Toiminnot

Ero sivun ”Eeden” versioiden välillä

Ortodoksi.netista

Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 4: Rivi 4:
:: ''Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun. Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään jakautui neljäksi haaraksi. Ensimmäisen nimi on Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. Toisen joen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. Kolmannen joen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat. Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.''

[[VT|Vanhan testamentin]] mukaan [[Isä (Jumala)|Jumala]] loi ensimmäiset ihmiset [[Aadam]]in ja [[Eeva]]n ja asette heidät Eedeniin, josta Hän sitten myöhemmin karkoitti heidät [[Syntiinlankeemus|syntiinlankeemuksen]] vuoksi, kun he söivät hyvän ja pahan tiedon puusta.
[[VT|Vanhan testamentin]] mukaan [[Isä (Jumala)|Jumala]] loi ensimmäiset ihmiset [[Aadam]]in ja [[Eeva]]n ja asetti heidät Eedeniin, josta Hän sitten myöhemmin karkoitti heidät [[Syntiinlankeemus|syntiinlankeemuksen]] vuoksi, kun he söivät hyvän ja pahan tiedon puusta.

Jumala asetti [[kerubi]]t Eedenin itäpuolelle ja elämän puulle johtavalle tielle Hän asetti salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan. ([http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Moos.+2%3A1&rnd=1260781210783 1.Moos.2] ja [http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Moos.+3%3A1&rnd=1260781256314 1.Moos.3])

Eedenin puutarha on sijoitettu useiden tutkijoiden mielestä Eufratin ja Tigrisin lähistölle. Raamatussa mainitut joet Gihon ja Pison eivät ole tutkijoille tuttuja. Tosin viimeaikaisista satelliittikuvista on löydetty kahden kadonneen joen uoman jäljet ja jotkut uskovat niiden olleen juuri Gihon ja Pison.
Eedenin puutarha on sijoitettu useiden tutkijoiden mielestä Raamatuissakin mainittujen jokien Eufratin ja Tigrisin lähistölle. Sen sijaan Raamatussa mainitut joet Gihon ja Pison eivät ole tutkijoille tuttuja. Tosin viimeaikaisista satelliittikuvista on löydetty kahden kadonneen joen uoman jäljet ja jotkut uskovat niiden olleen juuri Gihon ja Pison.

[[:Käyttäjä:Hannu|HAP]]
[[:Käyttäjä:Hannu|HAP]]

Versio 14. joulukuuta 2009 kello 09.18

Eeden on Raamatussa esiintyvä puutarha, josta usein käytetään myuös nimeä paratiisi.

(1.Moos.2:8-15)

Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun. Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään jakautui neljäksi haaraksi. Ensimmäisen nimi on Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. Toisen joen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. Kolmannen joen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat. Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.

Vanhan testamentin mukaan Jumala loi ensimmäiset ihmiset Aadamin ja Eevan ja asetti heidät Eedeniin, josta Hän sitten myöhemmin karkoitti heidät syntiinlankeemuksen vuoksi, kun he söivät hyvän ja pahan tiedon puusta.

Jumala asetti kerubit Eedenin itäpuolelle ja elämän puulle johtavalle tielle Hän asetti salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan. (1.Moos.2 ja 1.Moos.3)

HAP