Jumalanäidin puutarha (kirja)

Kirjan kansi

Arkkimandriitta Kerubim: Jumalanäidin puutarha

Suomentanut: nunna Kristoduli

ISBN 978-952-5495-15-7 (2. painos) / ISBN 951-95799-4-X (1. painos)

Julkaisija/kustantaja: Valamon luostari

Julkaisupäivämäärä: (2. painos) 2009 / (1. painos) 1985

Sivumäärä: 313 (2. painos)

Sidos: sidottu / kovakantinen

Jumalanäidin puutarha kertoo elämästä, joka lähes kaikille meille on jäänyt ja jää helposti yhä tuntemattomaksi. Se kertoo siitä, miten Athoksen munkit ja erikoisesti sen erakkoisät elivät ennen toista maailmansotaa ja itse asiassa ennen sitä ja sen jälkeenkin Athoksella. Näin siksi, että monet asiat tuossa erikoisessa elämässä ovat varmasti pysyviä ja ajasta, vuodesta riippumattomia.

Laaja henkilögalleria

Kirjassa seuraa suuri henkilögalleria, isä isän, munkki munkin perään, lähes läkähdykseen asti. Samanlaiset nimet, mutta eri henkilöt menevät ja tulevat, heidän ihmeellisestä ja askeettisesta elämästään saa melko hyvän kuvan kirjan tekijän aidoista ja autenttisista kertomuksista. Kun samalla muistaa, että tätä kilvoittelua on Athoksella tapahtunut jo kauan ensimmäisen vuosituhannen lopusta saakka, kilvoittelun tiukaksi hioutuneet muodot ja karut askeettiset muodot pysäyttävät lukijan monta kertaa.

Ajatukset laiskottelevista munkeista, maailmasta vaikeuksia paenneista ihmisistä saavat aivan uuden sisällön, kun lukee kirjasta heidän kilvoittelunsa ankaruudesta ja elinolosuhteiden karuudesta. Noissa olosuhteissa eivät laiskat, heikot ja pelokkaat selviä.

Athoksen tavat ja käytännöt

Samalla kirja tuo juohevasti esille monia Athoksen tapoja ja ortodoksisia käytäntöjä, jotka meiltä maailmassa eläviltä ovat usein kuoleutuneet ja hävinneet. Samalla se tuo vääjäämättä esille ajatukset nykyisistä, oman aikamme munkeista ja heidän elintavoistaan verrattuna athoslaiseen karuun luostarielämään.

Arkkimandriitta Kerubim kirjoittaa:

Ainoastaan täydellinen kieltäymys tekee munkkiutemme otolliseksi. Tulee muistaa, ettemme kuulu itsellemme vaan Jumalalle. … Nuku siis puulavitsallasi, vietä pääsiäistä yksi ainoa silli ravintonasi, syö yrttisi vain yhden öljylusikallisen kera ja kiitä Jumalaa kaikista itsestään selvimpienkin oikeuksien puuttumisesta. Äläkä unohda tätä koko elinikänäsi, jos tahdot tulla kelvolliseksi munkiksi.

Naisilta pääsy kielletty

Kirjassa voi vierailla paikoissa, joihin miehetkään eivät Athoksella pääse – naisethan eivät pääse sinne ollenkaan. Nämä vierailut osoittavat meille lukijoille paikkojen kauneuden, mutta myös karuuden ja jopa vaarallisuuden. Ne ovat samalla uskoamme vahvistavia kertomuksia omassa uskonelämässään korkealle kohonneista kilvoittelijoista, heidän rukoussäännöistään, tavoistaan ylistää Jumala ja kuolettaa kaikki maallisen elämän jäänteet, jopa muistot.

Aivan pienen särön tuohon sujuvaan kerrontaa toi ajatus siitä, ettei Athokselle mahtunut kirjassa kuin yksi ”outo tapaus”. Hän oli munkki, joka koki jonkinlaisen hermoromahduksen ja joutui hoitoon sairaalaan. Ehkä on oikeinkin, ettei tällaisista tapauksista kirjassa enempää kerrottu, mutta olisi varmaankin ollut oikein kertoa tällaisten kertomusten kautta ja niiden ohessa myös se tosiasia, ettei tuollainen ankara kilvoittelu sovi kaikille ja kenenkään ei pitäisi mielijohteesta ajatella lähtöä Athoksen munkiksi tai yleensäkään luostariin menoa. Luostariin menolle pitää olla kutsumus tai vahva usko.

Vielä kerran Athokselle

Kuitenkin kirja kokonaisuutena otti lukijan voimakkaasti mukaan matkalle mystiselle Athokselle. Tässä erityisessä tapauksessa lukija (allekirjoittanut) oli itsekin vieraillut joillain kirjassa mainituilla paikoilla ja se luonnollisesti lisäsi kirjan mielenkiintoa. Lukukokemuksen jälkeen jäi mieleen vahvana ajatus, sillä pitää vierailla vielä ainakin kerran.

Hannu Pyykkönen, 19.12.2009

Kustantajan tekemä esittely

Arkkipiispa Paavali kirjoittaa kirjasta:

Jumalanäidin puutarha on erikoisen arvokas siksi, että tässä teoksessa athokselaisen kilvoitteluelämän kuvaajana on henkilö, joka itse eli tätä elämää ja teki siitä havaintoja. Vieläkin merkittävämmäksi tekee hänen kertomuksensa se, ettei hän kuvaile varsinaisten luostareiden jäsenten säännönmukaista yhteiselämää, vaan hänen yksityiskohtaiset kuvauksensa on tehty skiittojen pienten yhteidöjen ja yksinäisten erakkojen maailmalle tuntemattomasta elämänmuodosta, jossa sisäiseen kilvoitukseen yhdistyy myös taistelu luonnon ankaria olosuhteita vastaan.