Lähdekoodi sivulle Pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläisen sunnuntaina (opetuspuhe 2)

Suuren ja pyhän paaston viidentenä sunnuntaina ortodoksinen kirkko muistaa 500-luvulla elänyttä pyhittäjä-äiti [[Maria Egyptiläinen|Maria Egyptiläistä]].
[[Kuva:Maria_egyptilainen_linluo_hap.jpg|300px|thumb|<center>Pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläinen<br><small>ikoni [[Lintulan luostari]]sta (Valokuva © Ortodoksi.net/HAP)</small></center>]]
Hänen elämäkertansa osoittaa, kuinka seksuaaliseen nautintoon ja mielihyvään sairastunut nuori nainen kasvoi myöhemmin rukouksessa ja paastossa Jumalan armon ja rakkauden voimistamana jumaloitumiseen.

Pyhittäjä-äiti Marian elämäkerta muistuttaa meille, että kristillinen toivo korvaa saatanasta peräisin olevan epätoivon ja aistillisen nautinnon maailman.

Pyhittäjä-äiti Marian elämäkerta on perin ajankohtainen aikanamme, jolle on luonteenomaista mielihyvän ja lihallisen nautinnon vääristävä maailma. Se aiheuttaa suurta vahinkoa erityisesti lasten ja nuorten sielulle ja ruumiille.

== Pyhittäjä-äiti Maria otti rukouksessa ja paastossa vastaan Jumalan Rakkauden ==

Seksuaalisuuden vapaasta toteuttamisesta on muodostunut nykyaikana jokapäiväisen elämän ajanvietettä. Sitä määrittää aistillinen ruokahalu. Jos joku on nälkäinen, hän syö, jos joku on janoinen, hän juo. Jos joku kaipaa seksuaalista tyydytystä, joku tyydyttää hänen mielihalunsa.

Nautinnonhalu ilmaisee ihmisen sisäisen elämän sairauden. Ihminen torjuu Jumalan kirkastavan Rakkauden ja keskittyy elämässään nautinnonhalun tyydyttämiseen. Ihmisen sairas sielu pimentää hänen koko psykosomaattisen olemuksensa. Kaikki, mitä hän ajattelee ja kaipaa, on kuoleman merkitsemää.

Nautinnonhaluinen ihminen elää skitsofreenisessa tilassa. Jopa silloin kun näyttelee katumusta, katumus on pinnallista. Ihminen syyllistyy hetkeä myöhemmin niihin samoihin nautintoihin, joita on juuri muodollisesti katunut.

Pyhittäjä-äiti jätti seitsemäntoista vuoden jälkeen ilotytön elämän. Hän kielsi Kirkon hengen mukaisessa katumuksessa himollisen elämänsä aistilliset toiveet ja kirkasti Jumalan Rakkauden avulla ruumiinsa ja sielunsa.

Vanhus Zosimas kohtasi yli 40 vuotta autiomaassa kilvoitelleen Marian. Pyhittäjä-äiti kutsui itseään entisen elämänsä takia ”irstaaksi synnilliseksi naiseksi”.

Pyhittäjä-äiti Maria kertoi isä Zosimakselle häpeävänsä syvästi nuoruutensa syntejä. Hän ajautui kaksitoista vuotiaana prostituoiduksi eli sen jälkeen kyltymättömästi. Maria teki syntiä kastettuna kristittynä ja omisti kasteessa saamansa lahjan haureuden synnin harjoittamiseen.

Kun himot valtaavat ihmismielen, ne erottavat sen Jumalan Rakkaudesta ja lopulta hukuttavat sen maailmallisen elämän syövereihin. Mutta kun Jumalan Rakkaus kohtaa mielen, se vapauttaa mielen aineellisuuden kahleista ja opettaa ylenkatsomaan koko aistimaailmaa, vieläpä tätä ajallista elämääkin.

Näin tapahtui pyhittäjä-äiti Marian elämässä. Hän otti rukouksessa ja paastossa vastaan Jumalan Rakkauden ja anteeksiantamuksen. Maria oppi pyhässä askeesissa, että joka rakastaa Jumalaa, halveksii tämän maailman nautintoja.

Pyhittäjä-äiti kasvoi autiomaassa pyhään hiljaisuuteen ja nöyryyteen. Hänen vapautumisensa aistillisen nautinnon himoista alkoi pahojen ajatusten ja mielikuvien karkottamisella mielestä. Hän oppi autiomaassa kohtaamaan rehellisesti elämänsä väärinkäytökset.

== Suuri paasto julistaa Kristuksen pelastustyötä ==

Pyhä isämme [[Gregorios Nyssalainen]] (k.394) opettaa: 
:: ''On olemassa paastoa, joka ei ole ruumiillista, vaan sieluun vaikuttavaa hengellistä kurinalaisuutta. Sellainen paasto merkitsee luopumista pahasta. Sen vuoksi sanon sinulle: paastoa pahan tekemisestä, paastoa mammonan ahnehtimisesta ja äläkä pidä anastettua aarretta talossasi. Ole runsaskätinen köyhyydessä ja puutteessa eläviä veljiäsi kohtaan. Ota kärsivä lähimmäinen käsivarsillesi ikään kuin hän olisi sinun varallisuutesi.''

Pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläinen osoittaa meille, että ortodoksisen kirkon paasto käsittää siis koko elämän.  Paastoamiseen liittyy läheisesti hengellinen valvominen. Paaston tavoin myös valvominen yhdistyy rukoukseen, eikä sitä voida ymmärtää ilman rukousta ja diakoniaa.

Ortodoksinen suuri paasto julistaa Kristuksen pelastustyötä. Kristus on vapauttanut meidät synnistä, rappiosta ja kuolemasta. Pyhä Henki kannustaa meitä kirkollisen elämän lujittamiseen eli askeesiin, rukoukseen ja diakoniaan.

Mutta Jumalan Pyhä Henki ei murra kivisiä ihmissydämiä, sillä Jumalan rakkaus edellyttää ihmisen vapaan tahdon vastausta Jumalan rakkauden kutsuun. Tämä toteutui entisen ilotytön Marian elämässä.

Uskovien kirkollinen identiteetti kasvaa kuoleman kukistaneesta ja ylösnousseesta Kristuksesta.  Suuren paaston liturginen perinne opettaa, että kirkollinen elämä merkitsee heissä eheyttävää askeettista muutosta synnin heikkoudesta Jumalan parantavaan yhteyteen, pimeydestä valkeuteen, kuolemasta elämään eli kirkkaudesta kirkkauteen (2. Kor. 3:18).

Jumalan Itsensä antava, ehdoton ja uhraava Rakkaus tulee Kristuksessa kirkkoyhteisön jäsenten sisäiseksi elämän uudistumisen lähteeksi ja oppaaksi ja johdattaa heidät Pyhän Hengen vaikutuspiiriin. Pyhä Henki on ortodoksikristityn elämän lähde ja lupaus tulevasta Jumalan siunauksesta ja kirkkaudesta.

Suuren paaston ortodoksinen jumalanpalveluselämä välittää meille Kirkon elämän merkityksen ja tarkoituksen. Se auttaa meitä näkemään, ymmärtämään, tulkitsemaan ja arvioimaan sekä langenneen tilamme tragedian että kaikille Kristuksessa tarjottavan mahdollisuuden iankaikkiseen elämään.

== Katumus merkitsee koko elämän tarkastelemista ==

Ortodoksisen kirkon suuren paaston terapeuttisesti rikkaan jumalanpalveluselämän tavoitteena on herättää meissä Kirkon hengen mukainen nöyrä katumus. Katumus ei tarkoita yksittäisten pahojen tekojen pohdiskelua, vaan koko elämän käsittävää tarkastelemista. Missä ovat aarteemme?  Mitkä asiat ohjaavat elämäämme? Miten käytämme Jumalan meille antaman kallisarvoisen ajallisen elämämme?

Pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläisen elämä korostaa, että Kirkon jäsenen kutsumuksena on löytää suuressa paastossa uudelleen ortodoksisen kasteopetuksen mukaisesti elämän todellinen merkitys, sillä elämämme on vääristynyttä ja vastuutonta.

Itserakkaus hyökkää kimppuumme käyttäen hyväksi nautinnon harhakuvaa, joka erottaa meidät Jumalasta ja lähimmäisestä. Itserakkaus on kaikkien himollisten ajatustemme alku. Mitä enemmän mielemme unohtaa Jumalan maailman, sitä enemmän uppoudumme himojen maailmaan.

Itserakkaus vääristää olemassaolomme ja aiheuttaa sielussamme tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden Jumalaa kohtaan. Itserakkaus merkitsee myös himollista ja järjetöntä kiintymystä omaan ruumiiseen.

Kun kiinnymme maallisiin asioihin, kaipaamme herkullisia ruokia, hyviä juomia, lihanhimon tyydyttämistä, ihmisten kunniaa, varallisuutta ja muuta sellaista.

Pyhittäjä-äiti Maria muistuttaa meille, että langenneen maailman vapaus on Jumalan vapauden irvikuva. Ihminen on täynnä itseään. Hänelle on todellista vain hän itse. Hänen elämänsä valhekehyksiä ovat raha ja taloudellinen turvallisuus. Niillä hän kuvittelee peittävänsä sisäisen tyhjyytensä ja elämänpelkonsa. Hän juoksee aineellisen hyvän perässä, koska hän pelkää avautua katumuksessa Jumalan rakkaudelle.

== Kristuksen Risti on Kirkon elämän mittapuu ==
[[Kuva:Andreas kreetalainen ja maria egyptilainen wik.jpg|250px|thumb|<center>''Pyhät [[Andreas Kreetalainen]] <br>ja Maria Egyptiläinen''<br>ikoni<br><small>''Kuva: Wikipedia''</small></center>]]
Pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläisen elämä tuo selkeästi esille synnin sairauden tuhoavan luonteen. Se osoittaa ihmisen synnin irtautumisena Jumalan rakkaudesta. Kun ihminen hylkää Jumalan, hänestä tulee Jumalan kuvaan sijaan ”oma epäjumalansa”.

Pyhittäjä [[Andreas Kreetalainen]] (k. 740) kiteyttää sen sanoiksi [[Suuri katumuskanoni|suuressa katumuskanonissa]]: 
:: ''Olen oma epäjumalani saastutettuani sieluni himoissa. Olen tahrannut kuvasi ja vääristellyt käskysi: koko kauneuteni on himmennyt ja himoihin on lamppuni sammunut.''

Ortodoksinen elämä liittyy erottamattomasti Kirkon hengen mukaiseen katumukseen. Ainoastaan katumus voi herättää meissä oikean nöyryyden ja armeliaisuuden tekoina ilmenevän uskon.

Rukous ja Kirkon hengen mukainen itsetuntemus saivat pyhittäjä-äiti Mariassa aikaan Jumalan Pyhästä Hengestä lähtöisin olevan sielun lämmön tuntemisen, joka erosi aistillisen maailman lämmön tunteista.

Jumalan Elämän tunteminen täytti pyhittäjä-äidin rauhalla ja asetti hänet seisomaan pyhän askeesin iloon. Hänen sielussaan syttyi horjumaton ja lopulta mielikuvista vapaa rakkaus Jumalaa kohtaan.

Tämä vapaus veti Marian ruumiinkin Jumalan sanoin kuvaamattoman Rakkauden syvyyksiin. Jumala antoi Rakkaudessaan nöyrälle kilvoittelijalle katumuksen lahjan. Katumus vaati häneltä ponnistelua, itsensä kieltämistä, taistelua, tuskaa ja hengellistä surua.

Pyhittäjä-äiti Maria oppi kilvoittelussaan, että sielun sisäinen tuska asettaa suitset aistilliselle maailmalle. Hän vapautui Jumalan Rakkauden avulla synnin orjuudesta ja itsekkään elämän tyranniasta. Kristuksen eläväksi tekevästä Rististä tuli pyhittäjä-äiti Marialle elämän mittapuu.

''Pyhittäjä-äiti Maria, rukoile Jumalaa meidän syntisten puolesta!''

'''Isä [[Jarmo Hakkarainen]]'''

[[Luokka:Opetuspuheet]]