Uspenie-juhlan sanoma

”Jumalansynnyttäjä ei ole jättänyt maailmaa” – Athoksen isien viesti kuolonuneen nukkumisen juhlaan

Jumalanäiti romanialaisessa kattomaalauksessa
(kuva © Ortodoksi.net)

Elokuun 15. päivänä ortodoksinen kirkko viettää Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlaa, Uspenieta, yhtä kirkkovuoden suurista juhlista. Suomessa juhla osuu keskelle loppukesää, aikaan jolloin luonnossa alkaa jo näkyä ensimmäisiä merkkejä lähestyvästä syksystä. Kirkon juhla puhuu kuitenkin ennen kaikkea elämästä, toivosta ja siitä, ettei kuolema merkitse lopullista eroa.

Athosvuoren isät ovat juhlan alla muistuttaneet erityisesti yhdestä sen keskeisestä sanomasta: Jumalansynnyttäjä ei ole jättänyt maailmaa.

Juhlan troparissa lauletaan:

”Et kuollessasi maailmaa hyljännyt, oi Jumalansynnyttäjä.”

Näihin sanoihin tiivistyy paljon siitä, mitä ortodoksinen kirkko opettaa Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisesta. Hänen kuolemansa ei ollut katoamista, vaan siirtymistä elämään. Kirkko uskoo, että Jumalansynnyttäjä jatkaa esirukoustaan Kristuksen edessä ja on rukouksessa lähellä niitä, jotka turvautuvat hänen apuunsa.

Ihminen kääntyy Jumalansynnyttäjän puoleen hädässä

Athoksen isien mukaan ihmiset eivät etsi Jumalansynnyttäjän esirukouksia vain suurina juhlapäivinä. Hänen puoleensa käännytään silloin, kun sairaus koskettaa omaa elämää tai läheistä, kun perheessä on vaikeuksia, kun vanhemmat kantavat huolta lapsistaan tai kun tulevaisuus tuntuu epävarmalta.

Hänen puoleensa turvaudutaan myös surussa, yksinäisyydessä ja menetyksen hetkellä.

Athoksen hengellisessä perinteessä korostetaan ajatusta, että Jumalansynnyttäjä ymmärtää ihmisen kärsimystä. Hän tunsi itse äidin tuskan seisoessaan Poikansa ristin äärellä. Siksi hänen puoleensa voidaan kääntyä myös silloin, kun omat sanat eivät riitä rukoukseen.

Eräs Athoksen isien juhlaan välittämä ajatus kuuluu, että Jumalansynnyttäjä kuulee ihmisen tuskan jo ennen kuin tämä osaa ilmaista sitä sanoiksi.

Tässä ei ole kyse siitä, että Jumalansynnyttäjä asetettaisiin Kristuksen paikalle. Kaikki hänen merkityksensä johtaa Kristukseen. Hänen esirukouksensa perustuu siihen, että hän on Jumalanäiti, Kristuksen äiti, joka sanoi Jumalan kutsulle kyllä ja palveli koko elämällään Jumalan pelastussuunnitelmaa.

Kuolema ei ole viimeinen sana

Kuolonuneen nukkumisen juhla muistuttaa samalla jokaisen kristityn toivosta.

Ortodoksisessa uskossa kuolema ei merkitse ihmisen katoamista. Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tähden kuolema on muuttunut portiksi kohti iankaikkista elämää.

Jumalansynnyttäjän juhla näyttää tämän toivon erityisen kirkkaasti. Hänen kuolonuneen nukkumisessaan kirkko ei sure ilman toivoa, vaan näkee siinä lupauksen elämästä Jumalan yhteydessä.

Siksi juhla voi puhutella myös ihmistä, joka kantaa surua edesmenneestä läheisestään. Se ei poista ikävää eikä kärsimystä, mutta se muistuttaa siitä, ettei kristityn toivo pääty hautaan.

Toivon menettäminen on aikamme suuri vaara

Athoksen isät kiinnittävät juhlan yhteydessä huomiota myös nykyihmisen sisäiseen levottomuuteen.

Maailmassa on sotia, epävarmuutta ja jatkuvasti muuttuvia tilanteita. Moni joutuu elämään taloudellisten huolten, yksinäisyyden, sairauden tai tulevaisuuden pelon keskellä. Ulkoisten vaikeuksien lisäksi ihmistä voi painaa tunne siitä, ettei mikään ole enää vakaata.

Athoksen isien mukaan aikamme suuri hengellinen vaara onkin toivon menettäminen.

Siksi heidän viestinsä juhlaan on yksinkertainen:

”Älkää menettäkö toivoanne. Rukoilkaa Jumalansynnyttäjää.”

Kehotus ei tarkoita todellisuuden ongelmien sivuuttamista. Rukous ei vapauta ihmistä vastuusta eikä poista tarvetta auttaa lähimmäistä. Se auttaa kuitenkin katsomaan vaikeuksia siitä näkökulmasta, etteivät pelko ja epätoivo saa viimeistä sanaa.

Jumalansynnyttäjän elämä oli täynnä luottamusta Jumalaan myös silloin, kun hän ei voinut tietää, mitä tulevaisuus toisi. Juuri tästä hänen elämänsä voi opettaa myös tämän ajan kristittyä.

Jumalansynnyttäjä johdattaa Kristuksen luo

Ortodoksisessa kirkossa Jumalansynnyttäjän kunnioittaminen ei koskaan ole irrallaan Kristuksesta.

Hän on ennen kaikkea se ihminen, jonka kautta Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Hän kantoi Kristusta kohdussaan, kasvatti Hänet ja seurasi Häntä aina ristille saakka.

Siksi myös hänen ikoninsa ja hänelle osoitetut rukoukset johtavat kohti Kristusta.

Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhla ei siis kerro vain hänen kuolemastaan. Se kertoo Jumalan uskollisuudesta, Kristuksen voitosta kuolemasta ja siitä toivosta, johon koko kirkon elämä perustuu.

Kun kirkko laulaa:

”Et kuollessasi maailmaa hyljännyt, oi Jumalansynnyttäjä”,

se tunnustaa samalla, ettei kuolema pystynyt katkaisemaan sitä yhteyttä, joka Jumalansynnyttäjällä on Kristukseen ja Hänen kirkkoonsa.

Athoksen isien viesti suomalaisellekin kristitylle on siksi hyvin yksinkertainen. Vaikeuksien, surun ja epävarmuuden keskellä ei tarvitse jäädä yksin. Voi rukoilla, pyytää Jumalansynnyttäjän esirukouksia ja ennen kaikkea pitää kiinni Kristuksesta.

Siinä on myös elokuun 15. päivän juhlan hiljainen mutta voimakas sanoma: toivoa ei pidä menettää.