Miksi Herra lähettää meille raskaita kärsimyksiä? (opetuspuhe)

Tämä opetuspuhe on julkaistu Aamun Koitossa vuonna 1918 kansalissodan aikoina, joten kannattaa myös sitä lukiessa huomioida ajankohta.

---

”Autuas on se mies, jota sinä kuritat, Herra”, (Ps. 94:12)

, sanoi David. Me tiedämme, mitenkä Herra kuritti katkerasti itkevää (Matt. 26:75) Pietaria, kun hän kysyi tältä:

”rakastatko minua? Herra! Sinä tiedät kaikki; Sinä tiedät, että olet minulle rakas” (Joh. 21:17),

vastasi Pietari, joka oli kieltänyt Herransa palveliattaren edessä. Me tiedämme, kuinka Herra kuritti Lasarusta katkeralla yksinäisyydellä, kauhealla taudilla ja äärettömällä köyhyydellä.

Aamun Koiton nr. 2/1981 kansilehti.

Niin, Herra kurittaa meitäkin, lähettämällä meille milloin sodan, milloin taudin, milloin murheen tai muun vahingon, lausuen meille:

”maailmassa teillä on ahdistus” (Joh. 16:33).

Eipä suotta tätä maallista elämäämmekään kutsuta murheenlaaksoksi! Koetuksissa on ihmisen pelastus. ”Jumala sallii meidän juuri sitä varten kärsiä”, kirjoittaa pyh. Johannes Krysostomos, ”että me useammin anoisimme häneltä apua.” Alituinen tyytyväisyys nukuttaa ihmistä; se tekee hänet välinpitämättömäksi ja laiskaksi, jota vastoin murhe ja onnettomuus, juuri kuin myrsky tai ukkosilma, virkistävät, puhdistavat, uudistavat ja vahvistavat ihmisen sieluelämän.

”Ihminen hyvinvointia nauttiessaan joutuu kadotukseen", sanoo pyhä Tihon Sadonskilainen. Niinkuin kulta ja hopea puhdistuvat tulen kautta, niin meidän sielummekin puhdistetaan sodan, tautien, murheitten kautta. Silloin kuin murhe tunkeutuu sydämen pohjaan, silloin kun meidän kärsimyksemme on viimeisillään kovan koetuksen alla ja meidän voimamme uupuvat – vasta silloin me alamme hartaasti ja tulisesti rukoilla, vasta silloin tulemme tuntemaan, kuinka paljon hyvää tekee meille rukous, tulemme käsittämään pyhän Johannes Krysostomoksen sanat: ”rukous on palkinto kärsimyksistä.”

Me näemme, että ainoastaan murhe opettaa meitä täydestä sydämestä, täydestä sielustamme kääntymään rukouksella Herran puoleen ja yksin Häneltä etsimään apua, ainoastaan Häneen perustamaan kaiken toivomme. Vasta kärsiessämme me tulemme käsittämään Kristuksen sanan jumalallisen suloisuuden:

”tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Matt. 11:28).

”Tutki minua, Jumala, ja koettele, olenko kadotuksen tiellä” – näin meidän tulee rukoilla Daavidin sanoilla (Ps. 159:23-24) raskaitten koetuksien päivinä ja anoa Herralta apua, että voisimme kärsivällisesti kantaa meille annettua ristiä. ”Jos tahdot välttää Jumalan vihaa”, sanoo autuas Augustinus,”niin tule hänen syliinsä!”.

Oi jumala! Anna meidän tuntea syntisyytemme, suo meidän nähdä, että olemme joutuneet väärälle tielle ja anna meille oikea katumuksen tunne, joka meidät muuttaisi paremmiksi. Neuvo meitä kulkemaan Sinun edessäsi sillä pyhällä vavistuksella, jota tuntee syntinen ihminen Jumalan edessä.

(Aikakauslehdestä ” Воскресный Благовестъ”).
Kirj. rov. K. Vetvenitskij. Suom. K. Sk.

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Opetuspuhe on alkuaan julkaistu kansalaissodan aikaisessa Aamun Koitossa nr.2/1918, joka ilmestyi tammikuun 21. päivänä 1918, sivuilla 9-12 )