Rikas mies ja Lasarus (opetuspuhe)

Rikas mies ja Lasarus kuvattuina Codex Aureus Epternacensiksessa.
(kuva: wikipedia)

Opetuspuhe sunnuntaina 1.11.2009 (Luuk.16:19-31)

Rikas mies ja Lasarus

"Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.

"Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.' Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Kristus puhuu meille tänään lähimmäisenrakkaudesta. Monet Hänen vertauksistaan, kuten Laupias Samarialainen, kannustavat meitä ottamaan huomioon lähimmäisemme. Mutta päivän evankeliumiluvun opetus on oikeastaan hyvin pelottava.

Siinä kerrotaan kahdesta henkilöstä, joiden elämä erosi toisistaan hyvin paljon. Rikas mies vietti yltäkylläistä elämää. Hän oli kiinnostunut ainoastaan siitä, että hänellä itsellään oli kaikkea tarpeeksi ympärillään. Tämä rikas mies oli niin sokeutunut omaan itsekeskeisyyteensä, ettei hän kyennyt näkemään köyhää Lasarusta, joka makasi hänen porttinsa pielessä.

Tuolla köyhällä Lasaruksella ei taas ollut mitään maallista omaisuutta ja hänen osansa olikin kerjätä muilta huomiota ja almuja, jotta hän saisi edes elämälleen tarpeellisen ravinnon. Väistämätön kuitenkin tapahtui, sillä kumpikin kuoli ja he siirtyivät iankaikkisuuteen. Evankeliumissa sanotaan rikkaasta miehestä pelkästään se, että kuoltuaan hänet haudattiin. Sen sijaan Lasarus pääsi enkelten saattelemana Abrahamin huomaan.

Lasarus sai iankaikkisuudessa hyvän osan, mutta tuo rikas mies joutui suunnattomaan kärsimykseen, josta hän toivoi edes hetkellistä helpotusta. Kun tämä osoittautui mahdottomaksi, niin hän pyysi, että hänen sukulaisiaan voitaisiin varoittaa, etteivät he saisi samanlaista kohtaloa iankaikkisuudessa. Mutta tämäkin oli mahdotonta ja Kristuksen opetus päättyy toteamukseen:

"--ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista".

Päivän evankeliumi ei varoita meitä siitä, että ihminen joutuisi liian omaisuuden vuoksi helvettiin. Ei suinkaan! Sen sijaan se varoittaa meitä siitä, että jos ihminen elää hyvin itsekeskeisesti, niin silloin hänellä ei ole mitään hyvää odotettavissa myöskään iankaikkisuudessa. Rakkaus on asia, jonka otamme mukanamme iankaikkisuuteen, kaikki maallinen sen sijaan jää tänne maan päälle. Jos ihminen on pelkästään sidoksissa maallisiin asioihin, niin silloin hänellä ei ole mitään, mitä ottaa mukaan iankaikkisuuteen. Loputon tyhjyys ympärillä tekee kaikesta lopulta myös hyvin helvetillistä!

Kirkolla on hyvin yksinkertainen tehtävä. Sen tulee johdattaa ihmisiä Jumalan yhteyteen ja toimimaan niin, että ihmiset osaisivat osoittaa vilpitöntä rakkautta toisiaan kohtaan Kristuksen opetuksen mukaisesti. Yhtä lailla Kirkon tehtävänä on valmistaa ihmistä niin, että hän osaisi pitää mielessään iankaikkisen elämän.

Vaikuttaa siltä, että vaikka tuo Kirkon tehtävä onkin periaatteeltaan yksinkertainen niin sen toteuttaminen muuttuu hetki hetkeltä vaikeammaksi. Kysymys on jälleen kerran siitä, että tämän päivän suurin haaste on juuri maallistuminen. Tämän päivän maailmassa ihannoidaan tuota rikasta miestä, joka eli pelkästään itselleen. Ihmisen uskonelämäkin on muuttumassa yksilökeskeisemmäksi, sellaiseksi ettei kirkkoa tarvita mihinkään, sillä "minulla on jo kaikki kunnossa Jumalan kanssa".

Ihmiselle on annettu tunteita, joista tärkeimpänä on rakkaus. Myös viha on tunne, joka meidän tulisi valjastaa hyvään tarkoitukseen: Meidän tulisi oppia vihaamaan pahoja ja huonoja asioita, niin että karttaisimme niitä viimeiseen asti.

Vaarallisinta kaikessa on kuitenkin tunteettomuus, sellainen tila, jossa ihminen tuon rikkaan miehen tavoin suhtautui täysin välinpitämättömästi avun tarpeessa olevaan lähimmäiseensä. Karttakaamme tuota välinpitämättömyyttä! Näin Kristus meitä opettaa.

Mutta jos mietimme vielä Kirkon tehtäviä, niin yhtenä niistä oli se, että osaisimme oikealla tavalla valmistautua iankaikkiseen elämään. Mikä on nykyihmisen suhtautuminen kuolemaan ja iankaikkiseen elämään?

Vaarana on se, että ryhdymme välinpitämättömiksi myös kuoleman suhteen. Ajatus kuolemasta halutaan työntää kauas pois. Tämä voi tapahtua esimerkiksi niin, että ortodoksisissa hautajaisissakin enenevässä määrin ja vielä täysin perusteettomasti suljetaan vainaja kannella arkun sisään, käytännössä pois hänen omista hautajaisistaan. Ja miksi?

Siksi, että kuolemaa todellisuudessa pelätään niin paljon, että sitä ei haluta myöskään todellisuudessa kohdata. On totta, että kohtaamme kuolemaa "ulkoisessa" mielessä päivittäin. Meidän ei tarvitse kuin katsoa tiedotusvälineitä, niin huomaamme, että suurin osa otsikoista liittyy sotiin, onnettomuuksiin ja muihin hyvin surullisiin asioihin. Niitä kaikkia yhdistää yksi ainut asia: nimittäin kuolema!

Kuolema kiehtoo ihmismieltä, mutta yhtä lailla sitä pelätään. Meidän ei tule kristittyinä suhtautua kuolemaan liian suurella pelolla, Yhtä lailla meidän ei tule suhtautua kuolemaan välinpitämättömyydellä, sillä se on kuitenkin vihollinen.

Vihollinen, jonka Kristus on kuitenkin omalla kuolemallaan kukistanut. Se on Pääsiäisen ihmeellinen sanoma, joka on koko Kirkon opetuksen perusta. Jokainen liturgia on Pääsiäisen viettämistä siinä mielessä, että silloin julistamme kuolleista ylösnoussutta Kristusta.

Kristus on meidän toivomme ja koko elämämme tuki ja turva. Jos täydellä sydämellä rakastamme Kristusta ja hänen opetustaan, niin silloin saamme myös sisäisen rauhan. Sellaisen rauhan ja voiman, että emme suhtaudu kuolemaan enää pelolla ja näemme kaiken toivorikkaassa valossa.

Kristushan on itse sanonut:

"Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään." (Joh. 5:24)

Todellinen elämä on elämä Kristuksessa eli Jumalan yhteydessä ja kuolemaa on ainoastaan kaikki se, mikä jää Kristuksen ulkopuolelle. Siksi, jos turvaudumme kaikessa Kristukseen, olemme todella siirtyneet "kuolemasta elämään". Amen.

Isä Andrei Verikov