Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko

Historiaa

Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko (UAOK) perustettiin vuonna 1921 Kiovassa kirkolliskokouksessa ja sen päämieheksi vihittiin metropoliitta Vasil (Lipkivski). UAOK oli tuolloin täysin itsenäinen eli autokefaalinen suhteessa muihin paikalliskirkkoihin. Kirkko sai kuitenkin virallisen autokefaalisen statuksensa vasta muutama vuosi tuon jälkeen, vuonna 1924, kun Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Gregorios VII antoi tomos -asiakirjan Kiovan Rus-Ukrainan metropoliittakunnan (hiippakunnan) uudelleen perustamisesta autokefaalisena kirkkona. Vastuu uuden piispainkokouksen perustamisesta annettiin Varsovan metropoliitta-arkkipiispa Dionisij’lle (Waledinskij).

Venäjän hajoamisen yhteydessä tämä kirkko haki autonomiaa Moskovan patriarkaatilta. Tämän seurauksena neuvostohallitus alkoi sen sijaan vainota kirkkoa ja Venäjän ortodoksinen kirkko myös esti jonkin aikaa UAOK:n sijoittumista sen kirkolliseen jurisdiktioon. Sotien välillä UAOK hyväksyttiin Venäjän kirkkoon ja sen sallittiin toimia Ukrainan neuvostotasavallan alueella.

Vuonna 1941 UAOK:n edustajat päättivät pitää Ukrainan kirkon Saksan Ukrainan miehityksen aikanakin kanonisessa yhteydessä Moskovan patriarkaattiin. Arkkipiispa Oleksij (Hromadski) ilmoitti olevansa tämän kirkon metropoliitta, jota harhaanjohtavasti kutsuttiin ”autonomiseksi kirkoksi”.

Lokakuun 8. päivä 1942 arkkipiispa Nikanor ja UAOK:n piispa Mstislav ja autonomisen kirkon metropoliitta Oleksij kirjoittivat liittosopimuksen Svjato-Uspenska Potschajivskan lavrassa yhdistäen nämä kaksi kirkkoa. Saksan miehitysviranomaiset ja autonomisen kirkon venäjämieliset piispat saivat metropoliitta Oleksijn kuitenkin perumaan allekirjoituksensa. Metropoliitta Oleksij teloitettiin Voliniassa toukokuun 7. päivänä 1943 UPA-kapinallisten toimesta. (UPA [ukrainaksi: УПА] = Українська Повстанська Армія / Ukraiens’ka Povstans’ka Armija / Ukrainan kapinallisarmeija)

Venäjän ortodoksinen kirkko sai yleisen kirkollisen yksinoikeuden toisen maailmansodan jälkeen Ukrainan neuvostotasavallassakin. Useimmat muista kirkoista pakotettiin neuvostohallinnon toimesta tunnustamaan Venäjän vallankumouksesta henkiin elpynyt Moskovan patriarkaatti ainoana laillisena kirkkona Neuvostoliitossa. Useat syyttivät sitä kuitenkin kommunistisen puolueen marionetiksi, nukketeatteriksi. Moskovan patriarkka Tiihon Moskovalaisen epäilyttävän kuoleman jälkeen nämä autokefaaliset kirkot anoivat itsenäisyyttä – asiaa, jota Moskovassa ei siedetty sodan jälkeen, etenkään kun useita Ukrainan ortodoksisen kirkon papiston jäsentä, jotka eivät olleet liittoutuneet Moskovan kanssa, oli paennut aksaan tai Yhdysvaltoihin. UAOK Ukrainassa likvidoitiin tuolloin neuvostoviranomaisten toimesta Moskovan patriarkaatin avustuksella. Jokainen UAOK:n piispa ja pappi, joka jäi Ukrainaan ja kieltäytyi liittymästä Venäjän kirkkoon teloitettiin tai lähetettiin keskitysleirille.

Muutama vuosi myöhemmin samat asiat tapahtuivat Ukrainan kreikkalaiskatoliselle kirkolle Länsi-Ukrainassa ja Transkarpatiassa eli Taka-Karpatiassa (ukrainaksi: Закарпатська область, Zakarpatska oblast) eli Karpatoukrainassa tai Karpatian Ukrainassa (ukrainaksi ja ruteeniksi: Карпатська Україна, Karpatska Ukraina, tsekiksi ja slovakiaksi: Karpatská Ukrajina). Toinen jälkiseuraus näistä UAOK:a kohdanneista toimista oli Anglikaaninen ortodoksinen kirkko (AOK), joka perustettiin Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa vuonna 1963 rovasti James Parker Deesin toimesta (vaikka AOK:n juuret ovat UAOK:ssa, sen liturgia ja opin ja uskon perusta on melkein samanlainen kuin protestanttisten reformaatikkojen).

Saatuaan takaisin valtiollisen tunnustuksen Yhdysvalloilta myöhään 1980-luvulla, kirkkoa johdettiin alkuun ulkomailta käsin patriarkka Mstislavin toimesta ja hänen kuoltuaan vuonna 1993 juuri perustetun ja itsenäiseksi julistautuneen Ukrainan ortodoksisen kirkon – Kiovan patriarkaatin toimesta tapahtumia seuranneen lyhyen yhteisen liiton ajan.

Maantieteellisesti kirkko toimii lähes yksinomaan läntisessä Galitsian maakunnassa ja kirkolla on tukijoita vain vähän muualla. Aikaisemmin useita seurakuntia ulkomailla Ukrainan ulkopuolella Kanadan ja Yhdysvaltojen emigranttiyhteisöissä kuului UAOK:oon, mutta useimmat näistä seurakunnista lopulta vaihtoivat jurisdiktiota ja ovat nyt järjestäytyneet Kanadan ukrainalaiseen ortodoksiseen kirkkoon tai Yhdysvaltojen ukrainalaiseen ortodoksiseen kirkkoon, jotka molemmat kuuluvat Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen eli jurisdiktioon. UAOK:n seurakuntia on myös Canberrassa Australiassa ja yksi myös Palermossa Italiassa. Myös Iso-Britannian Bradfordista Yorkshirestä löytyy tämän kirkon seurakunta.

Nykyhetki

15.12.2018 kahden ukrainalaisen ortodoksisen kirkon - Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti (UOK-KP) ja Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko (UAOK) ja kaksi piispaa Ukrainan ortodoksisen kirkon – Moskovan patriarkaatti (UOK-MP) piispaa kokoontuivat Kiovassa Pyhän Sofian katedraalissa, jossa valitsivat uudelle perustettavalla Ukrainan ortodoksiselle autokefaliselle kirkolle uuden päämiehen, Kiovan arkkipiispan ja koko Ukrainan metropoliitan, jolle Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos luovutti 6.1.2019 Tomos_asiakirjan, joka takaa uudelle perustetulle ukrainalaiselle kirkolle laajan itsemääräämisoikeuden eli autokefalian.

HAP