Joulupaasto - Historiallinen odotuksen aika (opetuspuhe)

Joulupaasto tunnetaan perinteenä sekä lännen että idän kirkoissa. Liturgisesta kehityksestä johtuen lännen kirkossa tätä paastoa alettiin kutsua myös nimellä adventtiaika, mikä nimitys on vakiintunut Suomen luterilaisessa kirkossa joulua edeltävälle neljä sunnuntaita käsittävälle ajalle. Myös ortodoksisessa joulupaastossa on adventin - odotuksen luonne. Sana adventti tulee latinankielisestä sanonnasta adventus Domini, Herran tuleminen. Jumalan pelastushistoriassa Kristuksen syntymää edelsi odotuksen aika, jonka kuluessa Vanhan testamentin profeetat välittivät Jumalan kansalle lupaukset ja ennustukset Vapahtajasta. Samoin joulua edeltää odotuksen ja valmistautumisen aika, jolloin kirkko joka vuosi uudelleen elää nämä lupaukset ja valmistautuu kuulemaan ja kokemaan niiden toteutumisen.

Joulupaastoa kutsutaan
myös apostoli Filippuksen paastoksi, koska hänen muistopäivänsä (14.11)
jälkeen alkaa joulupaasto.
Kuva: Wikipedia

Varhaisin todiste adventtiajan pitämisestä paastonaikana on Ranskasta vuodelta 490. Toisaalta jo Ambrosius Milanolainen (k. 397) mainitsee jouluun valmistautumisesta paastoten. Paavi Leo Suuren (k. 461) mukaan joulupaasto on uhri Jumalalle kiitoksena kootusta sadosta. "Koska Herra on antanut meille maan hedelmiä, niin meidän paaston aikana tulee olla armeliaita puutteenalaisille." Käytäntö niin idässä kuin lännessä oli vaihtelevaa eri paikkakunnilla hyvin pitkän aikaa, ja lopullisesti adventin paastoluonteen voidaankin sanoa vakiintuneen vasta toisen vuosituhannen alkupuolella.

Lännessä joulupaasto gallialaisen liturgisen käytännön mukaan kesti kuusi viikkoa. Tällöin viimeinen huomattava juhla ennen paaston alkua oli Pyhän Martin päivä 11.11., josta kansan keskuudessa muodostui iloinen karnevaalijuhla runsaine syömisineen. Varhaisen keskiajan käytännön mukaisesti adventti vakiintui läntisessä kirkossa neljäksi viikoksi. Toisaalta italialaisen Milanon hiippakunnan liturgisessa käytännössä on edelleenkin kuusi adventtisunnuntaita. Neljän sunnuntain perinnettä seurasivat uskonpuhdistuksen jälkeen luterilaiset ja anglikaanit. Reformoidussa kirkossa adventtiaikaa ei ole ollenkaan.

Vaikka adventti luterilaisten parissa säilyikin, sen paastoluonne on käytännössä unohtunut. Muinoin käytännössä olleesta paastosta kertoo ainoastaan violetti kirkollinen väri. Suomessa joulun alusviikkojen aikana pöydät notkuvat ruokien painosta, ja muutenkin yhteiskunnan ilme on karnevaalimainen. Jouluahan on koko joulukuu ajatuksella "Oi, oispa joulu ainainen". Kaukainen perinne adventin paastoperinteestä on lipeäkalan syöminen jouluaattona. Roomalaiskatolilaisten jouluaaton ateriaan ei yleensä vieläkään kuulu lihaa vaikka jouluaaton paastovelvoite onkin vuonna 1966 poistettu. Vanhat kirkot yhä edelleenkin muistuttavat jouluun valmistautumisen ajan aterioiden säännöstelemisestä. Muistaessaan paastosäännöt näiden kirkkojen jäsenet voivat ehkä paremmin sisäisesti vapautua sidonnaisuudesta maailmaan, hiljentyä ja keskittyä ottamaan vastaan joulun sanoman.

Ortodoksisessa kirkossa joulupaaston käytäntö on ollut vaihtelevaa ensimmäisellä vuosituhannella. Paasto on aluksi liittynyt teofaniaan, Herran kasteen juhlaan, jolloin kasteeseen valmistautuvat paastosivat. Kun teofanian liturginen perinne kopioitui joulun jumalanpalveluskäytännöksi, paastoaminen siirtyi joulun yhteyteen. Niinpä edelleenkin ortodoksisissa kirkkosäännöissä teofanian aatto ja jouluaatto ovat ankaria paastopäiviä. Kirkon elämässä ei kuitenkaan ollut mitään yleistä paastojaksoa. Jotkut paastosivat viisi päivää, toiset seitsemän ja muut enemmän.

Saadakseen aikaan yhdenmukaisen käytännön kirkon elämässä Konstantinopolin kirkolliskokous vuonna 1166 määräsi pidettäväksi 40 päivän mittaisen paaston joulun edellä. Tällaisella päätöksellä oli ortodoksisessa kirkossa laaja kannatus. Muun muassa Antiokian patriarkka Balsamon (1186-1203) perusteli nelikymmenpäiväistä paastoa ennen joulua seuraavasti:

"Koska monet ovat olleet epätietoisia sen suhteen, että missään (kirkkosäännöissä) ei ole sanottu Jumalansynnyttäjän paaston ja joulupaaston päivien lukumäärää, niin itse kaikkein pyhin patriarkka (Konstantinopolissa) on sanonut, että vaikka näiden paastojen päiviä ei ole säännöissä määrätty, niin silti meidän täytyy seurata kirjoittamatonta kirkollista perinnettä ja paastota elokuun ensimmäisestä päivästä alkaen ja samoin marraskuun 15. päivästä alkaen."

Joulupaastoa kutsutaan myös apostoli Filippuksen paastoksi, koska hänen muistopäivänsä 14.11. jälkeen alkaa joulupaasto. Kirkkovuoden kierrossa olevien pitkien paastojen säännöistä joulupaaston säännöt ovat kaikkein lievimpiä. Tätä paastoa on verrattu helluntain jälkeen alkavaan apostolien paastoon, minkä sääntöjä joulupaasto pääpiirteissään noudattaa, mutta lievemmässä muodossa. On huomattava, että joulupaaston aikaan sattuu monia juhlia, esimerkiksi Neitsyt Marian temppeliinkäymisen juhla, apostoli ja evankelista Matteuksen päivä 16.11., apostoli Andreaan päivä 30.11., pyhän Nikolaoksen päivä 6.12., pyhittäjä Trifon Petsamolaisen päivä 15.12. jne. Joulun esijuhla alkaa 20.12. huipentuen jouluaattoon 24.12. Tuona aikana kirkon jumalanpalvelusjärjestys muistuttaa suuren viikon jumalanpalveluksia. Suomen kielellä tätä esijuhlan aikaa on vaikea viettää, koska esijuhlan tekstejä ei ole suomeksi. Täydellisimpänä ja ankarimpana joulupaasto on esijuhlan päivinä.

Joulun, Vapahtajamme syntymän juhlan odotuksesta viestittävät kaksi joulua edeltävää sunnuntaita: pyhien esi-isien sunnuntai ja pyhien isien sunnuntai. Näiden sunnuntaiden viettoaiheet toimivat linkkinä Vanhan ja Uuden testamentin välillä. Esi-isien sunnuntaina muistellaan patriarkkoja, profeettoja ja muita Vanhan testamentin pyhiä, jotka opastivat uskomaan tulevaan Messiaaseen. Pyhien isien sunnuntaina muistellaan kaikkia Vanhan testamentin hurskaita sekä miehiä että naisia aina Aadamista Neitsyt Marian, Herran Äidin kihlattuun Joosefiin saakka. Keskeisellä sijalla on profeetta Danielin ja kolmen hurskaan nuorukaisen muisto.

Vapahtajamme syntymän juhla on pitkän Messiaan tuloon valmistaneen prosessin huipentuma. Se kesti vuosituhansia, eikä se ollut mikään Jumalan äkillinen ja irrationaalinen maailman tapahtumiin puuttuminen. Näitä pelastushistorian keskeisiä teemoja toistaen kirkko vuosittain johdattaa jäsenensä kohtaamaan joulun.

isä Olavi Merras

Harjunkirkon Viesti 6/1991

Katso myös

• Jumala asuu nöyrien sielussa