II joulupäivän opetuspuhe

TV-liturgia Oulusta, II Joulupäivänä 26.12.2007

Kristus syntyy – kiittäkää!

Kristuksessa rakkaat isät, veljet ja sisaret

Tänään meillä on toinen joulupäivä. Ortodoksisessa kirkossa päivä on omistettu Kristus-lapsen synnyttäneen, Jumalan Äidin Neitsyt Marian muistoksi. Tarkemmin ilmaistuna juhla on kaikkien Jumalan Äitiä ylistämään kokoontuneiden yhteinen juhlakokous. Näin halutaan muistaa Neitsyt Marian keskeinen merkitys joulun tapahtumissa. Tänään muistellaan myös pyhän perheen pakoa Egyptiin pian jumalallisen lapsukaisen syntymän jälkeen.

Näin toinen joulupäivä on myös pyhän perheen muistojuhla. Marian ohessa perheeseen kuului myös vanhurskas Joosef. Hänet muistetaan Kristus lapsen nuoren elämän suojelijana vaarallisen pakomatkan aikana.

Ajatuksissa voimme nähdä pyhän perheen matkaamassa kohti kaukaista Egyptiä. Maria-äiti istuu Jeesus-lapsi sylissä aasin selässä ja Joosef johdattaa kulkijoita kallioista erämaapolkua. Jouluyön kirkas juhla: enkelten laulu, paimenten ylistys ja tietäjien kallisarvoiset lahjat vastasyntyneelle Maailman Vapahtajalle olivat vaihtuneet pian pyhän perheen paoksi Egyptiin. Lapsen henki oli vaarassa ja niin hänen sekä hänen vanhempiensa osaksi tuli nyt pakolaisuus, sen ahdinko ja tuska. Maailmamme on vastakohtien maailma, on ollut aina ja niin myös tänä päivänä.

Olemme viettäneet joulun juhlaa. Vanhan hyvän tavan mukaan perheet ovat kokoontuneet yhteen. Jotkut ovat matkustaneet pitkiäkin matkoja yhteiseen juhlan viettoon. Myös vanhempia ja isovanhempia on haluttu muistaa. Tutut ja turvalliset joulunviettotavat on koettu tänäkin vuonna tärkeiksi ja rakkaiksi. Suomalainen joulumme on ulkoiselta olemukseltaan kaunis ja valoisa juhla ulkoisen pimeyden keskellä. Näin se on myös sisäiseltä olemukseltaan, jos juhlan ydin - Maailman Vapahtajan syntyminen – muistetaan ja häntä kunnioitetaan.

Jouluna ja pyhän perheen juhlana mieleemme nousee ajatukset tämän päivän perheistä, vanhemmista, nuorista ja lapsista. Ihanne ja todellisuus ovat jälleen kerran kaukana toisistaan. Eivät kaikki perheet ole voineet kokoontua juhlana yhteen. Monissa perheissä ei isälle ole enää löytynyt sijaa juhlijoiden joukossa. Jossain muualla äiti on viettänyt joulua erossa omaisistaan. Mutta vaikka yhteistä kokoontumista ei olekaan saatu aikaan, ovat vanhemmat muulla tavoin koettaneet saada lapsiinsa yhteyttä joulun nimissä. Tämäkin on tärkeää ja lapset antavat tälle yhteyden etsimiselle arvon.

Vanhemmat kantavat huolta lapsistaan, ovatpa he sitten lähellä tai kaukana. Erityisesti äitien sydän on huolissaan lapsensa liikkeistä vielä tämän aikuisiässäkin. Tämän vuoden loppuviikkoina on äitien ja isien sydämissä koettu yhteistä murhetta ja hätää marraskuisen koulutragedian tähden. On etsitty vastauksia kysymyksiin ja yritetty edes jollain tavoin saada selvyyttä nuorten ihmisten väkivaltaiseen kuolemaan. Lopullista vastausta emme mutta aina voimme yrittää tehdä maailmaamme paremmaksi ja tuvallisemmaksi erityisesti nuorisoa ajatellen.

Lehdistä luetuista mielipidekirjoituksista ovat puhuttelevina nousseet ajatuksiin seuraavat totuudet: Lasten henkistä heitteille jättöä tapahtuu maassamme kaikissa yhteiskuntaluokissa… Vankilat eivät ole ongelmalasten oikea sijoituspaikka. Jos vankilat auttaisivat, Yhdysvalloista olisi rikollisuus kadonnut aikoja sitten… On väärin, kun ajatellaan, että ensin pitää olla tehokas ja mieluummin vielä tehokkaampi kuin muut. Vasta sitten saa oikeuden tuntea olevansa turvassa…. Roskamedia internet eivät saa saavuttaa nuorten pääkasvattajan asemaa. Kotona aikuista tarvitaan enemmän kuin ylitöissä. Tapahtuuko yhteisöllisyyden kokeminen enää ainoastaan hautajaisissa ja surujuhlissa?

Näin eräs aikamme isä pohti syksyn tapahtumien varjossa aikamme vanhempien ja nuorten maailmaa.

Mitä voisimme oppia tapahtuneesta? Ehkä on hyvä kerrata elämän perustotuuksia. Vanhemmat ovat lastensa kasvattajia ja myös vastuussa heidän nuoresta elämästään. Näin kuuluu olla. Tämä on ikiaikainen elämänjärjestys. Pyhän perheen vanhemmat suojelivat lasta tätä uhkaavalta surmalta pakenemalla vaivoja kaihtamatta vieraaseen maahan. Kristityissä kodeissa halutaan antaa lapsille mahdollisuus kokea kirkon pyhä maailma mahdollisimman varhain. Tämä tapahtuu viemällä lapsi vaikka hetkeksi kirkon yhteiseen jumalanpalvelukseen. Harras kirkkolaulu löytää tiensä jo sylilapsen aistimaailmaan. Tietysti lasten kirkkoon tuomisesta on vanhemmille vaivaa ja vastusta. Jokainen nuori äiti ja isä sen tietävät. Mutta onhan kysymys lapsen henkisen hyvinvoinnin perustan luomisesta. Tässä yhteydessä ei voi kysyä vaivan hintaa. Vanhemmat voivat kysyä itseltään: Miksi en vie lastani koskaan kirkkoon. Miksi en jätä hänelle nyt pienelle, aikanaan aikuiselle, muistoa lapsuuden joulukirkosta?

Elämme joulun aikaa, Kristuksen syntymäjuhlan pyhien muistojen aikaa. Jääköön tästä juhlasta meille kaikille ja erityisesti lapsille, kauniit ja valoisat muistot.

+ Metropoliitta Panteleimon

Katso myös

• Egyptiin paon muisto
• Jumalansynnyttäjän synaksis