Raha on globalisaation virus (opetuspuhe)

Liturgian luonteesta ja ekologisesta kriisistä

Sen, minkä ikoni tekee aineen kanssa, liturgia tekee ajassa. Jos ihmistä vaivaa säälimätön syyllisyyden henki, se johtuu ehkä siitä, että hän on kadottanut jumalanpalveluksen luovan ja parantavan hengen. Ihminen ei ole enää maailmassa pyhiinvaeltaja, hänestä on tullut tämän langenneen maailman turisti.

Modernin ihmisen käsitys synnistä on pahasta vääristynyt. Aikamme syntiä voi perustellusti kutsua ihmisten synnintunnon häviämiseksi. Se koskee sekä papistoa että maallikoita.

Aikamme ihminen yrittää kaikin tavoin kumota hengellisen kurinalaisuuden. Hän markkinoi elämää ilman ristiä. Hän suosittelee nauttimaan maallisesta elämästä ilman mitään rajoituksia.

Synti kuvastaa ihmisen ylpeyden hengen täyttämää kieltäytymistä ottaa vastaan maailma Jumalan tarjoamana yhteisöllisenä liturgisena mysteeriona. Liturginen ei tarkoita ortodoksisessa teologiassa ihmisen uskonnollisten rituaalien ja seremonioiden toteuttamista, vaan dynaamista liikettä kohti Jumalan valtakuntaa.

Maailma on tarkoitettu ihmisen ja luomakunnan lakkaamattomaksi liikkeeksi kohti Jumalan Valtakuntaa. Ortodoksisen kirkon pyhä liturgia merkitsee Jumalan, ihmisten ja asioiden sisäistä yhteenkuulumista. Armollinen ihmissydän tuntee Kristuksessa palavaa rakkautta koko luomakuntaa kohtaan.

Maailma on kokonaisuudessaan ortodoksisen liturgian olennainen osa. Tässä maailmassa vaikuttaa taiteen ja musiikin ulottuvuus. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että jos ihminen muuttaa hengellisyytensä itsensä ja omien intressiensä kohteeksi, hän unohtaa Jumalan pyrkimyksen uudistaa langennut maailma.

Kun ihminen typistää elämän omien mielihalujensa toteuttamiseen, hän kieltäytyy Kirkon jäsenen kutsumuksesta johtaa Jumalan Rakkauden avulla luomakunta Jumalan Valtakuntaan.

Kriisi, jonka me kohtaamme päivittäin maailmassa, ei ole ensisijaisesti ekologinen. Aikamme kriisi merkitsee tapaa, jolla muodostamme kuvan maailmasta tai kuvittelemme sen. Me käsittelemme planeettaamme epäinhimillisesti ja jumalattomasti, koska me olemme torjuneet maailman Jumalan meille antamana lahjana. Me käsittelemme maailman ongelmia, mutta emme maailman ongelmien aiheuttajia.

Aikamme ihminen sitoutuu globalisaatioon, joka rapauttaa ortodoksien sitoutumista Kirkon elämään. Ihmiset kadottavat helposti globalisaation pyörityksessä kirkkoyhteisön tarkoituk-sen ja päämäärän. Hengellisen elämän sairaus ilmenee silloin itsekkyytenä, piittaamattomuutena, kovuutena, julmuutena ja väkivaltana.

Raha on globalisaation virus

Ilkeä ja pahantahtoinen ihminen on kaksinaamainen olento. Hän sanoo yhtä ja ajattelee toista. Hän verhoutuu pintauskonnolliseen suorittamiseen ja erilaisiin rituaaleihin.

Ilkeän ihmisen mieltä saastuttavat ja kahlitsevat maailmalliset ajatukset ja fantasiat. Hänen elämänsä täyttää valhe, jossa pimeys halutaan näyttää valkeutena.

Hän on yksilöllinen, aistillinen, itseriittoinen ja levoton olento. Hänet on vallannut narsismin helvetti. Hän on kyvytön huomioimaan muita. Hän ei ajattelu kirkkoyhteisön parasta, vaan kaikessa omaa parastaan.

Kirkon opetuksessa talouden ja luonnon kriisi on ensisijaisesti hengellinen ja eettinen kriisi, jota kuvastaa pohjimmiltaan ihmisen itsekkyyttä, itsekeskeisyyttä, pohjatonta ahneutta ja nautinnonhalua. Kaikkea tätä on syytä kutsua tuhoavien himojen täyttämäksi ihmiselämäksi.

Länsimaisen yhteiskunnan taloudelliset järjestelmät viettelevät ihmisiä kapean toiminnalli-seen maailmankuvaan. Ne keskittävät ihmisten ajatukset ajalliseen elämään ja kuluttamiseen. Liberaalihumanismi on tehnyt tästä kaikesta ihmisen keskeisen huolenaiheen, jossa ei ole tilaa ihmisen askeesille, rukoukselle ja diakonialle. Sama sairaus vaivaa myös monia kristittyjä.

Kreikkalainen ortodoksisen etiikan emeritusprofessori Georgios Mantzaridis (s. 1935) kutsuu rahaa globalisaation virukseksi, joka tekee ihmiselle nautinnon helpoksi.

Ihminen on valmis tekemään mitä tahansa muun muassa kiertämään yhteiskunnan verolakeja saadakseen itselleen mahdollisimman hyvän taloudellisen voiton.

Raha ja tarkemmin sanottuna helppo taloudellinen hyöty luo hallitsevan tilan, joka johtaa muun muassa ympäristön väärinkäyttämiseen. Samoin esimerkiksi biolääketieteen tutkimusta määrittää siihen kytkeytyvä taloudellinen ja poliittinen mielenkiinto.

Pyhä Eukaristia on uskovien keskinäisen huolenpitämisen sinetti

Kun Kirkon Pyhät Isät opettavat sielun sairaudesta ja parantumisesta, he tarkoittavat, että ihmisen sisäinen maailma on sairas ja tarvitsee hoitamista. Vapautuakseen himoista ihminen tarvitsee Kirkon hengen mukaista askeesia.

Mutta aikamme ns. ortodoksinen kristillisyys on syrjäyttänyt sekä yksilön että yhteisön askeesin. Ihmiset elävät usein itsekkäästi omien himojensa ja halujensa mukaiset.

Ortodoksisen kirkon opetuksen mukaisesti ihmiselämän päämäärä on hengellinen parantuminen. Ortodoksisessa perinteessä teologia ja hengellinen elämä merkitsevät samaa. Siksi pyhien isien traditio on luonteeltaan askeettista ja terapeuttista.

Ihminen oppii tuntemaan askeesissa Jumalan rakkauden avulla sisäisen maailmansa ongelmat. Hän kohtaa pyhässä katumuksessa avoimesti elämänsä väärinkäytökset.

Bysantin terapeuttisessa teologiassa korostuu evankeliumin opetus, jonka mukaan ihmisen ainutlaatuisuus perustuu hänen sielunsa mittaamattomaan jumalalliseen arvoon.

Siksi bysanttilainen luostarikilvoitus ei pysähtynyt aidoimmillaan kristillisen elämän pintatasolle, vaan eteni pyhässä askeesissa hengellisen elämän ytimeen eli ihmisen sisäisen maailman uudistamiseen ja persoonalliseen muutokseen.

Bysanttilainen psykoterapia yhdistyy läheisesti ihmisen hengelliseen parantumiseen, hänen sielunsa ja ruumiinsa kaikkien energioiden eheytymiseen. Synneistä vapautuminen tarkoittaa ennen muuta mielen valistumista eli sen vapautumista Jumalan armon avulla kaikenlaisista himoista.

Pyhät Isät opettavat, että uskon Jumalan ihmiselle antamaan elämään tule perustua askeettiseen kykyyn nähdä pahuus kaikkialla, missä sitä on. Siitä kasvaa myös ortodoksisen yhdenvertaisuuden luovuttamaton opetus: kaikki Kirkon jäsenet ovat keskenään veljiä ja sisaria Kristuksessa.

Rakkaus Jumalaan on ihmiselämän perimmäinen tarkoitus ja päämäärä. Siksi ihmisen pelastuminen merkitsee askeettista vapautumista kaikesta pahasta ja Rakkauden löytämistä Hänessä. Luoja kutsuu meitä Jumalan lasten vapauteen ja alkuperäiseen Jumalan Rakkauden ja kauneuden täyteyteen.

Rakkaus on läsnä olevaa. Ortodoksisen kirkon liturgia ei tarkoita uskon muodollista välittämistä, vaan Kirkon toimivaa uskoa. Kirkon hengen mukainen kasvaminen edellyttää meiltä jokaiselta hyvän tekemistä. Kukin meistä on ihminen siinä määrin, kuin me luomme Pyhän Eukaristian rakkaudessa suhteen Jumalaan ja lähimmäisiin.

Kristillisyyden ensimmäisinä vuosisatoina Kirkko merkitsi uskoville yhteistä eukaristista kokemusta. Jumalan Valtakunta on yhä ortodoksisen uskon ja elämän sisältö. Pyhä Eukaristia ei ole muistoateria, vaan Itse Kristus eli Tie iankaikkiseen elämään.

Köyhien auttaminen, sairaiden luona vieraileminen ja elämässä pettyneiden hengellinen ohjaaminen on Kirkon liturgisen toiminnan erottamaton osa. Pyhä Eukaristia on itsessään uskovien keskinäisen rakkauden, huolenpitämisen ja yhteenkuuluvuuden sinetti.

Pyhä Eukaristia jäsentää Kirkon elämää, kun siihen osallistuvat vievät ehtoollisen jumalalli-sen lahjan keskelle maailman arkipäivää.

Puhtaasta rukouksesta kumpuavat rakkauden ja itsehillinnän hyveet

Ortodoksia on elävää, doksologista iloa Jumalassa. Ilman Jumalan luomaa ja siunaamaa pyhää aikaa ajasta tulee ihmiselle tarkoituksettomuuden perikuva. Se merkitsee paikalleen jämähtänyttä langenneen maailman aikaa eli ihmisen hengellistä kuolemaa.

Ortodoksisen kirkon perinteisen terapeuttisen ajan täyttää syvä Jumalan Valtakunnan ilon kokemus. On hyvä muistaa, että todellista ihmispersoonaa ei ole ilman Jumalan Rakkauden yhteisöä. Kirkossa ei ole mitään aitoa ilman Jumalan Rakkautta. Ainoastaan Jumalan Rakkaus luo ja uudistaa.

Mutta jotta ihminen kykenisi kokemaan mielessään Jumalan Rakkauden, hänen tulee Pyhien Isien mukaan omaksua hiljainen ja rauhallinen elämäntapa. Hänen tulee ottaa vastaan puhdas rukous, josta kumpuavat ymmärtäväisyyden, lempeyden, rakkauden ja itsehillinnän hyveet.

Rukous on portti ortodoksiseen teologiaan. Teologia on puolestaan Jumalan ihmiselle antama lahja, joka toteutuu ihmisessä persoonallisena Jumalayhteyden ja Jumalan historiallisten tekojen kokemisena.

Kun ihmisen mieli kasvaa pyhässä askeesissa hyveiden harrastamiseen, lisääntyy sen ymmärryskin. Jumalallisten hyveiden harrastaminen antaa kilvoittelijalle kyvyn erottaa hyvän pahasta. Kilvoittelija joka onnistuu yhdistämään hyveiden harrastamisen askeettiseen tietoon, on hengellisesti vahva. Hyveiden harrastamiseen hän hukuttaa mielettömät halunsa ja taltuttaa sielustaan vihan. Kun kilvoittelijan mieli kiintyy Kristukseen, hän pitää näkyvää maailmaa arvottomana. Kilvoittelijan hengellisen kasvun saa aikaan rakkaus Jumalaan. Jumalalliset hyveet muokkaavat kilvoittelijan mielen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Parhaiten siihen johdattaa mielen puhdas rukous.

Rukous on Jumalan ja ihmisen dialogia, joka ei sisällä pelkästään ihmisen älyä, vaan myös sielun ja ruumiin. Kilvoittelijan mieli palaa puhtaassa rukouksessa takaisin sydämeen, se palaa yksinäisyydestä Jumalan kotiin.

isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

Jarmo Hakkarainen 2013 Bysantin kaksi maailmaa. Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien Isien terapeuttisesta teologiasta. Joensuu. 2016 Ortodoksista psykoterapiaa. Kirjoituksia ortodoksisesta terapeuttisesta elämästä ja ortodoksisen teologian läntisistä vaikutteista. Jyväskylä.