Kaksi pyhää ihmistä esikuviksi kansallemme (opetuspuhe)

Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 41

Aamun Koitto julkaisi oheisen, entisen Kuopion ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran Matti Sidoroffin radiosaarnan itsenäisyyspäivältä 1978, teksti julkaistiin tammikuussa ilmestyneessä ko. vuoden ensimmäisessä lehdessään nr. 1/1979.

---

Kaksi pyhää ihmistä esikuviksi kansallemme

Aamun Koiton nr. 1/1979 kansilehti

Isä Alexander Schmemann luennoi ja isä Matti Sidoroff tulkkaa puheen Kuopiossa kirkkomuseon aulassa 1978 Ortodoksisten pappien liiton (OPL) kokouksen yhteydessä. Taustalla oikealla silloinen Viipurin piispa, nykyinen Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill tulkkinaan Helena Pavinskij. Yleisön joukosta erottuu vaaleahiuksinen arkkipiispa Paavali
(Kuva © Vesa Takala)

Pyhät Aleksanteri Nevski ja Nikolai Ihmeidentekijä Aamun Koiton kuvassa

Suomen valtakunnan ja sen ortodoksisen kirkon kohtaloihin on vaikuttanut erityisesti kaksi pyhää ihmistä: Pyhä Aleksanteri Nevski 1200-luvulta ja Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä, vähäaasialainen piispa 300-luvulta. Pyhän Aleksanterin muistopäivää vietimme huomaamattomasti marraskuun 23. päivänä eli vain kolme päivää ennen kirkkokuntamme autonomian eli sisäisen itsenäisyyden vuosijuhlaa. Pyhän Nikolaoksen muistoa vietämme valtakuntamme itsenäisyyspäivänä.

Joku voi pitää näitä yhteensattumia pelkkinä sattumia, joilla ei ole mitään erityistä merkitystä. Me kristityt emme kuitenkaan usko sattumiin, koska luja vakaumuksemme on, että Jumala itse johdattaa niin yksityisten ihmisten kuin valtakuntienkin kohtaloita. Jos todella uskomme Jumalan johdatukseen, kuten meidän tulee, eikö meidän ole suorastaan pakko kysyä itseltämme ja toisiltamme, mitä Jumala näillä yhteensattumilla haluaa sanoa?

Historian tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ilman Aleksanteri Nevskiä ei todennäköisesti Suomen ortodoksista kirkkoa olisi olemassakaan. Me suomalaiset ortodoksit kunnioitamme häntä erityisesti siksi, että hän pysäytti lännestä tunkeutuvien ristiretkeläisten etenemisen Neva-joella vuonna 1240, ja myöhemminkin torjui lännen hyökkäykset. Näin ortodoksinen usko sai edelleen kehittyä Novgorodin alueella ja sen vaikutuspiirissä olevassa Karjalassa, joka on Suomen ortodoksisen kirkon kehto. Samoihin aikoihin Aleksanteri Nevski joutui torjumaan vielä suuremman uhkan, joka tuli idästä: Tshingis-Khanin ja hänen seuraansa Batun mahtava mongolivaltakunta ulotti ikeensä koko Aleksanterin johtaman Venäjän kansan ylle.

Mutta Aleksanteri oli valtiomies, joka omlla toiminnallansa erittäin vaikeissa olosuhteissa turvasi kansallensa ja rakastamallensa Kirkolle toimintaedellytykset, että tämä pääsi suhteellisen vapaasti kehittymään. Valtakunta ja Kirkko lujittuivat toinen toistaan tukien, ja kohta tuo kansa sai elää ennen kokemattoman rikasta hengellistä kukoistuskautta, jonka myönteiset vaikutukset säteilivät kaikille elämän alueille. Syntyi kulttuuri, jonka merkitystä ja arvoa paatuneinkaan ateisti ei voi kieltää. Aleksanteri Nevskin oma kristillinen vakaumus ja syvä rakkaus kansansa kohtaan oli viitoittanut tien tuohon kukoistukseen. Me voimme tänä päivänä osoittaa oman aikamme valtiomiehille ja kansanjohtajille tuota miestä ja sanoa: Hänen esimerkkiänsä me haluamme seurattavan.

Aleksanteri loi Kirkolle toimintaedellytykset. Kirkon omat johtajat pitivät huolen siitä, että evankeliumin sanoma levisi ja sai yhä syvällisemmän sijan ihmisten elämässä. Kirkon johtajat ja esipaimenet vaalivat laumojensa hengellistä elämää niin, että kristilliset hyveet tulivat kansalaishyveiksi ja kristilliset arvot koko yhteiskunnan perusarvoiksi, lähimmäisenrakkaus ja keskinäinen huolenpito niistä ensimmäisillä sijoilla.

Mutta hengellisillä johtajillakin oli esikuvansa. Pyhä Nikolaos oli heistä tärkeimpiä. Tästä on osoituksena mm. se, että hänen ikoneitaan oli Venäjällä kaikkialla. Hänen muistolleen pyhitettyjä kirkkoja oli lukemattomia. Hänen muistopäivänsä olivat kaikkialla tärkeitä juhlapäiviä, eikä jumalanpalveluksia hänen muistolleen lyöty laimin. Kaikella tällä oli valtava kasvattava merkitys. Esikuva tuli läheiseksi, aivan konkreettisesti seurattavaksi, kun hänen elämäkertaansa jatkuvasti luettiin ja kuunneltiin, hänen kuvaansa katsottiin ja hänen kunniakseen sepitettyjä veisuja laulettiin.

Pyhän Nikolaoksen troparissa eli juhlaveisussa lauletaan, että hän on uskon ohje, lempeyden esikuva, itsekieltäymyksen opettaja. Hän on alistuvainen, ja sitä paitsi hän eli köyhänä, vaikka olisikin voinut, olla rikas. Troparin sanoissa on eteemme piirretty kuva esimerkillisestä paimenesta. Hänen kaltaisensa kirkonjohtajat kuuluvat ortodoksisen kirkon olemukseen. Ilman sellaisia, jotain olennaista ja elintärkeää puuttuu.

Nikolaos oli hyvä paimen. Jokaisen paimenen korkeimpana esikuvana on Kristus, joka itse esitti hyvästä paimenesta seuraavan määritelmän: "Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä." Hyvän paimenen vastakohtana Jeesus esittää palkkalaisen, joka nähdessään suden tulevan pakenee ja jättää laumansa sen ryöstettäväksi ja hajotettavaksi, koska hän ei välitä lampaista. (Joh.10:11-12)

Pyhän Nikolaoksen muisto on erityisen tärkeä meille Suomen ortodokseille näinä aikoina, jolloin valmistaudumme siirtymään kirkkokuntamme historiassa uuteen vaiheeseen. Näköpiirissä on kahden uuden piispan vaali. Näin halutaan luoda edellytyksiä entistä syvällisempään kirkolliseen elämään ortodoksisen perinteen hengessä, joka edellyttää, että piispat ovat lähellä kansaansa. Oman aikamme valtiomiehet ja kansanjohtajat ovat pitäneet huolen edellytysten luomisesta, nyt on meidän aika toimia Kirkkona.

Me tavalliset kansalaiset usein vähättelemme omia vaikutusmahdollisuuksiamme tällaisissa suurissa kysymyksissä, kun meillä ei ole valtaa. Kirkon elämä ei perustukaan valtaan vaan Pyhän Hengen toimintaan. Meidän jokaisen on annettava itsemme Pyhän Hengen johdettaviksi, jotta Jumalan tahto Kirkossa voisi tapahtua. Näin on asia erityisesti Kirkkomme kirkolliskokouksissa, joiden asiana on piispojen valitseminen. Inhimillinen vallankäyttö rajoittaa Pyhän Hengen toimintaa. Meidän tehtävänämme tänä päivänä on ennen kaikkea rukoilla, että Jumala osoittaisi meille sen tien, jota meidän tulee käydä tästä eteenpäin. Jumala on myös ainoa, joka kykenee osoittamaan meille ne henkilöt, jotka voivat toimia Kirkossamme todellisina uskon ohjeina, lempeyden esikuvina ja itsekieltäymyksen opettajina. Tällaisia johtajia me ennen muuta tarvitsemme. Tällaisia johtajia emme tarvitse vain me ortodoksit, vaan koko Suomen kansa. Vain sellaisia johtajia voi hyvällä omallatunnolla seurata. Ja vain tällaiset johtajat voivat olla johdettaviensa todellisia yhdistäjiä.

On sanottu, että jokainen kansa ja jokainen yhteisö saa sellaiset johtajat, kuin se ansaitsee. Tämä merkitsee, että jos me haluamme itsellemme vastuuntuntoisia johtajia, meidän on itsemmekin oltava vastuuntuntoisia eikä välinpitämättömiä. Jos me haluamme kristillisten hyveitten saavan entistä suuremman jalansijan yhteiskunnassamme, meidän on pidettävä huoli siitä, että nämä hyveet täyttävät meidän oman elämämme ja heijastuvat meistä ulospäin. Emme voi parantaa tätä maailmaa muuten kuin itsemme kautta.

Meidän oma Kirkkomme, isänmaamme ja koko maailmamme tarvitsee parannusta moneen asiaan. Voidaksemme parantaa asioita kaikilla näillä tasoilla me tarvitsemme yksimielisyyttä omassa keskuudessamme. Tarvitsemme yhteisiä esikuvia, jotka me kaikki voimme tunnustaa omiksemme. Me ortodoksit voimme tarjota tällaisina esikuvina koko kansallemme nämä kaksi pyhää ihmistä: valtiomiehistä Aleksanteri Nevskin ja kirkonjohtajista Pyhän Nikolaoksen. Useissa kirkoissamme näiden pyhien ikonit ovat vierekkäin. Näiden ihmisten esikuvallisuus täydentää toinen toistaan. Tarvitsemme molempia. Toinen on Kirkkomme varjelija ja sen elämänolojen turvaaja. Ilman tällaista varjelusta on vaikea elää. Toinen on uskon ohje, lempeyden esikuva, itsekieltäymyksen opettaja. Miten kipeästi meidän aikamme tarvitseekaan häntä! Ihmistä, jonka uskon nähdessämme voimme itsekin olla vakuuttuneet siitä, että meidän uskomme ei ole turha! Lempeyden esikuvaa tarvitsemme myös kipeästi oman aikamme vieraantuneisuuden ja kylmyyden keskellä.

Ehkä kaikkein eniten tarvitsemme itsekieltäymyksen opettajaa, että emme aina olisi vaatimassa itsellemme enempää ja enempää, sillä todellinen hyvä on saavutettavissa vain kieltäymyksien kautta. Pyhä Nikolaos saavutti ylhäisen asemansa alistumisellaan. Ja rikkaaksi hänet teki se, että hän jakoi kaiken omaisuutensa tarvitseville.

Pyhä Nikolaos on meidän esipaimenemme tänäkin päivänä. Hän rukoilee koko ajan meidän puolestamme. Jos me jaksamme edes heikkojen voimiemme rajoissa seurata hänen esikuvaansa, meidän Kirkkomme on kulkemassa hyvään suuntaan. Silloin me voimme Kirkkona antaa, täyden panoksemme maamme kaikinpuoliseksi kehittämiseksi ja menestykseksi, jotta voisimme itsenäisenä kansana maailman muiden kansakuntien joukossa olla ohjaamassa tämän planeettamme kohtaloita kohti Kristusta ja Hänen kauttansa tapahtuvaa lopullista maailman pelastusta, sillä muuta pelastusta ei maailmalle ole.

Matti Sidoroff

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.1/1979, joka ilmestyi 12.1.1979, sivuilla 3-4)

Katso aikaisemmat artikkelien uudelleen julkaisut Ortodoksi.netissä

• Kirkkomme Aamun Koitossa