Taivaalliset voimat (opetuspuhe)

Lapsilta voi oppia paljon enkeleistä ja eheästä tavasta suhtautua maailmaan.
(kuva © Laura Siren)

Enkeleitä onko heitä? Näin kysyy laulu kaipaillessaan enkeleitä elämäänsä. Moni kristitty olisi luultavammin hieman vaivaantunut, jos häneltä tivattaisiin: Uskotko todella enkeleihin?

Kirkko on kuitenkin kannassaan yksiselitteinen.

”Sinun edessäsi seisoo tuhansia ylimmäisiä enkeleitä, kymmeniä tuhansia enkeleitä, kerubeja ja serafeja – kuusisiipisiä ja monisilmäisiä, ylhäällä liikkuvia siivekkäitä olentoja…”,

rukoillaan liturgiassa. Ylienkelien Mikaelin, Gabrielin, Rafaelin ja kaikkien muiden ruumiittomien voimien juhla on myös väkevä muistutus Kirkon uskosta taivaallisiin voimiin.

Heti aluksi on hyvä muistaa, että enkelit ja muut taivaalliset voimat kuuluvat sen ”hiljaisen huminan” (1. Kun. 19:12) piiriin, missä Jumala on läsnä. Taivaallinen todellisuus ei pakota itseään, vaan vaatii silmät nähdä ja korvat kuulla. Tämä on uskonelämän tosiasia, vaikkakin välillä se on vaikea hyväksyä.

Kirkon uskoon kuuluvat siis enkelit ja muut taivaalliset voimat. Ne eivät kuitenkaan ole uskon kovinta ydintä, mutta silti ovat kiistatta osa uskonmaailmaa. Kirkon usko taivaallisiin voimiin ja heihin liittyvät juhlat voivat olla alku ymmärtämään, ja vähitellen myös hyväksymään, että maailma on paljon rikkaampi ja moniulotteisempi kuin aluksi luulimme. Maailmankaikkeus ei ole kokonaisuudessaan se minkä välittömästi näemme. Tämä uskontotuus sisältyy myös uskontunnustuksen mainintaan ”kaiken näkyvän ja näkymättömän” todellisuudesta.

Oppikaamme tässäkin asiassa lapsilta, lapsenkaltaisilta ja pyhiltä. He ovat kosketuksissa pyhyyden piirin kanssa. He elävät jo nyt lähempänä taivaallista hiljaisen huminan maailmaa. Heiltä voi oppia paljon enkeleistä ja eheästä tavasta suhtautua maailmaan.

Kauniisti on venäläinen pappi Alexander Schmemann (1921-1983) kirjoittanut lapsen uskosta:

”Lapsi on eheä sekä suhteessa aikaan että koko elämään, hän antautuu täysin kaikkeen. Hän ei suhtaudu maailmaan järkiperäisesti tai analyyttisesti. Hän ei ota vastaan sitä vain yhdellä aistilla, vaan koko olemuksellaan. Siksi maailma avautuu hänelle kaikissa ulottuvuuksissaan. Jos eläimet puhuvat lapselle tai puut kärsivät tai iloitsevat, aurinko hymyilee ja jos tyhjä tulitikkulaatikko voi muuttua autoksi, lentokoneeksi tai taloksi, se ei tarkoita, että lapsi on tyhmä tai kehittymätön. Lapselle on nimittäin annettu ja paljastettu ihmeellinen syvyyden ja kaiken kaikkeen liittymisen tunne. Lapsella on lahja yhdistyä täysin maailmaan ja elämään.”

Isä Lars Ahlbäck

Katso myös

• Enkeli
• Ortodoksisia näkökohtia enkeleistä (opetuspuhe)