Lähdekoodi sivulle Saatana voi murhata ihmissielun (opetuspuhe)

== Sisäisestä tarkkaavaisuudesta ==
[[Kuva:Lankeemus3.jpg|thumb|200px|<center>Aadam ja Eeva syövät hyvän ja pahan tiedon puusta.<br><small>(''Kuva &copy; Pyykkönen'')</small></center>]]
Ortodoksisella ''tarkkaavaisuudella'' tarkoitetaan sielun valvomista ja valmiutta pitää ihmismieli puhtaana kuolettavilta ajatuksilta ja mielikuvilta. Epäpuhtaat ajatukset kääntävät ihmismielen pois Jumalasta ja Hänen tuntemisestaan. Pyhät isät kutsuvat sisäistä tarkkavaisuutta pyhäksi [[hesykhia]]ksi eli [[Syvä hiljaisuus|hiljaisuudeksi]].

Kun pyhät isät opettavat meitä ”ajatuksista” (''logosmoi'') he eivät tarkoita yksinkertaisia ajatuksia, vaan haitallisia mielikuvia, joiden takana ovat sopimattomat ajatukset. Pahat ajatukset perustuvat [[Saatana]]n sodankäyntiin ihmistä vastaan. Suurin osa pahoista ajatuksista on lähtöisin sielun viholliselta. Saatanan päämääränä on johtaa ihminen tekemään syntiä ajatuksissa ja teoissa.

Pyhä [[Iisak Syyrialainen]] kirjoittaa: 
:: ''”Turhat ajatukset ja tietämättömyys tekevät ihmisen eläimen kaltaiseksi. Ne tyhjentävät hänet uskosta, sekoittavat hänen sisimpänsä ja täyttävät sen mielettömillä harhakuvilla. Uskon puuttuminen riistää ihmiseltä Jumalaa koskevan totuuden tietämisen ja luottamuksen, joka hänellä olisi hyvä olla joka hetki”.''

Ortodoksisen terapeuttisen teologian keskeinen huolenaihe on ihmissielun parantuminen. Ihmissielu voi parantua ja puhdistua, jos sielun rationaalinen puoli yhdistyy rukoukseen, [[askeetti]]seen itsekuriin ja rakkauteen. Sielu voi puhdistua näiden hyveiden kautta.

Saatana voi murhata ihmissielun. Ihmissielu on kuollut ilman [[Pyhä Henki|Pyhää Henkeä]]. Saatana on kuollut henki, sillä hänessä ei ole sijaa Jumalalle. Saatana siirtää häneen yhdistyville kuoleman. Himot ja synnit rikkovat ihmisessä sielun sopusoinnun.

Pyhän [[Gregorios Palamas|Gregorios Palamaksen]] (k. 1359) mukaan [[Kirkko|Kirkon]] hengellinen elämä rakentuu ihmiseen kokemukselliseen, osallistuvaan ja voimalliseen suhteeseen Jumalan kanssa. Jumala ohjaa persoonallisesti ihmistä ja luomakuntaa luomattomilla energioilla. Kirkollinen elämä on hengellistä toimintaa, jossa yhdistyvät toisiinsa Kirkon opetus ja käytäntö.

Romanialainen [[pappi]] ja teologi Dumitru Staniloae (k. 1993) opetti, että [[Syntiinlankeemus|syntiinlankeemuksen]] seurauksena ihmisen kyky tuntea persoonallisesti Jumala heikkeni, ruumiin ja sielun tasapaino rikkoutui ja yhteys lähimmäisiin haavoittui. Jumalan kuvan muutokset näkyivät ihmisessä mielen pimenemisenä, sydämen uppiniskaisuutena ja tahdon heikkenemisenä.

Pyhä [[Gregorios Nyssalainen]] (k. 394) kirjoittaa: 
:: ''”Alussa ihmiselämä oli yksinkertaista. Tarkoitan yksinkertaisella elämää, jossa ilmenee pelkästään hyvä ja johon ei sekoittunut pahaa. Jumalan ensimmäinen laki todistaa tästä. Se antoi ihmisille osallisuuden kaikkiin paratiisin kauneuksiin ja kielsi häneltä ainoastaan sen, joka oli vastakkaista hänen luonnolleen, jossa paha sekoittui hyvään. Lain rikkomuksesta määrättiin ihmiselle rangaistukseksi kuolema.”''

== Hyve käsittää uskon, toivon ja rakkauden ==

[[Syntiinlankeemus]] turmeli ihmisessä totuuden ja ykseyden. Olemassa oleminen sai ihmisessä ylivallan ja suhteessa yhteisöllisyyteen. Langenneen ihmisen elämää alkoi määrittää yksilöllisyys. Yksilöllisyyden hirvittävin seuraus oli kuolema, jolle luomakunta alistettiin. Kuoleman ja yksiöllisyyden välillä on suhde. Vapautuminen lankeemuksesta tarkoittaa isien mukaan, että ihmiselämä tulee tehdä todelliseksi eli kuolemattomaksi Jumalassa.

Pyhät isät korostavat, että ihmisen tulee harjoittaa hyveitä. Hyve käsittää uskon, toivon ja rakkauden, sisäisen tarkkailemisen ja rukouksen harjoittamisen. Sitä kautta ihminen siirtyy tietämättömyyden ja valheen pimeydestä tiedon ja totuuden valkeuteen. Kirkon uskollisen jäsenen usko koostuu ihmissielun vapaaehtoisesta omistautumisesta Kirkon opetukseen ja opetuksen mukaiseen elämään.
Hengellinen täydellistyminen merkitsee ihmissydämen puhdistamista, ihmismielen kirkastumista ja jumaloitumista. Hyveet ovat Jumalan energiaa ja Jumala asettaa ne ihmissieluun. Ihminen näkee vaivaa ja taistelee.

[[Bysantti]]lainen [[liturgia]] on uskoville avoin ikkuna Pyhän Hengen maailmaan, osallistumista [[Jeesus|Kristuksen]] elämään, ja esimakua tulevista ajoista. Kirkon uskollisten ihmisten elämä ankkuroituu Kristuksessa [[Jumalan valtakunta|Jumalan Valtakuntaan]]. Kirkko ei kuitenkaan uskollisissa jäsenissään pelkästään astu Jumalan todellisuuteen, vaan laskeutuu Hänessä jokapäiväisen elämän kärsimyksiin. Siksi he kantavat [[Eukaristia|eukaristisen]] yhteisön jäseninä vastuuta lähimmäistensä nälästä, sairaudesta ja kodittomuudesta.

Kirkollinen elämä kaventuu usein 2000-luvun maallistuneessa laitoskirkossa ulkokohtaiseksi kultiksi ja seremoniaksi, jossa ei ole sijaa vanhan kirkon terapeuttiselle lähimmäisen kohtaamiselle ja kasvamisen mahdollisuudelle tuossa kohtaamisessa. Ihmiset puuhastelevat usein maailmallisuuden hengessä ulkokohtaisia asioita. Tuossa puuhastelemisessa ei ole sijaa Kirkon hengen mukaiselle katumukselle.

Katumuksen merkitys alkaa siitä, että ihminen on avoin Kirkon terapeuttiselle hoitometodille eikä sulkeudu itseensä. Katumuksella on ortodoksisessa kirkossa teologinen ulottuvuus. Ihmissielu tarvitsee runsaasti [[askeesi]]a vapautuakseen himoista. 

Ihminen, joka ajautuu maailmallisten ajatusten vietäväksi, sokeutuu niistä. Hän saattaa nähdä [[Synti|synnin]] teot, mutta ei kykene paljastamaan sen juuria. Kaikki himoihin liittyvät asiat alkavat pienestä, mutta vähitellen ruokittuina kasvavat. 

Pyhien isien mielestä ihmisen on mahdotonta vapautua pahasta ilman sydämen murtumista. Jumalan tahdon mukainen synnin murhe puhdistaa sydämen ja karkottaa siitä hekumallisten nautintojen saastan. 

'''Isä [[Jarmo Hakkarainen]]'''

[[Luokka:Opetuspuheet]]
[[Luokka:Opetuspuheet/Etiikka]]