Kateellisen ihmisen sielun silmä on sokea (opetuspuhe)

”Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu”. (1. Piet. 2:1)

Kateudesta

Kateus
(Kuva: Wikipedia)

Kristus tuodaan Pilatuksen eteen tuomittavaksi
(© Pyykkönen)

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja
Kuva: Wikipedia

Kristuksen syntymäjuhlaan valmistavassa paastoajassa on paikallaan kirjoittaa kateuden himosta ja sen tuhoavasta vaikutuksesta ihmiselämässä. Kateus ilmenee monin tavoin myös kirkon jäsenten elämässä. Kateus on ihmissielun pahimpia sairauksia, joka aiheuttaa suurta vahinkoa kateellisen ihmisen sielulle samoin kuin se tuottaa hirvittävää surua lähimmäisille. Kateellisen ihmisen tunnusomaisin piirre on onnettomuus.

Tuskin kukaan toinen kirjailija on osannut kuvata ihmisen kateutta ja häpeää yhtä hyvin kuin venäläinen kirjailijamestari Feodor Dostojevski (k. 1881). Hän kuvasi nerokkaasti ihmisen katkeruutta saavuttamattoman halun edessä. Dostojevski osoittaa meille, ettei halu ole ihmisessä suinkaan autonominen ja sisäsyntyinen, vaan mallin kautta opittua ja sen kanssa kilpailuasetelmaan johtava. Dostojevski kuvaa teoksissaan ihmisiä jotka katkeroituvat ihmisille, joiden haluja he seuraavat, vaikka eivät halua sitä myöntää.

Kirkon Pyhien Isien mukaan kateellinen ihminen suree lähimmäisensä onnistumista ja iloitsee hänen epäonnistumisestaan. Sellaista ihmistä kiduttaa lähimmäisen onnistuminen elämässä. Hän kadehtii lähimmäistään, on katkera hänen menestyksestään, tahraa panetteluillaan hänen maineensa ja punoo sydämessään ilkeitä juonia tätä vastaan. Kateellinen ihminen on kääntänyt selkänsä Jumalalle ja on ansainnut iankaikkisen kadotuksen.

Ihminen ajautuu ilman uskoa kateuden himon kukistamaksi

Pyhä Gregorios Siinailainen (k. 1360) korostaa, että kateellisia ihmisiä hallitsee itserakkaus. He palvelevat nautintoa ja turhamaisuutta. Pahansuopuus on juurtunut heidän sieluunsa ja kateus kalvaa heitä niin, että he katkeroituvat lähimmäistensä menestyksestä. He eivät hyväksy Pyhän Hengen töitä eivätkä usko niihin. Koska heillä ei ole uskoa, he eivät pysty näkemään tai tuntemaan Jumalaa.

Ihminen ajautuu ilman uskoa ja luottamusta Jumalaan kateuden himon kukistamaksi. Kristusta vastustaneet juutalaiset sokaistuivat kateudesta. He luopuvat uskosta ja kielsivät Kristuksen. Kateus vaikuttaa monin tavoin ihmisen sieluun ja johtaa sen kadottamaan uskonsa. Ihminen erottautuu Jumalasta ja Elämän Lähteestä saatanallisen kateuden seurauksena.

Juutalaiset saattoivat kateudesta Kristuksen Pilatuksen käsiin (Matt. 27:18). Juutalaiset kadehtivat Kristusta, koska hän teki ihmetöitä ja palveli ihmisiä monin tavoin. Vapahtajan ihmisille tuoma pelastuksen ilo saattoi juutalaiset murheellisiksi. Kateus johti heidät tekemään historian pahimman rikoksen eli murhaamaan Kristuksen.

Kateellinen ihminen on valmis vaikka murhaan. Murhan perusjuuri on kateus ja murha on kateuden hedelmä. Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen muistuttaa meitä:

”Paha sydän kieriskelee pahoissa ajatuksissa ja pitää lähimmäisensä saavutuksia heikkouksina. Varjele ajatuksesi ja pakene kaikkea pahaa, ettei mielesi pimentyisi ja alkaisi nähdä asioita vääristyneesti. Muista juutalaisia ja ole varuillasi: kateuden sokaisemina he pitivät Herraa ja Jumalaa Beelsebulina”. (Matt. 10:25)

Kateellisen ihmisen sielun silmä on sokea

Kateus on merkki ihmisen lihallisesta elämästä. Lihat teot ovat vastakkaisia Pyhän Hengen hedelmille. Lihan aikaansaannoksia ovat ihmiselämässä muun muassa siveettömyys, irstaus, vihamielisyys, riidat, lahkolaisuus, juonittelu ja kateus (Gal. 5: 19-21). Kateuden myrkyttämä ihminen on hengellisesti sokea. Hänen sielunsa silmä on sokea eikä se kykene erottamaan hyvää pahasta. Hengellisesti sokea ihminen ei kykene ottamaan vastaan Jumalan armoa.

Pahat henget ympäröivät sankkana muurina sielua ja pimeys kytkee sen kahleisiinsa. Pahojen henkien pimeyden saartama sielu ei kykene rukoilemaan niin kuin se tahtoisi. Pimeyden näkymättömät kahleet hallitsevat sitä ja sen sisäiset silmät ovat tulleet sokeiksi. Mutta kun se alkaa rukoilla Jumalaa ja raitistuu, se vapautuu vähä kerrassaan pahojen henkien pimeydestä. Muuten se ei pysty vapautumaan. Kateellinen ihminen osoittaa, ettei hänessä ole rakkautta. Hän ei kykene eikä halua rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja opettaa:

”Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa (Room. 13:10). Jos siis joku kadehtii veljeään, on katkera hänen menestyksestään, tahraa panetteluin hänen maineensa, punoo ilkeitä juonia häntä vastaan, niin hän on kääntänyt selkänsä rakkaudelle ja on ansainnut iankaikkisen tuomion”.

Kateellinen ihminen tuhoaa sen, mitä hänellä on. Hän tuhoaa itsessään olevan Jumalan kuvan ja kaltaisuuden mahdollisuuden. Hän tuhoaa itsensä kateuden tuskassaan. Hän riutuu kateudesta niitä kohtaan, joille Jumalan tunteminen ja viisaus ovat suoneet Pyhän Hengen armon. Kateuden himo haavoittaa myös niitä, joita vastaan kateutta osoitetaan. Se aiheuttaa suurta vahinkoa erityisesti, jos kateuden uhrilla ei ole voimaa ja hengellistä rohkeutta käsitellä asiaa.

Ihminen vieraantuu Jumalasta ja Elämän lähteestä saatanan kateuden provosoimana. Saatana oli itse ensimmäinen kateuden opettaja. Saatana kadehti Jumalan suurta rakkautta ihmistä kohtaan. Koska paholainen oli kykenemätön puhumaan Jumalaa vastaan, se herjasi Jumalan luomaa ihmistä vastaan. Saatana kehotti Aadamia ja Eevaa rikkomaan Jumalan heille antaman paastosäännön. Se kadehti ihmistä eikä halunnut tämän saavuttavan elävää yhteyttä Jumalan kanssa.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja opettaa:

”Saatana on sekä Jumalan vihollinen että kostaja. Vihollinen se on silloin, kun se Jumalaa vihaten teeskentelee turmiollista rakkautta meitä ihmisiä kohtaan ja herättämällä himoja taivuttaa nautinto syöttinään meidän vapaan tahtomme arvostamaan enemmän ajallisia hyvyyksiä kuin iankaikkisia. Kostaja saatana on silloin, kun se, saatuaan ensin synnin kautta meihin vallan, paljastaa yhtäkkiä meitä kohtaa tuntemansa vihan ja alkaa vaatia meille rangaistusta. Mikään ei ole sille niin mieluisaa kuin nähdä ihmistä kuritettavan”.

Kateuden himon riivaama ihminen voidaan vapauttaa pahojen henkien mielivallasta ja oman itsekkyyden vankilasta Kirkon psykoterapeuttisen metodin avulla. Mutta tämä kaikki edellyttää ihmiseltä halua vapautua kateutta ruokkivasta elämänympäristöstä. Ihminen voi suorittaa tekopyhästi rituaalista uskonnollisuutta, mutta elää samalla kateuden ja sen synnyttämien muiden himojen hirvittävässä vankilassa.

Voidaan todeta yleisesti, että jos ihmisellä on sisällään Jumalan armo hyvänä hengellisenä tilana, silloin eivät kateellisen ihmisen piikit kykene haavoittamaan häntä eikä niistä koidu kadehdittavalle harmia. Kuitenkin jos ihmisen sielu ei ole voimakas ja järkkyy helposti, hänen tulee luopua yhteyksistä kateellisen ihmisen kanssa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ihmisen tulee lopettaa rukoileminen kateellisen ihmisen puolesta.

Kateuden himo on vakava. Kuten jo aikaisemmin todettiin, kateus aiheuttaa ihmiselämässä runsaasti pahaa. Se ilmenee lukuisin eri tavoin myös paikalliskirkon elämässä. Kateus paljastaa ihmisessä monien himojen olemassaolon ja siitä kasvavat muut himot. Kateus opettaa vihamielisyyttä Jumalaa vastaan. Se ei välitä ystävyydestä. Kateellinen ihminen on saanut oppinsa demoneilta.

Saatana kadotti elämän ja otti vastaan hengellisen kuoleman. Se ei ole ainoastaan kuollut henki, joka on eronnut Jumalan todellisesta elämästä, se saattaa sitä seuraavat ihmiset kuolevaisuuteen. Se halajaa ihmisten kuolemaa. Saatana on pimeyden maailman hallitsija (Ef. 6:12). Hän on maailman epäoikeudenmukaisuuden, hekumallisuuden ja röyhkeyden ruhtinas. Hän on järjettömyyden hallitsija. Hän on tuhon ruhtinas. Saatana vihaa ja kadehtii ihmisiä. Paholainen yrittää kaikin tavoin horjuttaa ihmisten pyrkimyksiä elää Jumalan tahdon mukaisesti. Kun se ei onnistu yrityksissään, se menee enkeleineen tekopyhiin ja sydämettömiin ihmisiin ja koettaa heidän kauttaan luoda esteitä kilvoittelijoille.

Usko tarkoittaa ihmisessä sisäistä luottamusta Jumalaan

Ei riitä, että kilvoittelija pysyy erossa pahan tekemisestä, hänen on pyrittävä pysymään vapaana myös pahoista ajatuksista ja pahan herättämistä mielikuvista. Hänen tulee pyhittäjä Simeon Uusteologin (k. 1022) mukaan askarrella jatkuvasti sielulle hyödyllisten eli hengellisten ajatusten parissa, niin etteivät maalliset murheet tavoita häntä.

Jumalan tahdon mukainen elämä alkaa siitä, että ihminen luopuu langenneesta maailmasta. Hän kieltää askeesissa sielunsa halut ja muuttaa maailmallisen ajattelutapansa Jumalan tahdon mukaiseksi. Ihmissielun harkitsevuus auttaa ihmistä järjestämään viisaasti sydämeen nousevat ajatukset eli erottamaan hyvät pahoista. Sydämen valppaus auttaa ihmistä tuntemaan Pyhän Hengen, joka laskeutuu virvoittamaan ihmisessä palavaa liekkiä eli suuntautumista Jumalan Hyvyyteen.

Askeesin kilvoitukset ja vaivat synnyttävät ihmissieluun ilon, jota edeltää himojen rauhoittuminen. Vain yksi asia tuottaa tällaiselle sielulle murhetta: lepo askeesin vaivoista ja kilvoituksen puuttuminen. Suoraksi ja vilpittömäksi Jumalaa ja itseään kohtaan muuttuu sielu, joka on kokonaan karkottanut luotaan kateuden, ilkeyden ja röyhkeyden. Uskova sielu ei häily mielipiteissään, vaan on kokonaan luopunut itserakkaudesta. Usko tarkoittaa sisäistä luottamusta, joka saa ihmisen uskomaan Kristuksen lupauksiin ja niihin hyvyyksiin, jotka Hän on valmistanut niille, jotka rakastavat Häntä ( 1. Kor. 2:9).

On lukuisia syitä, miksi saatana nousee ihmisiä vastaan ja orjuuttaa hänet: kataluus, kateus ja viha, vääryys, petollisuus ja kierot puheet. Se haluaa väen väkisin pitää ihmistä hirmuvallassaan, tuhota Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi luodun olennon. Saatana haluaa alistaa ihmisen valtaansa ja hallita tätä. Saatanan paulat ovat moninaiset. Se väijyy innokkaasti ihmisen sisäistä asennetta. Usein ihminen ei edes havaitse sitä. Sielun vihollinen haluaa aina pilata ihmisen kilvoituksen, ettei hän toimisi Jumalan tahdon mukaan. Vääryydellä ja kavaluudella, petoksella ja harhaanjohtavalla puheella paholainen saavutti jo paratiisissa voittonsa ja sai Aadamin lankeamaan.

Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) opettaa:

”Jos pahojen henkien ja himojen päämies nousee sinua vastaan, noudata Saarnaajan ohjetta: älä jätä paikkaasi (Saarn. 10:4)! Se tarkoittaa, älä jätä mitään sielusi puolta tai ruumiinjäsentäsi vaille vartiointia”.

Pyhien Isien mukaan paholaisen sota ihmistä vastaan onnistuu kolmesta syystä:

• ihminen laiminlyö suhteensa Jumalaan,
• hän on ylpeä ja kolmanneksi, koska
• saatana kadehtii ihmistä.

Saatanan ensimmäinen taistelu kohdistuu ihmismieleen. Se pyrkii kaikin tavoin orjuuttamaan ihmismielen, koska sieltä alkaa synnin kehittyminen. Pahat henget käyvät salaa ihmisen ajatuksissa taistelua sielua vastaan. Ne pyrkivät vangitsemaan mielen himollisten ajatusten kautta.

Johannes Siinailainen
Kuva © Pyykkönen

Mielen sairautta voidaan luonnehtia myös sanalla pimeneminen. Jumalan kuvan mukainen ihmismieli elää kirkastuneessa tilassa. Mutta kun mieli sanoutuu irti Jumalasta, se kadottaa luonnollisen tilansa ja pimentyy. Kun saastaiset henget saavat sielun valtaansa, ne muuttavat ihmismielen valon pimeydeksi. Ihmisessä ei ole silloin enää hengellistä valppautta, ei erotuskykyä, ei itsetuntoa eikä häpeäntunnetta, vaan tunnottomuutta, välinpitämättömyyttä, hengellistä sokeutta, tekopyhyyttä ja ilkeyttä.

Pyhien Isien mukaan ihminen voi varjella sydämensä Kristuksen avulla kaikenlaiselta pahalta, kunhan ensin ihminen on jonkin verran harjaantunut itsehillintään ja oppinut torjumaan silmin havaittavat synnit, joihin aistit häntä viettelevät.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen opettaa, ettei pahoja henkiä pidä totella, vaan on tehtävä päinvastoin. Kilvoittelijan tulee ravita sieluaan hyvillä ajatuksilla erityisesti, kun demonit yrittävät kylvää sieluun saastaisia ajatuksia. Kukaan ei voi saavuttaa täydellistymistä ilman kiusauksia. Kristus valaisee ihmisen sydämen ja ihmisen mieli saa maistaa Hänen hyvyyttään, jonka kaipuu polttaa ihmisen sisintä. Kun kilvoittelijan mieli kiinnittyy lujasti Kristukseen, hän pitää näkyvää maailmaa arvottomana.

Rukous on Jumalan ja ihmisen dialogia

Kilvoittelijan hengellisen kasvun saa aikaan rakkaus Jumalaan. Jumalalliset hyveet muokkaavat kilvoittelijan mieltä Jumalan rakastamiseen. Parhaiten siihen johdattaa mielen puhdas rukous. Pahat henget kauhistuvat jumalallisen Hengen armoa, etenkin kun se runsaana laskeutuu ihmissydämiin. Ne eivät uskalla lähestyä Hengen armoa säteilevien kilvoitusmajaa, vaan yrittävät vain mielikuvin, pelottavin ryskytyksin ja sekavin huudoin pelotella ja järkyttää kilvoittelijoita ja saada heidät luopumaan hengellisestä valvomisesta ja rukouksesta.

Joka tietää sydämensä tunnossa seisovansa rukouksessa Jumalan edessä, on kuin järkkymätön pylväs, jota mikään demonit eivät voi pitää pilkkanaan. Pyhät Isät määrittelevätkin psalmilaulun aseeksi, rukouksen muuriksi ja nuhteettoman kyyneleen hengelliseksi pesuksi. Pätsi koettelee kullan, rukouksessa oleminen kilvoittelijan innon ja rakkauden Jumalaan.

Rukous on Jumalan ja ihmisen dialogia, joka ei sisällä pelkästään ihmisen älyä, vaan myös ruumiin ja sielun. Pyhittäjä Johannes Sinailainen varoittaa kilvoittelijaa monisanaisuudesta, ettei hänen mielensä eksy sanojen tavoitteluun. Rukouksen monisanaisuus saa mielen harhailemaan, mutta yksisanaisuus pystyy sen kokoamaan. Rukous ei kuitenkaan ole itsessään päätös. Askeetti ei rakasta Jumalaa rukoillakseen Häntä. Pikemminkin hän rakastaa rukouksen kautta Jumalaa. Pyhittäjä Johannes Siinailainen kiteyttää asian:

”Rakkaus on suurempi kuin rukous, sillä on tunnustettu, että rukous on yksilöllinen hyve, kun taas rakkaus kattaa kaiken”.

Kilvoittelijan rakkaus Jumalaan alkaa siitä, että hänelle kaikki näkyväinen ja inhimillinen muuttuu yhdentekeväksi. Mitä enemmän pahuus on päässyt vuodattamaan häneen myrkkyään, sitä enemmän hän tarvitsee katumuksen kyyneleitä ja kilvoitusvaivoja. Pyhän hiljaisuuden rukous on puhdas, koska sillä ei ole enää kohdetta ei se tarvitse sanoja. Tätä hesykastista rukousta kutsutaan mielen rukoukseksi. Askeetin mieli palaa puhtaassa rukouksessa takaisin sydämeen, se palaa yksinäisyydestä kotiin. Mieli ei kuluta enää aikaa ulkoisiin asioihin eikä joudu himollisten ajatusten ryöstämäksi.

Ortodoksinen elämä perustuu askeesiin ja hyviin tekoihin

Nykyisin puhutaan paljon ajattelutavan muutoksesta ja elämännäkemyksen vaihtamisesta. Ihmiset ajattelevat näin myös Kirkon katumuksesta. Toisin sanoen katumuksella tarkoitetaan samaa kuin Kristuksen hyväksymisellä. Jos ihmiset ovat tehneet jotain pahaa, he osoittavat jonkinlaista katumusta. Se ei ole kuitenkaan ortodoksisen kirkon hengen mukaista katumusta. Sellainen katumus on pelkästään uskonnollista teeskentelemistä.

Veli kysyi abba Poimenilta: ”Mitä on teeskentelijä?” Vanhus vastasi hänelle: ”Teeskentelijä on se, joka opettaa lähimmäisilleen asiaa, johon itse ei ole yltänyt. Sillä on kirjoitettu: Miksi näet rikan veljesi silmässä, vaikka katso, sinulla on malka omassa silmässäsi”.

Ortodoksinen elämä perustuu hyviin tekoihin ja askeettiseen elämään. Siinä on kyse Kirkon askeettisesta elämänkokemuksesta. Professori John Romanideksen (k. 2001) mielestä ortodoksinen elämä perustuu kahteen tosiasiaan: ”Sana tuli lihaksi” ja ”helvetissä ei ole katumusta”. Toisin sanoen ihmisellä ei ole kuoleman jälkeen mahdollisuutta katumukseen.

Pyhä Johannes Damaskolainen (k. noin 750) määrittelee katumuksen (kreik. metanoia) ihmisen palaamiseksi luonnottomuudesta luonnonmukaisuuteen, paholaisesta Jumalaan. Hengellinen paluu Jumalan yhteyteen voi tapahtua ainoastaan Kirkon askeesissa.

Meidän tulee sitoutua Kirkon Pyhien Isien terapeuttiseen teologiaan eikä mukautua aikamme vapaamieliseen teologian harjoittamiseen ja uskonnolliseen synkretismiin. Sitoutumisessa Kirkon Pyhien Isien Traditioon on Kirkon psykoterapeuttisen teologian ja elämän luovuttamaton lähetystehtävä maailmassa. Ortodoksinen elämä tarkoittaa kokemuksellista osallistumista, ykseyttä ja Jumalan näkemistä. Kirkon elämä edellyttää meiltä osallistumista uskon salaisuudesta. Kirkon elämä ei ole sosiaalifilosofiaa, ei eettinen järjestelmä eikä rationaalista dogmatismia. Pyhien Isien mukaan Kirkon elämä merkitsee ihmisen parantumista synnin sairauksista askeesissa, rukouksessa ja diakoniassa.

Pyhä Isämme Johannes Krysostomos (k. 407) kiteyttää asian:

”Niin kuin kylväjille ei ole hyötyä siitä, jos he viskaavat siemenet tienvarteen, samoin ei meillekään ole hyötyä siitä, että meitä kutsutaan kristityiksi, jos tekojamme ei kutsuta samalla nimellä. Jos haluatte, tuon uskottavana esille Herran veljen Jaakobin, joka sanoo, että usko ilman tekoja on kuollut”. (Jaak. 2.17)

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Chryssavgis, John, 2004, From the Egyptian Desert to the Sinaite Mountain. Aldershot.
• Filoteos Siinailainen, pyhittäjä, 1991, Henkisestä raittiudesta. Teoksessa Filokalia III osa. Pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Gerontikon, 1984, Gerontikon eli pyhien vanhusten sanomaa. Suomentanut Johannes Seppälä. Pieksämäki.
• Gregorios Siinailainen, pyhä, 1991, Hyödyllisiä opetuksia käskyistä, uskontotuuksista, uhkauksista ja lupauksista, pahoista ajatuksista ja himoista sekä vaikenemisesta ja rukouksesta. Teoksessa Filokalia III osa. Pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Hakkarainen, Jarmo, 2013, Bysantin kaksi maailmaa: Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien Isien terapeuttisesta teologiasta. Joensuu.
• Hierotheos, archmandrite, 1994, Orthodox Psychotherapy, The Science of the Fathers. Translated by Esther Williams. Levadia.
• Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos, 2010, The Science of Spiritual Medicine. Orthodox Psychotherapy in Action. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
• Niketas Stithatolainen, 1991, Käytännön kilvoituselämästä (100 kohtaa). Teoksessa Filokalia III osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Pyhittäjä Johannes Siinailainen, 1986, Portaat. Suomentanut Johannes Seppälä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. Pieksämäki.
• Pyhittäjä Teognostos, 1986, Hyveiden harrastamisesta, hengellisestä mietiskelystä ja pappeudesta. Teoksessa Filokalia. II osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Pyhittäjä Simeon Uusteologi, 1991, Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta. Teoksessa Filokalia. III osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Pyhä Johannes Damaskolainen, 1980, Ortodoksisen uskon tarkka esitys. II osa. Suomennos Johannes Seppälä. Joensuu.
• Pyhä Maksimos Tunnustaja. 1986, Rakkaudesta. Teoksessa Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• Romanides, John S., 2008, Patristic Theology. The University Lectures of Fr. John Romanides. Uncut Mountain Press.
• Thalassios Afrikkalainen, 1986, Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä. Teoksessa Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.