Lähdekoodi sivulle Itä ja länsi vieraantuvat

{{Kirkkohistoria}}[[Kuva:Fotios_suuri02.jpg|120px|thumb|<center>Pyhä Fotios Suuri kreikkalaisen [[Pendelin luostari]]n kirkon ikonissa.<br><small>(''kuva &copy; Hannu Pyykkönen'')</small></center>]]Rooman valtakunnan alamäki alkoi vuodesta 395, kun keisari [[Theodosios Suuri (keisari)|Theodosios I Suuri]] jakoi valtakunnan kahteen osaan. Idän ja lännen kirkot kehittyivät alusta lähtien eri suuntiin. Lännessä vallitsi roomalainen kulttuuri, jonka kielenä oli latina. Idässä vallitsi kreikkalainen kulttuuriperintö ja asioiden hoitokielenä oli kreikka.

== Idän kirkko kukoisti ==

Idässä oli vanhoja korkeakulttuureita, joiden alueille itäinen kristikunta perustui. Armeniassa, [[Bysantti|Bysantissa]], Egyptissä ja Syyriassa käytettiin yhteisenä kielenä kreikkaa, mutta niihin alkoi muodostua kansankielinen jumalanpalvelus ja kirjallisuus. Myös lännessä vaikutti aluksi kansankieli, mutta vähitellen latina yleistyi kirkon kieleksi. Idässä vallitsi laaja paikalliskirkkojen itsenäisyys, kun taas lännessä Rooma alisti paikalliskirkot hallintaansa. Rooma yritti ulottaa valtansa myös itään, mikä ärsytti itäisen kirkon edustajia ja johti idän ja lännen vieraantuneisuuteen.

Länsi-Rooma oli joutunut 400-luvulla kansainvaellusten jalkoihin ja tuhoutui vuoteen 476 mennessä, kun taas Itä-Rooma eli Bysantti sinnitteli melko vakaana. Vapaissa oloissa itäinen kirkko pääsi kehittymään kulttuurillisesti nopeammin kuin läntinen. Idässä esimerkiksi opillinen tarkastelu ja [[harhaoppi|harhaopit]] ilmenivät länttä aikaisemmin.

Itäinen kirkko korosti [[mystiikka]]a, johon kuuluivat keskeisenä osana [[mysteerio]]t eli [[sakramentti|sakramentit]]. Kirkollinen elämä perustui mysteerien, erityisesti [[ehtoollinen|ehtoollisen]], ympärille. Itäiselle kristillisyydelle oli myös ominaista [[askeesi]]. Lännessä korostui kirkollinen järjestys, yhdenmukaisuus ja [[kanoni]]nen ykseys. Mystiikka nosti asemaansa lännessä vasta keskiajalla.

== Länsi nousi jaloilleen ==

Valtiollinen järjestys alkoi palata länteen vasta 700-luvulla. Silloin langobardien paine pohjoisesta sai Rooman etsimään uusia ratkaisuja. Bysantti yritti neuvotella langobardien ja Rooman välejä kuntoon, mutta ei onnistunut siinä. Galliaan, nykyisen Ranskan alueelle oli muodostunut frankkien valtakunta. Langobardien paine pakotti [[paavi]] Stefanuksen solmimaan ystävyyssopimuksen frankkien kuninkaan Pipinin kanssa Marnen laaksossa vuonna 754. Tässä erikoisessa sopimuksessa Rooma antautui frankkien suojelukseen. Pipin taas sitoutui kuulemaan kaikkia paavin kehotuksia ja määräyksiä. Tämä sopimus oli sinetti Rooman ja Bysantin poliittiselle erolle, mikä tapahtui täysin suunnittelematta sitä.

Vuonna 856 erotettiin [[Konstantinopoli]]n [[patriarkka]] [[Ignatios I]] ja hänen tilalle asetettiin maallikko [[Fotios Suuri]]. Useita kuitenkin suututti Fotioksen nopea vihkiminen, joka oli kanonien vastaista. Aluksi Rooman edustajat olivat Fotioksen puolella, mutta vuonna 863 paavi julisti Fotioksen [[panna]]an ja Ignatioksen oikeaksi patriarkaksi. Bysantti ei pitänyt Rooman puuttumisesta sen asioihin ja välikohtaus koettiin Rooman vallantavoitteluna idässä. Vuonna 867 Konstantinopolissa pidettiin Fotioksen johdolla paikallinen kirkolliskokous, jossa idän kirkko julisti Rooman paavi Nikolaus I [[anateema]]an hänen hyökkäyksestään kreikkalaisia lähetyssaarnaajia kohtaan Bulgariassa ja [[filioque]]-sanan käytöstä. Kirkkojen välillä vallitsi niin kutsuttu [[Fotioksen skisma]], joka päättyi osittain vasta vuonna 880 tehtyyn sovintoon. [[Skisma]] jätti kuitenkin jälkensä, jotka nousivat myöhemmin esiin.

'''[[Käyttäjä:Petja|Petja Pyykkönen]]'''

<swf>Kirkkojen_rajat1000.swf</swf>Kirkkojen rajan 1000-luvulla (&copy; Sonja Pyykkönen)

== Katso myös ==

* [[Fotios Suuri]]
* [[Fotioksen skisma]]
* [[Filioque]]

[[Luokka:Kirkkohistoria]]