Ylienkeli ja Mikkeli (opetuspuhe)

Ylienkeli Mikael kuvattuna romanialaisessa ikonissa.

Mikkelin kaupungin, maalaiskunnan ja seudun nykyinen nimi tulee kiistatta ylienkelistä. Kutsutaanhan sitä ruotsiksi yksiselitteisesti 'Pyhäksi Mikaeliksi'. Tämän innoittamana nimettiin jopa seudun upea kulttuurikeskus v. 1988 taivaallisten sotajoukkojen johtajan mukaan. Myös alueen ortodoksisen seurakunnan pääkirkon suojelija on ylienkeli. Sen historia ulottuu kuitenkin vain muutaman vuosikymmenen taakse. Mikkelin vanha ortodoksinen kirkko oli P. Georgios Voittajan kirkko ja seurakunnan edeltäjän eli Käkisalmen pääkirkon suojelija oli P. Neitsyt Maria. Nykyinen kirkko on siis pyhitetty ennen muuta paikkakunnan mukaan.

Kaikesta huolimatta ei varmuudella tiedetä, miksi Mikael on Mikkeliin alunpitäen sotkeutunut. Kyse on tietysti kirkollisesta traditioista, koska itse paikkakunta oli varhaisemmalta nimeltään Savo- tai Savilahti. Mikkeliksi kutsuttu puinen luterilainen kirkko seisoi keskellä nykyistä kaupunkia 1600-luvun alussa. Kivisakasti oli pieni osa siitä. Tämän kirkon nimi oli varmasti perua siitä, että pyhäkkö oli alunperin roomalaiskatolinen. Sen taivaallinen esirukoilija oli mitä ilmeisimmin ollut P. Ylienkeli Mikael. Syy tähän valintaan on kuitenkin hämärä, sillä yhtä hyvin täällä voitaisiin olla tekemisissä jonkin muun Pyhän Ihmisen kanssa: Olavi, Henrik, Yrjö jne.

Pysyvä asutus alkaa Mikkelissä jo viimeistään viikinkiajalla. Ensimmäisen kerran kirjallisia tietoja siitä on Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa v. 1323, jolloin Novgorodin ruhtinas Jurij luovutti kaikkien novgorodilaisten kanssa Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojalle rakkauden merkiksi Savilahden, Jääsken ja Äyräpään, jotka olivat karjalaisia pogostoja. Jonkin vuoden päästä ruotsalaiset järjestivät Savilahden kirkollisveron oman järjestyksensä mukaiseksi.

Savilahden kutsuminen pogostaksi tarkoittaa, että se oli osa Novgorodin vakinaista hallintojärjestelmää, joten siellä oli pysyvä novgorodilainen seurakunta. Voidaan jopa ajatella koko käsitteen Savilahti ja siitä juontuvan maakuntanimen Savo olevan tätä venäläistä perua. Pogostoja kutsuttiin näet myös maiksi eli sanalla zemlja (esim. Karelskaja zemlja, Karjalan maa). Savo oli novgorodilaisesta vinkkelistä kaikkein kaukaisin veropiiri, mikä suoraan käännettynä kuuluisi zavolotskaja zemlja (taipaleiden takainen veropiiri). Mahdollisesti painokkaasti ääntyvät kaksi ensimmäistä tavua antoivat nimen koko seudulle.

Ruotsalaisten suorittamat uudelleen järjestelyt tukevat tätä ajatuskulkua. Kyse ei näet ollut pakana-alueen kristillistämisestä vaan kristillisen alueen uudelleen organisoimisesta. Novgorodin piispan alainen alue liitettiin Turun piispan alaiseksi. Tällainen toiminta oli hyvin tyypillistä 1200-luvun ja 1300-luvun alun Euroopassa aina Moldovasta Transsilvanian ja Galitsian kautta Baltiaan ja Suomeen. Idän ja lännen raja ei vielä ollut mikään rautaesirippu, rajaseurakunnat eivät olleet mitenkään ehdottomia idän tai lännen kirkon sillanpääasemia eikä kristillisyyden ja pakanuuden raja ollut erämaissa järkähtämätön. Toisaalta läntinen kirkko eteni voimakkaasti kohti itää.

Mikaeli-nimen historiassa ei varmuudella päästä Mikkelissä katolisen kauden loppua eli 1500-luvun alkua pitemmälle. Varhaisemmasta historiasta voidaan esittää vain arvailuja, joita voidaan tukea yleisesti tunnetuilla seikoilla.

Roomalaiskatolisella kirkolla on aina kaksi omaa pyhimysjuhlaansa: dedikaatiopäivä ja nimikkopyhimyksen päivä (syntymä- ja nimipäivä). Pyhimysten valinta ei ole täysin mielivaltaista, eikä niitä voi muuttaa kuin kirkon vihkimisen tai uudelleen vihkimisen yhteydessä. Toinen Savilahden kirkon pyhimyksistä oli siis varmasti Mikael. Itse sakasti lienee 1500-luvun ensimmäiseltä puoliskolta. Siihen liittynyt puukirkko oli ehkä 1400-luvun puolivälistä. Kivisakastin kirkko ei kuitenkaan liene seudun vanhin roomalaiskatolinen kirkko. Itse asiassa seudulla oli kirkko jo 1300-luvun alussa, koska se silloin muodosti roomalaiskatolisen seurakunnan. Myös tällä kirkolla oli suojelijansa.

On mahdollista, että Mikael olisi tuotu vasta 1400-luvulla vihittyyn kirkkoon. Tätä voisi perustella sillä, että kyse oli rauhattomasta ajasta ja raja-alueesta ja näin taivaallinen sotapäällikkö olisi luonnollinen esirukoilija. P. Mikael ei kuitenkaan ollut tässä merkityksessä suosittu roomalaiskatolisessa maailmassa 1100-luvun jälkeen. Olisi ollut luonnollisempaa nimetä suojelijaksi esim. P. Olavi tai P. Eerik. Näin ollen on pikemminkin luultavaa, että Ylienkeli oli perua vanhemmasta roomalaiskatolisesta kirkosta. Varhaiseen aikaan tultaessa nousee kuitenkin ongelmaksi, mitä tapahtui seudun vanhimmalle kirkolle eli Savilahden pogostan ortodoksiselle kirkolle ja sen taivaallisen esirukoilijalle, joka silläkin tietysti oli. Tästä kirkosta ei tiedetä mitään muuta kuin, että se oli olemassa: hallinnollisesti pogosta näet edellytti sitä.

Kun Savilahti siirtyi Novgorodin vallasta Ruotsin valtaan, organisoitiin kirkollinen hallinto uudelleen, mikä tiedetään asiakirjoista. Fyysisesti ilmeisesti vanhat kirkkorakennukset otettiin uuden järjestelmän käyttöön, mutta ne vihittiin uudelleen ja niihin asetettiin uusi papisto. Näin tehtiin muuallakin sellaisilla alueilla, jotka siirtyivät ortodoksisesta hallinnosta roomalaiskatoliseen hallintoon kuten esim. Galitsiassa. Tässä yhteydessä tietysti kyettiin nimeämään uusi suojelija kirkolle vanhan ortodoksisen tilalle. P. Mikaelin sitominen 1300-luvun alun kirkollisiin uudistuksiin ei kuitenkaan ole roomalaiskatoliselta kannalta paremmin perusteltavissa kuin 1400-luvulla. Edelleenkin olisi ollut luonnollisempaa nimetä joku muu taivaallinen esirukoilija. Toisaalta uuden suojelijan nimeäminen ei kuitenkaan ollut mikään välttämättömyys. Vanha esirukoilija oli myös roomalaiskatoliselta kannalta pyhä ja oikea, eikä kirkkojen vastakkainasettelua tuolloin tule mitenkään korostaa. Lisäksi roomalaiskatolinen yleinen linja pikemminkin pyrki tukemaan jatkuvuutta uudistuksiensa tukena eikä liioittelemaan uusilla alueillaan muutoksia.

Näin ollen on perusteltua ajatella, että vanhan ortodoksisen kirkon taivaallisesta esirukoilijasta tuli uuden roomalaiskatolisen kirkon suojelija. Toisin sanoen Ylienkeli olisi tullut Mikkelin seudulle jo joskus 1200-luvulla perustetun ortodoksisen kirkon myötä. Ortodoksiselta kannalta ylienkeli oli Karjalassa ja Pohjois-Venäjällä niin tällöin kuin myöhemminkin suhteellisen suosittu nimikkopyhä, joten ajatus on tässäkin mielessä varsin mahdollinen.

isä Johannes Korpela (1997) professori, Joensuun yliopisto, historian laitos

(Julkaistu aiemmin Mikkelin ortodoksisen seurakunnan tiedotuslehdessä Mikaelin Viestissä nr. 3/1997. Julkaistu Ortodoksi.netissä kirjoittajan luvalla)

Katso myös

• Akatistos Arkkienkeli Mikaelille, taivaallisten sotajoukkojen johtajalle
• Enkeli
• Taivaalliset voimat (opetuspuhe)