Kristuksen kirkastumisen juhlana (opetuspuhe)

Vietämme elokuun 6. päivänä Kristuksen kirkastumisen juhlaa. Tämä juhla on yksi kirkkovuoden keskeisimmistä juhlista. Se osoittaa meille Kristuksen jumalallisen luonnon todellisen kirkkauden täällä maan päällä.

Kristuksen kirkastumisessa opetuslapset näkivät sen kirkkauden ja jumalallisen valon, joka Jumalan ainokaisella Pojalla on. Kristus on tuo "ihana valkeus", jota me Ehtooveisun sanoissa toistamme yhä uudelleen ja uudelleen.

Tuo valkeus hämmensi ja saattoi opetuslapset pelon valtaan, mutta yhtä lailla tuo valkeus saattoi heidät tuntemaan sen täydellisen ilon, jonka Jumalan läsnäolo saa ihmisen tuntemaan. Tämän vuoksi Pietarikin sanoi:

"Herra, on hyvä, että me olemme täällä." (Matt.17:4)

Ihmisen luonnollinen paikka on olla Jumalan lähellä. Tämän vuoksi Pietarin toteamus on oikeastaan itsestään selvyys. Tämä on oikeastaan Kirkon tärkein tehtävä. Saattaa ihminen Jumalan läheisyyteen!

Me emme saa ymmärtää tätä asiaa liian ulkoisesti, ajattelemalla, että Kirkko näkee tämän vaivan ja me vain istumme ja odotamme, että pääsisimme Jumalan yhteyteen. Kysymys on ennen kaikkea meidän omasta tehtävästämme ja vaivannäöstämme. Evankeliumin esimerkin mukaisesti Jumalan kohtaaminen tapahtuu vuorella, jonne kiipeäminen edellyttää vaivannäköä. Meidän on turha odottaa, että voisimme päästä osalliseksi tuosta kirkkaudesta ilman tuota vaivannäköä.

Käytännön elämässä voimme ajatella tuota vaivannäköä jo siinä suhteessa, että menemme kirkkoon aina kun se vain on meille mahdollista. Olemme yhteydessä Jumalaan henkilökohtaisen rukouksen kautta, jonka pitäisi olla tietysti hyvin luonnollinen asia meille. Mutta henkilökohtaisen, kotioloissa tapahtuvan rukouksen lisäksi meiltä vaaditaan myös tuota nousemista "vuorelle", eli kirkkoon.

Miten me voimme todeta Pietarin tavoin: "Herra, on hyvä, että me olemme täällä", jos emme ole siellä missä tuo Kristuksen kirkkaus meille kaikessa täyteydessä tuodaan silmiemme eteen?

Yhä edelleen jumalanpalveluselämää valitettavasti pidetään jossain mielessä ylimääräisenä lisänä, johon vain kaikkein hurskaimpien ihmisten tarvitsee mennä. Tosiasia on kuitenkin se, että täydellisen rauhan ja ilon voimme saavuttaa silloin, kun saamme olla Jumalaa lähellä. Kirkko on tuo yhteen kokoontuneiden kristittyjen yhteisö, jossa Kristus läsnä. Onhan Hän sanonut:

"Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." (Matt. 18:20)

Kenenkään ei tarvitse pelätä astumista kirkkoon. Tiedämme sen, että kirkon jumalanpalveluselämään liittyy paljon tapoja ja sääntöjä, jotka eivät ole meille välttämättä kovin tuttuja. Tähän liittyen voi syntyä epävarmuutta siitä, että miten kirkossa toimitaan. Käytäntö on kuitenkin paras opettajamme ja kirkon tulisi olla paikka, jossa vallitsee rakkauden ilmapiiri. Sellainen henki, joka on hyväksyvä ja vastaanottavainen.

Voidaan pitää valitettavana sitä, että kirkkokäyttäytymisen suhteen on aikojen saatossa käytetty "ankaraa kättä", jonka vuoksi monet ovat pahoittaneet mielensä. Ajat ovat tästä onneksi muuttuneet. Ketään ei pakoteta seisomaan kirkossa, eikä lasten tarvitse olla tikkusuorina paikallaan, vaan kaikessa korostuu se, että menemme kohtaamaan Kristuksen, joka ottaa meidät avosylin vastaan. Kenenkään ei tulisi murehtia siitä, että "mitä muut minusta ajattelevat", vaan tärkeintä on yhteinen rukous. Jumalanpalveluselämään liittyvät tavat ja säännöt ovat apukeinoja, eivät itsetarkoituksia, jotka kävisivät rukouksen edelle.

Kristittyinä me kasvamme ja saamme aikaan paljon hyvää kun olemme yhteydessä Kristukseen. Tästä Kristus puhuu sanoessaan, että Hän on viinipuu ja me Hänen jäseninään oksia, joiden tarkoituksena on tuottaa hedelmää. Hänhän sanoo seuraavasti:

"Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy ja jossa minä pysyn tuottaa paljon hedelmää". (Joh. 15:5)

Tähän viitaten me emme siis toteuta omaa uskoamme yksityisyrityksen muodossa, vaan toimimme yhdessä, osoittaen rakkautta ja tukea toinen toisillemme. Tämän yhteisön nimi on Kirkko, joka johdattaa meitä kohti Kristuksen valkeutta.

Opetuslapset saivat nähdä tuon Kristuksen kirkkauden ja tuohon kirkkauteen jokainen meistä tulisi siis pyrkiä. Pääsemme siitä osallisiksi tässäkin juhlassa. Mutta jotain vielä suurempaa kirkkautta on vielä luvassa, josta puhuu myös kirkkomme suuri opettaja, pyhä Johannes Krysostomos seuraavasti:

"Jos haluamme, voimme kohdata Kristuksen kirkkauden, emme enää pelkästään opetuslasten tavoin vuorella, vaan paljon suuremmassa määrin. --Hän osoitti opetuslapsilleen ainoastaan sen verran kirkkauttaan, mitä he kykenivät kestämään. Tämän jälkeen Hän tulee Isänsä kirkkaudessa, ei enää pelkästään Mooseksen ja Eliaan kanssa, vaan äärettömän enkelijoukon, arkkienkelien, kerubien, noiden loppumattomien joukkojen kanssa. Tällä kertaa ei enää pilveen peittyneenä, vaan itse taivaat taivuttaneena."(Krysost. homilioita Matteuksesta, LVI, 7)

Amen.

Isä Andrei Verikov