Himottomuus

Himottomuus eli sisäinen puhtaus tai sydämen puhtaus (kts. Matt.5:8) (kreikaksi: ἀπάθεια / apatheia) ei ortodoksisessa terminologiassa Filokalian mukaan tarkoita passiivista olotilaa, vaan sitä, että ihminen on saavuttanut vapauden himojen orjuuttavasta vaikutuksesta. Usein himottomuudella tarkoitetaan myös sitä, että himot on palautettu luonnonvastaisesta luonnonmukaiseen toimintaan, esimerkiksi viha on suunnattu syntiin eikä lähimmäiseen.

Himottomuuden asteet

Puhdas ihminen saa nauttia himottomuuden rauhasta. Himottomuus on vapautta ja se pohjautuu uskoon. Uskosta syntyy Jumalan pelko, josta syntyy käskyjen pitäminen ja käytännön kilvoittelu, jotka taasen johtavat kunniakkaaseen himottomuuteen. Himottomuudessa onkin useita asteita:

• pidättyminen varsinaisesta synninteosta
• mielen puhdistaminen himollisista ajatuksista
• himollisten halujen täydellinen vaikeneminen
• ääretön ja seesteinen sisäinen hiljaisuus - mielessä vallitsee syvä jumalallinen rauha

Saavuttamisen tunnusmerkkejä

Himottomuuden saavuttamisen tunnusmerkkejä ovat muun muassa, että

• kilvoittelija alkaa ajatella hyvää kaikista
• hän näkee toiset puhtaina ja pyhinä
• hän pystyy arvostelemaan oikein niin jumalallisia kuin maallisia asioita
• hän vapautuu aistillisuudesta, joka pitää vallassaan koko maailmaa
• hän ei tavoittele ihmisten tärkeinä pitämiä asioita
• hän on suuntautunut pelkästään Jumalaan

Himottomuudesta on osuvasti sanottu, että se on mielen suursiivouksen lopputulos ja huipentuma. Himottomuuden saavuttanutta on pyhien isien kirjoituksissa verrattu enkeliin, aineettomaan olentoon aineellisessa ruumiissa.

Himottomuus filosofiassa

Termi apatheia tunnettiin myös antiikin filosofiassa ja etenkin mielenrauhaa ja tunteiden hillintää tavoittelevassa stoalaisuudessa, jossa se viittasi mielentilaan, jossa henkilö on vapaa tunteiden aiheuttamasta häiriöstä. Tulkinta on siis melko lähellä ortodoksista näkemystä. Sana apatia pohjautuu apatheia-sanaan, mutta sen merkitys on muuttunut nykyisin alkuperäisestä antiikin ajan merkityksestä. Nykyään se tarkoitta esimerkiksi tylsämielistä välinpitämättömyyttä, kun antiikin aikana se merkitsi enemmänkin selkeää arvostelmaa todellisuudesta ja siitä seuraavaa järkkymätöntä mielenrauhaa.

Pyhien isien lausumia himottomuudesta

Pyhä Iisak Syyrialainen toteaa:

‘Himottomuus ei tarkoita ettei kilvoittelija tunne himojen läsnäoloa vaan että hän ei ota vastaan niistä yhtäkään.’

Abba Aabraham lisää:

‘Himot säilyvät elävinä, mutta ne eivät sido pyhiä ihmisiä.’

Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen sanoo Filokaliassa:

Henkinen Egypti tarkoittaa himojen pimeyttä. Sinne laskeutuu vain se, joka on joutunut nälänhätään.

Pyhä Maksimos Tunnustaja sanoo Filokaliassa:

Ensimmäinen himottomuuden aste on täydellinen pidättäytyminen varsinaisesta synninteosta; tätä voidaan todeta aloittelijoissa. Toinen aste on täydellinen luopuminen veljeilystä pahojen ajatusten kanssa, näin tekevät ne, jotka vaeltavat järkevästi hyveen tietä. Kolmas aste, himollisten halujen täydellinen vaikeneminen, toteutuu niissä, jotka kohoavat luotujen näkyväisistä muodoista niiden olemuksen henkiseen tarkasteluun. Neljäs himottomuuden aste on täydellinen puhdistuminen kaikista, aivan viattomistakin mielikuvista; tämän saavuttavat ne, jotka ovat tiedon ja jumalallisten tutkiskelujen avulla puhdistaneet mielensä kirkkaaksi Jumalan kuvastimeksi. Jos siis joku on puhdistautunut himollisesta teoista ja vapautunut sisäisestä suostumuksesta niihin sekä vaientanut himolliset halunsa ja hävittänyt mielestään himojen sinänsä himottomat mielikuvatkin, hän on saavuttanut kaikki neljä himottomuuden päämuotoa ja hän erkanee aineellisesta sekä astuu hengellisten jumalalliseen rauhaan.

Pyhä Theodoros, Edessan piispa kirjoittaa:

Suoranainen ihme on, jos joku itsensä kylläiseksi syövä saavuttaa himottomuuden. Himottomuudella en tarkoita vain pidättymistä varsinaisesta synninteosta - sille on oma nimensä: itsehillintä. Himottomuudella tarkoitan sellaista pidättymistä, joka kiskoo sydämestä juurta jaksain himolliset ajatuksetkin; tällaista himottomuutta nimitetään myös sydämen puhtaudeksi.

Pyhittäjä Thognostos sanoo:

Olitpa edennyt käytännön kilvoituselämässä kuinka pitkälle tahansa, älä kuitenkaan luota itseesi ja luule, että olet saavuttanut himottomuuden ja voit huolettomasti liikuskella maailmassa. Siltä voi näet tarttua sinuun himollisia vaikutteita, jotka häiritsevät sinua, kun palaat keljaasi. Sen tähden kasvattakoon pelko sinuapitämään mielessäsi luontosi epävakaisuuden ja ailahtelevaisuuden sekä karttamaan viisaasti himojen aiheita. Vain täydellinen himottomuus ei ole muutoksille altis, mutta sen omistavat vain ne, jotka ovat saavuttaneet täydellisen rakkauden ja kohonneet lakkaamattomien jumalallisten tutkiskelujen avulla aisimaailman yläpuolelle sekä vapautuneet ruumiin alhaisuudesta. Himojen liekit eivät enää polta heitä, sillä Herran ääni halkoo ne. He ovat jo siirtyneet ajasta katoamattomuuteen.

Pappismunkki Niketas Stithatolainen kirjoittaa:

Kun kilvoittelija on päässyt lähelle himottomuutta, hänen sisäinen näkökykynsä alkaa välittää oikeaa tietoa Jumalasta ja kaiken luodun olemuksesta. ... Himottomuutta lähestyvä asennoituu myönteisesti kaikkiin ja ajattelee aina hyvää kaikista. Hän näkee kaikki ihmiset pyhinä ja puhtaina ja arvostelee oikein sekä jumalallisia että inhimillisiä asioita. Hän ei rakasta mitään, mitä ihmiset tavallisesti tässä aineen maailmassa tavoittelevat. Hän on heittänyt pois mielestään koko maailman vallassaan pitävän aistillisuuden ja rientää kohti Jumalaa ja taivasta. ... Hän näkee jumalallisen kauneuden ja astuu - itsekin jumalallisena - Jumalan autuaan kirkkauden pyhiin paikkoihin täynnä sanomatonta hiljaisuutta ja iloa. Hänen kaikki aisinsa ovat muuttuneet ja hän elää aineettomasti ihmisten keskellä, aivan kuin olisi enkeli aineellisessa ruumiissa.

(lähde: Filokalia, osa 1, 2, 4 ja 5)

HAP