Historiikki Rauman rukoushuoneen rakentamisvaiheista

Aamun Koitto nr. 3 / 5.2.1957 s. 21-22 (Kuuntele artikkeli tästä linkistä luettuna äänitiedostona, avaa äänitiedosto uuteen välilehteen)

Rauman rukoushuoneen ikonostaasi 1957
(kuva: AK/ON)

”On kellos vaiti, vaiti niin,

ja lapses harhaa vieraisiin.
Mutt' aina, aina muistoissain

soi pyhät iltakellot vain.”

Samoin vaikenivat meidän temppeliemme kellot joutuessamme sodan puhjetessa muuttamaan pois rakkailta synnyinsijoiltamme. Kuinka vaikea meidän olikaan aluksi sopeutua uuteen ympäristöön, jossa emme enää sunnuntaiaamuisin kuulleet rakkaiksi käynyttä kellojen kutsua jumalanpalvelukseen. Kerroimme lapsillemme oman kirkkomme tavoista ja perinteistä, Kun lapsemme kysyivät, milloin pääsemme omaan kirkkoon, kyynelsilmin vastasimme, ettemme tiedä sitä. Mutta kaikkivaltias Jumala lähetti avun hädässä oleville. Itä-Suomen opettajaseminaari sirtyi Raumalle ja seminaarin mukana myöskin ortodoksisten oppilaitten silloinen uskonnon lehtori rovasti Nikolai Ortamo.

Hämmästyksemme oli suuri, kun lapsemme eräänä päivänä koulusta tultuaan iloisina kertoivat, että seminaarin harjoituskoululla pidetään 25.10.1945 ortodoksinen jumalanpalvelus. Yllätyksemme oli vieläkin suurempi, sillä saapuessamme jumalanpalvelukseen näimme entisen seurakuntamme esimiehen rovasti Leonidas Homasen. Oli hyvin harrasta ja liikuttavaa kuunnella Herran sanaa. Tämän ensimmäisen liturgiajumalanpalveluksen muisto säilyy aina meidän mielissämme. Silloin myös meissä heräsi ajatus oman rukoushuoneen hankkimisesta Raumalle.

Tämän jälkeen saimme usein pitää jumalanpalveluksia seminaarilla. Olemme suuresti kiitollisia seminaarin johdolle tästä myötämielisyydestä meitä kohtaan. 25.10.1945 perustettiin Raumalla tiistaiseura. Sen piirissä syntyi ja yhä voimistui ajatus rukoushuoneen saamisesta Raumalle. Vastakaikua ei puuttunut. Turun seurakunnan kokous 20 5.1951 mm. päätti, että Raumalle olisi hankittava talo tontteineen ja taloa käytettäisiin jumalanpalveluspaikkana sekä muuhun seurakunnalliseen valistustyöhön.

Tästä innostuneina aloimme etsiä sopivaa taloa, joka löytyikin. Mutta asia raukesi sillä kertaa tyhjiin. Saimme nimittäin tietää, että meidän asiaamme ei tultaisi vielä pitkiin aikoihin käsittelemään jälleenrakennustoimikunnassa. Olimme hiukan pettyneitä tämän kuultuamme, mutta emme menettäneet toivoamme.

Niinpä sitten rukoushuonekiinteistöä koskevaa asiaa käsitteli seurakunta kokouksessaan 28.12.1952. Silloin mm. saatiin tietää, että kirkkokunnan jälleenrakennustoimikunta oli ottanut ohjelmaansa rukoushuoneen hankkimisen Raumalle vuonna 1954. Seurakunnankokous valitsi rakennustöiden hoitamista varten "Rauman ortodoksisen jälleenrakennuslautakunnan", johon tulivat viilaaja Mikko Asela, kirvesmies Vilho Suvala, lämmittäjä Valdemar Rovio ja varajäseneksi koneenhoitaja Nikolai Kailas.

Ilomme oli suuri tämän päätöksen kuultuamme, sillä nyt meillä oli jo toiveita vihdoinkin saavuttaa päämäärämme. Mutta usein kuulimme sivusta epäileviä ajatuksia. Emme kuitenkaan kiinnittäneet näihin puheisiin mitään huomiota, vaan hiljaa ahertaen ja Jumalan apuun turvaten veimme rukoushuonehanketta eteenpäin.

Vuonna 1954 kuulimme sen ilosanoman, että jälleenrakennustoimikunta oli hyväksynyt meidän anomuksemme. Ryhdyimme uutterasti toimimaan. Kutsuttiin koolle Rauman jälleenrakennuslautakunta 7.2.1954. Kokous valitsi puheenjohtajakseen lämmittäjä Valdemar Rovion ja niin alkoi lautakunnan monivivahteinen toiminta rukoushuonekiinteistön hankkimiseksi Raumalle. Oli hyvin vaikeata löytää sopivaa kiinteistöä tähän tarkoitukseen. Mutta ahkeran etsiskelyn jälkeen sellainen löytyikin. Rakennushallituksesta saapuivat yliarkkitehti Savonius ja tuomari Maarvala tarkastamaan kiinteistöä, jonka he sitten hyväksyivät tarkoitukseensa sopivaksi. Rauman jälleenrakennuslautakunnan ehdotuksesta Turun seurakunnan valtuusto 8.8.1954 päätti ostaa Raumalta Länsikatu 10 leskirouva Maria Vilhelmiina Jaakkolan kiinteistön rukoushuonekiinteistöksi. Tämän päätöksen hyväksyi jälleenrakennustoimikunta ja niin voitiin kauppakirja allekirjoittaa, mikä tapahtuikin 25.10.1954. Kiinteistön muutostöihin ei kuitenkaan voitu heti ryhtyä, sillä se kävi mahdolliseksi vasta sen jälkeen, kun se tuli vapaaksi asukkaista ja kun oli saatu Rauman viranomaisilta tarvittavat luvat. Piirustukset laati arkkitehtipari Vainio.

Entisen omistajan muuttaessa pois sai seurakunta käyttöönsä huoneuston, jossa ompeluseura ryhtyi toimimaan heti vuoden 1955 alusta.

Muutos- ja korjaustöitä koskeva urakkasopimus voitiin allekirjoittaa vasta 27.6.1955. Urakoitsijaksi tuli valituksi Säästöbetoni Oy, rakennustoimisto Raumalta. Rukoushuonekiinteistö valmistui käyttökuntoon 8.12.1955, jolloin se otettiin urakoitsijalta vastaan.

Rukoushuoneemme on herättänyt suurta huomiota tietenkin meidän omien seurakuntalaistemme samoin kuin ulkopuolistenkin keskuudessa. Monet seurakuntamme vanhemmat jäsenet ovat odottaneet hartaasti omien kirkonkellojen kutsua jumalanpalvelukseen. Usein vanhukset tulivat katsomaan rukoushuoneen valmistusvaiheita. Varsinkin eräs vanhus, joka ahkerasti seurasi rakennusvaiheita, kerran tuli pitkän väliajan jälkeen käymään luonamme ja ihmetteli hiljaisuutta rukoushuoneessa, kun ei kuulunut vasaran iskua eikä muita työn ääniä sisällä. Hän kysyi kummastuneena: "joko kirikkö on valmis ja milloin vihitään?" Sanoimme, ettei aivan vielä, muita pian kellot kutsuvat juhlatilaisuuteen. Mutta tämä vanhus ei kuullut näiden kellojen kutsua, vaan iäisyyskellot ennättivät kutsua hänet taivaan suureen temppeliin, johon Rauman rukoushuonekin on meille tietä osoittavana tähtenä.

Tämän yhteydessä pyydän saada Rauman jälleenrakennuslautakunnan ja paikallisten ortodoksien puolesta ilmituoda kirkkokunnan jälleenrakennustoimikunnalle, kirkollishallitukselle ja kaikilla tavalla taikka toisella rukoushuonehankkeeseen myötävaikuttaneille hartaat kiitokset.

Meille, Raumalla ja sen ympäristössä asuville ortodokseille haluaisin sanoa, tulkoon rukoushuoneemme meille rakkaaksi. Siihen ohjatkaamme askeleemme!

Valdemar Rovio