Lähdekoodi sivulle Filokalian isät rukouksen opettajina

Itse asiassa koko [[Filokalia]] käsittelee kahta aihetta: 
* kuinka valmistautua rukoukseen ja 
* kuinka sitten pysyä tässä rukousyhteyden tilassa. 
Molemmat teemat ovat läsnä kaikissa osissa, mutta valmistautumispuoli, joka on kilvoittelua hyveissä ja elämän niin ulkonaista kuin sisäistäkin puhdistamista, korostuu alkuosissa, kun taas loppuosissa puhutaan enemmän itse rukouksesta.

== Filokalian tärkeimpiä rukousta käsiteleviä tekstejä ==

Filokalian ensimmäisessä osassa kokonaan rukoukselle on omistettu [[Euagrios (munkki)|munkki Euagrioksen]] 153 kohtaa käsittävä opetus ”Rukouksesta”. Euagrios oli. kasvanut Kappadokian suurten kirkkoisien Basileios Suuren ja Gregorios Teologin vaikutuspiirissä ja palveli pyhän Gregorioksen diakonina Konstantinopolissa tämän patriarkaattikautena. Euagrios sekaantui kuitenkin origeneslaisriitoihin ja puolusti mm. Origeneen opetusta sielujen ennalta olemisesta. Niinpä hänet julistettiin kuolemansa jälkeen V kirkolliskokouksessa vuonna 553 harhaoppiseksi yhdessä Origeneen kanssa. Harhaoppiset näkemykset eivät kuitenkaan heijastu hänen arvokkaista kilvoituselämää käsittelevistä teksteistään. Niitä ei tahdottu painaa unholaan, ja jotteivät munkit niitä karttaisi, niitä kopioitiin edelleen Neilos Askeetin nimellä. Euagrios vietti elämänsä viimeiset 17 vuotta erakkona Egyptissä. Voidaankin sanoa, että hänen opetuksissaan tiivistyy Egyptin isien opetus rukouksesta. Rukous on hänelle laaja käsite, joka vaatii elämän kaikilla aloilla tapahtuvaa kristillistä kilvoitusta.

Toisessa osassa ”Hyödyllinen kertomus abba Filemonista” on niin teoreettista kuin käytännönkin opetusta rukouksesta. Tässä kirjoituksessa, joka kertoo Egyptin erämaassa 500- tai 600-luvulla eläneestä erakkomunkista ja on todennäköisesti kirjoitettu jo hänen elinaikanaan tai heti sen jälkeen, Jeesuksen rukous esiintyy ensimmäisen kerran täydellisessä muodossaan: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua”. (II 256:10) Tämä osoittaa, että Jeesuksen rukous on hyvin vanha rukoustapa eikä suinkaan ilmennyt ensimmäisen kerran vasta hesykasmin esiintuloaikoina 1300-luvulla.

Filokalian kolmas ja neljäs osa ovatkin sitten jo täynnä syvällisiä opetuksia rukoilemisesta yleensä ja etenkin Jeesuksen rukouksesta. Pyhä Gregorios Siinailainen oli hesykastisen liikkeen alkuunpanija. Siinailta ja Kreetasta hän siirtyi Athosvuorelle ja alkoi siellä opettaa munkeille, jotka olivat keskittyneet lähinnä vain ulkonaisiin kilvoituksiin, sisäistä elämää, siis mielen varjelemista, ja lakkaamatonta Jeesuksen rukousta. Hänen vaikutuksensa ulottui hänen oppilaittensa välityksellä aina Venäjälle saakka. Hänen teologisesti raitis näkemyksensä pitää kilvoituksen perustana jo kasteen yhteydessä saamamme armon elvyttämisen toimivaksi. Siihen on olemassa kaksi tietä: käskyjen noudattaminen ja Herran Jeesuksen määrätietoinen avuksi kutsuminen, johon liittyy kuuliaisuudessa eläminen. (III 322:3) Pyhä Gregorios keskittyy opettamaan jälkimmäistä. Kaikille syvällisestä rukouselämästä kiinnostuneille voi lämpimästi suositella hänen kirjoituksiaan.

Filokalian neljännen osan alussa on erakkomunkki Nikeforoksen tunnettu opetus Jeesuksen rukouksen niin sanotusta teknisestä puolesta, johon sisältyy hengityksen pidätteleminen ja rukoussanojen liittäminen hengityksen rytmiin. Tätä eivät nykyiset hengelliset ohjaajat kuitenkaan suosittele siihen liittyvien niin hengellisten kuin ruumiillistenkin vaarojen vuoksi. Nikeforoskin on tarkoittanut opetuksensa pieneksi avuksi keskittymiseen, mutta kun ihmisillä on yleensäkin taipumus paneutua johonkin ulkonaiseen olennaisen kustannuksella - onhan se helpompaa - , jotkut ovat pitäneet näitä harjoituksia erityisine ulkonaisine edellytyksineen jopa kaikkein tärkeimpänä asiana rukouksessa. Niinpä tällaisista omin päin toteutetuista hengitysharjoituksista on ollut huonoja kokemuksia ja niitä kehotetaan välttämään. Rukousta ei suinkaan saada muuttumaan sydämen rukoukseksi millään teknisillä menetelmillä. Sydämen rukous on Jumalan lahja, jonka katumuksen puhdistama nöyrä rukoilija saa silloin, kun Jumala parhaaksi katsoo.

Pyhän Gregorios Thessalonikalaisen kirjoitelmaan ”Kolme lyhyttä lukua rukouksesta ja sydämen puhtaudesta” sisältyy pienoiskoossa hesykasti-isien opetus rukouksesta. Pyhä Gregorios, jonka etunimeen liitetään usein myös hänen sukunimensä Palamas, oli 1300-luvulla hesykasmin suuri esitaistelija ja puolustaja. Korkeasti koulutettuna hän pystyi vastaamaan aikansa lukeneiston Etelä-Italiasta tulleen Barlaamin johdolla hesykasmia vastaan suuntaamaan kritiikkiin. Hän polemisoi antiikin filosofian dualistista ihmiskäsitystä vastaan. Ruumis ei ole ihmisen vankila vaan Jumalan temppeli, jossa hän palvoo Herraansa. Mieli (nous) on koottava ruumiin sisään, sen keskeiseen paikkaan eli sydämeen, ja sieltä käsin suunnattava kohti Jumalaa. Mieli ei saa hajaantua ruumiin ulkopuolelle. Filosofit sen sijaan opettivat, että mieli on suunnattava ruumiin ulkopuolelle, että se pääsisi kokemaan henkisiä asioita. Tätä pyhä Gregorios pitää heidän suurimpana harhanaan. (Ks. ”Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus”, IV 99-114).

Munkit Kallistos ja Ignatios käsittelevät rukousta halki koko laajan esityksensä. Itse asiassa rukous ei ole vain loppu vaan myös alku: ”Kaikki alkaa siitä, että huudamme uskossa avuksi Herramme Jeesuksen Kristuksen pelastavaista nimeä.” (IV 130:8). Kristus on ihmisen tie Jumalan luo. Hän yhdistää ihmisen jumaluuteen. Tässä mielessä Hänen nimensä on ihmiskunnalle pelastus ja siirtää meidät kuolemasta elämään. Pyhät isät näkevätkin Kristuksen aina syvästi teologisessa yhteydessä yhtenä Pyhän Kolminaisuuden persoonista, jumaluuden ja ihmisyyden yhdistäjänä. Rukous, rauha ja rakkaus muodostavat pyhien Kallistoksen ja Ignatioksen mukaan siunatun kolmiliiton, joka suo meille kaiken hyvän runsauden (IV 130:9).

Neljännen osan loppuun Filokalian kokoojat ovat liittäneet nimenomaan maailmassa eläville kristityille tarkoitettuja lyhyitä opetuksia Jeesuksen rukouksen harjoittamisesta.. He olivat tajunneet vaikeudet, joita tavallisen arkielämän keskellä elävillä oli heidän tutkiessaan hesykasti-isien erakkomajojen olosuhteisiin osoittamia neuvoja. Näiden loppujakson opetusten sopivuutta kaikille korostaa sekin, että Nikodemos Athosvuorelainen oli jo alkuteoksessa kääntänyt jotkut niistä vanhasta kreikasta yksinkertaisemmalle kielelle, niin että kuka tahansa lukutaitoinen pystyi niitä ymmärtämään.

Ensimmäisenä on pyhän Simeon Thessalonikalaisen katkelmia Jeesuksen rukouksesta. Hän oli Thessalonikan arkkipiispana turkkilaisten vallatessa kaupungin vuonna 1430 ja on näin ajallisesti viimeinen Filokalian kirjoittajista. Hän on ehdottomasti sitä mieltä, että Jeesuksen rukous kuuluu yhtä hyvin maailmassa eläville kuin munkeillekin: ”Kaikkien, sekä pappien, munkkien että maallikkojen ihanteena tulee olla harjoittaa tätä rukousta voimiensa mukaan.” (IV 306) Jeesuksen rukousta kannattaa lausua , koska ”Jeesuksen nimestä kumpuaa armo ja anteeksiantamus, vapautus ja parannus, pyhitys ja valaistus sekä ennen kaikkea pelastus”. (IV 305)

Maallikkoja rohkaisemaan on loppuun sijoitettu myös pyhän Simeon Uuden Teologin omaelämäkerrallinen kertomus siitä, kuinka hän vielä maailmassa ollessaan vastatessaan erään patriisin suuresta taloudesta sai nähdä luomattoman valon. Näin halutaan osoittaa, ettei maailmasta vetäytyminen suinkaan ole välttämätön edellytys Jumalan armon saamiseksi.

Tuntemattoman tekijän ”Kolmesta tavasta rukoilla” puolestaan selvittää kansantajuisesti, mikä ero on ulkonaisen rukouksen, mielen rukouksen ja sydämen rukouksen välillä.

Filokalian viimeinen kirjoitus on todennäköisesti itsensä teoksen kokoojan pyhän Nikodemos Athosvuorelaisen kirjoittama ja siinä hän monin esimerkein kumoaa maallikkojen mahdolliset vastaväitteet, etteivät he voi rukoilla lakkaamatta. Ei auta sanoa: ”Meillä on niin paljon asioita hoidettavana ja huolehdittavana, kuinka siis meidän olisi mahdollista rukoilla lakkaamatta?” Nikodemos vastaa yksikantaisesti: ”Jumala ei vaadi meiltä mahdottomia, vaan kaikki mitä Hän on käskenyt, on mahdollisuuksiemme rajoissa. Lakkaamaton rukouskin on mahdollista jokaiselle, joka tavoittelee tosissaan sielunsa pelastusta.” (IV 344) Tosissaan oleminen onkin koko rukouselämän salaisuus. Niihin asioihin, joita pitää tärkeinä, löytyy kyllä myös aikaa ja voimia.