Pyhät kanonit ovat hengellisyyden hedelmiä (opetuspuhe)

Kirkko on jumalallis-inhimillisenä yhteisönä Kristuksessa ainoa paikka, jossa pastoraalinen työ on hedelmällistä. Pyhät kanonit painottavat Kirkon luonnetta Jumalan ja ihmisten välisenä yhteisönä Kristuksessa. Kirkon Isät ja Pyhät ovat Kirkon jäsenille uskovan esikuvia.

Isä Jarmo
(kuva © Ortodoksi.net / HAP)

Kirkon hengellisillä rangaistuksilla on terapeuttinen ja pastoraalis-pedagoginen luonne

Pastoraalisen palvelutehtävän päämääränä on tutustuttaa kristillinen yhteisö Kirkon Pyhään Traditioon. Kirkon Tradition siirtämistä uskoville ei tule ymmärtää ulkonaisesti ja rationaalisesti. Kirkon jäsenten tehtävä on kokea ja oppia tuntemaan tämä totuus persoonallisesti eukaristisessa yhteisössä. Ortodoksinen pastoraalinen palvelutehtävä edellyttää Kirkon Tradition hyväksymistä hengellisen elämän välttämättömänä ehtona.

Bysantin kanonista oikeutta ei pidä sekoittaa maalliseen oikeuteen. Kanonit osoittavat uskoville kristillisen elämän esikuvan. Kanonit tulee ymmärtää Kirkon pastoraalisina ohjeina. Pyhät kanonit ovat uskovia pelastukseen johtavia ortodoksisen hengellisyyden hedelmiä. Toisin kuin maallisen oikeuden rikkomisen seuraamukset, kanonisessa oikeudessa seuraamukset ovat luonteeltaan sääntöjen rikkojan hengelliseen parantumiseen tähtääviä. Kanoninen oikeus ilmaisee Kirkon pastoraalista ja terapeuttista tehtävää.

Kirkon hengellinen terapia edellyttää, että jokaisella Kirkon jäsenellä on hengellinen isä. Synnin ja saatanan vaikutuspiirissä oleva ihminen ei voi parantua itsekseen. Hengellinen isä tarvitsee työssään syvä luottamusta Pyhän Hengen armon suomaan arviointikykyyn, että hän voisi viisaasti toteuttaa sielun lääkärin tehtäväänsä.

Ortodoksisen pastoraalisen palvelutehtävän tärkeänä tehtävänä on parantaa ihminen synnin taudeista. Pyhien isien mukaan synti on sairaus, joka aiheuttaa ihmisessä hengellisen kuoleman. Synti erottaa ihmisen Jumalasta. Ainoa lääke synnin sairauksiin on ihmisen vakavamielinen katumus. Pyhän kanonit tuntevat juuri tämän lääkkeen. Papin tulee ohjata katuva todelliseen katumukseen.

Kirkon hengellisillä rangaistuksilla (kreik. epitimia) on terapeuttinen ja pastoraalis-pedagoginen luonne. Niillä ei ole lännen perinteen juridista luonnetta ja jumalallisen oikeuden tyydyttämisen merkitystä.

Kirkollista epitimiaa määrättäessä otetaan huomioon synnintekijän katumuksen aitous ja alttius parannukseen. Synnintekijän vapaaehtoinen synnin tunnustaminen on merkki katumuksen vakavuudesta. Siksi myös sellaiseen synnintekijään sovelletaan lempeämpää epitimiaa.

Ortodoksisen kirkon kanonit eivät tee skolastisen teologian tavoin eroa kuolemansyntien ja ei-kuolemansyntien välillä. Sellainen luokitus johtaa moralistiseen ja legalistiseen synnin lähestymiseen. Kuolemansynti merkitsisi katumuksen kieltämistä.

Ortodoksinen avioliitto saa identiteettinsä Jumalan Valtakunnan mukaisesta suhteesta

Kirkon pastoraalisen työn tarkoituksena on auttaa hengellisessä elämässä taistelevaa uskovaa hänen matkallaan Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakuntaan on kaksi tietä: luostarielämä ja avioliitto Kristuksessa. Pyhät kanonit sisältävät arvokasta pastoraalista opetusta luostarielämästä ja avioliitosta. Molemmissa ortodoksisen elämän muodoissa korostetaan askeesin merkitystä. Askeettinen käytäntö on välttämätön ehto ortodoksisen elämän kokemukselle.

Ortodoksinen avioliitto on persoonallinen tapahtuma. Miehen ja naisen yhteys perustuu ainutlaatuiseen ja pysyvään liittoon. Kirkko hyväksyy sen vuoksi toisen tai kolmannen avioliiton pelkästään Jumalan armotalouden ja inhimillisen heikkouden takia.

Ortodoksisen kirkon perinteessä seksuaalisuutta ei pelkistetä sukupuoliyhteydeksi, aistillisuudeksi tai ihmisen biologiseksi lisääntymiseksi. Syntiinlankeemus merkitsi ihmisen elämän rappiota ja Jumalan kuvan hämärtymistä. Se hämärrytti miehen ja naisen luonnollisen suhteen. Miehen ja naisen avioyhteys muodostui kiusausten ja epäjärjestyksen alaiseksi. Esiaviolliset suhteet ja nopeat avioerot ovat muodostuneet vallitsevaksi myös ortodoksien keskuudessa.

Ortodoksisen kirkon hengen mukainen avioliitto saa identiteettinsä Jumalan Valtakunnan mukaisesta suhteesta. Ortodoksinen avioliitto on kirkollinen tapahtuma. Se on avioparin sisäänkäynti yhteen kokoontuneeseen Kirkkoon jakamaan ortodoksisen elämän arvot, jotka suuntaavat perhe-elämän kohti Jumalan Valtakuntaa.

Pyhät kanonit on tarkoitettu uskovalla hengelliseksi parantumiseksi. Niillä ei ole lainomaista luonnetta. Kanonien päämääränä ei ole tuomita ihmisiä, vaan määritellä Kirkon terapeuttinen tehtävä.

Kirkon pastoraalinen palveluvirka on perustunut aina pyhiin kanoneihin eli Kirkon lakiin. Pastoraalisen palveluviran ja kanonien suhdetta ei ole aina ymmärretty oikein. Se on johtanut ortodokseja välipitämättömyyteen pyhiä kanoneja kohtaan. Näin pastoraalinen palveluvirka on ymmärretty piispan tai papin itsenäisenä paimenentehtävän suorittamisena tai toisinaan legalismina. Jälkimmäinen väärin ymmärtäminen on johtanut siihen, että paimenvirkaa harjoitetaan noudattamalla pelkästään kanonin kirjainta.

Kanoninen lainsäädäntö rakentuu Kirkon pyhyyteen

Ortodoksisen kirkon corpus canonum sisältää kaikkiaan 770 kanonia. Ne luetteloidaan yleensä kolmeen pääryhmään: apostolien, kirkolliskokousten ja Pyhien Isien kanoneihin.

Ekumeenisten kirkolliskokousten lainsäädännön ja idän ja lännen välisen skisman (1054) jälkeen ortodoksisen kirkon lainsäädäntövalta siirtyi Konstantinopolin ekumeeniselle patriarkaatille, idän arvojärjestyksessä ensimmäiselle piispanistuimelle ja erityisesti ekumeeniselle patriarkalle ja hänen synodilleen. Tällä hallitsevalla piispainsynodilla oli käsiteltävään lainsäädännöllisiä, hallinnollisia ja oikeudellisia kysymyksiä.

Bysantin keisarikunnassa elettiin 1100-luvulla kirkollisen ja maallisen lain renessanssia. Oikeustieteen elpyminen yhdistyi Konstantinopolin keisarillisen yliopiston uudistamiseen.

Bysanttilainen kirkko laki kehittyi monipuolisesti 1100-luvulla. Vuosisadan johtavat bysanttilaiset kanonistit Johannes Zonaras (k. 1159), Aleksios Aristenos (k. 1171) ja Teodoros Balsamon (k. 1195) kirjoittivat kommentaareja lähes kaikista kanonisten lähteiden kokoelmista. Näiden kolmen kanonistin laaja ja merkittävä lain ja sen käytön tuntemus vaikutti kanonista lakia käsittelevään kirjallisuuteen keisarikunnan loppuun asti.

Maallikkovirkamiesten merkityksen kasvu ekumeenisen patriarkaatin hallinnossa lisäsi 1100-luvulta lähtien heidän vaikutusmahdollisuuksiaan myös piispan valinnassa. Jotkut heistä kohosivat jopa patriarkaksi tai muiden merkittävien piispanistuimien haltijaksi. Kuuluisin esimerkki on kanonisti Teodoros Balsamon. Hän toimi korkeassa kirkollisessa hallintovirassa ennen kuin hänet nimitettiin Antiokian patriarkaksi.

Pyhyys ilmenee bysanttilaisissa kanoneissa monin tavoin. Kanoninen lainsäädäntö rakentuu sekä suoraan ja epäsuorasti Kirkon pyhyyteen. Pyhien kanonien läsnäolossa nähdään Jumalan kaitselmuksen läsnäolo. Pyhissä kanoneissa ilmenevät myös monet teologiset ja metafyysiset kasvatukselliset selitykset. Erityisesti niissä korostetaan pyhien sääntöjen pelastuksellista tehtävää. Pyhiä kanoneja lähestytään kasvatuksellisesti ja korostetaan niiden vaikutusta ihmisten hengellisessä parantumisessa.

Pyhyyden läsnäolo kanoneissa ilmaisee syvällisesti, kuinka Jumala vaikuttaa monin tavoin pyhissä säännöissä ihmisen pelastukseen.

Lääkitsemisen, parantumisen ja taudin kielikuva on erityisesti esillä pyhän Gregorios Nyssalaisen kanonisessa kirjeessä ja Trullon (691-692) 102. kanonissa. Molemmat kuvaavat yksityiskohtaisesti kanonisen rangaistuksen käyttämistä sielun lääkkeinä.

Yleensä lääketieteelliset viittaukset eivät ole kanoneissa kovin yleisiä. Viittauksia löytyy satunnaisesti. Pyhän Basileios Suuren kanoneissa on poikkeuksellisen paljon esimerkkejä kanonien hoitavuudesta. Pyhä Basileios määrittelee ensimmäisessä kanonissaan skismoiksi niitä, jotka ”joidenkin kirkollisten, parannettavissa olevien syitten takia ovat riitaantuneet toisten kanssa”. Kirkkoisä tekee selkeästi skismojen suhteen eron harhaoppeihin, jotka ”täysin repeytyneet eroon (Kirkosta) ja ovat jopa uskostakin vieraantuneet”.

Bysantin kanoninen traditio on kreikkalainen ilmiö

Bysantin kanoninen traditio on kreikkalainen ilmiö. Bysanttilaiset kanonit löytyvät laajoista kreikankielisistä käsikirjoituksista. Ne on kirjoitettu alkuperältään kreikaksi. Niissä kuvastuu ennen muuta varhaiskristillisen kirjallisuuden alkuperä, joka jatkui sitten Bysantissa vuosituhannen ajan kulttuurisesti ja poliittisesti elävänä ja ylivertaisena traditiona. Kirkon elämä järjestyi kreikan kielellä kanoniseksi kokoelmaksi. Se erosi tässä latinaksi kirjoitetusta maallisesta laista.

Bysantin kanoninen traditio edustaa pysyvyyttä, jatkuvuutta, pyhyyttä ja muuttumattomuutta. Bysantin kirkko ei sitonut itseään Rooman kirkon tavoin laajaan kirkollisten kanonien ja lakien kodifiointiin. Kirkon hallintoon ja organisaatioon suhteutetut kanonit ja kanonien mukainen kurinalaisuus palvelivat kristillisen elämän erityistarpeita ja antoivat vastauksia elämän erityisongelmiin.

Toinen tärkeä näkökohta, joka on syytä korostaa ymmärtääksemme paremmin Kirkon pyhien kanonien pätevyyttä ja voimaa, liittyy siihen, miten Kirkko itse tulkitsee kanoneja.

On olennaista erottaa toisistaan kanonin ydin ja ulkokuori, pääsisältö ja ulkoinen muoto, henki ja kirjain. Kanonin ulkoista muotoa voidaan ja täytyy muuttaa ulkoisten olojen muuttuessa, jotta sosiaalinen elämä kehittyisi. Kuitenkin kanonien olemus ja henki säilyy muuttumattomana. Kanonien oikeellisuudella ja arvovallalla on erottamaton vastaavuus. Kun maallisten lakien oikeellisuus on suhteellinen, mutta valta ehdoton, kanonien oikeellisuus on ikuinen, mutta valta suhteellinen.

isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Afanasiev, Nikolai, 1967, The Canons of the Church: Changeable or Unchangeable? – St. Vladimir’s Seminary Quarterly 11. Crestwood.
• Breck, John, 1998, The Sacred Gift of Life. Orthodox Christianity and Bioethics. Crestwood.
• Kazhdan, Alexander & Epstein, Ann, 1985 Change in Byzantine Culture in the Eleventh and Twelfth Centuries. Berkeley.
• Patsavos, Lewis, J., 2003, Spiritual Dimensions of the Holy Canons. Brookline.
• Rodopoulos, Panteleimon, prof. Dr.
  • 1986, Oikonomia nach Kirchenrecht. – ÖsterreichischesArchic für Kirchenrecht.
  • 2007, An Overview of Orthodox Canon Law. Translated from the Greek original by W.J. Lillie. Rollinsford.
• Troianos, Spyros
  • 2001, Die Entwicklung und der aktuelle Stand des kanonischen Rechts und der Kanonistik in der griehischen Orthodoxie, rep. Historia et Ius 2.
  • 2012, Byzantine Canon Law to 1100. – The History of Byzantine and Eastern Canon Law to 1500. Edited by Wilfried Hartmann and Kenneth Pennington. Washington D.C.
• Wagschal, David Ferguson, 2010, The Nature of Law and Legality in the Byzantine Canonical Collections 381-883. Diss. Durham University.