Pyhittäjä Johannes Siinailaisen sunnuntaina (opetuspuhe 2)

Ortodoksinen kirkko muistelee Suuren paaston neljäntenä sunnuntaina pyhittäjä Johannes Siinalaista (eli 600-luvulla). Pyhittäjän mukaan kilvoittelija, joka ei vielä tunne Jumalaa, ei ole otollinen hiljaisuuteen ja joutuu moniin vaaroihin. Kilvoittelijan sielun sairauden ja ruumiillisten himojen alkaminen ilmenee nautinnonhalussa.

Hiljaisuus on keskustelua Jumalan kanssa

Johannes Siinailainen
Kuva © Pyykkönen

Johanneksen mielestä pahojen henkien hyökkäys on sana tai kuva, joka tulee ensi kertaa ihmissydämeen. Jos kilvoittelija alkaa seurustella ilmestyneen kanssa, tapahtuipa se himollisesti tai himoitta, kyseessä on yhdistyminen pahoihin henkiin.

Pyhittäjä Johannes yhdistää demonit ylpeyteen. Hän toteaa sarkastisesti:

”Ylpeä munkki ei tarvitse pahaa henkeä, sillä hän on jo itse paha henki ja vihollinen”. Pyhittäjä kutsuukin pahuutta pahojen henkien tieteeksi tai oikeastaan häpeämättömyydeksi, joka on vailla totuutta ja pyrkii eksyttämään monia.

Johannekselle sydämen olennaisin piirre on hiljaisuus. Se on keskustelua Jumalan kanssa ja taistelua pahoja henkiä vastaan. Kilvoittelijan ruumis voi levätä hetken, mutta sydän elää Jumalan jatkuvassa läsnäolossa. Pyhittäjä opettaa:

”Minä nukuin luonnon vaatimuksesta, mutta sydämeni valvoi suuren rakkauden tähden”.

Pyhittäjä Johannes Siinailaiselle katumus on Kirkon elämän tie. Se merkitsee hengellisen murheen tien kulkemista. Ihminen murehtii, koska hän on kadottanut Jumalan läsnäolon. Murehtiminen tarkoittaa surullisuutta ja hätää Jumalan poissaolosta ja loputonta Jumalan läsnäolon janoamista.

Hengellinen murehtiminen edellyttää ihmiseltä jatkuvaa väkivaltaa langennutta luontoa kohtaan. Murehtiminen johtaa kilvoittelijan itsetuntemukseen ja kyynelten armolahja on ainoa kieli, jonka kautta hän kykenee ilmaisemaan eronsa Jumalasta ja erottautumisensa lähimmäisistä.

Kyyneleet ovat askeetin tie itsetuntemukseen. Hän itkee, koska on kadottanut paratiisillisen identiteetin ja on paratiisin kadotettuaan koditon. Siksi kilvoittelija luopuu katumuksessa pysyvästi ruumiillisesta lohdutuksesta. Katumus merkitsee kasteen armolahjan uudistamista.

Katumus on sovinnon tekemistä Luojan kanssa, ja se tehdään hyvillä teoilla, jotka ovat vastakkaisia syntisen elämän rikkomuksille. Pyhittäjä Johannes Siinailainen opettaa meille, että katumus on ihmiselämää muuttava Jumalan lahja.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. 662) painottaa, että himolliset ajatukset vahingoittavat monin tavoin sielua. Ne herättävät mielessä haluja, ärsyttävät tai pimentävät ymmärryksen. Silloin sielun hengellinen näkökyky heikkenee eikä ihminen kykene hengelliseen mietiskelyyn tai ylentämään sydäntään rukoukseen.

Toiset himot ovat ruumiillisia, toiset sielullisia. Ruumiilliset himot saavat kiihokkeensa ihmisen omasta lihasta, sielullisten himojen virikkeet ovat ihmisen ulkopuolelta. Pyhittäjä Maksimoksen mukaan rakkaus ja itsehillintä vapauttavat ihmisen molemmista, sillä rakkaus karkottaa sielulliset ja itsehillintä ruumiilliset himot.

Himot edustavat ihmisluonnon alinta tasoa. Kreikankielinen himoja tarkoittava sana pathi osoittaa, että ihminen elää himoissa toimettomuuden eli orjuuden tilassa. Himot kukistavat ihmisen vapaan tahdon, niin etteivät ne enää ole hänen tahtonsa alaisia. Himot hallitsevat ja orjuuttavat ihmistä.

Kun ihmissielua hallitsevat himot, jotka ovat pääsääntöisesti sielun luonnottomia impulsseja, ihminen ei kykene näkemään Jumalan Valkeutta. Hän on hengellisesti sairas. Himot aiheuttavat ihmissielussa kaaoksen ja ylläpitävät sitä ihmisten välisissä suhteissa.

Ihmisen kaikkien paheiden aiheuttajina ovat harhakuvat, hairahdukset ja Jumalan kieltäminen. Himot riisuvat ihmismielen todellisesta ymmärryksestä ja rakkaudesta. Esimerkiksi, jos me syödessämme keskitymme ruoan makuun ja sen suomaan nautintoon, tunne on synnillinen, koska mielihyvä toimii sen kautta.

Jumalan Rakkaus yhdistää ihmiset, mutta himot tuhoavat ihmisten väliset rakkauden siteet. Ne merkitsevät ihmisen sisäisen elämän kuohuntaa ja epäjärjestystä. Himot työskentelevät väkevästi ihmistä vastaan niin kauan kuin ihmisen sisällä on niitä ruokkivia aineksia. Ihminen ei koeta edes karkottaa niitä vaan päinvastoin hellii niitä. Näin himot saavat voimansa ihmisestä itsestään.

Pyhät Isät eivät näe saatanaa ja hänen demonejaan pelkästään kuoleman, vaan myös sairauden aiheuttajina. Jumalan luomana näkymätön ja näkyvä maailma on erinomaisen hyvä, koska Luoja haluaa niin. Juuri tämän vuoksi kuolema merkitsee ihmisen syntiinlankeemuksen traagista seurausta ja paholaisen työtä.

Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) opettaa, että saatana on näkymätön käärme ja pahuuden keksijä. Se pyrkii aluksi osoittamaan kilvoittelijalle, kuinka vaikeaa ja työlästä on harjoittaa hyveitä. Sielun vihollinen täyttää ihmisen mielen laiskuudella ja epätoivolla.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan (k. 662) mukaan pahat henget käyvät ihmisen kimppuun joko itse asioiden tai niiden herättämien himollisten mielikuvien välityksellä. Himollisilla mielikuvilla on ihmismieleen kolme polkua: aistit, ruumiintila ja muisti. Maksimos painottaa, että himo ilmaisee sielun luonnonvastaisen mielijohteen. Se on joko järjetöntä kiintymystä toiseen ihmiseen tai johonkin aistittavaan asiaan tai mieletöntä vihaa jotakin ihmistä tai jotakin asiaa kohtaan.

Tällaista järjetöntä kiintymystä on esimerkiksi viehtymys ruokiin, sukupuolinautintoihin tai katoavaan kunniaan. Mieletön viha puolestaan voi kohdistua aivan samoihin asioihin kuin järjetön rakkauskin tai johonkin ihmiseen noiden asioiden vuoksi.

Aistien välityksellä himolliset mielikuvat vyöryvät esiin silloin kun ihmisen aistit kohtaavat asioita, joita ne himoitsevat ja jotka herättävät ihmisessä himollisia ajatuksia. Ruumiintila puolestaan tarjoaa tien himollisille mielikuville silloin kun hillitön elämä, pahojen henkien toiminta tai jokin sairaus järkyttää ruumiin tasapainon.

Jälleen mieli taipuu himollisiin ajatuksiin tai nousee kapinaan Jumalan kaitselmusta vastaan. Muisti puolestaan palauttaa herkästi mieleen muistikuvia asioista, joita olemme aikaisemmin himoinneet, ja niin sekin herättää himollisia ajatuksia.

Sielu toimii luontonsa mukaisesti silloin, kun sen himoille alttiit voimat, tunteet ja kiintymys säilyvät himottomina sekä itse kiusausten että kiusaavien mielikuvien hyökätessä sielun kimppuun.

Koska ihmisen himojen maailman perimmäinen syy on Jumalan unohtamisessa, himojen parantaminen täytyy aloittaa uskolla. Usko merkitsee ihmisen paluuta Jumalan jatkuvaan muistamiseen.

Jumalalliset hyveet irrottavat mielen himoista: hengelliset tutkistelut taas vapauttavat sen himottomista mielikuvistakin. Ja puhdas rukous kohottaa ihmismielen Jumalan eteen.

Jumalallinen suru tekee tyhjäksi aistillisen nautinnon

Ortodoksisen kirkon koko traditio sisältää sielun parantumisen opetuksen. Se merkitsee sielun elämän palauttamista kuolemasta ja synnistä. Kirkon Pyhät Mysteeriot ja askeettinen elämä tukevat tätä parantumista.

Ortodoksisen kirkon perinteessä sielun parantaminen ymmärretään ennen muuta mielen uudistamisena ja valistamisena. Se ei merkitse pelkästään psykologisessa tutkimuksessa löydettyjä ihmismieltä ahdistavia kokemuksia. Pyhien Isien mukaan ainoastaan Pyhä Henki voi puhdistaa ihmismielen. Vain Pyhä Henki voi tehdä sielun vapaaksi.

Ortodoksina eläminen edellyttää ennen kaikkea sieluun liittyvien himojen parantamista. Koska synti pimentää ihmismielen ja koko sielun, niin mielen parantaminen tarkoittaa koko ihmisen hoitamista. Jumalallinen suru eli katumus tekee tyhjäksi ihmisessä aistillisen nautinnon.

Himot ovat sielun sairautta, mutta himottomuus merkitsee sielun terveyttä. Himottomuus yhdistyy ihmisessä Jumalan Rakkauteen. Himoton ihminen vapautuu aineellisen maailman asioista.

Jumalan ja ihmisen kohtaaminen tapahtuu syvimmin rukouksessa

Pyhittäjä Johannes Siinailainen korostaa Jumalan ja ihmisen kohtaamista ja vuorovaikutusta. Se ilmaistaan syvimmin rukouksessa, jonka päämääränä on ihmispersoonan kirkastuminen. Kirkastuminen kasvaa ihmisen jumalalliseksi luodusta ihmisyydestä ja Kristuksen jumalallisesta ja inhimillisestä luonnosta.

Kun mieli on puhdas, se muuttaa kaikki vastaanottamansa mielikuvat hengelliseksi tutkiskeluksi. Ihminen joka on harjaantunut jumalallisissa hyveissä ja saavuttanut Jumalan tuntemisen rikkauden, näkee asiat himottomasti eli sellaisina kuin ne luonnostaan ovat. Silloin mieleen kohoaa vain yksinkertaisia mielikuvia, joihin ei liity himollisia aineksia.

Himojen tunteminen liittyy läheisesti katumukseen ja syntien tunnustamiseen. Katumuksen ensimmäinen vaihe merkitsee juuri syntien eli sielun sairauksien tuntemista. Kirkon hengen mukaisessa katumuksessa ihminen tunnustaa erehtyneensä. Tällä tarkoitetaan pyhää katumusta.

Koska saatana tietää synnintunnustuksen arvon, se pyrkii kaikin tavoin painostamaan meitä olemaan tunnustamatta syntejämme tai sysäämään vastuun synneistä lähimmäisillemme.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen opettaa:

”Pahoilla hengillä on usein tapana taivutella meitä olemaan tunnustamatta syntejämme tai tunnustamaan ikään kuin jonkun toisen puolesta tai syyttämään muita omista synneistämme”.

Pyhittäjä Johannes jatkaa:

”Paljasta, paljasta vammasi lääkärille, sano häpeämättä: Isä, oma on vammani, oma haavani, sen on aiheuttanut oma huolettomuuteni eikä mikään muu, sitä ei ole aiheuttanut kukaan, ei ihminen, ei henki, ei ruumis eikä muu kuin oma välinpitämättömyyteni”.

Kuten pyhittäjä edellä opettaa, ihmiseltä vaaditaan hengellistä rohkeutta paljastaa hengelliselle lääkärilleen synnin tekojen haavat. Mutta usein viheliäiset sielun himot eivät parane välittömästi synnintunnustuksen jälkeen. Sielun vapautuminen himoista vaatii entistä suurempaa taistelua ja askeesia.

Jumalan hyveet synnyttävät sielussa hyviä ajatuksia

Ihminen tarvitsee aikaa ja erityisesti askeettista elämää, koska himot syntyvät käytännössä ja tarvitsevat parantuakseen käytäntöä. Aistit jotka ovat luonnonmukaisessa tilassa, voivat kohdata himottomasti himojen aiheet silloin kun mieli työskentelee jumalallisten asioiden parissa. Tuolloin aistit eivät tunne kiintymystä tai luonnotonta vetoa himoja kohtaan. Hengelliset kilvoitukset ja vaivat synnyttävät sieluun jumalallisen ilon, jota edeltää himojen rauhoittuminen.

Kilvoituksen tietä tulee vaeltaa valppain sydämin ja valveutunein sieluin, sillä sielun vihollinen ahdistaa alati ihmismieltä. Se haluaa saada ihmisen syömään tomua kanssaan. Se hekumoi nähdä, kuinka Jumalan kuvaksi luotu ihminen matelee maassa.

Kilvoittelijan mielen paluu sydämeen saavutetaan erityisesti mielen rukouksessa, kun se vapautuneina kaikenlaisista ajatuksista ja ideoista. Silloin ihminen rukoilee Jumalan ilman häiritseviä tekijöitä. Mielen puhdistuminen on tärkeää, koska sillä tavoin kilvoittelija ottaa vastaan Jumalan tuntemisen. Mielen palaaminen sydämeen merkitsee mielen ja sydämen yhdistymistä.

Hengellinen vaivannäkö ja nöyryys eheyttävät sielun ja vapauttavat sen turmiollisista taipumuksista. Jumalan hyveet synnyttävät sielussa hyviä ajatuksia. Ne ovat Jumalan pyhien käskyjen hedelmää. Mutta jumalallisten käskyjen pitäminen riippuu ihmisen vapaasta tahdosta.

Jumalaa pelkäävä kilvoittelija ei pelkää elää pahojen ihmisten keskellä. Hänellä on sisimmässään Jumalan pelko ja hän kantaa sielussaan uskon voittamatonta asetta. Arkuus ei enää vaivaa sitä, joka on saanut puhtaan sydämen. Se taas joka vasta pyrkii puhdassydämisyyteen, joutuu alati taistelemaan pelkoa vastaan. Toisinaan hän voittaa pelkonsa, toisinaan pelko voittaa hänet.

Ihmisen tulee leikata pois mielestään himojen aiheuttajat. Ihmismielen ajatuksesta kehittyy himo. Pahat henget juonivat alati ihmissielua vastaan. Pahojen henkien tuulet nostattavat ihmissielussa himojen hyökyaallon raivoon. Kun ihminen valvoo ajatuksiaan, hän torjuu pahan räikeät ehdotukset.

Sielun parantuminen ei tarkoita psykologista tasapainoa, vaan ihmismielen kirkastumista. Tätä parantumista ei saavuteta tavallisilla lääkkeillä, vaan Jumalan armon saapumisella ihmissydämeen. Silloin sielun kuolema kukistetaan ja sen seurauksena ihminen vapautuu levottomuudesta, epävarmuudesta ja pelosta. Kirkon hesykastinen rukousmetodi yhdessä Kristuksen käskyjen pitämisen kanssa avaavat tien Jumalan armolle saapua sieluun ja yhdistää rikkinäinen sielu Jumalan Rakkauden kanssa.

Pyhittäjä Johannes kutsuu sävyisyyttä rakkauden äidiksi

Ihminen tarvitsee kukistaakseen mielestään himot kovaa taistelua ja hengellistä valvomista. Hän tarvitsee hengellistä taistelua ottaakseen vastaan Jumalan hyveet ja valvomista pysyäkseen niissä.

Kun ortodoksisessa teologiassa puhutaan ihmisen terapiasta, sillä tarkoitetaan hesykasmia eli hiljaisuuden teologiaa. Askeesi merkitsee Kristuksen käskyjen pitämistä jokapäiväisessä elämässä, vaikka ihmisen sisäinen maailma himoineen ja haluineen vastustaakin sitä.

Ortodoksinen askeesi sisältää sekä ruumiin että sielun. Ruumiin askeesi liittyy esimerkiksi aistien puhdistamiseen, syönnin rajoittamiseen tai huolellisuuteen pukeutumisessa. Sielun askeesi tarkoittaa puolestaan katumusta, itsesyytöstä ja arvottomuutta.

Sävyisyys ja nöyryys auttavat ihmistä hengellisen taistelun vaikeuksissa ja murheissa. Pyhittäjä Johannes Siinailainen kutsuu sävyisyyttä jopa rakkauden äidiksi. Se auttaa ihmistä nöyryydessä ja ohjaa häntä vihan kukistamiseen ja pahojen henkien kahlitsemiseen.

Askeesi yhdistyy himojen hoitamiseen ja hyveiden hankkimiseen. Kun kilvoittelija noudattaa Jumalan tahtoa, himot jättävät hänet ja hän täyttyy Pyhän Hengen lahjoilla.

Jumalallisen elämän suuri päämäärä antaa ihmisen askeettiselle vaellukselle näyn iankaikkisesta elämästä. Ortodoksisessa psykoterapeuttisessa teologiassa on kyse Kirkon askeettisesta elämänkokemuksesta.

Ortodoksinen teologia viittaa aina Kirkon kokemukseen ja elämäntapaan. Ortodoksinen psykoterapeuttinen käytäntö tarkoittaa ihmisen mielen puhdistumista, kirkastumista ja jumaloitumista. Ihmisen pelastuminen on parantumista eli koko ihmisen käsittävää ortodoksista psykoterapiaa. Ortodoksinen kirkko merkitsee hengellisenä sairaalana lääkitsemistä ja kirurgiaa.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Filoteos Siinailainen, pyhittäjä, 1991, Henkisestä raittiudesta. Teoksessa Filokalia III osa. Pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Gregorios Palamas, pyhä, 2009, The Homilies. Edited and translated from the Original Greek with an introduction and notes by Christopher Veniamin. Mount Thabor Publishing. Waymart PA.
• Hakkarainen, Jarmo, 2013, Bysantin kaksi maailmaa: Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien Isien terapeuttisesta teologiasta. Joensuu.
• Hierotheos, archmandrite, 1994, Orthodox Psychotherapy, The Science of the Fathers. Translated by Esther Williams. Levadia.
• Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos, 2010, The Science of Spiritual Medicine. Orthodox Psychotherapy in Action. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
• Pyhittäjä Johannes Siinailainen, 1986, Portaat. Suomentanut Johannes Seppälä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. Pieksämäki.
• Pyhittäjä Simeon Uusteologi, 1991, Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta. Teoksessa Filokalia. III osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Pyhä Maksimos Tunnustaja, 1986, Rakkaudesta. Teoksessa Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Romanides, John S., 2002, The Ancestral Sin. A comparative study of the sin of our ancestors Adam and Eve according to the paradigms and doctrines of the first- and second-century Church and the Augustinian formulation of original sin. Translation with an Introduction by George S. Gabriel. Ridgewood.
• Thalassios Afrikkalainen, 1986, Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä. Teoksessa Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.