Suuri paasto19

Jesajan paasto: sydämen murtuminen ja laupeuden tie

Profeetan ääni paaston keskellä

Ensimmäisen Mooseksen kirjan päätettyä suuren kertomuksensa kirkko ei jätä meitä tyhjän päälle. Suuren paaston ehtoopalveluksissa jatkuu profeetta Jesajan kirja, joka on kulkenut rinnallamme koko paaston ajan. Nyt sen sanat alkavat kuulua yhä painavammin ja henkilökohtaisemmin.

Jesaja ei puhu vain historiasta. Hän puhuu paastosta. ”Tällainenko on paasto, jota minä tahdon, sellainenko päivä, jolloin ihminen kurittaa itseään…?” (Jes. 58:5, KR92)

Sydämen paasto

Profeetan kysymys leikkaa suoraan paastoavan sydämeen. On mahdollista pidättäytyä ruoasta ja silti pysyä kovana. On mahdollista noudattaa sääntöä ja silti olla muuttumatta. Jesaja paljastaa, että todellinen paasto ei ole ulkonainen suoritus, vaan sydämen murtuminen Jumalan edessä.

Viidennen viikon keskivaiheilla kirkko asettaa eteemme tämän vakavan peilin. Paaston alku saattoi olla innostunut. Kilvoitus on ehkä saanut muotonsa. Mutta nyt kysytään: onko sydän pehmennyt? Onko laupeus kasvanut?

Laupeus paaston hedelmänä

Jesaja jatkaa: ”Eikö tämä ole paasto, jota minä toivon: että vapautat syyttömästi vangitut, irrotat ikeen köydet… murrat leipää nälkäiselle?” (Jes. 58:6–7, KR92)

Paasto ei siis käännä katsetta vain sisäänpäin, vaan myös ulospäin. Se, joka on nähnyt oman köyhyytensä Jumalan edessä, oppii näkemään toisen puutteen. Paaston hedelmä on laupeus.

Tässä kohtaa paaston hengellinen kaari syvenee. Luomisen kaipuu, Aabrahamin lähtö, Jaakobin kamppailu ja Joosefin sovinto ovat johdattaneet meidät tähän: sydämeen, joka ei enää elä itselleen. Jesajan paasto on liikkeessä oleva paasto. Se murtaa itsekeskeisyyden.

Valo alkaa sarastaa

Profeetta antaa myös lupauksen: ”Silloin sinun valosi puhkeaa kuin aamurusko.” (Jes. 58:8, KR92)

Tämä on viidennen viikon sanoma. Paaston valo ei ole vielä pääsiäisen kirkkaus, mutta se alkaa jo sarastaa. Kun sydän murtuu, valo pääsee sisään. Kun ihminen luopuu kovuudesta, Jumalan kirkkaus saa tilaa.

Jesajan sanat valmistavat meitä Suuren viikon lähestymiseen. Paaston tarkoitus ei ole synkkyys, vaan puhdistuminen. Ei itsekidutus, vaan rakkauden vapautuminen.

Viidennen viikon keskellä kirkko siis pysäyttää meidät kysymään: millainen on minun paastoni? Onko se vain ruokasääntö, vai onko se muuttunut anteeksiannoksi, laupeudeksi ja oikeamielisyydeksi?

Jos sydän alkaa murtua, paasto on täyttämässä tehtävänsä. Ja silloin jo kaukaa alkaa kajastaa se valo, jota kohti koko suuri paastonaika on kulkenut. --- Aleksanteri --- (Kuva: The Met Collection, The Prophet Isaiah, from "Prophets and Sibyls", public domain)