Arkkimandriitta Simforianin lähtiessä (opetuspuhe)

Aamun Koiton numerossa 3/1981, joka ilmestyi Valamon entisen igumenin, arkkimadriitta Simforianin kuoleman (9.1.1981) jälkeen julkaistiin KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavalin pitämä puhe arkkimandriitta Simforianin muistoksi 14.1.1981 arkkimandriitan hautajaispäivänä.
Oheisessa kuvassa on edellisen lehden, Aamun Koiton nr 2/1981 kansikuva, jossa on kuva arkkimandriitta Simforianin hautajaisista.

-----

Aamun Koiton nr.2/1981 kansilehti

Igumeni Simforian toimittaa Eukaristiaa Heinäveden Valamossa
(Kuva © Vesa Takala)

Tänään, Teofanian päättäjäisjuhlana, olemme kokoontuneet Uuteen Valamoon arkkimandriitta Simforianin kokoonkutsumina. Hän, isämme, veljemme ja ystävämme, on keskellämme vaiti, emme kuule hänen ääntään luonnollisilla korvillamme. Ja kuitenkin hän puhuu meille, puhuu voimakkaammin kuin koskaan ennen, sillä hän on kutsunut meidät miettimään kuoleman mysteria, suurta salaisuutta.

Kuoleman salaisuutta selittää meille apostoli Paavali tämänpäiväisessä epistolassa, 2. korinttolaiskirjeen 5. luvussa.

Hän nimittää kuolemaa riisuutumiseksi. Meidän on riisuuduttava voidaksemme pukeutua – taivaalliseen majaamme.

Riisuutuminen on meille luonnotonta, siksi apostolin mukaan me huokaamme raskautettuina, sillä emme tahdo riisuutua vaan pukeutua.

Haluamme pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä meidän olemuksessamme on kuolevaista.

Huokaamme kuolevaisuuttamme, mutta sen vastapainona meillä on Jumalan meille antama Henki.

Henki on annettu elämän jatkumisen vakuudeksi.

Henki vakuuttaa, ja aikaansaa sen, että vaikka me huokaammekin, kun meidät riisutaan, me kykenemme mieluusti muuttamaan pois ruumiistamme, ettemme olisi – poissa Herrasta.

"Halu minulla on täältä entä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi", vakuuttaa sama apostoli (Fil.1:23).

Mutta palatkaamme tänään kuulemaamme epistolaan. Kun kaiken elämän päämääränä on Herra, tulee elämän tärkeimmäksi pyrkimykseksi "olla Herralle mieliksi", sillä "kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa" (2.Kor.5:10).

*

Ortodoksisen ruumiinsiunauksen alussa luetaan ja lauletaan psalttarin pisin psalmi 119. Sen pääajatuksena, joka ilmaistaan yhä uusin sanoin, on Herran tahdon täyttäminen eli miten meidän on "oltava Herralle mieliksi".

"Opeta minulle, Herra, käskyjesi tie, niin minä seuraan sitä loppuun asti."

Arkkimandriitta Simforian on totisesti kulkenut tuota käskyjen tietä ja kulkenut sen loppuun asti.

Me vielä jälkeen jääneet, jotka tunsimme edesmenneen elämän vaiheet ja elämäntavan, voimme nähdä hänet kuin psalmin ajatusten ja sanojen ruumiillistumana.

Ajatelkaamme vaikkapa sanoja: "Puoliyöstä minä nousen kiittämään Sinua Sinun vanhurskautesi oikeuksista."

Monesti olemme voineet ihmetellä, mikä piti arkkimandriitan loppuun asti henkisesti virkeänä kaiken ruumiillisen raihnaisuuden keskellä. Vastauksen saamme samasta psalmista: "En minä ikinä unhota sinun asetuksiasi, sillä niillä Sinä minua virvoitat. Minun henkeni häälyy alati kämmenelläni, mutta sinun lakiasi minä en unhoita."

Arkkimandriitta Simforianissa kävivät toteen pyhittäjille eli luostarikilvoittelijoille tropariveisussa usein omistetut sanat: "Hamasta nuoruudestasi rakastit sinä Kristusta." Tiedämme hänen lähes lapsuudesta hamaan vanhuuteen viettäneen kerran valitsemaansa elämäntapaa. Hän on meille uskollisuuden perikuva, esikuva, esimerkki. Hän ei katsonut taakseen, ei koskaan valittanut luostariveljien vähälukuisuutta, vaikka oli elämänsä aikana nähnyt Valamon luostarin tuhathenkisenä. Ei edes silloin, kun jäi ainoaksi pappismunkiksi, hän osoittanut alakuloisuutta, vaan luotti Herran tahtoon. Ja niin Jumala on hänen ympärilleen kasvattanut nuoren taimitarhan – kasvamaan ja jatkamaan perinnettä.

Apostoli kehottaa: "Muistakaa johtajianne, katsokaa kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt ja seuratkaa heidän uskoansa" (Hebr.13:7). Nämä kehotuksen sanat kuuluvat luostarin veljille ja meille kaikille.

Munkkiveljeä hautaan laskettaessa kuulemme hänen viimeiset sanansa laulettuina:

”Hengelliset veljeni ja kanssakilvoittelijani, älkää rukoillessanne minua unhoittako, vaan nähden hautani muistelkaa minun rakkauttani ja rukoilkaa Kristusta, että Hän saattaisi henkeni vanhurskaitten joukkoon."

Tätä rakkauden palvelusta olemme nyt suorittamassa.

Arkkipiispa Paavali


[51] (Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.3/1981, joka ilmestyi 4.2.1981, sivuilla 46-47 [s. 5-6])

Katso aikaisemmat artikkelien uudelleen julkaisut Ortodoksi.netissä

• Kirkkomme Aamun Koitossa