, että ihmiset tarkkailevat jatkuvasti toisiaan ja ovat valmiita arvostelemaan lähimmäistensä elämää. Vanha skeemamunkki kuunteli pitkään sanomatta mitään. Sitten hän totesi rauhallisesti, että kyseessä on vanha sairaus, joka asuu ihmisen sydämessä: ihminen näkee helposti toisen virheen, mutta ei huomaa omaansa. 
 
Hetken vaiettuaan hän muisteli nuoruuttaan. Hän kertoi nähneensä kerran nuorena munkkina veljen lankeavan syntiin. Silloin hän oli ajatellut, kuinka toinen saattoi tehdä niin. Mutta vanhempi munkki oli sanonut hänelle, ettei pidä kiirehtiä tuomitsemaan: tänään toinen lankesi, mutta huomenna sinä voit olla hänen paikallaan. Tästä alkoi opetus, joka jäi kantamaan koko elämän ajaksi. 
 
Vanha skeemamunkki sanoi Andreakselle, että siitä päivästä lähtien hän oli pelännyt enemmän omia syntejään kuin toisten. Ihminen ei pysy pystyssä omalla voimallaan. Jos Jumalan armo ei varjele, ihminen lankeaa helposti. Siksi toisen ihmisen väärää tekoa nähdessään kristityn ei tule tuomita, vaan rukoilla. Toisen heikkous ei ole kutsu ylemmyyden tunteeseen, vaan muistutus omasta hauraudesta. 
 
Keskustelun ydin oli yksinkertainen, mutta hengellisesti syvä. Kun ihminen alkaa tutkia omaa sydäntään, hän ei enää etsi toisten virheitä samalla tavalla. Hän alkaa ymmärtää, kuinka heikko ihminen on ja kuinka paljon jokainen tarvitsee Jumalan armoa. Siinä missä tuomitseminen kovettaa sydämen, oman heikkouden tunnistaminen pehmentää sen. Silloin ihmisen sisimpään voi syntyä jotakin sellaista, mikä muistuttaa todellisesta kristillisestä elämästä: rukousta, myötätuntoa ja nöyryyttä. 
 
Iltahämärä oli jo laskeutumassa luostarin pihalle, kun Andreas nousi lopulta lähteäkseen. Hän kiitti vanhaa skeemamunkkia tämän sanoista. Munkki vain hymyili hiljaa ja teki ristinmerkin. 
 
Vasta myöhemmin, palattuaan Suomeen, Andreas ymmärsi yhä syvemmin tuon kohtaamisen merkityksen. Hengellinen elämä ei ala toisten arvioimisesta, vaan siitä, että ihminen alkaa valvoa omaa sydäntään. Se alkaa siitä, että lakkaa kyselemästä ensimmäiseksi, mikä toisessa on vialla, ja alkaa kysyä, mitä omassa sydämessä vielä tarvitsee parannusta. 
 
Juuri siksi tällaiset kertomukset jäävät elämään. Yksi kohtaaminen, muutama sana ja hiljainen luostarinpiha voivat avata ihmiselle enemmän kuin pitkät selitykset. Joskus opetuspuhe ei ala kirkon keskeltä eikä kirjan sivuilta, vaan matkalla, sattumalta, toisen ihmisen äärellä. Silloin sana jää sydämeen ja alkaa vähitellen tehdä työtään. 
<hr>
''Karjalainen sana suakkuna tarkoittaa tarinaa. Andreaksen suakkunat on sarja kertomuksia, joissa avautuvat vaeltajan muistot, kohtaamiset ja hengellisen elämän varrella saadut opetukset.''

[[Luokka: Andreaksen suakkunat]]

Kristus ei ole Platonin varjo

2026-03-31T12:20:55Z

Hannu:

== Kristus ei ole Platonin varjo ==

Jokin aika sitten Ortodoksi.netin somesivuilla käsiteltiin kreikkalaisten filosofien kuvia ja muun muassa niiden käyttöä romanialaisten kirkkojen ulkoseinissä. Samalla pohdittiin myös sitä, miten luontevana tällaista kuvastoa voidaan pitää kirkollisessa ympäristössä. Kysymys ei ole vähäpätöinen eikä vain kuvataiteeseen liittyvä. Sen taustalla on laajempi teema: mikä on antiikin filosofian suhde kristinuskoon ja mikä merkitys sillä on ollut kirkon ajattelun historiassa? 
 
Suomessa elää yhä ajatus, että kristinusko ja antiikin filosofia kuuluvat eri maailmoihin. Toinen olisi ilmoitusta, toinen järkeä tai ainakin järkeilyä. Toinen kirkkoa, toinen Akatemiaa. Todellisuudessa varhaisten kristittyjen maailma oli paljon lähempänä kreikkalaista ajattelua kuin helposti muistamme. Siksi kysymys '''Platonista''' ei ole vain historiallinen yksityiskohta. Se pakottaa kysymään, miten ortodoksinen kirkko on aina kohdannut ympäröivän kulttuurin: torjumalla sen, omaksumalla sen vai puhdistamalla sen.

=== Kirkon usko ei syntynyt Akatemiassa ===

Tässä kohden on oltava tarkka. Kristinusko ei ole Platonin jatke, eikä evankeliumi ole kreikkalaisen filosofian uskonnollinen versio. Kirkko ei saanut uskoaan Ateenasta vaan Jerusalemista, apostoleilta ja viime kädessä itse Herralta Jeesukselta Kristukselta. 
 {{varilaatikko
|teksti = ''Akatemia'' viittaa alun perin Platonin Ateenassa noin 300-luvulla eKr. perustamaan filosofikouluun. Se sai nimensä ''Akademos''-nimisestä lehdosta, jossa opetusta annettiin. 
 
Laajemmassa merkityksessä sanaa käytetään kuvaamaan antiikin kreikkalaista filosofista ajatteluperinnettä, erityisesti Platonin ja hänen seuraajiensa opetusta. Kun tekstissä puhutaan ”Akatemiasta”, sillä viitataan tähän filosofiseen maailmaan – ei nykyajan oppilaitoksiin.
|otsikko = Akatemia – mitä sillä tarkoitetaan? }}
Samalla on kuitenkin totta, että kun kirkko alkoi puolustaa uskoaan kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, se joutui puhumaan kielellä, jota ympäröivä maailma ymmärsi. Juuri siinä tehtävässä antiikin filosofinen sanasto osoittautui hyödylliseksi. Varhaiset kristityt eivät toimineet tyhjiössä, vaan kulttuurissa, jossa kreikkalainen ajattelu vaikutti voimakkaasti siihen, miten todellisuutta, ihmistä, sielua, hyveitä ja jumaluutta koskevia kysymyksiä ylipäätään jäsennettiin. 
 
Tästä syystä on ymmärrettävää, että monet tutkijat puhuvat platonismin vaikutuksesta kristillisen teologian muotoutumiseen. Tällainen puhe vaatii kuitenkin tarkkuutta. Vaikutus ei tarkoita alkuperää. Se, että kirkko käytti aikansa käsitteitä, ei tarkoita, että kirkon usko olisi syntynyt filosofiasta.

=== Mikä Platonin ajattelussa puhutteli? ===

Platonin ajattelussa kiehtoi erityisesti se, ettei näkyvä todellisuus ollut kaiken mitta. Ajatus ajallisen maailman takana olevasta pysyvästä ja näkyvää todellisemmaksi ymmärretystä todellisuudesta loi henkisen maiseman, jossa myös kristillinen puhe ikuisuudesta, totuudesta ja Jumalan todellisuudesta tuli ymmärrettäväksi. 
 
Tämä ei silti merkitse, että Platonin filosofia ja kristillinen usko olisivat sama asia eri sanoin. Platonin käsitys korkeimmasta hyvästä, sielusta tai maailman järjestyksestä ei ole sama kuin kirkon usko elävään Jumalaan, joka luo maailman tyhjästä, puhuu profeettojen kautta ja tulee ihmiseksi pelastaakseen maailman. 
 
Silti antiikin filosofia saattoi herättää kysymyksiä, joihin kristillinen ilmoitus antoi lopullisen vastauksen. Filosofia saattoi valmistaa mieltä etsimään totuutta, mutta se ei itse voinut antaa ihmiselle pelastusta. Se saattoi viitata valoon, mutta se ei ollut itse valo.

=== Nikea ei puolustanut Platonia vaan apostolista uskoa ===

Varhaisen kirkon kannalta ratkaisevaa ei ollut ensisijaisesti filosofinen kiinnostus vaan kysymys siitä, kuka Kristus on. Kun [[areiolaisuus]] alkoi opettaa, että Poika on luotu eikä iankaikkinen samalla tavoin kuin Isä, kirkko ei voinut tyytyä epämääräisiin ilmauksiin. Oli löydettävä sellainen ilmaisu, joka turvaisi apostolisen uskon ytimen. 
 
[[Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous]] Nikeassa vuonna 325 puolusti sitä, että Poika ei ole korkein luotu olento vaan tosi ''Jumala tosi Jumalasta''. Tätä varten käyttöön vakiintui sana ''homoousios'' (ὁμοούσιος), joka ilmaisee Isän ja Pojan olevan samaa olemusta. Sana ei esiinny tällä tavoin suoraan Pyhässä Raamatussa, mutta kirkko käytti sitä suojatakseen raamatullista uskoa väärältä tulkinnalta. 
 
Tässä näkyy hyvin se, miten ortodoksinen kirkko on historiassa toiminut. Se on voinut ottaa käyttöön käsitteitä ympäröivästä kulttuurista, mutta se ei ole alistunut niiden valtaan. Filosofinen kieli saattoi olla hyödyllinen väline, mutta kirkon uskon sisältö ei tullut filosofiasta vaan ilmoituksesta.

=== Filosofia välineenä, ei perustana ===
[[Kuva:Iasi_platon_hap.jpg|thumb|400 px|<center>Platonin kuva kirkon ulkoseinässä Iasissa (kuva © Ortodoksi.net)</center>]]
Tästä syystä on harhaanjohtavaa sanoa, että Platon olisi selittänyt [[Pyhä Kolminaisuus|Kolminaisuuden]] tai että kreikkalainen filosofia olisi luonut kirkon opin. Oikeammin voidaan sanoa, että kirkko käytti aikansa ajattelun välineitä ilmaistakseen tarkasti sen uskon, jonka se oli vastaanottanut. 
 
Tämä on tärkeä muistutus myös suomalaisessa kontekstissa. Meilläkin etsitään usein vastakkainasettelua uskon ja ajattelun välille. Toiset pelkäävät, että teologinen täsmällisyys kuivattaa hengellisen elämän. Toiset taas suhtautuvat hengelliseen perinteeseen kuin se olisi älyllisen tarkastelun vastakohta. Ortodoksinen kirkko on kulkenut toista tietä. Se on tunnustanut, että ihminen ajattelee, kyselee, erottelee ja etsii sanoja. Mutta samalla se on pitänyt kiinni siitä, ettei Jumalan salaisuus koskaan tyhjene käsitteisiin. 
 
Juuri siksi kirkko voi suhtautua myös antiikin ajatteluun ilman pelkoa. Se voi tunnistaa siinä aavistuksia, kysymyksiä ja kaipuuta. Mutta se ei pysähdy niihin. Kaikki, mikä filosofiassa on totta, saa täyttymyksensä vasta Kristuksessa.

=== Ei idea hyvästä vaan lihaksi tullut Sana ===

Ehkä juuri tässä Platonin ja kristinuskon kohtaamisen pysyvä opetus on. Ihmisen järki voi valmistaa tietä, mutta se ei voi pelastaa. Filosofia voi herättää ikävän kohti totuutta, mutta se ei voi antaa ihmiselle elämää. Se voi viitata kohti hyvää, mutta se ei voi itse lahjoittaa yhteyttä Jumalaan. 
 
Kirkon vastaus ei siksi ole Platon vaan Kristus. Ei idea hyvästä vaan Hyvä itse lihaksi tulleena. Ei pelkkä nousu ajatusten maailmaan, vaan Jumalan laskeutuminen meidän maailmaamme. Siinä hetkessä Ateenan kysymykset eivät katoa, mutta ne saavat vastauksen, jota Akatemia ei voinut itse synnyttää. 
 
Siksi ortodoksinen kirkko voi lukea antiikkia kunnioituksella mutta myös raittiisti. Se voi nähdä siellä ihmismielen parhaimmillaan etsimässä totuutta. Samalla se tunnustaa, että totuus ei lopulta ole ajatusrakennelma vaan persoona. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.

=== Mistä tämä teksti sai alkunsa? ===

Tämän kirjoittaja löysi sattumalta asiaa käsittelevän kirjoituksen kreikkalaiselta nettisivustolta ja päätti tutkia aihetta lähemmin. Lopputuloksena syntyi edellä oleva teksti, jossa aihetta on pyritty tarkastelemaan suomalaisessa ja ortodoksisessa kontekstissa, historiallista tarkkuutta unohtamatta. 
 
'''Ortodoksi.net''' 
maaliskuussa 2026

=== Lähteet ===

* Greek Reporter: Did Plato Foretell the Fate of Jesus Christ?

* Greek Reporter: How Plato’s Philosophy Helped Shape Christianity and the Holy Trinity

* Encyclopaedia Britannica: Homoousios

* Internet Encyclopedia of Philosophy: Plato’s Timaeus

* Cambridge University Press Blog: Christianity & Platonism: How One of the World’s Most Important Religions Was Shaped by One of Its Most Influential Philosophies

[[Luokka:Artikkelit]]

Tiedosto:Iasi platon hap.jpg

2026-03-31T12:19:49Z