Teknologia ja ortodoksisuus OSA 3

Teknologia ja ortodoksisuus OSA 3

Voiko kone korvata ihmisen päätöksenteon?

Vapaus, vastuu ja tekoäly ortodoksisen teologian valossa

---

Tämä on jatko-osa 3.
Ensimmäiseen osaan:
"“Mitä tapahtuu, jos teknologia alkaa määritellä, mitä pidetään ‘täydellisenä’ ihmisenä?” pääset TÄSTÄ.
Toiseen osaan:
"“Ihminen ruumiina vai alustana? Ortodoksinen ruumiinkäsitys digitaalisessa ja bioteknologisessa ajassa” pääset TÄSTÄ.

---

Tekoäly arjessa ja kirkon reunalla

Tekoäly ei ole enää kaukainen tulevaisuuden visio, vaan osa arkista todellisuutta. Algoritmit vaikuttavat siihen, mitä luemme, mitä ostamme ja miten liikumme. Päätöksiä tehdään automaattisesti luottopäätöksistä hoitojonojen priorisointiin ja viranomaisprosesseihin. Usein tämä tapahtuu huomaamatta, ja siksi tekoälyyn liittyvä kysymys ei ole ensisijaisesti tekninen, vaan syvästi inhimillinen.

Myös kirkon elämä koskettaa tätä todellisuutta. Seurakuntien viestintä, hallinto ja opetuksen tukimateriaalit nojaavat yhä useammin digitaalisiin järjestelmiin. Samalla yhteiskunnallinen keskustelu tekoälystä ulottuu myös kirkon piirissä kysymyksiin vastuusta, valinnasta ja ihmisen paikasta maailmassa, jossa koneet voivat ennakoida ja ohjata toimintaa tehokkaammin kuin yksittäinen ihminen.

Tässä tilanteessa ortodoksinen teologia ei ensisijaisesti kysy, mitä koneet pystyvät tekemään, vaan mitä tarkoittaa olla ihminen, jos päätöksiä siirretään yhä enemmän koneille.

Vapaus ei ole valinnan määrää, vaan suhde

Ortodoksinen käsitys vapaudesta poikkeaa monista nykyisistä puhetavoista. Vapaus ei ole ensisijaisesti vaihtoehtojen määrää tai esteiden puutetta, vaan kykyä vastata Jumalan kutsuun. Ihminen on vapaa silloin, kun hän elää totuudessa ja rakkaudessa, ei silloin, kun hän vain valitsee tehokkaasti tai ennustettavasti.

Tässä valossa päätöksenteko ei ole neutraali toiminto. Se on aina moraalista ja hengellistä toimintaa. Valinnat muovaavat ihmistä. Ne eivät ole pelkkiä laskelmia tai optimointitehtäviä, vaan vastauksia tilanteisiin, joissa ihminen kantaa vastuuta itsestään, toisista ja Jumalan edessä.

Kun tekoälylle annetaan yhä suurempi rooli päätöksenteossa, syntyy väistämättä kysymys: mitä tapahtuu ihmisen vapaudelle, jos valinnat siirtyvät järjestelmille, jotka eivät elä suhteessa Jumalaan eivätkä kanna moraalista vastuuta.

Vastuun siirtyminen ja sen seuraukset

Tekoälyjärjestelmät voivat tehdä päätöksiä nopeasti ja tehokkaasti, mutta ne eivät ole vastuullisia teoistaan. Vastuu säilyy aina ihmisellä tai yhteisöllä, joka on järjestelmän luonut, ottanut käyttöön tai hyväksynyt sen tuottamat ratkaisut. Käytännössä tämä vastuu kuitenkin hämärtyy helposti.

Suomalaisessa kontekstissa tämä näkyy usein vahvana luottamuksena järjestelmiin. On helppo ajatella, että jos päätös perustuu algoritmiin, se on automaattisesti puolueeton ja oikeudenmukainen. Ortodoksinen teologia suhtautuu tällaiseen ajatteluun varauksella. Mikään järjestelmä ei ole neutraali, sillä se heijastaa aina luojiensa arvoja, painotuksia ja käsityksiä ihmisestä.

Kun vastuu etääntyy, myös omantunnon ääni voi vaimentua. Ihminen voi vedota järjestelmään ja todeta, ettei päätös ollut hänen omansa. Ortodoksinen perinne kuitenkin korostaa, että ihminen ei voi luovuttaa moraalista vastuuta toiselle, ei toiselle ihmiselle eikä koneelle, ilman että hän samalla kaventaa omaa ihmisyyttään.

Omantunnon merkitys

Ortodoksisessa teologiassa omatunto ei ole pelkkä sisäinen tunne tai henkilökohtainen mielipide, vaan Jumalan äänen kaiku ihmisessä. Se vaatii harjoitusta, rukousta ja valppautta. Omatunnon tehtävä ei ole tehdä päätöksiä puolestamme, vaan ohjata meitä kohti totuutta ja rakkaudessa toimimista.

Tekoäly ei tunne omantunnon kipua. Se ei kadu eikä kanna syyllisyyttä. Se ei myöskään voi kasvaa katumuksen, anteeksiannon tai parannuksen kautta. Siksi se ei voi korvata ihmistä tilanteissa, joissa vaaditaan moraalista harkintaa, myötätuntoa ja vastuunkantoa.

Tekoäly voi tukea päätöksentekoa tarjoamalla tietoa ja vaihtoehtoja, mutta se ei voi olla päätöksen viimeinen auktoriteetti ilman että ihmiseltä riistetään hänen oma kutsumuksensa moraalisena toimijana.

Päätöksenteko kirkon elämässä

Kirkon elämässä nämä kysymykset saavat erityisen painon. Kirkko ei ole organisaatio, jonka tehtävänä on maksimoida tehokkuus tai ennustettavuus. Se on yhteisö, jossa ihmiset kohdataan persoonina, ei tapauksina tai datapisteinä.

Kirkolliset päätökset koskevat usein yksittäisiä ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan. Teknologia voi auttaa hallinnossa, tiedon käsittelyssä ja viestinnässä, mutta se ei voi korvata pastoraalista harkintaa. Papin, diakonin tai muun kirkon työntekijän vastuu ei siirry järjestelmälle, vaikka päätöksenteon tukena käytettäisiin teknologiaa.

Ortodoksinen kirkko kutsuu kantamaan vastuun kasvokkain, rukouksen, kuuntelemisen ja hengellisen erottelukyvyn kautta. Tämä on hidasta, mutta juuri siksi inhimillistä.

Suomalainen hiljaisuus ja tekoälyn haaste

Suomalaisessa kulttuurissa on taipumus luottaa järjestelmiin ja välttää vastakkainasettelua. Tämä voi tehdä tekoälyn käytöstä huomaamatonta, mutta samalla ongelmallista. Kun päätöksiä ei kyseenalaisteta, vastuu siirtyy vähitellen ja näkymättömästi pois ihmisiltä.

Ortodoksinen teologia kutsuu toisenlaiseen valppauteen. Se ei vastusta teknologiaa, mutta se vaatii erottelukykyä. Kysymys ei ole vain siitä, mitä voidaan automatisoida, vaan siitä, mitä ei pidä automatisoida ilman että ihmisyyden ydin vaarantuu.

Vapaus säilyy vain, jos se eletään

Ortodoksinen näkemys ihmisestä perustuu vapauteen, joka eletään todeksi suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Tätä vapautta ei voi ulkoistaa eikä siirtää koneille. Jos ihminen luopuu vastuusta valintojensa edessä, hän luopuu samalla myös vapaudestaan.

Tekoäly voi olla hyödyllinen apuväline, mutta se ei voi korvata ihmistä moraalisena ja hengellisenä toimijana. Kirkon tehtävä ei ole antaa teknisiä ohjeita tekoälyn käyttöön, vaan muistuttaa siitä, että ihmisyys on lahja, jota ei voi delegoida järjestelmille.

Avoin kysymys

Voiko kone korvata ihmisen päätöksenteon? Ortodoksinen vastaus on varovainen mutta selkeä. Kone voi tukea, mutta ei korvata. Päätöksenteko kuuluu ihmiselle, koska vastuu kuuluu ihmiselle.

Teknologinen aika haastaa kirkon pitämään kiinni tästä periaatteesta. Ei siksi, että teknologia olisi itsessään uhka, vaan siksi, että ihmisyys on lahja, joka toteutuu vain vapaudessa ja vastuussa.

---

Artikkelin koonnut ja toimittanut:
Hannu Pyykkönen
x.1.2026

---

Lähteistä (osa 3)

Artikkelin “Voiko kone korvata ihmisen päätöksenteon? Vapaus, vastuu ja tekoäly ortodoksisen teologian valossa” sisältö pohjautuu useisiin toisiinsa liittyviin teologisiin ja yhteiskunnallisiin keskusteluihin, joita on käyty viime vuosina erityisesti tekoälyn ja automaation yleistymisen myötä.

Tekstin teologinen perusta nousee ortodoksisesta vapauden ja vastuun käsityksestä, jossa ihminen ymmärretään moraalisena ja hengellisenä toimijana. Taustalla on kirkon patristinen traditio, jossa vapaus ei tarkoita vaihtoehtojen rajatonta määrää, vaan kykyä vastata Jumalan kutsuun rakkaudessa ja totuudessa. Omantunnon merkitys, vastuunkanto ja henkilökohtainen vastaaminen teoista ovat keskeisiä ortodoksisessa moraaliteologiassa.

Tekoälyä ja algoritmista päätöksentekoa koskeva pohdinta perustuu nykyteologiseen ja eettiseen keskusteluun, jossa on tarkasteltu vastuun siirtymistä teknisille järjestelmille ja sen seurauksia ihmisen moraaliselle toimijuudelle. Näissä keskusteluissa korostuu kysymys siitä, kuka kantaa vastuun silloin, kun päätökset perustuvat automaattisiin järjestelmiin, sekä se, miten teknologia voi hämärtää omantunnon ja henkilökohtaisen vastuun roolia.

Suomalainen näkökulma artikkelissa pohjautuu suomalaiseen yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin, jossa luottamus järjestelmiin, hallintoon ja teknisiin ratkaisuihin on perinteisesti vahvaa. Tämä tausta vaikuttaa siihen, miten tekoäly ja automaatio otetaan käyttöön myös kirkollisessa ja kasvatuksellisessa ympäristössä, usein ilman laajaa julkista keskustelua niiden eettisistä rajoista.

Kirkon elämää koskevat esimerkit nousevat suomalaisen ortodoksisen kirkon käytännöistä, joissa teknologiaa hyödynnetään hallinnossa, viestinnässä ja opetuksen tukena, mutta joissa pastoraalinen harkinta, henkilökohtainen kohtaaminen ja vastuun kantaminen säilyvät olennaisina. Tekstissä tehty erottelu teknisen tuen ja moraalisen päätöksenteon välillä perustuu kirkon omaan kokemukseen ja traditioon.

Kokonaisuudessaan artikkeli nojaa ortodoksisen teologian, nykyteknologian eettisen arvioinnin ja suomalaisen kulttuurisen todellisuuden kohtaamiseen. Sen tarkoituksena ei ole tarjota yksityiskohtaisia teknisiä ohjeita tekoälyn käyttöön, vaan avata teologinen näkökulma siihen, miksi ihmisen vapaus ja vastuu eivät ole siirrettävissä järjestelmille, olivat ne kuinka kehittyneitä tahansa.

---

Jatkuu sarjassa:
Kun nopeus korvaa viisauden. Teknologinen tehokkuus ja ortodoksinen käsitys ajasta.
-->