Menneen ajan muistoja
Ortodoksi.netista
(Ohjattu sivulta Aleksanteri Gavriloff)
Nuoruuden muistoja
Äitini kuollessa olin 7 kuukauden ikäinen. Ennen kuolemaansa äitini oli pyytänyt sisartaan, jolla ei ollut omia lapsia, ottamaan minut luokseen lapsuuteni ajaksi ja huolehtimaan kasvatuksestani. Onnelliset lapsuuteni vuodet minä vietin tätini luona Aunuksessa, Vitelin kylässä, 12 kilometrin päässä Suomen rajasta. Pienenä kehuin, että minulla on kolme äitiä: se joka synnytti, äiti, joka minua kasvattaa sekä äitipuoleni, isäni uusi puoliso. Ollessani noin 8 vuoden ikäinen, kasvatusäitini, joka oli jäänyt leskeksi, meni uusiin naimisiin Suomen puolella sijaitsevaan Mansilan kylään. Suomen puolella, Salmin Miinalan kylässä, oli naimisissa myös äitini toinen sisar. Kasvatusäitini muutettua Suomeen minä siirryin isäni kotiin.
Aunuksessa oli tapana, että vanhemmat usein ennen lapsensa syntymää lupasivat tämän Valamon luostariin. Se tarkoitti sitä, että poikalapset asuivat luostarissa muutaman vuoden ajan. Toiset jäivät koko elämänsä ajaksi luostariin eläen siellä munkkina. Äitini sukulaiset puhuivat minulle usein, että äitini ennen kuolemaansa oli luvannut minut Valamon luostariin. Jos isäni tiesi jotain tästä äitini lupauksesta, niin ei hän koskaan kertonut siitä minulle, vaan järjesti kasvatukseni toisella tavalla. Vitelin naapuriseurakunnan pappi oli isäni hyvä ystävä ja ehkä hän ehdotti isälleni, että minut lähetettäisiin Petroskoihin pappisseminaariin. Siihen aikaan pappisseminaarit olivat Venäjällä oppikoulun arvoisia sikäli, että pappisseminaarin kahdeksan vuoden kurssin suoritettuaan oppilas sai myös ylioppilaan arvon, jos hän oli hyvin menestynyt seminaarissa.
Yhdeksän vuotiaana edellä mainitun papin seurassa minä lähdin isäni kodista Petroskoihin Kaupunki oli minulle aivan tuntematon eikä minulla ollut siellä yhtään tuttua. Näin ollen aika pappiskoulun internaatissa oli vaikeaa.
Vuonna 1915 minä valmistuin ylioppilaaksi ja jatkoin opintojani Teologian Akatemiassa Petrogradissa. Sitten vuonna 1919 siirryin Suomeen, missä minulla oli sukulaisia ja hyviä tuttavia.
11.12.1932 minut vihittiin entisessä Käkisalmessa papiksi.
Loppusanat
Aika rientää. Niin kiitävät myös ihmisen elinvuodet toinen toisensa jälkeen. Voin todeta palvelleeni ortodoksista kirkkokuntaamme 40 vuotta. Niihin sisältyy neljä kirkollishallituksen kansliassa palveltua vuotta ja 36 vuotta toimintaa pappina ensin Käkisalmessa ja sotien jälkeen Mikkelissä.
1. päivästä kesäkuuta 1940 kirkollishallitus määräsi minun asuin- ja työpaikakseni Mikkelin ja siitä saakka tähän [1967] päivään asti olen toiminut pappina Mikkelissä.
Mikkelin kaupungissa oli sodan aikana päämaja, minkä vuoksi täällä ei ollut suurempia määriä Karjalasta siirtyneitä siirtolaisia. Mieliala siirtolaisilla oli alakuloinen. He eivät tienneet, mitä tehdä ja miten järjestää uusissa oloissa tuleva elämä.
Ortodoksisia kirkkoja ei Mikkelin alueella ollut. Oli pakko toimittaa jumalanpalveluksia ev.lut. kirkossa tai yksityisten ihmisten luona. Mikkelin piirissä oli paljon ortodoksisia seurakuntalaisia ja erilaisia toimituksia oli paljon. Hirvensalmella asuivat ägläjärveläiset, Mäntyharjulla ja Ristiinassa korpiselkäläiset, Kangasniemellä rautulaiset ja terijokelaiset sekä Heinolassa käkisalmelaiset. Vuonna 1950 järjestettiin uusi seurakuntien jako. Heinola jäi pois, mutta lisättiin Pieksämäki. Pieksämäellä oli paljon enemmän ortodoksista väkeä kuin Mikkelissä ja edellä mainitussa paikassa kaivattiin paljon papillista työtä. Vuodesta 1950 vuoteen 1956 minä matkustin joka keskiviikko aamujunassa Pieksämäelle ja palasin seuraavana päivänä, torstaina illalla takaisin Mikkeliin. Kävin siellä opettamassa uskontoa lyseossa. Näillä matkoilla tein myös paljon seurakunnallista työtä. Suureksi avuksi oli myös se, että pastori E. Piiroinen asui siellä työskennellen samoissa asioissa. Hänen siirtyessä pois Pieksämäeltä lisääntyi työmääräni huomattavasti.
Uusien seurakuntien perustamisesta lähtien, vuodesta 1950, ortodoksisten seurakuntalaisten mieliala muuttui. He uskoivat, että rakennetaan uudet kirkot seurakuntiin ja näin saadaan niiden asiat järjestykseen.
Papin työ ei ole aina helppoa Siihen kuuluu myös paljon sellaista, jota eivät seurakuntalaiset ulkoapäin näe.
Mikkelin ortodoksisen seurakunnan perustamisen aikana vuonna 1950 seurakunnan paimenena ajattelin itsekseni, mistä löytäisin ne vähälukuiset seurakuntani jäsenet, jotka seurakunnallemme eduksi ja siunaukseksi voisivat uhrautuvasti ja menestyksellisesti osallistua aineellisesti köyhän seurakuntamme jälleenrakennustyöhön.
Jumalan avulla mikkeliläisten seurakuntalaistemme joukosta löytyi henkilöitä, jotka rakkaudesta omaan, puutteessa olevaan seurakuntaansa ryhtyivät erikoisen hartaalla innolla seurakunnallisen elämän elvyttämiseen sekä henkiseen että aineelliseen jälleenrakennustyöhön.
Seurakuntamme valtuusto, seurakuntaneuvosto ja jälleenrakennuslautakunta ovat toimineet sovussa ja täydessä yhteisymmärryksessä. Harras halu ja asioiden ymmärtäminen ovat kantaneet kauniita tuloksia ortodoksisuuden kaikinpuoliseksi eduksi ja hyödyksi.
Nuori ihminen, pappi, hyvän terveyden omaava, voi helposti tehdä seurakunnalle kuuluvat tehtävänsä. Mutta ei ole syytä arvostella vanhempiakaan sielunpalvelijoita. Kun perehtyy pyhien ihmisten kirjoituksiin, niin huomaa, kuinka suuren arvon he antavat vanhemmille ja kokeneemmille sielunpaimenille. Onkin todettava, että vanhempi ihminen ei pyri lausumaan tuomiotaan heti, kuten moni nuori on valmis tekemään, vaan suuremman elämänkokemuksen omaavana hän kykenee enemmän antamaan anteeksi, vähemmän tuomitsemaan, rauhallisemmin päättämään asioita, paremmin harkitsemaan ja syventymään eri kysymyksiin.
Sen, minkä minä olen pappina osannut tehdä ja minkä olen heikoilla voimillani jaksanut tehdä, sen olen minä yrittänyt tehdä. Jumalalle kiitos kaikesta ja ennen kaikkea siitä korkeasta avusta, minkä olen Häneltä saanut pappeuden sakramentissa.
Papin työ ei lopu eläkeläisenäkään
Sakramentaalisesti papiksi vihitty henkilö säilyttää pappeuden armon eläkkeelle siirtyessäänkin ja on edelleenkin oikeutettu toimittamaan kaikki jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset.
Mikäli seurakuntien virkaveljet – papit – pyytävät eläkkeellä olevaa pappia, kuten esimerkiksi minua, auttamaan heitä työssään seurakuntansa alueella, olen valmis antamaan tähän myöntävän vastauksen ja suorittamaan suomen- tai slaavinkielisiä jumalanpalveluksia. Tarkoituksenani ei ole eläkkeellä ollessanikaan olla toimettomana, vaan tehdä työtä niin kauan kuin voimani sen sallivat.
Mikäli seurakunnissa ei tarjoudu työtä, on minun puhuttava ja kirjoitettava kaikista niistä asioista, joita olen nähnyt ympäri maailman suuntautuvilla matkoillani sekä siitä, mitä olen kuullut seurakunnissa ja kirkollishallituksen kansliassa toimiessani. Ottaen huomioon päiväkirjaani talletetut merkinnät, voin niiden perusteella laatia paljonkin mielenkiintoisia kirjoituksia.
A. Gaurilow
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 17/1967, joka ilmestyi toukokuun 25. päivä 1967, sivuilla 148-149 [s.4-5])
Rovasti Aleksanteri Gaurilov, s. 21.8.1893 Vitelessä, k. 15.3.1969 Mikkelissä.
(Aamun Koitto nr. 20/1963)
Rovasti A. Gaurilow 70-vuotias
Rovasti A. GAurilow on syntynyt 21.8.1893 Vitelessä. Suoritettuaan Aunuksen hengellisen seminaarin ylioppilaan oikeudet antanein arvosanoin V. 1915 hän jatkoi opintojaan Pietarin hengellisessä akatemiassa vuoteen 1917, jolloin maailmansota katkaisi sillä kertaa hänen hengellisen uransa. Niinpä hän toimikin vv. 1920-1928 Käkisalmessa Ketholm Timberg Oy:n konttorissa rahastonhoitajana ja siirtyi v. 1928 Sortavalaan, missä toimi kirkollishailituksen kanslistina vuoteen 1932, jolloin hänet nimitettiin Käkisalmen seurakunnan kirkkoherraksi ja vihittiin papiksi.
Nyt jo yli 30 vuotta pappina toiminut rovasti Gaurilow on ollut Mikkelin seurakunnan kirkkoherrana seurakunnan perustamisesta alkaen eli vuodesta 1950 lähtien. Rovastin arvon hän sai v. 1953. Seitsemäntoista vuoden ajan hän toimi piirinvalvojana. Uskonnon opettajana hän on toiminut Käkisalmen, Mikkelin ja Pieksämäen oppikouluissa. Hän on tehnyt runsaasti ulkomaanmatkoja, viimeksi nyt kuluvana kesänä, ja käynyt mm. Konstantinoplissa, Roomassa, Ateenassa, Pariisissa ja Moskovassa. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu runsaasti lehtemme palstoilla. Paitsi lehden kirjallisena avustajana on hän toiminut aikanaan kolme vuotta Aamun Koiton konttorin hoitajana. Monia armorikkaita vuosia!
(Aamun Koitto nr. 10-11/1969, s. 110)
Rovasti Aleksanteri Gaurilow kuollut
Rovasti Aleksanteri Gaurilow kuoli 15. 3. kotonaan Mikkelissä. Hän oli syntynyt Vitelässä 21. 8. 1893. Teologiset opintonsa hän aloitti Petroskoin pappisseminaarissa, josta siirtyi vuonna 1915 Pietarin Teologiseen-Akatemiaan. Vuonna 1917 rovasti Gaurilow tuli Suomeen. Aluksi hän toimi Käkisalmessa liikealalla, mutta siirtyi 1928 Sortavalaan Kirkollishallituksen kanslistiksi. Vuonna 1932 hänet vihittiin papiksi ja nimitettiin Käkisalmen seurakunnan kirkkoherraksi.
Viime sotien jälkeen hän siirtyi Mikkeliin ja kun vuonna 1950 perustettiin Mikkelin ortodoksinen seurakunta, niin hänestä tuli seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra. Hänen aikanaan rakennettiin seurakuntaan kirkko, rukoushuone ja virkatalo sekä hankittiin kaksi hautausmaata. Rovasti Gaurilow on ollut Mikkelin ja Pieksämäen oppikoulujen uskonnonopettajana ja piirivalvojana. Rovastin arvon hän sai vuonna 1953. Pitkän päivätyön tehtyään hän jäi eläkkeelle toukokuussa 1967. Rovasti Gaurilow julkaisi useita matka- ja muistelmateoksia.
Rovasti Gaurilow halvaantui viime keväänä, mutta kuin ihmeen kautta parani vaikeasta sairaudesta. Lauantaina 15. 3. pirteä vanhus kuoli kotonaan äkillisen sairauskohtauksen yllättämänä.
Seuraavana päivänä kirkkoherra Olavi Jokio toimitti kirkkokuoron avustamana kukin koristellussa Mikkelin kirkossa panihidan, sielumessun, johon oli saapunut paljon seurakuntalaisia sanomaan jäähyväisiä pitkäaikaiselle paimenelleen. Tilaisuuden jälkeen vainaja siirrettiin Helsinkiin, jossa hänet haudattiin ortodoksisen seurakunnan hautausmaahan 18.3.
Siunaustilaisuus, jota kunnioitti läsnäolollaan Arkkipiispä Paavali, aloitettiin liturgialla, jonka toimittivat rovasti Tapani Repo ja diakoni Olavi Merras. Kirkkokuoroa johti kanttori Pauli Koukkunen. Liturgian jälkeen hautauspuheen piti kirkkoherra Olavi Jokio johdantona Jeesuksen sanat: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä". Puheessaan kirkkoherra Jokio luonnehti rovasti Gaurilowin elämää nuorukaisena, pappina, seurakunnan paimenena ja hellänä perheenisänä. Puheen jälkeen rovasti Gaurilowin arkun ympärille asettuivat siunausta toimittamaan hänen virkaveljensä rovastit Erkki Piiroinen, Leo Merras, Boris Pavinskij, Dimitri Tarvasaho, Tapani Repo, pastorit Arvi Karpov, Olavi Jokio ja Mstislav Mogiljanski sekä diakonit Mikael Kriisin ja Olavi Merras. Kauniin ja harrastunnelmallisen hautaustoimituksen päätteeksi papit kantoivat ristisaatossa arkun kirkon ympäri ja kevätauringon lämmittäessä laskivat paljon valoa ja lämpöä lähimmäisilleen tuottaneen isä Aleksanteri Gaurilowin sukuhautaansa.
Hautakummulle laski ensiksi seppeleen ruustinna Maria Gaurilow lapsineen. Ortodoksisen Kirkollishallituksen seppeleen laskivat Arkkipiispa Paavali ja rovasti Erkki Piiroinen. Mikkelin ortodoksisen seurakunnan seppeleen laskivat kirkkoherra Olavi Jokio, kanttori Pauli Jouhki ja rakennusmestari Niilo N. Peura. Lisäksi laskettiin Mikkelin Tiistaiseuran, Mikkelin Ortodoksisen Kirkkokuoron, Pieksämäen Tiistaiseuran ja useita sukulaisten ja ystävien kukkavihkoja.
Muistotilaisuus pidettiin NNKY:n ravintolassa, jossa laulun lomassa vainajan lapset lukivat tilaisuuteen tulleet sähkeet ja adressit. Arkkipiispa Paavali ja rovasti Leo Merras puhuivat. Tilaisuus päättyi rukousveisuun: "Ollos iäti muistettu sinä autuuteen kutsuttu ja aina muistettava veljemme".