Lähdekoodi sivulle Nikean pyhät isät puolustivat ikoneja (opetuspuhe)

Ortodoksinen kirkko muistaa lokakuun 11. päiväksi sattuvana sunnuntaina tai jos se ei ole sunnuntai seuraavana sunnuntaina (vuonna 2014 se on 12.10.) Nikean [[Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous|seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen]] Pyhiä Isiä. Kirkolliskokouksen Isät palauttivat voimaan pyhien ikonien kunnioittamisen.

== Taistelu pyhien ikonien kunnioittamisesta oli väkivaltainen ja katkera ==
[[Kuva:Johannes_damaskolainen02.jpg|200px|thumb|<center>Pyhittäjä Johannes Damaskolainen, Kreikka.<br><small>(''kuva &copy; Hannu Pyykkönen)</small></center>]]
Kirkolliskokouksen päätösistunto pidettiin Magnauran palatsissa lokakuun 23. päivänä 787. Kirkolliskokous merkitsi ortodoksisen ihmiskuvan voittoa [[Ikonoklasmi|kuvainraastajien]] vääristävästä ihmiskuvasta, jossa torjuttiin Kristuksen todellinen ihmisyys.

Ortodoksisessa ihmiskäsityksessä on keskeistä jumalankaltaisuuden mahdollisuus ihmisessä. Kirkon hengellinen elämä kuvastaa ihmisen sisäistä eheytymistä ja kasvamista Kristuksessa. Pyhien Isien terapeuttisessa teologiassa syntiä ei nähdä pelkästään rikkomuksena tai kapinana, vaan hengellisen elämän sairautena. Siksi ihminen tarvitsee sielun himojen  hoitamista ja parantamista.

Pyhien ikonien raastajien harhaoppi (726 - 843) oli yksi Bysantin ortodoksisen kirkon pahimmista konflikteista. Taistelu oli väkivaltainen, katkera ja epätoivoinen. Pyhiä ikoneja tuhottiin, seinämaalauksia ja mosaiikkeja raaputettiin pois tai valkaistiin. Hävittäminen oli pahinta pääkaupungissa [[Konstantinopoli]]ssa.

Ikonien raastajien harhaoppi aiheutti Kirkon historiassa ensimmäisen perusteellisen teologisen väittelyn uskonnollisen taiteen luonteesta ja tehtävästä ja kristillisen estetiikan mahdollisuuksista. Lännessä ei käyty vastaavaa keskustelua uskon ja taiteen suhteesta. Bysanttilaiset teologit kävivät sen sijaan aiheesta perusteellisen keskustelun.

Pyhien ikonien raastajien harhaopissa törmäsi toisiinsa kaksi hellenististä maailmankuvaa. Keskeisen kysymyksen muodosti näiden suuntausten erilainen suhtautuminen symbolismiin ja historiaan. Ikonoklastit seurasivat tinkimättä hellenismin platonistisia perinteitä, kun taas pyhien ikonien kunnioittajat puolustivat kristillisen uskon historiallisuutta. Kristus on syntynyt historiassa ihmiseksi, joten Hänestä tulee maalata [[ikoni]].

Bysanttilaisessa teologiassa keskityttiin väittelyn alusta lähtien Kristukseen liittyvään teologiseen opetukseen. Erityisesti pyhän [[Johannes Damaskolainen|Johannes Damaskolaisen]] (k. 750) vaikutuksesta bysanttilainen teologia korosti ikonienkin kohdalla Kristuksen ihmiseksi syntymisen tärkeyttä. Kristus on kaikkien kuvien tuolla puolen, mutta syntyessään ihmiseksi hän antaa ihmisille mahdollisuuden kuvata Häntä pyhissä ikoneissa.

Pyhän Johannes Damaskolaisen teologiset hyökkäykset ikonoklasmia vastaan suuntautuvat pääsääntöisesti Bysantin keisarin harjoittaa ikonien hävittämistä vastaan. Johannes ymmärsi riidan valtapoliittisen luonteen.

Pyhä Johannes Damaskolainen aloittaa keskustelun [[ikonoklasmi]]sta korostamalla, että hänen oppaanaan on ortodoksisen kirkon [[Traditio]]. Hän muistuttaa, että Kirkolla on kaksi lähdettä: kirjoitettu (kreik. ''éngraphos'') ja kirjoittamaton  (kreik. ''ágraphos'').

Pyhä Johannes kuvaa pyhien ikonien vastustamista perkeleen eli maailman ruhtinaan ja totuuden vihollisen aiheuttamana harhana. Perkeleen päämääränä on kuohuttaa rauhassa elävää Kristuksen Kirkkoa ja saada siinä aikaan hajaannus eli johtaa ihmisiä harhaan.

== Ikonimaalari sitoutui Bysantissa rukoukseen ja paastoon ==

Ortodoksisen kirkon pyhä ikonitaide on näkyvää julistusta Jumalan lihaksitulemisen pyhästä mysteeriosta. Kristuksen syntyminen ihmiseksi ilmoittaa ja julistaa salattua ja lähestymätöntä Jumalaa.

Pyhien ikonien kunnioittamisen voitto Nikeassa 787 merkitsi Kirkon uskon, toivon ja rakkauden teeman voittoa. Koska pyhät ikonit todistavat Kristuksen lihaksitulemisesta, niin ortodoksinen kristitty ei palvo, vaan kunnioittaa pyhiä ikoneita.

Bysanttilainen ikoni, fresko tai mosaiikki todistaa ortodoksisen kirkon terapeuttisesta käytännöstä. Pyhä ikonitaide nähtiin Kirkon terapeuttisena metodina ja kohtaamisena. Siksi ikonimaalarin elämä sitoutui Bysantissa rukoukseen ja paastoon.

Ikonoklasmista saavutetussa voitossa pyhästä ikonitaiteesta tuli erottamattomasti teologista ja terapeuttista taidetta. Bysanttilainen ikonografia on pyhää taidetta, jolla on hengellinen olemus ja päämäärä.

Pyhät ikonit osoittavat Kristusta ja pyhiä ihmisiä kuvatessaan ortodoksisen terapeuttisen teologian päämäärän: ihmisen [[Jumalaoituminen|jumaloitumisen]]. Ortodoksikristittyjen esikuvana on ylösnousseen ja kuoleman vallan kukistaneen Kristuksen elämä ja palveluvirka. Ortodoksinen kirkko on hengellinen parantamisen keskus. Ihmisen sisäinen maailma on sairas ja tarvitsee kiireellistä hoitamista.

Pyhät ikonit eivät ole siis pelkästään kristillisiä taideteoksia, vaan ne ovat myös teologisia dokumentteja ja ortodoksisen opin ja jumalanpalveluksen muistiinpanoja. Pyhillä ikoneilla on kirkossa sama tehtävä kuin evankeliumilla. Pyhä ikoni on visuaalinen evankeliumi. Se osoittaa meille, että ikonin maalaaminen merkitsee Jumalan rakkauden jakamista.

'''Isä [[Jarmo Hakkarainen]]'''

== Katso myös ==

* Isä Jarmo Hakkarainen: [[Pyhien ikonien puolustajat (opetuspuhe)]]
* [[Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous]]
* [[Ikonoklasmi]]

[[Luokka:Opetuspuheet]]
[[Luokka:Opetuspuheet/Juhlat]]