Hengellisestä kuuliaisuudesta (opetuspuhe)

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja
(kuva: wikipedia)

Egyptiläinen pyhittäjä Sisoes Egyptiläinen (k. 430) kilvoitteli 60 vuotta automaassa. Hän oli tiukka itseään kohtaan, mutta armollinen ja myötätuntoinen lähimmäisilleen. Hän opetti kanssakilvoittelijoilleen väsymättömästi ihmiselämän tervehdyttämistä ja eheyttämistä.

Suuri ja Pyhä Paasto opettaa meille, että todellinen usko tarkoittaa ihmisen sitoutumista Kirkon opetukseen ja elämään. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. 662) kirjoittaa:

“Jumalaa ei kirkasta itsessään se joka vain suullaan ylistää Jumalaa, vaan se joka Jumalan tähden kestää vaivoja ja kärsimyksiä saavuttaakseen hyveen.”

Hengellinen parantuminen alkaa kuuliaisuudesta

Nykyihmiselle on tunnusomaista, että hän ulkoisesti omistaa ja käyttää monia asioita, mutta on ihmisenä vähän. Sisäisesti kodittomana hän on kyvytön jakamaan turvallisuutta ja läheisyyttä lähimmäiselleen. Hänen suunnattoman ruokahalunsa kohteena on maailma kaikkine himoineen ja haluineen. Hän on sylilapsen asteella, ikuinen odottaja ja toivoja – ja ikuinen pettyjä.

Ihmisen hengellinen parantuminen alkaa kuuliaisuudesta. Tämä johtaa Kirkon mielenmukaiseen katumukseen, hiljaisuudessa ja rukouksessa tapahtuvaan Jumalan kohtaamiseen. Kuuliaisuus on nykyihmiselle erityisen vaikeaa. Hän on lähes mahdotonta hyväksyä elämässään asetelmaa, jossa kohtaavat minuus, lähimmäinen ja Jumala. Hänen asenteensa elämään on usein ulkokohtainen ja harhainen. Raha, omaisuus ja taloudellinen turvallisuus ovat hänen elämänsä valheellisia turvakehyksiä, joilla hän pyrkii peittämään sisäisen tyhjyytensä ja elämän pelkonsa.

Palestiinalaisen ohjaajavanhusperinteen sanoma on lähtökohtaisesti kuuliaisuuden sanoma. Tämä kuuliaisuus saa kuitenkin sisältönsä vasta siitä totuudesta, että ihmisen minä - sinä - akselin ylittyessä ei ihmispersoonien välille voi jäädä ehdotonta valta- tai opetusasemaa. Sen vuoksi pyhät ohjaajat puhuvat realistisesti sielujen ykseydestä, eivätkä niinkään yhteydestä. Sielujen ykseys ei tarkoita kielikuvaa, vaan ihmissuhdetta. Vanha ortodoksinen ohjaajaperinne tuntee opetusmenetelmänä esimerkin ennen puhetta. Persoona välittyy usein toiselle ihmiselle paremmin käytännön kuin tiedon kautta.

Pyhä Klemens Aleksandrialainen
Kuva: Wikipedia

Abba Mios opettaa, että kuuliaisuus vastaa vain kuuliaisuudelle, ei vallalle. Himottomuus voidaan näin tulkita ihmisen tahdon ylösnousemuksena, korjaamisena ja palauttamisena Jumalan maailmaan. Ihmisen tahtoa tarkkaillaan, mutta ei eliminoida. Kilvoittelijan oman tahdon tarkkaileminen laajenee merkitykseltään ulospäin, sillä myönteinen himottomuus on ihmisessä suurin merkki myötätunnosta.

Pyhien isien mukaan himottomuus on vain eri nimi rakkaudelle. Ainoastaan Saatanalla ei ole jumalallista tahtoa, sillä tahto on olennainen osa ihmisen pelastuksen mahdollisuutta. Klemens Aleksandrialainen (k. 215) puolestaan korostaa, että tahto on jotain mitä opetetaan ja opitaan, se ei ole jotain, mitä ihmisessä on jo valmiina.

Kirkon jäsenten parannus tulee vasta, kun he oppivat rakastamaan ja olemaan rakastettuja. Parannuksen merkkejä on lähimmäisen taakkojen kantaminen tavalla, joka nimittää elämää. Taaborin vuoren kirkkauden mukaisessa parannuksen valkeudessa mikään ei ole enää toissijaista suorittamista.

Kirkon tulee olla paikka, jossa arvovallan ja vapauden kahtiajako ylitetään. Kristuksen esimerkki ei merkitse moralistista vaatimusta olla muita parempi. Kristuksen esimerkki on lihaksi tullut rakkaus: “Jumala on kanssamme”.

Synnin haavat erottavat meidän lähimmäisistämme

Synnin ongelma tarkoittaa pohjimmiltaan armon väärinkäyttämistä Kirkon sinänsä armollisten rakenteiden suojissa. Kun me kieltäydymme myöntämästä syntiä itsessämme ja kirkollisissa rakenteissamme, me luovumme Jumalan armosta ja rakkaudesta. Synnin haavat erottavat meidät itsestämme ja lähimmäisistämme. Synti vaikuttaa ihmisessä kuin pahin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Pyhittäjä Iisak Syyrialaisen mukaan parantuaksemme synnin sairaudesta meidän on valmistauduttava kohtaamaan elämän todellisuutemme löyhkä. Pyhittäjä Iisakin mukaan Jumalan uskollinen palvelija rakastaa elämässään sisäistä tuskaa, katumusta ja surua. Hän opettaa:

”Tiedä, että jokainen ihminen, jolla on paljon sanoja, on tyhjä sisältä, vaikka kertoisi ihmeellisiäkin asioita. Sisäinen tuska on aistien suitset. Jos rakastat totuutta, rakasta hiljaisuutta. Hiljaisuus saa sinut kirkastumaan Jumalan auringon kaltaiseksi ja pelastaa sinut tietämättömyyden harhakuvista. Hiljaisuus yhdistää sinut Jumalaan.”

Pyhien isien opetuksissa synti ei ole ihmisen luonnossa, vaan sen ulkopuolella. Ihmisessä on luontaisia hyveitä, mutta ei luontaisia paheita. Pyhät isät opettavat, että Saatana yllyttää ihmistä mielikuvin, ajatuksin ja fantasioin. Kun ihminen toistaa synnin, siitä tulee himo. Tämä tulee konkreettisesti esille pyhittäjä Markus Askeetin (k. 436) opetuksissa ”Hengellisestä laista”. Hän vertaa Saatanan keinoja sotkuiseen verkkoon. Yhteenkin silmään tarttunut kohta kietoutuu siihen ja kuristuu, ellei ihminen pidä varaansa. Kaikki asiat alkavat pienestä, mutta ruokittuina kasvavat vähitellen. Pyhittäjä Markus tähdentää, että Saatanan metodina on vähätellä pieniä syntejä, koska muuten se ei kykenisi viettelemään ihmisiä suuriin synteihin.

Ortodoksiset isät opettavat, että Jumalan ja ihmisen suhde perustuu dialogiin, joka tulee nähdä mahdollisuutena elvyttää uudelleen Jumalan kuvan ja kaltaisuuden mukainen suhde itseensä ja lähimmäiseen. Joku viisas on todennut, että vaiva paranee vastakohdallaan. Kun kerran kaikkien murheiden syynä on ihmisen tottelemattomuus ja ylimielisyys, niin vastaavasti kaikki valoisa ja iloinen on kuuliaisuutta ja nöyryyttä, murtuneen ihmismielen hedelmää.

Synti polttaa kuin tuli. Pyhittäjä Markus Askeetin mukaan, mitä vähemmän ihminen antaa synnille polttoainetta, sitä helpommin synti sammuu, mitä enemmän ihminen ruokkii sitä, sitä suurempaan raivoon se yltyy. Ihminen on vastuussa synnin olemassaolosta, koska synnin tekeminen riippuu ihmisen vapaasta tahdosta ja asenteesta käymään taisteluun Saatanan hajottavia voimia vastaan. Ihmisen tulee etsiä koko sielustaan syntien anteeksiantamusta. Jokaisen synnin anteeksi saaminen yhdistyy erottamattomasti ihmisen rakkauteen ja nöyryyteen. Ihminen ottaa tuolloin anteeksiantamuksen vastaan nöyrästi ja pidättyväisesti. Nöyryys ilmenee siellä, missä ihminen ei arvostele muita. Pyhittäjä Markus Askeetin mielestä lähimmäisensä tuomitseva ihminen ”sinetöi pahat tekonsa”.

Pyhät isät korostavat, että kilvoittelijan tulee välttää käytännön hyljeksimistä ja tyytymistä pelkkään tietoon. Kaiken pahan alkusyy on ihmisen turhamaisuudessa ja nautinnonhalussa. Joka ei niitä vihaa, ei kykene vapautumaan himoista. Ihmisen on vaikea diagnosoida himoja. Ihmisen parantuminen sielussa olevista himoista ja mielikuvista on mahdotonta ilman Pyhän Hengen vaikutusta. Siksi kilvoittelijan on syytä etsiä rukouksesta Jumalan apua. Hänen on taisteltava Jumalan rakkauden avulla vapautuakseen ja parantuakseen himoista. Yhtenä terapeuttisena metodina on oppia tuntemaan himojen aiheuttajat, koska ihminen, joka ei tunne himojen alkulähteitä, lankea helposti uudestaan niihin.

Kirkollinen elämä on matka muutokseen

Ihminen tarvitsee sielun terapiassaan ennen muuta itsetuntemusta. Hänen on mahdotonta parantua sielun sairauksista, ellei hän tunne sielunsa sairautta. Himojen tunteminen liittyy läheisesti synnintunnustukseen ja katumukseen. Pyhän katumuksen mysteerion keskeinen asia on siinä, ettei ihminen sulkeudu itseensä, vaan kohtaa avoimesti elämänsä väärinkäytökset. Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen kirjoittaa:

”Jos puutarhuri ei kitke rikkaruohoja, hänen kasvinsa tukehtuvat. Niin myös mieli, joka ei puhdista ajatustensa peltoa, näkee turhaa vaivaa. Viisas ihminen ottaa vastaan neuvoja, etenkin kun niitä antaa Jumalan tahdon mukainen hengellinen isä. Himojen kuolettama on kuuro hyödyllisille neuvoille eikä voi lainkaan sietää hengellistä kuritusta”.

Jumalan mielen mukainen nöyryys johtaa ihmisen Luojan Rakkauden yhteyteen ja hyveisiin. Hyveet johtavat ihmisen itsehillinnässä sielun ja ruumiin täydellistymiseen. Rukous ja itsetuntemus saavat aikaan ihmisessä aikaan Jumalan Pyhästä Hengestä lähtöisin olevan lämmön tuntemisen, joka eroaa tämän langenneen maailman lämmön tunteista. Kärsivällisyys on askeettisen elämän olennainen tekijä, koska kirkollinen elämä on matka muutoksiin. Kirkon tarjoama terapeuttinen metodi toteutuu Pyhässä Hengessä, joka tarkoittaa uskovan ihmisen askeesia ja osallistumista pyhissä mysteerioissa Jumalan luomattomista energioista. Sielu tarvitsee runsaasti askeesia vapautuakseen himoista. Olennaista ei ole muodollinen synnintunnustus, vaan keskeistä on ihmisen vapautuminen Jumalan avulla himoista. Ihminen, joka ei ole vapautunut himoista, ei ole ottanut vastaan anteeksiantamusta Jumalassa.

Mitä syvemmin ihminen katuu, sitä enemmän hänessä kasvaa synnintunto. Murtunut sydän elää katumuksessa. Kuningas Daavid sanoo:

”Särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala” (Ps.51:19).

Jumala asuu murtuneessa sydämessä. Ihmisen on mahdotonta vapautua pahasta ilman sydämen murtumista. Pyhittäjä Thalassioksen mukaan Jumalan tahdon mukainen murhe puhdistaa sydämen ja karkottaa siitä ”hekumallisten nautintojen saastan”.

Niin kauan kuin ihmisen aistit askaroivat maailmallisten asioiden kanssa, sydän ei kykene rauhoittumaan niiden miettimisestä. Näitä maailmallisia asioita eli himoja ovat muun muassa rikkauden rakastaminen, ruumiin lihottaminen, josta haureuden himo lähtee liikkeelle, kunnian rakastaminen, joka on kateuden lähde, herruuden harjoittaminen, ylpeys ja vallan himo, hienostelu, ihmissuosio, joka aiheuttaa pahantahtoisuuden sekä lihan totteleminen.

Jos ihminen inhoaa syntejään, hän luopuu niistä. Jos ihminen tunnustaa tappionsa, hän saa anteeksi. Sen sijaan kaikenlainen mielihyvä on ihmiselämässä alisteinen inholle ja kitkeryydelle. Jumalan Totuuden tunteminen täyttää ihmissydämen rauhalla ja asettaa ihmisen Jumalan iloon ja rauhaan. Sielun puhtaus tarkoittaa lihallisten huolten, ruumiillisten ajatusten ja murheen riisumista, Joka omistaa sielunsa uskossa ja rakkaudessa Jumalalle ei enää joudu sielunsa huolten saartamaksi.

Isä Jarmo Hakkarainen

(Lähde: Jarmo Hakkarainen. Bysantin terapeuttista Jumalan tuntemisen teologiaa. Teoksessa: Jarmo Hakkarainen. Bysantin kirkko ja paavin valtapolitiikan pitkä varjo. Bysanttilaista terapeuttista teologiaa ja latinalaista uskonnollisuutta. Joensuun yliopistopaino. Joensuu 2009.)

Katso myös

• Katumus - hyveiden rakastamista (opetuspuhe)
• Kristillinen elämä ja hengellinen kasvaminen (opetuspuhe)