Nikean pyhien isien sunnuntai (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
(Ohjattu sivulta Pyhien isien sunnuntai (opetuspuhe))
Nikean 1. kirkolliskokouksen 318 isää
Ikonin etualalla keskellä Pyhä Spiridon Ihmeidentekijä Tremithuslainen, joka hiljentää Areioksen (oikealla, käsi suun edessä) ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Nikeassa, vuonna 325.
Kuva: Wikipedia
Elämme nyt kirkkovuodessa erityistä juhlan aikaa. Olemme läpikäyneet 40 päivän ylösnousemuksen juhlakauden sekä tämän jälkeen Herran taivaaseenastumisen juhlan. Nyt elämme opetuslasten mukana siinä Helluntain ja Pyhän Hengen laskeutumisen odotuksessa.
Tämä sunnuntai on nimetty "pyhien isien sunnuntaiksi". Tänä sunnuntaina muistelemme ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen pyhiä isiä. Tämä kokous pidettiin Nikeassa vuonna 325 ja siinä määriteltiin kirkkomme uskonoppia ja nimenomaan sitä, että miten me ymmärrämme Kristuksen jumalallisuuden ja ihmisyyden.
Saatamme ajatella, että onko ollut välttämätöntä säätää uskonopillisia ohjeita ja muita säädöksiä kristittyjä varten? Täytyykö uskonasiat tosiaankin rajata joihinkin raameihin?
Meidän täytyy muistaa, että näin ei olisi tehty ellei olisi jo tuolloin 300-luvulla ollut niin paljon erilaisia harhaoppeja, jotka vääristävät todellista uskoa, sitä uskoa, jota apostolit olivat julistaneet Helluntaista lähtien.
Tässä tapauksessa kysymys on hyvin tärkeästä asiasta, eli siitä että Kristus on meille tosi Jumala ja tosi ihminen. Alkukirkon ajoista lähtien on ollut niitä, jotka ovat vähätelleet Kristuksen jumaluutta ja pitäneet häntä enemmänkin henkilönä, jolla oli vain joitakin yliluonnollisia kykyjä.
Toisaalta, on ollut myös niitä, jotka pitivät Kristuksen ihmisyyttä ikään kuin pelkkänä naamiona tai valepukuna, jonka turvin Hän liikkui ihmisten keskellä.
Jos uskonoppia ei olisi määritelty noissa kirkolliskokouksissa, niin silloin tänä päivänä erilaisia nk. kristillisiä suuntauksia olisi luvuton määrä ja todennäköisesti kristittyjä olisikin vähemmän, sillä ilman uskonopillista perustaa ei myöskään uskoa voisi ottaa vakavasti. Ilman uskon määrityksiä Kristuksen kirkko olisi pirstaloitunut ja tukahtunut. Sen vuoksi kunnioitammekin noita isiä, jotka Pyhän Hengen johdattamina antoivat oikealle uskolle kirjallisen muodon.
Mitä meidän sitten tulisi tietää uskonopista ja näistä kirkolliskokouksen säädöksistä?
ja nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus
kreikkalainen ikoni
Kuva: Wikipedia
Ehkä olennaisinta ja kaikkein tärkeintä mitä meidän tulee uskonopillisista asioista tietää, on uskontunnustus. On tietysti hyvä asia jos osaamme uskontunnustuksen sanasta sanaan ulkoa, mutta vielä tärkeämpää on se, että todella tiedämme ja ymmärrämme mitä siinä sanomme.
Ei ole yhdentekevää, että juuri liturgiassa lauletaan yhteisesti uskontunnustus. Se on oikeastaan se taitekohta, jossa sanan julistuksesta siirrymme kiitosuhriin eli Eukaristiaan. Ehtoollisen mysteerioon eivät voi osallistua kuin kirkon jäsenet ja uskontunnustus on se asia, joka kertoo sen, että usko on yhteinen.
Uskontunnustuksessa käydään läpi hyvin selkeästi se, että mihin uskomme. Se ei ole pelkkä veisu, mutta se ei ole myöskään normaali rukous, vaan se on ennemminkin vakuutus siitä, että emme häilyvästi usko vain johonkin Jumalaan, joka on jossain, vaan me tiedämme tarkalleen kenen puoleemme olemme kääntyneet.
Uskontunnustuksessa ja yleisesti uskonopissa halutaan varmistaa osaltaan se, että meillä on yhteinen usko. On sydäntä lämmittävää muistaa, että emme pelkästään me ole kokoontuneet tähän Pyhään Liturgiaan, vaan samaan aikaan hyvin monessa paikassa toimitetaan tätä pyhää palvelusta. Kaikki olemme tuossa yhdessä ja samassa veneessä, joka tunnustaa tuota yhtä ja samaa uskoa. Se on kulkenut halki aikakausien ja sen päänä on itse Kristus, jonka Pyhästä Ruumiista ja Kallista Verestä me pääsemme jokaisessa liturgiassa osalliseksi.
Tarkkaan määritelty yhteinen usko varmistaa myös sen, että emme keksi omiamme. Tämän päivän yksi maallistumisen merkeistä on se, että uskoa harjoitetaan "yksityisyrityksen" muodossa. "Minulla on oma henkilökohtainen suhde Jumalaan, enkä tarvitse kirkkoa ja sen uskonoppia sekä sääntöjä sen toteuttamiseen". - Tämän kaltainen lausahdus on monen nykyihmisen huulilla.
Mutta millaiseksi muovautuu usko, jolla ei ole kirkkoa ja uskonoppia perustanaan?
Kuka tahansa voi keksiä mitä tahansa. Kenties Jumala vihaa ihmisiä, Hänellä onkin poika, joka on pelkkä ihminen ja Pyhä Henki ei olekaan joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä. Tai kenties synnymme uudelleen vaikkapa linnuiksi.
Ihminen pystyy omalla mielikuvituksellaan luomaan käsittämättömiä asioita ja sitten hän ryhtyy ajattelemaan, että hänen ajattelumallinsa on ainut ja oikea. Näinhän varhaiskirkon aikaan syntyivät harhaopit.
Aina pitää muistaa, että sielunvihollinen viekkaudellaan sai Aadamin lankeemukseen. Yhtä lailla sielunvihollinen koettaa saada meidät asettamaan itsellemme oman mielemme mukaisia jumalankuvia. Tätä meidän pitää varoa!
Kirkon ja uskon perusta on se, että nojaa kaikessa siihen, mitä Kristus on meille opettanut. Maailmassa tapahtuu muutoksia ja Kirkon on vastattava ajan haasteisiin. Se ei tapahdu kuitenkaan niin, että Kirkko taipuu kaikkien yhteiskunnallisten paineiden alla ja toimii kaikessa näiden toiveiden mukaan.
Päinvastoin, niin kuin Kristus haastoi aikalaisensa ja osoitti sen, kuinka kaukana ihminen on siitä, mihin Jumala on hänet luonut, niin samalla tavoin meidän on tänä päivänä osoitettava, että kaikki asiat eivät ole pelastuksemme kannalta hyviä.
Monet saattavat pitää koko Kirkkoa ja sen uskonoppia vanhanaikaisena ja turhana. Mutta kaikki perustuu siihen, mitä Kristus on sanonut ja Hänen sanansa eivät voi ikinä kulua loppuun ja muuttua vanhanaikaisiksi. Maailman menot ja villitykset kyllä muuttuvat eri aikakausina ja katoavat lopulta, mutta se mikä on ja tulee olemaan, on Kristus ja Hänen sanansa. Amen.
isä Andrei Verikov
Katso myös
- Isä Jarmo: Pyhät isät (opetuspuhe)
- Ekumeeniset kirkolliskokoukset
- Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus
- Pyhien isien sunnuntai (joulukuussa, muistellaan pyhiä profeettoja)