Pyhää elämää (opetuspuhe)

Ortodoksinen kirkko muistelee 21. tammikuuta ja 13. elokuuta pyhittäjä Maksimos Tunnustajaa (k. 662). Hän oli Kirkon oikean uskon opettaja ja puolustaja. Pyhittäjä Maksimos sanoo hengellisestä rakkaudesta, että

"pyhät ihmiset olivat hyväntahtoisia ja lähimmäisrakkaita, armahtavaisia ja laupiaita. He suhtautuivat kaikkiin ihmisiin samalla tavalla."

Bysanttilaisten teologien omistautumisessa kristologiaan ja sen mukaisissa keskusteluissa kehittyi näkemys Jumalana ja ihmisen välisestä luovasta suhteesta. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja kehitti tuosta opetuksesta synteesin. Hänen mukaansa ihminen luotiin niin, että Jumala saattoi syntyä ihmiseksi. Ihminen jumaloitettiin Kristuksen lihaksitulemisessa. Kristus yhdisti kaiken Itseensä. Hän liitti yhteen pyhässä elämässään maailmankaikkeuden ja paratiisin.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan mukaan hengellinen täydellistyminen merkitsee sydämen puhdistumista, ihmismielen kirkastumista ja jumaloitumista. Hyveet ovat Jumalan energiaa ja Hän asettaa ne ihmissydämeen. Ihminen näkee vaivaa ja taistelee. Jumala ei jätä häntä yksin. Katumus on ihmisen palaamista luonnottomuudesta luonnonmukaisuuteen, saatanasta Jumalan yhteyteen. Armeliaisuuden osoittaminen lähimmäiselle on Jumalalle mieluisin uhri. Hyvän tekeminen lähimmäiselle on tie Jumalan Valtakuntaan. Elävästä uskosta syntyy nöyryys, nöyryydestä kasvaa rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Pyhittäjä Maksimos opettaa:

”Hän, joka on aidosti luopunut maallisista asioista ja vilpittömästi rakastaen palvelee lähimmäistään, vapautuu jokaisesta himosta ja pääsee osalliseksi Jumalan rakkaudesta ja tiedosta.”

Pyhyyden ihanne ilmaistaan korostetusti Uudessa testamentissa. Se esiintyy evankeliumeissa ja apostolien kirjeissä. Matteuksen evankeliumissa Kristus sanoo:

"Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." (Matt. 5:48)

Sana täydellinen merkitsee ortodoksisten isien opetuksessa samaa kuin pyhä. Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille:

"Jumala ei ole kutsunut meitä elämään synnillistä, vaan pyhää elämää." (1.Tess. 4:7)

Ortodoksisen opetuksen mukaan pyhäksi sanotaan ihmistä, joka on päässyt osalliseksi jumalallisesta armosta ja jota Pyhä Henki elävöittää ja ohjaa. Välttämätön edellytys päästä mystiseen yhteyteen Jumalan kanssa on puhdistautuminen kaikesta pahasta ja muusta ihmisessä olevasta kielteisestä aineksesta ja kaikkien hyveiden omaksuminen. Pyhille ihmisille ominaisista hyveistä Raamattu korostaa erityisesti uskoa, kärsivällisyyttä, nöyryyttä, itsehillintää ja hengellistä rakkautta. Isien mukaan "sisäistynyt usko" edeltää kaikkia muita hyveitä.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen opettaa:

"Katumus on kasteen uudistamista. Katumus on sopimus Jumalan kanssa uudesta elämästä".

Ihmisen on katkaistava ajatukset, jotka kohdistuvat maalliseen, ja saatava ne kiinnittymään sisäiseen. Kristus sanoo:

"Älkää siitä murehtiko, mitä söisitte tai joisitte. Älkää sitä etsikö. Tätä kaikkea maailman ihmiset tavoittelevat; teidän Isänne tietää kyllä, että te sitä tarvitsette. Etsikää hänen valtakuntaansa, niin te saatte myös kaiken tämän." (Luuk. 12:29-31)

Luostarikilvoituksen korostaminen ei merkitse sitä, että pyhitys on mahdollista saavuttaa vain luostarissa ja elämällä kaukana "maailmasta" tai että maailmassa elävien olisi mahdotonta pelastua. Pyhittäjä Johannes Siinailainen sanoo:

"Jotkut maailmassa huolettomina elävät ovat sanoneet minulle: Kuinka me voisimme viettää askeettista elämää? Heille olen sanonut: Tehkää kaikkea hyvää, mitä voitte, älkää pilkatko ketään, älkää varastako, älkää valehdelko, älkää riistäkö ketään, älkää vihatko ketään, säälikää tarvitsevia ja toisen omaan älkää puuttuko; jos teette näin, ette ole kaukana taivasten valtakunnasta."

Pyhittäjä Johannes ja pyhittäjä Maksimos antavat virikkeitä jumaloitumisen tien kulkemiseen. Hyväntekeväisyys, rakkaus ja paasto kirkastavat ihmisen, tekevät hänet hengellisesti rikkaaksi. Pyhä Henki opastaa ihmisiä pyhityksen portille, rohkaisee avaamaan sen ja kulkemaan sen kautta sekä antaa uskoa ja toivoa edetä Jumalan valkeuden viitoittamaa vaikeakulkuista, mutta kulkijalleen sisäisen rikkauden antavaa tietä. Tätä tietä voi jokainen kulkea, kuka askeleen, kuka enemmän.

Isä Jarmo Hakkarainen