Lähdekoodi sivulle Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa

{{Kirkkohistoria}}Koko [[Bysantti]] ja [[Albania]], [[Bulgaria]], [[Romania]] sekä [[Serbia]] joutuivat muslimien valtaan 1400-luvun puolivälin jälkeen. Muslimien kynsissä kristinuskosta tuli entisenä valtionuskontona väheksytty uskonto ja se passivoitui. [[Ekumeeninen patriarkaatti|Ekumeenisella patriarkaatilla]] oli aluksi melko vapaat kädet. Hänestä tuli sulttaanin alainen, jonka tuli pitää kristityt aisoissa.

Ekumeenisen patriarkaatin virkataloksi tuli Pammakaristos-kirkon viereinen rakennus. Myöhemmin 1600-luvulla [[patriarkaatti]] osti virkatalon Fenerin (Fanar) kaupunginosasta ja sijaitsee siellä vielä tänäänkin. Viereisestä pyhän [[Georgios Voittaja]]n kirkosta tuli ekumeenisen patriarkan kotikirkko ja samassa yhteydessä toimii myös [[pyhä synodi]]. Patriarkaatti sai ylläpitää teologista koulua ja muita kristillisiä kouluja.

Turkkilaisvallassa ilmeni toisinaan kristittyjen vainoja ja painostusta. Turkkilaisvallan myötä osa teologeista muutti lännen kirkon alueille ja takaisin tullessaan toivat sieltä vaikutteita. Itäinen taide muuttui sorron alla surumielisemmäksi.

Kun Balkanilla alkoi kansallisliikkeen seurauksena itsenäistyminen turkkilaisvallasta, ekumeeninen patriarkka joutui pahaan välikäteen. Patriarkkoja kidutettiin usein ja [[Gregorios V Konstantinopolilainen]] jopa hirtettiin Kreikan itsenäistymissodan aikana vuonna 1821. Ekumeeninen patriarkka menetti paljon alueitaan ja sitä kautta menetti myös arvovaltaansa. Vuonna 1923 Kreikka hävisi Turkkia vastaan sodan, jonka seurauksena patriarkka uhattiin karkottaa. Suurvaltojen avulla solmittiin Lausannen sopimus, jossa Turkki takasi ekumeenisen patriarkaatin turvallisuuden ja noin kaksi miljoonaa turkkilaista ja kreikkalaista pakkosiirrettiin kotimaahansa. Viimeiset kristittyihin kohdistuneet vihamielisyydet koettiin vuonna 1955, jonka jälkeen suhteet alkoivat parantua.

== Kirkkojen väliset suhteet ==

[[Aleksandria]]n, [[Antiokia]]n ja [[Jerusalem]]in patriarkaatit joutuivat muslimien vallan alle melko varhaisessa vaiheessa. Heidän asemansa heikkeni ja he alkoivat ylläpitää yhteyttään valtioon [[Konstantinopolin patriarkaatti|Konstantinopolin patriarkan]] kautta, koska hän edusti koko turkkilaisvallan alueella olevaa kristikuntaa, lukuun ottamatta [[Monofysitismi|monofysiittejä]], joilla oli oma [[patriarkka]]. Myös Bulgaria, Serbia ja Romania kuuluivat [[Konstantinopoli]]n yhteyteen. [[Kypros]] ja [[Georgia]] sen sijaan säilyttivät itsenäisyyden.

[[Roomalaiskatolinen kirkko]] teki käännytystyötä idän kirkon alueilla, erityisesti munkkijärjestöt. Käännytystyön seurauksena syntyi niin kutsuttuja [[uniaatit|uniaattikirkkoja]] eli idän kreikkalaiskatolisia kirkkoja, jotka tunnustivat Rooman [[paavi]]n ylivallan. Käännytystyö heikensi idän kirkkoa ja aiheutti katkeruutta länttä kohtaan.

Turkkilaiset pyrkivät pitämään idän ja lännen kirkot erossa, mutta yhteyksiä oli silti. Vuoden 1484 Konstantinopolin paikallisessa kirkolliskokouksessa mitätöitiin [[Ferrara-Firenzen unionikokous|Firenzen unioni]], jossa itä tunnusti [[paavi]]n ylivallan. Idän ja lännen väleistä kertoo myös se, että Roomaan perustettiin kreikkalainen [[pappisseminaari]].

Ortodokseilla ei ollut paljon kosketusta [[protestantismi|protestantteihin]]. Toisaalta protestanteilla ei uskonuudistuksia tehdessään ollut paljon tietoa ortodoksisesta uskosta. Idän kirkko ei hyväksynyt protestanttien uutta [[uskontunnustus|uskontunnustusta]], joka poikkesi [[nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus|nikealais-konstantinopolilaisesta uskontunnustuksesta]]. Ekumeeninen patriarkaatti ja sen päämies patriarkka [[Kyrillos Lukaris]] (1572-1638) loi suhteita protestantteihin ja painatti uskontunnustuksen, joka oli lähellä protestanttista tunnustusta. Tätä ortodoksinen maailma ei kuitenkaan hyväksynyt, koska uskontunnustusta ei oltu hyväksytty yleisessä kirkolliskokouksessa.

'''[[Käyttäjä:Petja|Petja Pyykkönen]]'''

'''Lue myös'''

* [[Halkin avaaminen]]

[[Luokka:Kirkkohistoria]]