Johannes Apamealainen

Johannes Apamealainen (joissakin yhteyksissä käytetään myös nimeä Johannes Yksinäinen [Solitary]) kuuluu niihin Syyriassa ja tällä kertaa tarkemmin sanottuna Apameassa (kreikaksi: Απάμεια; arabiaksi: أفاميا or آفاميا / Afamia) vaikuttaneisiin syyrialaisiin mystikkoihin, joista ei ole saatavilla paljoakaan elämänkerta-aineistoa, vaan lähes kaikki arviointi perustuu hänen teksteihinsä ja niiden analysointiin.

Lisäksi asiaa vaikeuttaa se, että tekstien kirjoittajina saattaa olla kaksi eri Johannesta, Johannes Erakko (vrt. Johannes Yksinäinen) ja Johannes Apamealainen. Heidän erottamisensa nykyisillä tiedoilla on mahdotonta ja siksi otsikossa mainittua Johannes Apamealaista käsitellään tässä yhtenä henkilönä, oli tekstien kirjoittaja sitten kumpi tahansa.

Näitä Johanneksen tekstejä ei ole julkaistu painettuina paljoakaan, vaan suurin osa on yhä julkaisemattomina käsikirjoituksina. Joka tapauksessa Johanneksen ajattelu on suurenmoista erämaaviisautta, syvällistä, yksinkertaista, avaraa ja ehdotonta, mistä paistaa läpi omakohtainen askeesi ja sen karaisema voima.

Johanneksen tekstit käsittelevät muun muassa seuraavia aiheita:

• maailman luominen
• enkelien hierarkia
• miksi ihminen on luotu katoavaiseksi
• Jumalan pelastustalouteen liittyviä näkyjä ja ilmestyksiä

Syyrialaiseen kirjallisuuteen yleistynyt kolmitasoinen metateologia (siis pohdintaa uskonnon alkuperästä, olennaisuuksista ja siitä, mistä uskossa perimmiltään on kyse) esiintyi ensimmäisiä kertoja juuri Johanneksen teksteissä:

1. ruumiillinen taso – joka merkitsee omaisuudesta luopumista
2. sielullinen taso – joka merkitsee pahoista ajatuksista vapautumista
3. hengellinen taso – joka on olemukseltaan pukeva; se on uusi elämä ja uusi maailma Jumalan salaisuuksissa.

Johannes varoittaa lukijoitaan sääntöjen tekemisestä itselleen ja erityisesti niiden orjaksi joutumisesta. Nykyihmiselle huojentavaa on lukea Johanneksen ajatus, että ihminen on luotu muutoksen alaiseksi, joka kehittyy eikä hänen tahtonsa pysy ikuisesti samanlaisena. Kenenkään ei siis pitäisi sitoa itseään elinikäiseen sääntöön, josta hän voi kasvaa ulos milloin tahansa. Tuollaisessa tapauksessa sääntö saattaisi toimia itseään vastaan ja estää ihmisen kasvun.

Rukouksesta Johannes opettaa, että siinä on kaksi tasoa:

1. hurskauden taso
2. hengellisyyden taso

Kumpikin on muuta kuin ulkoisia suorituksia, muuta kuin ääniä, liikkeitä ja toistoja. Ensimmäisessä tasossa rukoilija itse tulee sanaksi; sanan pitää saada muoto tekoina. Edistyttyään rukoilija siirtyy toiselle tasolle, jossa rukous on sisäistä ja hiljaista. Rukoilijan ohessa on

• kielen hiljaisuus ->
• koko kehon hiljaisuus ->
• sielun hiljaisuus ->
• mielen hiljaisuus ja lopulta ->
• hengen hiljaisuus.

Opetus huipentuu toteamukseen: Jumala on hiljaisuus.

Mielenkiintoinen on vielä Johanneksen ajatus maan päällä, maailmassa elävästä vahvahenkisestä ihmisestä, jonka ei tarvitse pelätä mitään tai ketään, ei ihmisiä eikä harhaoppeja, sillä ne eivät voi totuudelle mitään ja kristinuskon lujin sisin on näkymättömässä maailmassa.

(lähde: munkki Serafim: Kerubin silmin)

HAP

Katso Johannes Apamealaisen kirjoituksia

• Armon loisto
• Jumala on Henki ja Häntä on rukoiltava hengessä
• Vapauden valtakunta
• Kristuksen vapaus ja omat lait