Äiti Maria Normanbylainen

Lydia Gysi - tuleva äiti Maria (1912-1977)

Tuleva ortodoksinunna, filosofi ja luostarinperustaja Lydia Gysi oli kotoisin mitä protestanttisimmasta ympäristöstä. Hän syntyi BaseIissa ankaran metodistiseen perheeseen vuonna 1912. Gysien suku oli vanha sveitsiläinen talonpoikaisperhe, mutta Lydian isä elätti perheensä toimimalla henkisesti jälkeenjääneiden poikien opettajana. Luokassa istui pienellä jakkaralla myös yksi utelias tyttö, Lydia, jota pojat hemmottelivat ja ihailivat.

Aamun Koiton kuvistusta artikkeliin

Äiti Maria piti lapsuuttaan onnellisena siitäkin huolimatta, että liian monet asiat olivat kiellettyjä. Hän leikittelikin ajatuksella, että taivaassa hänet pitää ensimmäiseksi opettaa tanssimaan. Kerran 7-vuotias Lydia kuitenkin säännöistä piittaamatta karkasi kadulle katselemaan karnevaalia. Keskellä kulkuetta hän näki klovnin, jonka maalatut kasvot kuvastivat samanaikaisesti iloa ja syvää surua. Klovni teki Lydiaan valtavan vaikutuksen, ja äiti Maria sanoikin, että se oli hänen ensimmäinen kirkkausnäkynsä. Ei siis olekaan ihme, että äiti Marialle pyhistä olivat aina sydäntä lähinnä Kristuksen tähden houkat.

Vaikka äiti Maria oli tunnetusti huumorintajuinen ja lämmin ihminen, nuorempana kujeilevakin, oli hänessä myös sisäistä ankaruutta ja taipumus järjestyksenpitoon. Myöhemmin luostarissa hän opetti muille tehostettuja siivous- ja pyykinpesumenetelmiä. Silti hän korosti, että on olemassa tärkeät oikean käden työt ja vähemmän tärkeät, vasemman käden asiat. Siivous ja hänen oma vaikea syöpänsä kuuluivat vasemmalle kädelle, oikealle rakkauden työ.

Vapauden ilmapiiri

Lydia Gysi päätti koulunsa sveitsiläiseen tapaan vasta 20-vuotiaana. Häntä kiinnosti lääkärin ammatti, mutta käytännön syistä hän kirjoittautui Zurichin sairaanhoito-oppilaitokseen. Samalla elämä avartui muutenkin: hän tutustui Dostojevskin tuotantoon ja uusiin kiinnostaviin ihmisiin, joiden kautta myös ortodoksisuus tuli hänen elämäänsä.

Päästyään koulusta ja irrottauduttuaan kodistaan, Lydia päätti löytää totuuden omalla tavallaan. Tämä avoin asenne johdatti hänet Pariisiin, jossa elävästä venäläisestä äiti Maria Skobtsovasta hän oli kuullut. Pariisissa Lydia Gysi työskenteli amerikkalaisessa sairaalassa ja vietti aikaansa Maria Skobtsovan vuokraamassa talossa, joka oli venäläisten emigranttien turvapaikka. Täällä Lydia kohtasi ilmapiirin, jossa sekoittuivat kirput, sopan-haju, vireät keskustelut ja itsestään selvä ortodoksisuus tai kuten äiti Maria myöhemmin kirjoitti "vapauden aromi". Täällä Lydia Gysi 25-vuotiaana, vuonna 1937, liitettiin ortodoksiseen kirkkoon.

Kätilönä vankileirillä

Vuonna 1942 Lydia Gysi liittyi Punaiseen Ristiin ja hänet lähetettiin Etelä-Ranskan vankileirille kätilöksi. Hänen tehtävänään oli auttaa aliravittuja juutalaisia ja espanjalaisia äitejä. Leirillä ei ollut tarpeeksi ruokaa eikä lääkkeitä. Vuosia myöhemminkin äiti Maria kätki ja hamstrasi ruokaa nälkäisille. Äiti Maria kohtasi sodan helvetillisyyden synnytyslaitoksella, äideissä ja lapsissa, joilla oli vanhusten kasvot. Seurauksena oli, että hänen asenteensa lukumääriä kohtaan muuttui. Hän jopa vieroksui ekumeenista liikettä. Vain yksilöillä ja näiden kohtaamisella oli merkitystä.

Opinnot Baselissa

Äiti Maria Normanbylaisen kirjallinen tuotanto sisältää yhteensä yli kaksikymmentä tutkielmaa, käännöstä ja käsikirjoitusta. Pohjan kirjoittamiselle loivat opinnot Baselin yliopistossa vuosina 1944-1950.

Lydia Gysi opiskeli protestanttista teologiaa, uskontotiedettä ja filosofiaa. Tärkein vaikuttaja näinä vuosina oli Hermann Gauss, filosofi ja erityisesti platonisti. Lydia Gysista tuli Gaussin "opetuslapsi" ja hänen myöhempi julkaisutoimintansa on osittain platonismin ja kristinuskon yhteisen näkemyksen esilletuomista. Platonin maailmankuva, jossa kaikki näkyvä heijastaa "tuonpuoleista" todellisuutta paremmin tai huonommin sopi äiti Marialle filosofiseksi lähtökohdaksi. Luostarissakin ollessaan äiti Maria selitteli kiireitään vetoamalla: "Minähän olen platonisti".

Luostariin

Viimeisen opiskeluvuotensa Lydia Gysi asui Englannissa, sillä hän teki väitöskirjansa Cambridgen platonisteista. Valmistuttuaan tohtoriksi hän empi, mitä hänen pitäisi tehdä. Luostariin hän halusi, mutta eihän Englannissa ollut ortodoksista naisluostaria. Niinpä hän asettui erään papin neuvosta anglikaaniseen benediktiiniläisluostariin. Hän suunnitteli elävänsä siellä pari vuotta kirjoittaen, mutta hän jäi neljäksitoista vuodeksi. Venäjän kirkon alainen nunna hänestä tuli vuonna 1958.

Kirjoittamisen lisäksi äiti Maria opetteli ahkerasti nykyenglantia käännöstöitä varten. Sanankäyttäjänä hän oli ville. Psalmikäännökseen hän olisi laittanut "leijonan tekohampaat", vaikka kyse oli vain hampaista. "The dentures of the Ilon" kuulosti hänestä upealta.

Kaipaus elää ortodoksisessa luostarissa täyttyi kun hän yhdessä sisar Theklan kanssa perusti sellaisen Filgraveen vuonna 1965. Myöhemmin he saivat kolmannenkin sisaren joukkoonsa. Kymmenen vuotta myöhemmin nämä erämaaäidit muuttivat Normanbyhyn. Äiti Mariassa oli todettu syöpä jo 1973 ja taistelu sen kanssa jatkui hänen kuolemaansa 25.11.1977 asti.

Pyhät

Äiti Marialle oli itsestään selvää, että pyhät ovat läsnä maailmassa ja auttavat meitä, jollemme vain itse liiaksi puutu asioiden kulkuun. Hän kirjoitti, että Jumalan näkeminen oli hänelle samaa kuin nähdä Jumalan rakkaus pyhien yhteydessä. Ilman pyhiä syöksyisimme Jumalaan ja katoaisimme.

Äiti Marian tuttaviin kuului monia protestantteja, jotka olivat kiinnostuneita pyhien asemasta ortodoksisuudessa. Äiti Marian mielestä "yksin Jumala" -oppi kieltää yhteyden taistelevan ja iloitsevan seurakunnan välillä, jolloin me menetämme yhteyden kaikkien aikojen uskoviin. Hän huomauttaa, että: "Me ortodoksit emme pidä niin tarkkaa lukua taivaan ja maan välillä". Hän myös kirjoittaa, että jos pyhien kunnioittamista pidetään esteenä Jumalan rakastamiselle, mitataan rakkautta kovin vajaalla mitalla. Äiti Maria myös uskoi, että pyhät nauravat meidän nurinoillemme ja että mekin tulemme aikanamme varmasti hämmästymään siitä, missä täällä lopulta oli järkeä, missä ei.

Houkat ovat lähinnä todellisuutta, koska he mitätöivät itsenäisen mielen merkityksen, aivan kuten ikuisuuden kasvojen edessä mekin kohtaamme uudet mitat ja meille alkaa uusi elämä. Vain houkat voivat tuntea surun juuriin asti.

Mistä sitten syntyy tuo suru? Äiti Marialle ihmisen tärkein tehtävä on rakastaminen. Rakkaus ei hänen mielestään ole mikään tunnetila vaan määrätty työ, kilvoittelua. Rakkauden työ on nähdä toisen ihmisen todellisuus, Jumala heidän sisimmässään. Ja kärsiä kaikki muu. Rakkauden toteutumisen ainoa tulos on, että paha muuttuu hyväksi. Rakkaus ja totuus ovat yhtä.

Leena Mäkelä

(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 3/1994, joka ilmestyi helmikuun 11. päivänä 1994, sivuilla 23-24 )