Lähdekoodi sivulle Ilja kastoi karjalaiset

= Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 23 =
[[Kuva:Ak_20_1972.jpg|thumb|250 px|<center>Aamun Koiton nr. 20/1972 kansilehti</center>]]
Aamun Koitto julkaisi oheisen pastori Raimo Töntsin esitelmän Ilomantsin kirkon 80-vuotisjuhlassa elokuussa ilmestyneessä lehdessään nr. 20/1972. <br>
<hr>

= Ilja kastoi karjalaiset = 

Tänään, seurakuntamme suurena juhlapäivänä, luotaessa katsaus menneeseen, tulee väkisinkin mieleen runoilijan sanat:<br>

<blockquote><i>Olen kasvatti rajamaan<br>
idän tuulihin syntyä sain,<br>
rajan kiistat ja kirot vain,<br>
sain lasna ma rintahain,<br>
ja ne povessain kantaa saan.</i></blockquote>

Jos tarkastelemme seurakuntamme monisatavuotista historiaa ja sen eri vaiheita, voimme todeta sanojen paikkansapitävyyden. Lukuisat sodat, uskonvainot ja -riidat ovat rasittaneet maamme itäisimmän seurakunnan kehitystä. Mutta valoisin mielin, luottaen Korkeimman apuun, seurakuntamme on kasvanut ja kehittynyt tällä hetkellä maamme neljänneksi ja hiippakuntamme kolmanneksi suurimmaksi seurakunnaksi.<br>
<br>
Milloin seurakunta on saanut alkunsa, ei varmuudella tiedetä. Venäjän historiallinen seura julkaisi vanhan novgorodilaisen verokirjan vuodelta 1500. Tiettävästi tämä verokirja on laadittu jonkin vanhemman verokirjan perusteella, joten sen antamat tiedot ovat peräisin keskiajalta. Verokirja mainitsee yhtenä seitsemästä pogostasta myös Ilomantsin pogostan. Tämän perusteella seurakuntamme alkuvaiheet olisi ehkä löydettävissä vuosien 1100-1300 välillä. Otaksuma perustuu siihen, että jo 1100, ainakin 1300-luvulla perustetulla Valamon luostarilla oli sangen runsaasti maaomistuksia eri puolilla Karjalaa, ehkä myös täällä, nykyisillä asuinseuduillamme.<br>
<br>
Alueellisesti vanha seurakunta oli nykyistä laajempi. Vanhin ruotsalainen vero- ja maakirja mainitsee Ilomantsiin kuuluvaksi miltei koko nykyisen Pohjois-Karjalan läänin. Kyliä alueella oli 51, taloja 239, joissa 337 veroamaksavaa miestä.<br>
<br>
Vatjan viidenneksen mukaan alueella oli vain yksi kirkko, profeetta Eliaalle pyhitetty. Sielunhoitotyöstä huolehti pappi '''Iivana''' ja hänellä oli apunaan kirkkovahti '''Gridka'''. Molemmilla oli pieni peltotilkku kirkonpeltoja palkkanaan. Lisäksi he olivat veroista vapaat. Muutoin seurakuntaväestö oli Ilomantsissa köyhää, sillä verotuspiirejä koko alueella oli vain 4. Pogostalaisten pääelinkeino lienee ollut metsästys, sillä vero kannettiin jousiluvun mukaan, eikä kyläkunnittain, niin kuin varakkaimmissa seurakunnissa.<br>
<br>
Pyhän Iljan Mantsi, tai kuten '''Ronimus''' väitöskirjassaan ''»Vatjan viidenneksen verokirja vuodelta 1500»'' mainitsee alueen nimeksi Ilomanets Pyhän Iljan Pogostalla, kuului kirkollisesti ja hallinnollisesti Novgorodin Arkkipiispan alaisuuteen. Kaikki tärkeät asiat ratkaistiin kansankokouksissa. Siten Karjalan seurakunnatkin, sisäisesti itsenäisinä ratkaisivat asiansa vastaavanlaisissa kansankokouksissa, joita vanhan perinteen mukaan pidettiin kesäisin kirkonmäellä ja kylmällä säällä joko seurakuntatuvissa, tai kirkon välittömään yhteyteen rakennetussa nk. esihuoneessa. Siksi onkin mahdollista otaksua, että Ilomantsin profeetta Elian ensimmäinen kirkko oli juuri tuollainen kolmiosainen, jonka esihuone oli seurakuntatupana ja kokouspaikkana, sekä mahdollisesti seurakunnan yhteisen omaisuuden ja koottujen veronahkojen säilytyspaikkana.<br>
<br>
Myös seurakunnan papisto valittiin seurakunnankokouksissa. Valittu oli miltei aina oman seurakunnan mies. Hänen ei tarvinnut olla ennestään pappi. Valituksi tuli henkilö, jonka kokous katsoi toimeen sopivaksi. Valittu lähetettiin Novgorodiin, missä hänet alkuopetuksen jälkeen vihittiin papiksi ja lähetettiin seurakuntansa kaitsijaksi. Papin lisäksi seurakunnissa oli myös tiakka eli lukkari, sekä leivänpaistaja, kirkkovahti ja ponomari. He saivat valtuudet tehtäväänsä seurakunnan papilta.<br>
<br>
Varhaisen seurakunnan tila oli heikko. Siitä kertoo arkkipiispa '''Makarin''' sanat Karjalan papistolle: ''»Koko Karjala Nevajoelta Lieksan joelle aina Lappiin ja Ruotsin rajalle saakka on täynnä pakanallisia uhripaikkoja ja rukoushuoneita. Niissä käydään rukoilemassa ja uhraamassa, siellä naiset kutsuvat pakanallisia arpojia antamaan lapsille nimet ja hautaamaan vainajansa. Ikoneja ja ristejä hävitetään, koska ne häiritsevät pakanallista menoa.»''<br>
<br>
Papisto ei kyennyt, vai olisiko ollut jopa halutonkin vastustamaan taianomaisia menoja. Valistustyötä tekivät jatkuvasti luostarien munkit. Sen seurauksena arkkipiispa Makari lähetti vuosina 1534-35 pappismunkki '''Iljan''' Pohjois-Karjalaan kirkollisten olojen järjestäjäksi. Vanha kansanruno kertoo:<br>

<blockquote><i>Vieras tuli Viron takoa,<br>
Pyhä Ilja Inkeristä,<br>
alkoi kirkkoa kohota,<br>
säässynätä saaren päähän,<br>
risti miehet mielihyvin,<br>
vaimot vastenmielisetkin.<br>
Ilja, pyhän miehen poika,<br>
veessä kastoi Karjalaiset,<br>
silmät risti riitamiesten,<br>
sovitti sotaisen kansan,<br>
Ilajalle ilon saattoi<br>
sulosanat Sotkumalle,<br>
Liperille liian hyvät.»</i></blockquote>

Pappismunkki Iljan ja hänen seuraajansa pappi '''Nikiforin''' työn ansiosta pakanuus häviää Karjalasta. Voitto pakanuudesta ja kirkollisessa mielessä sen mukanaan tuoma rauhankausi ei ole pitkäaikainen, sillä v. 1478 Venäjän herraksi kohonnut Moskova alkaa harjoittaa voimapolitiikkaa rajoillaan. Tällöin tuhoutuvat Karjalan - taistelukentäksi joutuessaan - niin aineelliset kuin myös henkisetkin saavutukset. '''Juhana III''':n, '''Kaarle IX''':n ja hänen poikansa '''Kustaa II Adolfin''' aikana käydyt sodat, sekä uskonpuhdistusreformi ja nuoren evankelisluterilaisen kirkon suorittama käännytystyö aiheuttavat sen, että ortodoksit jäävät seurakuntamme ja koko silloisen Karjalan alueella vähemmistöksi. Monet sortuivat sodan jalkoihin, mutta lukuisat uskon vainoa paeten muuttivat asuinseuduiltaan rajan taakse samanuskoisten karjalaisten pariin. Hävitystä kuvastaa parhaiten joukko numerotietoja vuodelta 1589. Tällöin oli Ilomantsissa 870 savua eli taloa. Niistä asuttuja vain 189, loppujen 681 ollessa autioina.<br>
<br>
Näihin aikoihin Juhana III:n kielloista huolimatta poltetaan seurakunnan kirkkokin.<br>
<br>
Rauhanteossa 1617 Ilomantsi ja koko ortodoksinen Karjala siirtyy Ruotsin vallan alaisuuteen. Ilomantsi oli tällöin autioitunutta ja hävitettyä. Myöhemmin alueelle siirrettiin valtiovallan taholta evankelisluterilaista väestöä Savosta ja Pohjanmaalta uudisasukkaiksi. Siten sai alkunsa luterilainen asutus Ilomantsissa.<br>
<br>
Kyseinen kausi on erittäin raskasta asuinsijoilleen jääneille ortodokseille. Kaikin mahdollisin keinoin, lahjomalla, ahdistamalla, vieläpä kuolemanrangaistuksella uhkaamalla uudet vallassaolijat yrittävät hävittää Ilomantsista ortodoksisuuden. Heidät jopa velvoitettiin ylläpitämään ruotsalaista pappia. Lisäksi he joutuivat suorittamaan hänelle veroja. Sotia seurannut Isoviha, jos se oli koko Suomen kansalle raskas, niin sitä se oli erityisesti Karjalalle ja Ilomantsille. Alue hävitettiin tällöin perin pohjin, samoin seurakunnan kirkkokin. Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen asiakirjoissa ei enää ole puhe Ilomantsin ortodoksisesta seurakunnasta. Ilomantsi kuuluu tämän jälkeen Liperin Taipaleen seurakuntaan kappeliseurakuntana aina vuoteen 1759, jolloin Ilomantsi saa oman papin, '''Ivan Smoldakovin''' (1765 lähtien).<br>
<br>
Pitkien kulkuyhteyksien vuoksi Taipaleen kirkkoherra ei ennättänyt kovinkaan usein käymään paikkakunnalla. Tästä johtuen kirkolliset toimitukset, kuten kasteet, vihkimiset ja hautaamiset joutuivat kauan odottamaan vuoroaan. Harvinaista ei ollut tilanne, että kastetilaisuudessa kastettava kesken kastetoimitusta saattoi havaitessaan ulkona juoksevan jäniksen huutaa isälleen: »ukko ota ase ja ammu tuo jänis», tai vaikkapa tilanne, että pappi suoritti kerralla samalle henkilölle sekä kasteen että avioliittoon vihkimisen, ja saattoipa vielä kastaa heidän lapsensakin.<br>
<br>
Vuonna 1765 Ilomantsiin rakennetaan jälleen uusi kirkko, joka jo v. 1794 kovan ukonilman aikana salaman sytyttämänä palaa perustuksiaan myöten. Historiallisessa mielessä tämä tapahtuma on tuhoisin, sillä silloin palavat seurakunnan kaikki asiakirjat.<br>
<br>
Seuraava kirkko, luultavasti alun perin tarkoitettu rukoushuoneeksi kohoaa vuonna 1796 jumalanpalveluselämän keskukseksi. Temppeli oli tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta se joutuu palvelemaan seurakuntalaisia aina vuoteen 1917.<br>
<br>
Rukoushuoneen pienuudesta ja huonoudesta johtuen, ''Pietarin Hengellinen Konsistori'' antaa seurakunnalle luvan v. 1832 rakentaa uuden kirkon. Piirustukset hankitaan, mutta lupa Herran huoneen aikaansaamiseksi syystä tai toisesta evätään. Ajatus uudesta, tilavammasta kirkosta säilyi kuitenkin seurakuntalaisten mielessä edelleen. Niinpä maaliskuun 7. päivänä 1869 pidetään kokous kirkon rakentamiseksi Ilomantsissa, johon myös Kuopion läänin silloinen kuvernööri '''von Essen''' osallistuu. Kokous tekee päätöksen tilavamman kirkon rakentamiseksi. Rahoitus järjestetään seurakuntalaisten toimesta maksettavaksi ylimääräisellä verolla, naiset 75 penniä ja miehet 125 penniä hengeltä. Myöhemmin ''Pyhä Synodi'' antaa kirkkohankkeelle huomattavan avustuksen. Lisäksi Kuopion läänin silloisen kuvernöörin Aminoffin toimesta valtiolta saadun 40 000 ruplan lainan turvin voidaan rakennustyöt aloittaa 1.9.1890. Kirkko valmistuu joulun aatonaatoksi seuraavana vuonna. Tämä pietarilaisen arkkitehti '''D. Sadovnikovin''' suunnittelema temppeli, jonka 80-vuotismuistoa me tänään vaalimme yhdessä tänä keväänä valmistuneen ja tänään tarkoitukseensa pyhitetyn seurakuntatuvan kanssa, vihittiin tarkoitukseensa heinäkuun viidentenä 1892. Lienee sattuma, että tasan 15 vuotta myöhemmin 5.7.1917 tehtiin päätös vanhan kirkon purkamisesta, jonka hirsistä tehty, kappeli, seisoo ylväänä tänäkin päivänä uudella hautausmaalla muistuttaen ohikulkijaa elämän katoavaisuudesta.
[[Kuva:Ilo_kirkko01b_hap.jpg|thumb|250 px|<center>Ilomantsin Pyhän Eliaan kirkko 2017<br><small>(''Kuva © Ortodoksi.net / HAP'')</small></center>]]
Kautta vuosisatojen kaikki Ilomantsin kirkonkylässä olevat, kirkot ovat pyhitetyt profeetta Eliaan muistoksi. Profeetta Elia, josta ''II Kuningasten kirja'' kertoo, oli suuri uskon mies, joka antautui kutsumukselleen Jumalan tahdon välittäjänä. Hänen kauttaan Jumala ilmaisi kansalle voimansa. Hänen kauttaan Jumala ilmaisee tahtonsa vielä tänäkin päivänä niille, jotka tulevat Herran temppeliin Jumalan viisautta ja armovoimaa ammentamaan.<br>
<br>
Laajalle alueelle hajautuen, Ilomantsin ortodoksinen seurakunta täyttää mieslukuisena temppelinsä vain suurina juhlapyhinä. Mutta kirkon merkitys seurakuntalaisilleen silti jää suureksi. Jumalanpalvelusten esirukouksissa, erityisesti P. Ehtoollisen sakramentissa kannetaan kaikki seurakuntalaiset, ajan näköpiirin taaksekin siirtyneet Herran armoalttarin eteen. Rukousyhteyden kannustamina me tänäänkin voimme kokea sitä samaa uskonlujuutta ja rakkautta kirkkojamme kohtaan, jota esi-isämme ja -äitimme kautta historian saaton ovat osoittaneet ja vaalineet. Kuitenkin meidän on todettava: Jos Herra ei huonetta rakenna, turhaan sen rakentajat vaivaa näkevät.<br>
<br>
'''Raimo Töntsi'''<br>
<br>
''(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.20/1972, joka ilmestyi 20.8.1972, sivuilla 246-247 [s.6-7])''
<br>
== Katso aikaisemmat artikkelien uudelleen julkaisut Ortodoksi.netissä ==

* [[Kirkkomme Aamun Koitossa]]
[[Luokka:Aamun Koitto]]