Lähdekoodi sivulle Kristuksen kirkastumisen juhlana (opetuspuhe 2)

[[Kuva:Kristuksen_kirkastuminen01.jpg|thumb|<center>Kristuksen kirkastumisen ikoni.<br><small>(kuva &copy; Pyykkönen'')</small></center>]]”Oi Kristus Jumala, Sinä kirkastuit vuorella ja osoitit kunniasi opetuslapsillesi heidän kykyjensä mukaan. Valaiskoon Jumalansynnyttäjän rukouksien tähden meitäkin syntisiä ikuinen valkeutesi. Kunnia olkoon Sinulle, Valkeudenantaja” (Juhlan tropari).

== Ihmisen hengellinen parantuminen on sydämen ja ajatusten parantumista ==

Ortodoksinen kirkko elää elokuun kuudentena päivänä [[Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen|Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastumisen juhlan]] pyhästä sanomasta. Kolme pyhää evankeliumin kirjoittaa kertoo meille Vapahtajan kirkastumisesta [[Taaborin vuori|Taaborilla]] (Matt. 17:1-9, Mark 9:2-8 ja Luuk. 9:28-36).

Pyhä [[Gregorios Palamas]] (k. 1359) ilmaisee syvällisesti Bysantin kirkon ajattoman opetuksen, kun hän puhuu Jumalan Valtakunnasta luomattoman jumalallisen valkeuden näkemisenä. Hänen opetuksensa Jumalan luomattomasta valkeudesta on Bysantin kirkon kirkastumisteologian ydinopetusta, jossa usko, rukous, teologia ja [[dogma]] ovat ihmisen kirkastumisen terapeuttisia metodeja ja siihen johtavia tienviittoja. 

Bysantin kirkon [[askeesi]] sitoutuu Jumalan elämästä kasvavaan suureen myönteisyyteen. Rakkaus on kilvoittelijan sieluntila, jonka vallitessa askeetti luo rakkaudessa suhteen Jumalaan ja lähimmäisiinsä. Kilvoittelija valitsee Jumalan rakkaudessa Luojansa eikä langennutta maailmaa himoineen ja haluineen.

Pyhälle Gregorios Palamakselle Jumalan tunteminen on Jumalan ihmisille antama lahja, johon kilvoittelija valmistuu Kirkon hengen mukaisessa askeesissa ottaakseen vastaan kirkastumisen. Tessalonikin pyhä esipaimen oli vakuuttunut, että ihmisen on mahdotonta omistaa sisäisessä elämässään Jumalaa, ellei hän ensin puhdistu himojen maailmasta jumalallisissa hyveissä ja nouse itsensä yläpuolelle.

Pyhien isien teologiassa on jatkuva tarve huolehtia siitä, että luomakunnan palveleminen epäjumalana lakkaa. Kun luomisjärjestyksen mukainen tieto Jumalasta häviää, sen sijaan tulee epäjumalien valta.

Ihmisen hengellinen parantaminen merkitsee mielen, sydämen ja ajatusten parantamista. Ihmisellä on vapaa tahto valita hyveet tai himollinen elämä. 	

[[Saatana]] käyttää pahan lisäämiseen maailmassa ihmisen omia himoja, jotka kiteytyvät itserakkaudessa. Pyhien isien opetusperinteessä korostetaan, että itserakkaus on kaikkien himojen äiti, sillä se tarkoittaa pyhittäjä [[Maksimos Tunnustaja]]n (k.662) mukaan mieletöntä kiintymistä omaan ruumiiseen. 

Itserakkaus johtaa ihmisen ei pelkästään Jumalaa vastaan, vaan myös ihmistä itseään vastaan. Kaikkien himojen taustalla on pyhittäjä Maksimos Tunnustan mielestä hengellinen tietämättömyys. Ihminen alistaa kaikki sielunsa voimat aistimaailmalle. Niin hänestä tulee ei pelkästään järjettömien eläinten kaltainen olento, vaan vielä pahempaa. Ihminen alistaa silloin järkensä kaikenlaiseen luonnottomuuteen.

Paras tapa välttää pahojen ajatuksien seurauksia on ennalta ehkäisevä toiminta eli tarkkaavaisuus, mielen hiljaisuus ja ajatuskuvien katkaiseminen. Pyhät isät painottavat kilvoittelijan sisäisen tarkkailemisen merkitystä omantunnon kehittämisessä. Tarkkaavaisuus puhdistaa ihmisen omantunnon himojen ja synnin liasta. 

== Ihminen luotiin pienoismaailmaksi ==

Kristuksen pyhän kirkastumisen juhla opettaa meille, että Kirkon elämä edellyttää uskovien osallistumista uskon pyhästä salaisuudesta. Jumalan tunteminen on elämää, toimintaa ja kokemusta. 

Ihmissydämessä käydään jatkuvaa taistelua hyvän ja pahan, Jumalan ja saatanan välillä. Todellinen askeesi yhdistää kilvoittelijan Jumalaan ja lähimmäisiin. Mitä enemmän kilvoittelja yhdistyy Jumalan kanssa, sitä enemmän hän rakastaa lähimmäisiään.

Kilvoittelijan elämän kirkastumisen tiellä ovat terapeuttisia metodeja usko, rukous, askeesi ja teologia. Kirkko on hengellisen parantumisen sairaala ja Kristus on hengellinen lääkäri.

Kristuksen kirkastumisjuhlan terapeuttinen opetus on yksinkertainen: ihminen luotiin  pienoismaailmaksi, jossa tiivistyy koko luomakunta. Jumala loi ihmisen kaunistamaan näkyvää ja näkymätöntä maailmaa. 

Ortodoksisen kirkon elämän päämäärä on muuttumaton. Kirkko kutsuu ihmisiä Jumalan uudistavaan ja eheyttävään maailmaan ja rakkauteen, keskinäiseen kunnioitukseen ja palvelemiseen. 

Kirkko elää pyhässä liturgiassa ihmisen ja luomakunnan kirkastumisen. Pyhä eukaristia tuomitsee ihmisen kuluttamisen ilman jakamisen iloa. Jos ortodoksien elämä eroaa Kirkon profeetallisesta eetoksesta, se on järjettömyyttä, väkivaltaa, sotaa, orjuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja kurjuutta.

Pyhä eukaristia torjuu yksilökeskeisen ja hyötynäkökohtiin perustuvan maailmallisen ajattelun ja toiminnan. Kirkon sosiaalisen vastuun kantamisen esikuva on Taaborin vuorella kirkastunut Kristus. 

Ortodoksinen liturginen elämä merkitsee Kirkon uskon ja käytännön synteesiä. Pyhä ehtoollinen määrittää Kristuksen uuden ihmisyyden eetoksen.

== Ihmisen hengellinen parantuminen kasvaa Jumalan rakkaudesta ==

Maallistuminen vääristää laitoskirkon ihmisten elämässä kirkollisen hengen ja ilmapiirin. Laitoskirkon sisällä vellova maallistumisen valhe uhkaa sen jäseniä ortodoksisesta uskosta ja elämästä luopumisella. 

Ihmisten nautinnonhalu ja nautintojen etsiminen hallitsee kaikin tavoin aikamme uskonnollista elämää.

Kirkon jäsenten kutsumuksena on tuntea paha, taistella Kirkon hengellisin asein pahan voimia vastaan ja luopua niistä pyhässä katumuksessa. Ortodoksinen kristillisyys ei tarkoita vain hengellistä lohdutusta, se on myös hengellisen taistelun tie (Ef. 6:11). 

Kirkon uskollinen jäsen sitoutuu kilvoittelussaan Jumalan elämästä kasvavaan suureen elämän myönteisyyteen. Kilvoittelun merkitys kasvaa ihmisen tahdon parantumisesta. Kun kilvoittelijan mieli kiintyy Jumalaan, hän pitää näkyvän maailman elämää arvottomana. 

Ihmisen hengellinen parantuminen kasvaa Jumalan rakkaudesta Kirkon pyhissä mysteerioissa ja askeesissa. Ortodoksinen psykoterapia tarkoittaa ihmisen sielun parantumista, sen kirkastumista Kristuksessa ja osallistumista Pyhästä Hengestä. 

Sielun parantumiseen yhdistyy läheisesti myös ruumiin kirkastuminen ja parantuminen. Hengellisesti parantunut ihminen sitoutuu Jumalan Rakkauteen. Hän on nöyrä ilossa ja surussa, kunniassa ja häpeässä. Hän on pukeutunut Kristuksen pyhään nöyryyteen. Hän osoittaa nöyryydellään olevansa maan suola ja maailman valkeus eli hän sitten luostarissa tai maailmassa.

Kristuksen kirkastumisen juhlan terapeuttinen sanoma julistaa meille Kirkon merkityksen langenneessa maailmassa. Ortodoksinen kirkko ei ole filosofinen tai uskonnollinen ghetto. Ortodoksinen kirkko on sielun ja ruumiin sairaala. 

Kristus sanoo: 
:: ''”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat”'' (Matt. 9:12).  
Kirkko tuntee ja paljastaa ihmiselämässä synnin sairauden hajottavuuden. Saatana hyökkää monin tavoin ihmisiä vastaan. 

Pyhien isien mukaan sielu synnyttää ihmisessä luonnostaan hyveitä, sen sijaan paheita vastoin tahtoaan. Kun synnin ja himojen virrat vyöryvät ihmissieluun, ne sekoittavat ja hämmentävät sen sisäisen rauhan meren. Hillittömyys ja aineellisen rakastaminen avaavat ihmissydämen himojen tulvavesille, jotka kuljettavat sinnelle kaikenlaisten ajatusten mädännäisyyttä ja pohjamutaa.

==Katumus merkitsee Kirkossa pyhän kasteen voimaa == 

Kristuksen kirkastumisen juhla osoittaa meille, että Jumalan valkeus Kirkon jäsenen elämän tie, sydämen ja hengellisen näkökyvyn lahja. Kristuksen evankeliumin valkeuden tulee näkyä uskovien sanoissa ja teoissa. 

Evankeliumin opettaminen ja sen vastaan ottaminen on terapeuttinen tapahtuma. Bysanttilainen teologia ei ole rationaalista tai filosofista pohdiskelua Jumalasta. Bysanttilainen teologia on parantavaa tiedettä, opetusta Kirkon hengellisestä terveydestä. 
[[Kuva:Johannes_siinailainen01.jpg|120px|thumb|left|<center>Johannes Siinailainen<br>Kuva &copy; Pyykkönen</center>]]
Ilman sielun ja ruumiin puhdistumista ja parantumista, ei ole ortodoksista elämää eikä teologiaa. Himojen tunteminen ja tunnistaminen liittyy läheisesti syntien tunnustamiseen ja siitä kasvavaan aitoo katumukseen. Pyhän katumuksen mysteerion keskeinen asia on siinä, ettei ihminen sulkeudu himojen ja halujensa helvettiin, vaan kohtaa elämänsä väärinkäytökset. 

Katumuksen mysteerio ei ole kuten usein luulotellaan, pelkkä synninpäästörukouksen lukemisesta koostuva muodollinen toimitus, vaan Kirkon terapeuttinen hoitomuoto. Jokainen meistä tarvitsee Jumalan anteeksiantamusta. Ilman sitä emme voi elää Kirkon jäseninä emme kasvaa Kirkon jäseniksi. Ortodoksinen askeesi tarkoittaa koko kristillistä elämää. 

Kun Kirkossa opetetaan synnin sairaudesta, sillä tarkoitetaan, että ihmisen sisäinen maailma on sairas ja tarvitsee hoitamista. Kirkon terapeuttinen huolenpito tarkoittaa ihmisen sielun ja ruumiin puhdistumista, kirkastumista ja jumaloitumista.

Katumus merkitsee pyhän kasteen voimaa Kirkossa. Se saa terapeuttisen luonteensa kasteen pyhästä mysteeriosta. Ortodoksisen kirkon elämän valtasuoni eli jumalanpalvelus yhdistyy monin säikein kasteen pyhään mysteerioon. 

Ortodoksinen katumus kasvaa pyhästä kasteesta ja ilmaisee syvimmiltään ihmisen paluun parantavassa askeesissa rakastavan Jumalan yhteyteen. Ortodoksinen liturginen juhla on mahdoton ilman paastoa.  

Pyhien isien opetuksissa pyhä paasto on ihmisen katumusta ja paluuta Jumalan hänelle antamaan elämään. Pyhä katumus pesee kilvoittelijasta pois häpeällisten ajatusten ja tekojen saastan. Katumus merkitsee kasteen uudistamista. 

Pyhittäjä [[Johannes Siinailainen]] (eli 600-luvulla) sitoo katumuksen läheisesti kyynelten armolahjaan.  Kyyneleet merkitsevät aidon kirkollisen katumuksen koetta.  Kyyneleet tarkoittavat terapeuttista metodia, jonka kautta Jumalan armo vaikuttaa myös ihmisruumiiseen.

Kristuksen kirkastumisen pyhä juhla julistaa meille, että Kirkon uskovien kirkastuneen elämä ilo kasvaa pitkästä ja hengellisesti eheyttävästä pyhiinvaelluksesta. Pyhiinvaellus ilmaisee askeetin olemuksellisen ja tuskallisen matkan tämän maailman himojen repimästä autiomaasta Jumalan Valtakuntaan.

Pyhien ortodoksisten isien mukaan Kristukseen uskominen on ihmisen koko elämän mittaista katumusta. Ihminen näkee Jumalan rakkaudessa elämänsä synnit ja kuoleman. Hän katuu ja luopuu paholaisesta ja yhdistyy rukouksessa, askeesissa ja armeliaisuudessa Jumalan Rakkauteen.

Isä '''[[Jarmo Hakkarainen]]'''

[[Luokka:Opetuspuheet]]