Mikael Muuranto

Kanttori Mikael Muuranto, s. 1885, Käkisalmi, k. 28.11.1953 Nurmes.

KESKEN

(Aamun Koitto nr. 30/1953)

Kanttori Mikael Muuranto kuollut

Nurmeksessa kuoli kotonaan 28.11.1953 kanttori Mikael Muuranto 68 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Käkisalmessa papin poikana ja suoritti lukkarintutkintonsa Viipurissa. Kanttori Muuranto suoritti pitkän elämäntyön kirkkokuntamme palveluksessa. Varsinaisen kanttoritoimensa hän aloitti Kitelän seurakunnassa v. 1906, ollen tämän seurakunnan palveluksessa aina sen lakkauttamiseen asti eli 31.12.1949. Varsinaisen toimensa ohella hän osallistui moniin entisen kotikylänsä valistusrientoihin, kuuluen mm. Kitelän mieskuoroon sekä ns. "Härkösten" orkesteriin. Siirtovuosien aikana kuului kanttori Muuranto Alajärven Mieslaulajiin. Näiden harrastusten lisäksi tunnettiin kanttori Muuranto etevänä puuseppänä ja harrastelijamaalaajana. Niinpä hänen maalaamansa taulut ovat tulleet tutuiksi monille impilahtelaisille. Koko Impilahti ja erikoisesti Kitelä ovat kiitollisia poismenneelle ystävälle siitä, että hän valokuvauskamerallaan aikanaan ikuisti kaunista Impilahtea. Hänen ottamiansa valokuvia on monissa Impilahtea esittävissä julkaisuissa.

Entisen seurakunnan väki muistaa hänet kuitenkin ennen muuta seurakuntaansa palvelevan ihmisenä. Yli neljäkymmentä vuotta yhtäjaksoisesti kestänyt kanttoritoimensa Kitelän seurakunnan palveluksessa on jo sinänsä osoitus kiintymyksestä seurakuntaansa. Siihen aikaan sisältyy paljon kokemuksia. Vieläpä hän sairaana ollessaan jaksoi siirtovuosien vaikeuksissakin jakaa lohdutusta rakastamilleen seurakuntalaisille. Iloisena ja huumorintajuisena ihmisenä hän kykeni luomaan uskoa synkältäkin näyttävään tulevaisuuteen. Kuitenkaan ei kanttori Muurannon suotu toimia loppuun asti kiteläläisten parissa. Kun uudet seurakunnat tulivat 1.1.1950 muodostetuksi, määrättiin kanttori Muuranto Nurmeksen seurakunnan lukkariksi. Kenties ero entisistä seurakuntalaisista oli kova isku hänelle. Hän kärsi tämän sydänsurunsa miehuullisesti loppuun asti.

Eräs kanttori Muurannon jokin aika sitten "Tuohustulessa" julkaistu runo puhuu pohjattomasta kaipuusta entiseen kotiseutuun. Se kuvastaa herkkää ja Karjalalle loppuun asti sykkinyttä sydäntä.

Nyt täällä kulkea mä saan
kuin vaeltaja vieraan maan
muistaen soinnut lapsuuden,
rakkahan kirkon kellojen.
Oi anna, Herra, voimia
Sun käskyis' mukaan toimia.
Kun täältä saavut noutamaan,
suo kuulla kellot taivahan.