Kirkkovuoden päättyessä ja uuden alkaessa (opetuspuhe)

Kirkkovuotemme alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä

Päivämäärä periytyy bysanttilaisesta ajanlaskutavasta ja perimätiedon mukaan keisari Augustus aloitti hallituskautensa tuona päivänä. Nykyään Ekumeeninen patriarkka toimittaa kyseisenä päivänä liturgian jälkeen rukoushetken ja julistaa kirkkovuoden alkaneeksi. Hän on siunannut päivän myös luonnon ja luonnonsuojelun päiväksi. Näin kirkkomme arvostaa Luojan luomaa luontoa sen kaikkinaisessa runsaudessaan ja kantaa huolta sen säilymisestä ja näin osaltaan muistuttaa ihmisen velvollisuudesta ”viljellä ja varjella” maata (1.Moos:2:15).

Kirkkovuoden aikana me käymme läpi koko Luojan luomalleen ihmiselle varaamansa pelastushistorian. Siten meille jokaiselle tarjotaan kirkkovuoteen sisältyvä valtava rikkaus ja se avautuu kaikessa runsaudessaan siihen osallistumisen myötä.

Luojan suunnitelmat tulevat ihmisen elämään, ei minään taiten sommiteltuna filosofiana, joka olisi vain joidenkin harvojen ymmärrettävissä ja käsitettävissä, vaan keskelle ihmisenä olemisen arkea ja todellisuutta, elettävään elämään – kirkon aktiivisena jäsenenä osallistua siihen ja rakentua siitä. Sitä on hengellinen elämä ja kilvoittelu siinä.

Kun kirkkovuotta tarkastelee kokonaisuutena, havaitsee siihen sisältyvän johdonmukaisuuden. Vanhassa testamentissa on lukuisia ennustuksia tulevasta Messiaasta ja Neitsyt Mariasta – Lunastajan synnyttäjästä. Erityisesti profeetta Jesajan ennustus ”Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel” (Jes.7:14) on meille tuttu.

Kirkkomme muistelee myös Joakimia ja Annaa, Neitsyt Marian vanhempia, joita kirkkomme nimittää Herran esivanhemmiksi. Pyhä Joakim polveutui kuningas Daavidista. Tämä oli merkityksellistä, sillä Jumala oli luvannut maailman Vapahtajan syntyvän tästä suvusta. Joakim ja Anna olivat hurskaita Jumalan palvelijoita ja olivat pitkään kärsineet lapsettomuuden häpeästä. Tuohon aikaan ajateltiin, että lapsettomuus on syntien seuraus. Hartaat rukoukset kuultiin ja niin vietämme Jumalan tahtomuksen merkkinä Herran äidinäidin hedelmöittymisen juhlaa 9.12. Näin muistelemme sitä, miten Jumalan lupaus Vapahtajasta oli täyttymässä Annan tulevan äitiyden onnen myötä.

Kirkkovuoden ensimmäinen juhla onkin Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymän juhla. Kirkko seuraa juhlissaan Marian varttumista. Niitä ovat Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliin käymisen juhla (21.11.) ja maaliskuussa (25.3.) aiheena on Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ilmestyksen juhla ja seuraavaksi onkin lupauksen täyttymyksenä Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymän juhla (25.12.) Toisena joulupäivänä muistamme myös Jumalanäitiä. Häneen liittyviä juhlia on vielä muitakin, esimerkiksi Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhla (1.10.) ja kirkkovuoden lopussa Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkuminen (15.8.). Näin ympyrä sulkeutuu – alkaakseen taas uudestaan.

Marian rakastettua asemaa kuvaa myös moni-ilmeinen ikonitaide: jo kirkkorakennus itsessään on hänen ikoninsa. Hänellä on myös hyvin arvostettu asema kirkon liturgisessa elämässä ja Kirkko itsessään on Äiti, lohduttava, suojeleva, rakastava ja muistava.

Edellä kuvatut juhlat ovat kirkkovuoden keskeisen sisällön, Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen valmistelua. Kristuksen syntymä, kuolema ja ylösnousemus muodostavat jännitteen, johon helluntain tapahtumat antavat lopullisen täyttymyksen. Näiden välille sijoittuu Kristuksen julkinen toiminta. Näistä ja niihin liittyvistä tapahtumista ja opetuksista rakentuu inhimillinen ja jumalallinen kokonaisuus, kirkkovuoden ydinsisältö ja uskonelämämme perusta.

Vain yhdelle ihmiselle on annettu äitiyden kruunuksi nimitys Jumalansynnyttäjä, siis Jumalan synnyttänyt. Neitsyt Maria edustaa ihmiskuntaa ja sitä kautta tulemme me kaikki osalliseksi lunastuslupauksesta. Tähän arvoon tiivistyy omalla tavallaan Jumalan ja ihmisen, luotunsa, kohtaaminen ja Jumalan ihmiseksi tuleminen.

Se, jos mikä, osoittaa ihmisen arvon.

Jumalansynnyttäjä Neitsyt Maria oli valmis tehtävään, iloitsi siitä, mutta joutui käymään läpi äitiyden äärimmäisen tuskan: poikansa ristiinnaulitsemisen. Siinä toteutui hurskaan Simeonin ennustus: ”…ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.” (Luuk.2:35). Siinä tuskassa hän on lohdutuksena yhä niille lukemattomille ihmisille, jotka kantavat elämässään surua, mutta myös lohduttaja, esirukoilija, jonka puoleen yhä tänään rukouspyynnöissä käännytään.

Kirkkovuosi on matka ja mahdollisuus tutkia omaa elämää ja uskon tilaa. Meille on tarjolla etuoikeus ja vapaus osallistua henkilökohtaisesti, myös pyhiin mysteerioihin ja siten uudistaa elämäämme ja uudistua siinä. Kysymys onkin siitä, otammeko nämä lahjat vastaan, vapaaehtoisesti.

Isä Simo Rönty

(artikkeli on julkaistu Paimen~Sanomissa nr. 4/2008, lue koko lehti eo. linkistä)