Lähdekoodi sivulle Suuri paasto: Paastorukous

Vuoden 1973 Aamun Koitossa olin jatkokertomuksena joitain tekstejä isä '''[[Alexander Schmemann]]in''' kirjoittamasta kirjasta ”[[Suuri paasto (kirja)|''Suuri paasto'']]”. Oheisessa osassa käsitellään pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukousta. Tämä osa julkaistiin Aamun Koiton numerossa 6/1973.
<hr>
== Suuri Paasto ==
[[Kuva:Ak_03-1973.jpg|thumb|250 px|<center><small>Aamun Koiton nr. 3/1973 kansilehti</small></center>]]
=== Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous ===

Kaikista paastohymneistä ja rukouksista yhtä lyhyttä rukousta voidaan nimittää nimenomaan paastorukoukseksi. Traditio antaa ansion sen kirjoittamisesta eräälle hengellisen elämän suurista opettajista - Pyhälle [[Efraim Syyrialainen|Efraim Syyrialaiselle]]. Rukous kuuluu seuraavasti:
<blockquote>''Minun elämäni Herra ja Valtias,''<br>
''varjele minut toimettomuuden, velttouden,'' <br>
''vallanhimon ja turhanpuhumisen hengestä.'' <br>
''Anna minulle, Sinun palvelijallesi, kohtuuden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.'' <br>
''Herra ja Kuningas,'' <br>
''salli minun nähdä rikokseni''<br>
''ja olla veljeäni tuomitsematta,'' <br>
''sillä kiitetty olet Sinä iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.'' </blockquote>
[[Kuva:Suuri_paasto_kansi.jpg|thumb|250 px|<center><small>Kirjan kansi</small></center>]] [[Kuva:Schmemann_sidoroff_vt.jpg|thumb|250 px|<center><small>Isä Aleksander Schmemann puhumassa pappien vuotuisessa koulutustilaisuudessa tulkkinaan ''Suuren paasto''-kirjan toinen kääntäjä isä '''[[Matti Sidoroff]]'''.<br>(Kuva © Vesa Takala)</small></center>]]
Tämä rukous luetaan kaksi kertaa jokaisen paastopalveluksen lopussa maanantaista perjantaihin (ei lauantaisin eikä sunnuntaisin, sillä kuten näemme myöhemmin, näiden päivien jumalanpalvelukset eivät seuraa paastokaavaa). Ensi kertaa sitä luettaessa kumarrutaan maahan joka anomuksen jälkeen. Sitten me kaikki kumarramme kaksitoista kertaa sanoen: ''"Jumala, puhdista minua syntistä."'' Lopuksi koko rukous toistetaan ja kumarrutaan sen päätteeksi kerran maahan. <br>
<br>
Miksi tällä lyhyellä ja yksinkertaisella rukouksella on niin tärkeä asema paaston koko jumalanpalveluselämässä? Siksi, että se ainutlaatuisella tavalla luettelee katumuksen kaikki ''kielteiset'' ja ''myönteiset'' ainekset ja niin sanoaksemme. se on "muistilista" omaa yksilöllistä paastokilvoitustamme varten. Tämän kilvoituksen päämääränä on ensiksi vapauttaa meidät joistakin hengellisistä perussairauksista, jotka muovaavat elämämme ja tekevät meille itse asiassa mahdottomaksi aloittaa kääntyä Jumalan puoleen. <br>
<br>
Perussairaus on ''toimettomuus''. Se on tuota kummallista koko olemuksemme täyttävää laiskuutta ja passiivisuutta, joka aina työntää meitä "alas" mieluummin kuin "ylös" ja joka jatkuvasti saa meidät vakuuttuneiksi siitä, ettei mikään, muutos ole mahdollinen eikä siksi toivottavaakaan. Se on itse asiassa syvälle juurtunutta kyynisyyttä, mikä jokaiseen hengelliseen haasteeseen vastaa kysymyksellä "mitä varten" ja tekee meidän elämästämme suunnattoman hengellisen hylkytavaran. Se on kaiken synnin juuri, koska se myrkyttää hengellisen energian itse alkulähteessään. <br>
<br>
''Toimettomuuden'' seuraus on ''velttous''. Se on masennuksen tila, mitä kaikki hengelliset isät ovat pitäneet mitä suurimpana vaarana sielulle. Masennus merkitsee sitä, että ihmisen on mahdotonta nähdä mitään hyvää tai myönteistä; se on kaiken supistamista kielteisyyteen ja pessimismiin: se on todella meissä oleva demoninen voima, koska paha henki on pohjimmiltaan ''valhettelija''. Se valehtelee ihmiselle Jumalasta ja maailmasta; se täyttää elämän pimeydellä ja kielteisyydellä. Masennus on sielun itsemurha, koska silloin, kun se pitää ihmistä vallassaan, hän ei mitenkään voi nähdä valoa eikä kaivata sitä. <br>
<br>
''Vallanhimo!'' Niin kummalliselta kuin se saattaa näyttääkin, nimenomaan laiskuus ja masennus täyttävät meidän elämämme ''vallanhimolla''. Turmelemalla koko asenteemme elämään ja tekemällä sen tarkoituksettomaksi ja tyhjäksi ne pakottavat meidät hakemaan korvausta täysin väärästä asenteesta muita ihmisiä kohtaan. Jos minun elämäni ei suuntaudu kohti Jumalaa eikä tähtää ikuisiin arvoihin, se eittämättä johtaa itsekkyyteen ja itsekeskeisyyteen, ja tämä merkitsee sitä, että kaikista olennoista tulee välikappaleita oman itseni tyydyttämiseksi. Jos Jumala ei ole minun elämäni Herra ja Valtias, silloin minusta itsestäni tulee oma Herrani ja valtiaani – minun oman maailmani ehdoton keskipiste, ja niinpä minä alan arvioida kaikkea ''omien'' tarpeitteni, ''omien'' aatteitteni, ''omien'' halujeni ja ''omien'' mielipiteiteni mukaan. Näin vallanhimo perin pohjin turmelee suhteeni muihin olentoihin ja yrittää alistaa heidät minulle. Se ei välttämättä ilmene varsinaisena tarpeena komentaa ja hallita "muita". Se voi yhtä hyvin tulla esiin välinpitämättömyytenä, ylenkatseena, kiinnostuksen, huomaavaisuuden ja kunnioituksen puutteena. Se on todella laiskuutta ja masennusta, joka tällä kertaa on kohdistettu toisiin; se täydentää hengellisen itsemurhan hengellisellä murhalla. <br>
<br>
Lopuksi - ''turhanpuhuminen''. Kaikista luoduista olennoista yksin ihmiselle on suotu puhumisen lahja. Kaikki isät näkevät siinä ihmisessä olevan Jumalan kuvan todellisen "sinetin", koska Jumalan itsensä on ilmoitettu olevan Sana ([http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=+Joh.+1:1 Joh.1:1]). Mutta koska se on suurin lahja, se on samalla myös suurin vaara. Juuri siksi, että se on ihmisen todellinen ilmaus, hänen itsetäyttymyksensä välikappale, se on myös hänen lankeemuksensa ja itsetuhonsa, luopumuksen ja synnin välikappale. Sana pelastaa ja sana tappaa; sana innoittaa ja sana myrkyttää. Sana on totuuden välikappale, ja se on demonisen valheen välikappale. Koska sillä on ääretön positiivinen voima, sillä on sen vuoksi myös suunnaton negatiivinen voima. Se todella luo positiivisesti tai negatiivisesti. Kun sana poikkeaa jumalallisesta alkuperästään ja tarkoituksestaan, siitä tulee '''turha'''. Se saa aikaan laiskuutta, masennusta ja vallanhimoa ja muuttaa elämän helvetiksi. Siitä tulee synnin todellinen voima. <br>
<br>
Nämä neljä ovat siis katumuksen negatiiviset "kohteet". Ne ovat esteitä, jotka on poistettava. Mutta Jumala yksin voi ne poistaa. Tästä johtuu, että paastorukouksen ensimmäisenä osana on tämä huuto inhimillisen avuttomuuden pohjasta. Sitten rukous siirtyy katumuksen myönteisiin tavoitteisiin, joita on myös neljä:<br>
''Puhtaus!'' (<small>*Engl. tekstissä chastity = siveys, puhtaus, koruttomuus. Suom. tekstin "kohtuus" ei vastaa engl. sanaa "chastity".</small>) Jos tätä termiä ei supisteta, kuten niin usein erheellisesti tehdään, vain seksuaaliseen sivumerkitykseensa, se ymmärretään laiskuuden positiiviseksi vastineeksi Tarkka ja täydellinen käännös kreikkalaisesta sanasta small>''sofrosyne'' ja venäjän sanasta ''tselomudrie'' tulisi olla ''mielen eheys.'' (<**Engl. tekstissä whole-mindedness. Suom. huom.</small>) Laiskuus on ennen kaikkea energiamme tuhlausta ja näkemyksemme rikkonaisuutta sekä kyvyttömyyttä nähdä kokonaisuutta. Sen vastakohta on silloin tarkalleen sanottuna eheys. Jos tavallisesti tarkoitamme puhtaudella hyvettä, joka on seksuaalisen turmeluksen vastakohta, näin on siksi, että olemassaolomme särkynyttä luonnetta ei mikään ilmennä paremmin kuin seksuaalinen himo – ruumiin vieraantuminen elämästä ja hengen kontrollista. Kristus palauttaa meihin eheyden. Hän tekee sen palauttamalla mieliimme todellisen arvojen järjestyksen ja johtamalla meidät takaisin Jumalan luo. <br>
<br>
Tämän eheyden tai puhtauden ensimmäinen ja ihmeellinen hedelmä on ''nöyryys''. Me jo puhuimme siitä. Se on ennen kaikkea muuta totuuden voitto meissä sekä kaikkien niiden valheiden poistamista, joissa me tavallisesti elämme. Nöyryys yksin kykenee tajuamaan totuuden ja näkemään sekä hyväksymään asiat, sellaisina kuin ne ovat, ja siksi näkemään Jumalan, Hänen majesteettisuutensa, hyvyytensä ja rakkautensa kaikessa. Tämän vuoksi meille kerrotaan, että Jumala antaa armon nöyrille ja on ylpeitä vastaan. <br>
<br>
Puhtautta ja nöyryyttä seuraa luonnollisesti ''kärsivällisyys''. "Luonnollinen" tai "langennut" ihminen on kärsimätön, sillä koska hän ei näe itseään, hän nopeasti tuomitsee ja arvostelee toisia. Koska hänellä on kaikista asioista vain hajanaiset, epätäydelliset ja vääristyneet tiedot, hän mittaa niitä oman makunsa ja ajatustensa mukaan. Välinpitämättömänä kaikelle muulle paitsi itselleen hän haluaa, että elämä olisi menestyksekäs tässä ja nyt. Kärsivällisyys on kuitenkin todella jumalallinen hyve. Jumala on kärsivällinen, ei siksi, että Hän on "lempeä", vaan siksi, koska Hän näkee kaiken olevaisen syvyyden ja koska asioiden sisäinen todellisuus, jota me sokeudessamme emme näe, on Hänelle avoin. Mitä lähemmäksi Jumalaa tulemme, sitä kärsivällisemmiksi me tulemme ja sitä enemmän meissä heijastuu se rajaton kunnioitus kaikkia olentoja kohtaan, mikä on Jumalan heijastuma. <br>
<br>
Kaikkien hyveitten, kaiken kasvun ja ponnistuksen kruunu ja hedelmä on lopuksi rakkaus – se rakkaus, jonka, kuten olemme jo sanoneet, Jumala yksin voi antaa. Se on lahja, joka on kaiken hengellisen ponnistelun, valmistautumisen ja harjoituksen päämäärä. <br>
<br>
Kaikki tämä on koottuja tuotu yhteen paastorukouksen päätösanomuksessa, jossa me pyydämme: ''"Salli minun nähdä rikokseni ja olla veljeäni tuomitsematta."'' Kaikkein viimeisenä on näet enää vain yksi vaara: ''ylpeys''. Ylpeys on pahan lähde ja kaikki paha on ylpeyttä. Kuitenkaan ei ole kylliksi se, että näen omat virheeni, sillä vieläpä tämä ilmeinen hyve voi kääntyä ylpeydeksi. Hengelliset kirjoitukset ovat täynnä varoituksia valehurskauden ovelista muodoista, jotka itse asiassa nöyryyden ja itsesyytösten varjolla voivat johtaa todella demoniseen ylpeyteen. Mutta, kun näemme omat rikoksemme, ''emmekä'' tuomitse veljeämme, kun toisin sanoen puhtaus, nöyryys, kärsivällisyys ja rakkaus ovat edistyneet meissä, silloin ja vain silloin meissä tuhoutuu viimeinen vihollinen – ylpeys. <br>
<br>
Rukouksen joka anomuksen jälkeen me kumarrumme maahan. Kumarrukset eivät rajoitu P. Efraimin rukoukseen vaan ne muodostavat erään määrätyn tunnusmerkin paaston koko jumalanpalveluselämälle. Tässä kuitenkin niiden tarkoitus ilmenee parhaiten. Hengellisen toipumisen pitkässä ja vaikeassa kilvoittelussa Kirkko ei erota sielua ruumiista. Koko ihminen on langennut pois Jumalasta; koko ihminen on uudistettava, koko ihmisen on palattava. Synnin katastrofi on juuri siinä, että liha – meissä oleva eläimellinen, järjetön himo – voittaa sen, mikä on hengellistä ja jumalallista. Mutta ruumis on kunniakas, ruumis on pyhä, niin pyhä, että Jumala itse "tuli lihaksi". Pelastus ja katumus eivät siis ole ruumiin ylenkatsomista tai sen laiminlyömistä, vaan ruumin saattamista jälleen sen todelliseen tehtävään, mikä on olla hengen ilmauksena ja elämän sekä korvaamattoman arvokkaan ihmissielun temppelinä. Kristillinen askeesi on taistelua, mutta ei ruumista ''vastaan'' vaan sen ''puolesta''. Tästä syytä koko ihminen – sielu ja ruumis – katuu. Ruumis osallistuu sielun rukoukseen samoin kuin sielu rukoilee ruumiin kautta ja ruumiissa. Maahankumarrus, katumuksen ja nöyryyden, palvonnan ja tottelevaisuuden psykosomaattisena merkkinä on näin paastoriitti parhaimmillaan.<br>
<br>
(''Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 6/1973, joka ilmestyi maaliskuun 5.päivänä 1973, sivuilla 82-83 [s.2-3]'')

[[Luokka:Aamun Koitto]]