Kinobioottinen luostari

Kinobioottinen (toisinaan käytetään myös muotoa kenobiittinen) luostari painottaa yhteisasumista, vastakohtana heremiittiselle yhteisölle eli luostarille, jossa kaikki asuvat erakkoina. Tästä luostarimuodosta käytetään Suomessa myös nimitystä idiorytminen.

Sana kinobia on johdettu kreikasta sanoista 'yhdyskunta' (koinos) ja 'elämä' (bios).

Kinobioottisen luostarin asukkaat elävät yhteisasuntoloissa, käyvät syömässä yhteisissä ruokaloissa ja osallistuvat jumalanpalveluksiin yhdessä. Kinobiottista yhteisöä (luostaria) johtaa asukkaiden itsensä valitsema johtaja ja asukkaitten muodostama johtokunta (hallitus), jotka yhdessä vastaavat yhteisön taloudesta, hengellisestä elämästä, järjestyksestä ja kaikista yhteisön elämään liittyvistä tarpeista ja niiden hankkimisesta.

Ensimmäiset kinobioottiset luostarit ajoittuvat 300-luvulle, kun pyhä Pahomios Suuri (kuoli vuonna 348) - luostarilaitoksen yksi perustajista - laati ensimmäiset säännöt erillään asuvien erakkojen kinobioottiselle yhteisölle.

Pahomioksen kinobioottisia yhteisöjä edelsivät alueella jo aiemmin olleet ns. neitseitten talot ja useitten pienien talojen muodostamat luostarimaiset yhteisöt.

Mar Awgin perusti ensimmäisen kinobioottisen luostarin Izla-vuorelle Mesopotamiaan jo noin vuonna 350 ja tämä luostari on ollut esikuvana myöhemmille luostareille Persiassa, Armeniassa, Georgiassa kuin myös Intiassa ja Kiinassa.

Mar Saba organisoi Juudean erämaan munkit luostariin lähelle Betlehemiä vuonna 483. Pyhän Sabbaan luostari on itäisen ortodoksisen kirkon luostarien esikuva.

Pyhä Benedictus Nursalainen perusti luostarin Monte Cassinoon Italiaan vuonna 529 ja se on roomalaiskatolisen luostarilaitoksen ja erikoisesti kaikkien benediktiiniläisluostarien esikuva.

Hannu Pyykkönen