Lähdekoodi sivulle Rukoileminen on kuuntelemisen koulu (opetuspuhe)

= Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 14 =
[[Kuva:Ap_leo_hp.jpg|thumb|250 px|<center>KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo<br><small>(''Kuva Aamun Koiton nr. 11/2008 sivuilta'')</small></center>]] [[Kuva:AK_11_2008.jpg|thumb|250 px|<center>Aamun Koiton nr. 11/2008 kansilehti</center>]]
[[Leo Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa|KP Karjalan ja koko Suomen '''arkkipiispa Leo''']] täytti 60 vuotta 4.6.2008. Juhlan kunniaksi Aamun Koitto julkaisi oheisen arkkipiispan opetuspuheen kesäkuussa ilmestyneessä lehdessään nr. 11/2008<br>
<hr>
= Rukoileminen on kuuntelemisen koulu =

Saadakseen vastauksia rukouksiin on opiskeltava. Ortodoksinen kirkko tarjoaa oppimiseen erinomaiset puitteet.

Jeesus arvosteli oman aikansa juutalaisia uskonoppineita siitä, että he olivat kuuroja Jumalan sanalle. Nämä kyllä rukoilivat kaikkien sääntöjen mukaan, mutta käytännössä tuo rukous ei ollut muuta kuin sanoja, joilla Jumalan kuunteleminen tehtiin mahdottomaksi.

Rukous esti fariseuksia kuulemasta Jumalan ääntä. Jumala ei myöskään saanut mahdollisuutta vastata rukoukseen.

Tyhjät sanat ovat rukousta, jota ei ole oikeasti osoitettu kenellekään. Sydämen avaaminen Jumalan äänen kuulemiselle on yhtä tärkeää kuin koko rukous. Tämän vuoksi rukoilemiseen ortodoksisessa perinteessä liittyy erottamattomana osana nöyrä valmius kuunnella sitä, miten Jumala rukousten välityksellä puhuu.

[[Apostoli Paavali]] antaa [[Ensimmäinen kirje Timoteukselle|kirjeessä Timoteukselle]] ohjeita rukouksen aiheista: 
:: ''"Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden."'' (1. Tim 2:2-3.)

Jumalaa anotaan ja Häntä kiitetään. Kuten Paavalin kirjeestä huomataan, Jumala ei kuuntele ihmisen itsekkäitä toiveita, vaan sielun ja tahdon liikkeitä. Näin rukouksen voimaa ei säätele sen määrä vaan laatu.

Vanha juutalainen viisaus rukouksesta on se, että oikea rukous on asettumista meitä suuremman eteen. Olemme Jumalan edessä kuin valtameressä, jossa aaltojen annetaan puhdistaa, kannatella ja kuljettaa meitä.

Vaikka jokainen rukoilee ja kuuntelee Jumalaa omalla tavallaan, on rukouksessakin apua kokemuksesta. Ortodokseilla rukouksen ja uskon kokemuksen arkisto löytyy kirkosta, jossa luettavat sadat rukoukset ovat kuuntelemisen koulun perusta. Rukoileminen ei ole vain sanojen toistamista. Kirkon yli 2 000 vuotta kehittynyt rukousperinne ei ole ajatusten tai sanojen siirtämistä. Rukouksen keskeinen viesti on pikemminkin ymmärryksen ylittävän todellisuuden hahmottaminen: Jumala voi ylittää ihmismielen lokerot.

Rukousten kieli pyrkii osoittamaan tämän. Jumalaa ei voi lähestyä vain tavanomaisin arkisin sanankääntein, vaan Häntä on etsittävä ajatuksella ja viisaudella.

Ortodoksisen kirkon rukousperinne ei tunne improvisoituja rukouksia. Kysymys ei ole luovuuden vähättelystä, vaan siitä, että pyhien ihmisten kirjoittamat rukoukset on koettu sukupolvista toiseen hyvinä ja toimivina linkkeinä ''"taivaan kansalaisiin"'' (Fil. 3:20), enkeleihin ja pyhiin ihmisiin. 

Apostoli Paavalin mukaan rukouksen voimalla Jumala muuttaa meidän ruumiimmekin ''"oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi"'' ja näin kuulumme ''"Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät"''. (Ef. 2:19.)

Tästä samasta pyhien yhteydestä puhuvat monet kirkkoisät. Pyhän [[Johannes Krysostomos|Johannes Krysostomoksen]] mukaan ''"pyhät laulavat yhdessä enkelien kanssa psalmin sanoin 'Ylistäkää Herraa taivaissa, ylistäkää häntä korkeuksissa!'"'' (Ps. 148:1.)

Jumalan itse avaa tien enkelien ja pyhien kanssa tapahtuvaan ylistykseen. Jeesus rukoili Jumalaa, ja Jumalan Pojan elämän muisteleminen on tuon saman rukouksen jatkumoa. Ortodoksisessa kirkossa Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen muisto elää tarkassa yhteydessä vuoden ja vuorokauden kosmiseen rytmiin.

Rukouksen vastakohta ei ole vaikeneminen vaan tyhjyys. Jumalan läsnäoloa kuvataan Raamatussa ''"Jumalan Sanaksi"''. Tuo Sana on Jumalan puhetta ihmisille Hänen maailmaan lähettämänsä Pojan välityksellä. Jumala ei koskaan vaikene, ihmisen on vain vaikea välillä kuunnella Häntä.

Tyhjyys on yksi osa synnin työtä. Sanat ja kielet ovat Jumalan viestiä.

Ortodoksisen kirkon rukouselämä on harjoitusta, jossa ihminen etsii koko ajan parempaa kuunteluyhteyttä Jumalaan.

Myös Jumala etsii koko ajan uusia tapoja puhua ja lohduttaa ihmistä. Ja mikä parasta, Jumalan ja ihmisen välinen kommunikaatio ei ole sidottu aikaan. Jumalan iankaikkisuuskin on aina uutta — ja yllättävääkin.

'''[[ Leo Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa|Arkkipiispa Leo]]'''
<hr>
(''Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.11/2008, joka ilmestyi 6.6.20078, sivuilla 10-11'')

[[Luokka:Aamun Koitto]]