Mefodi - viimeinen valamolainen

Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 17

Aamun Koiton nr. 20/1990 kansilehti

Aamun Koitto julkaisi oheisen artikkeliin lokakuussa ilmestyneessä lehdessään nr. 20/1990. Artikkeliin ei ole merkitty kirjoittajaa, mutta artikkelin kirjoittajaksi selvisi myöhemmin lehden silloinen päätoimittaja Heidi Vaalisto.

---

Mefodi — viimeinen valamolainen

"Minä olen se viimeinen mohikaani, joka on hengissä Vanhan Valamon munkeista", sanoo Kerkonkosken partaalla asuva pappismunkki Mefodi.

Vanhassa Valamossa hänet liitettiin ortodoksiseen kirkkoon, luostarisaarella hänet vihittiin munkiksi ja Valamoon hän haluaisi muuttaa vielä takaisin.

Rautalammin kirkolta lähtenyt linja-auto kiertelee ruskan värjäämien maisemien halki ja ylittää kuvankauniin Kerkonkosken sillan. Sillan pohjoiselle rinteelle levittäytyvät eläkeläisten rivitalot.

Ensimmäisen rivitalon ovi avautuu. Pappismunkki Mefodi on vastassa vierasta.

Pappismunkin hallussa on makuuhuone ja pieni keittiö. Makuuhuonessa katse kiinnittyy ensimmäiseksi ikoninurkkaukseen. Venäläiseen tapaan Mefodin nurkkauksessa on ikoneita monesta aiheesta. Pöydällä on korkea pino kirjoja. Mefodi lukee joka päivä evankeliumitekstin kahdeksalla kielellä.

Mefodin ajatukset kulkevat elokuiseen Valamon matkaan. Hän pääsi käymään rakkaalla luostarisaarellaan 47 vuoden tauon jälkeen. Paljon on muuttunut, mutta tuttuakin on jäljellä. — Ensimmäisenä yönä, kun tulimme, itkin. Ja seuraavana yönä, kun lähdimme, itkin.

Mefodi osallistui muiden turistien mukana risteilyyn Niikkananlandesta pääluostarin satamaan. Hänen ei tarvinnut kulkea samaa vesireittiä takaisin matkustajasatamaan, vaan luostarin johto järjesti Mefodille autokyydin pääluostarista Niikkananlandelle. Tie oli pappismunkille tuttu, vain maisemat olivat villiintyneet ja muuttuneet.

Luostarin johtaja Andronik saa Mefodista puolustajan. Hänestä Andronikia syytetään liiaksi ajanlaskuriidasta ja suomalaisten huonosta kohtelusta. — Andronik ei ole syypää. Siellä on nyt sellainen virtaus, että tsaarin kuvia kannetaan. Ja luostari on ottanut käyttöön ikivanhat säännöt: vanha lasku, tiukka kuri.

Mefodi sen sijaan sai Valamossa huomaavaisen kohtelun. Hän arvelee, että kohteluun vaikutti paljolti se, että hän on ollut vanhan ajan kannattajien palveluksessa Münchenissä.

Smolensk herättää muistoja

Valamon matkallaan isä Mefodi toivoi pääsevänsä käymään Smolenskin skiitalla. Hankalan venematkan vuoksi matka kuitenkin peruuntui.

Smolenskin skiitta on Mefodille ikimuistoinen paikka. Siellä kuuluisa skeemapappismunkki Jefrem liitti hänet ortodoksiseen kirkkoon ja skiitalla asuvasta Jefremista tuli Mefodin ensimmäinen rippi-isä.

Mefodi liitettiin kirkkoon lokakuussa 31. Tuohon aikaan kirkkoon liittyminen oli harvinaista. Samana vuonna Valamossa liittyi yhteensä kolme henkeä.

Mefodi oli tullut luostariin saman vuoden keväällä. Hänen tarkoituksenaan oli venäjän kielen opiskelu. — Keväällä 29.5. tulin ja 1.6. minut puettiin jo noviisin asuun. Igumeni Pavlin sanoi, että kun kesän täällä olette ja jos olo miellyttää, syksyllä liitetään kirkkoon. Sitä olen jälkeenpäin ihmetellyt, miksi minulle annettiin heti musta viitta.

Laatokan Valamossa sijaitseva Smolenskin skiitta.
(Kuva © Ortodoksi.net/Hannu Pyykkönen)

Smolenskin skiitta on rakennettu 1917. Isä Jefremillä oli siellä erakkomaja, ja skiitan kirkossa hän toimitti joka päivä erikoisluvalla yksin liturgian.

Mefodi kertoo, miten isä Jefrem oli ihmeellinen ihminen, jolla oli mielenkiintoinen elämäntaival. Hän oli toiminut mm. suurruhtinaan rippi-isänä.

Ihmeellisiä olivat muutkin Valamon isät.

Isä Pioni oli sokea, mutta hän oli selvännäkijä ja tiesi etukäteen päivän tapahtumat. Hän näki ilmestyksiä ja tiesi mm. Valamon tuholta. Samoin Kristuksen tähden houkka Georgi "houraili" jo kesällä, että on kylmä ja pommitetaan. Näin tapahtuikin seuraavana talvena.

Valamo, Tšekkoslovakia, Petsamo

Syksyllä 33 Mefodi joutui Valamoon armeijaan. — Läksin 34 alikersanttina siviiliin ja kun pääsin siviiliin hommasin ensimmäisen ulkomaanpassin. Nyt niitä passeja on kertynytkin vaikka kuinka paljon, sanoo Mefodi, jonka puheessa vilahtavat milloin Israel milloin Tukholma.

Seuraavaksi Mefodi suunnisti Tšekkoslovakiin luostarikouluun. Koulu toimi lähellä Puolan rajaa, mutta se muutti myöhemmin Amerikkaan.

Syksyllä 35 Mefodi asettui jälleen Valamoon. Hänet vihittiin munkiksi 21.4.38. — Meitä oli neljä vihittävänä, mm. punaparta-Herman.

Seuraava lähtö Valamosta tuli, kun Mefodi sai vuonna 39 komennuksen lähteä kunnostamaan Petsamon hotellia. Sieltä tuli Mefodin sanojen mukaan "hatkat" heti 30. marraskuuta ja koko työkin meni tavallaan hukkaan, sillä Suomen armeija poltti Mefodin kunnostaman hotellin. — Suurella vaivalla laitoin hotellia kuntoon, mutta ne juuttaat polttivat sitten rakennuksen.

Nellimissä Mefodi vietti koko talvisodan. Hänestä tuli ensimmäinen kenttäpostinhoitaja talvisodan jälkeen ja hän muistaa, miten hän kesäkuun kymmenentenä päivänä vuonna 40 tuli Petsamon kirkonkylään. Vaikka oli kesä, satoi räntää.

Talvisodan aikana Suomen armeija ei ollut evakuoinut Petsamon munkkeja. Kaksi munkeista pääsi pakoon Suomen puolelle, näistä toinen oli munkki Akaki. Mutta muut joutuivat vangiksi ja venäläiset veivät nämä Murmanskiin. Mefodi kertoo, että kaksi munkeista jäi sille taipaleelle, kukaan ei tiedä, mitä heille on tapahtunut.

Tukholma, Lappi, Itä-Karjala

Helmikuussa 41 Mefodi lähti Tukholmaan. Sieltä hän tuli Suomeen ja joutui jatkosotaan. Jatkosodan alussa hän sai määräyksen Lappiin, mutta keväällä 42 tuli käsky lähteä rintamalle.

Itä-Karjalaan. Mefodi joutui Petroskoihin Kaatuneitten Evakuoimiskeskukseen KEK:iin. — Se oli mielekäs, opettavainen työ... Minulla oli kortisto, huolehdin vaunuista, jäämistöistä, otin yhteyttä omaisiin. Rautatieasemalle oli melkin joka päivä asiaa. Laskin, että 3.500 kaatunutta meni meidän laitoksemme kautta Suomeen.

Itä-Karjalasta käsin hän kävi Valamossa heinäkuussa 43. Mefodi ajoi polkupyörällä ympäri saarta, kävi kaikissa lempipaikoissa ja näki, ettei mikään ollut joutunut täysin hunningolle. Saarella asui armeijan väkeä, mutta oli myös 11 munkkia pitämässä huolta kirkon aarteista.

Heinävesi, Keitele, München

Sodan jälkeen Mefodin tie kulki muiden Valamon munkkien tavoin Heinäveden Papinniemeen. Hän näyttää vanhoja valokuvia, esittelee paikkoja ja käyttää vanhoja nimityksiä. On Torakkahovia (= vanha munkkila) ja Kadettikoulua (= nykyinen vierasmaja). — Torakkahovissa oli liikaa lutikoita ja muutin Keiteleen Hiekkaan tekemään käännöstöitä. Mutta vuonna 49 tulin lopullisesti Uuteen Valamoon. Ensin asuin Kadettikoulussa sitten valkoisessa talossa.

Mefodi vietti Uudessa Valamossa kaikkiaan 20 vuotta ja tänä aikana hän teki kaikkea mahdollista lannanluonnista kansliatöihin.

Luostarilla oli iso talo ja vanha kaarti, ja sinne mahtui kaikenlaista. Tulipalon alkujakin sattui Mefodin aikana 12.

— Mutta ihan kuin olisi ollut Jumalan varjelus niin ettei pahempaa päässyt tapahtumaan. Kerrankin salama iski päärakennukseen, ja tulipalo on ollut vähällä syttyä monta kertaa. Vasta jälkeenpäin olen ihmetellyt, minkälainen varjelus luostarilla on.

Saksa, Uusi-Valamo, Rautalampi

Vuonna 69 Mefodi lähti Uudesta Valamosta arkkipiispan siunauksella Saksaan, Münchenin luostariin. Siellä hänet määrättiin papiksi emigranttiseurakuntaan.

Seitsemän vuotta Mefodi vietti Saksassa, kunnes hän palasi Uuteen Valamoon joulukuussa 75. — 13 vuotta vietin Valamossa ja 13 kiloa lihoin sinä aikana.

Valamosta hän muutti Joensuun seurakunnan leirikeskukseen asumaan ja sieltä sitten Rautalammille. Rautalammille muutettuaan Mefodi aloitti ulkomaan matkailun. Hän laskee, että 13 vuoden aikana on tehnyt 31 ulkomaan matkaa.

Kuva Aamun Koitossa nr. 20/1990

Matkoista viimeisin on matka Laatokan Valamoon. Koko käynti oli ihmeellinen. Mefodi sanoo, ettei olisi ikinä uskonut, että hän saa käydä Valamossa. Monet Vanhan Valamon munkeista uneksivat, että saisivat päästä katsomassa vielä joskus vanhoja paikkoja, mutta Mefodin kohdalla toive toteutui.

Mefodi on Valamoon niin kiintynyt, että jos asiat olisivat yksinkertaisesti järjestettävissä, hän muuttuisi saarelle vaikka huomispäivänä.

— Eniten minua pelottaa juomavesitilanne. Olen tällainen vedellä lutraaja, ja katsoin, että Valamossa ei ole kunnollista vettä. Täytyy elää päivä kerrallaan.

Aamu on kääntynyt päivään ja päivä iltaan. Pappismunkki Mefodi on vilkas keskustelukumppani ja huomaavainen isäntä. Välillä hänen silmänsä kostuvat, kun hän kertoo menneistä tapahtumista.

Mefodin vaiheikasta elämäntaivalta kuunnellessa on vierähtänyt monta tuntia.

— Kyllä se on niin, että Luojan johdatus se on jokaisella. Sitä ei huomaa kuin vasta jälkeenpäin. Aivan kuten tämä minun Valamon matkani; tuli Jumalan lähettämä ihminen, joka ehdotti matkaa... Täytyy aina luottaa ihmeellisiin asioihin.

Isä Mefodi, teistä pitäisi kirjoittaa elämäntarina. Saisi värikkään kertomuksen.

— No, värikkään kyllä saisi. Mutta siitä olen ollut Luojalle kiitollinen, että olen saanut näin pitkään elää... Mutta tietysti, jos olisi vähemmän elänyt, olisi vähemmän syntiäkin tehnyt.

---

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.20/1990, joka ilmestyi 29.10.1990, sivuilla 372-374)

Katso myös

• Blogikirjoitus: Levoton nero