Ero sivun ”Tuhlaajapoika (opetuspuhe)” versioiden välillä
Ortodoksi.netista
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 47: | Rivi 47: | ||
[[Luokka:Opetuspuheet]] |
[[Luokka:Opetuspuheet]] |
||
[[Luokka:Opetuspuheet/Henkilöt]] |
Versio 21. toukokuuta 2009 kello 15.45
(Luuk.15:11-32) "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
"Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' Niin hän lähti isänsä luo.
"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla.
"Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: 'Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.' Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: 'Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!' Isä vastasi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'
Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
Suuren Paaston toisena valmistussunnuntaita kuulemme Kristuksen vertauksen Tuhlaajapojasta. Tämä vertaus on varmasti yksi koskettavimmista ja puhuttelevimmista Kristuksen vertauksista.
Vertaus alkaa sillä, kun poika päättää pyytää isältään oman osuutensa perinnöstä etukäteen ja lähteä sitten kauas pois. Saatamme pitää tätä kenties normaalina käytäntönä Jeesuksen aikaan, mutta tätä se ei kuitenkaan ollut.
Olisi tuolloinkin ollut erittäin ennenkuulumatonta ja julkeaa, jos poika päättäisi pyytää isältään perintöä ennakkoon. Käytännössä hän piti omaa isäänsä ikään kuin jo kuolleena tai kuolemansairaana, kun hän edes otti puheeksi perintöasiat.
Oman perintöosan vaatiminen ennakkoon tarkoitti myös sitä, että isä joutui myymään pojan osuuden maatilkuistaan, jotta se voitiin antaa hänelle rahana. Tuo perhekunta joutui siis luopumaan osasta toimeentulostaan, jotta pojalle voitiin antaa mitä hän halusi.
Eikä siinä kaikki; koska poika tuolla tavoin oli noussut omaa perhettään vastaan, niin silloin hän oli julkisesti häpäissyt isänsä ja samalla erotti itsensä pois koko suvusta. - Kysymys oli siis hyvin äärimmäisestä teosta, jota tuohon aikaan olisi pidetty anteeksiantamattomana.
Tästä tässä Kristuksen vertauksessa on lopulta kysymys: Anteeksiantamuksesta! Vaikka tuo Tuhlaajapoika niin monella tapaa loukkasi omaa perhettään ja haaskasi sitten koko omaisuutensa maalliseen turhuuteen, niin siitä huolimatta hänen isänsä ei hyljännyt häntä. - Päinvastoin, tuon Tuhlaajapojan isä otti hänet avosylin vastaan, antaen samalla anteeksi kaikki tämän rikkomukset.
Tämä Tuhlaajapojan vertaus opettaa myös meitä siitä, että Jumala odottaa meitä tuon armahtavaisen isän tavoin luokseen. Tietysti, ensin meidän on tuon pojan tavoin tehtävä mielenmuutos ja tajuttava omat erheemme ja vasta sen jälkeen me voimme todella palata Isän Jumalan luokse.
Tuhlaajapojan vertaus on itse asiassa katumuksen mysteerion ikoni. Se opettaa meitä siitä, että vaikka hyvin monella eri tavoin teemme syntiä ja tietoisesti käännymme Jumalaa vastaan, niin siitä huolimatta Hän ei meitä hylkää.
Jumala on anteeksiantavainen, mutta tuo anteeksianto ei voi tapahtua ennen kuin olemme todella tajunneet kaiken sen, mitä olemme tehneet väärin ja sitten tuoneet nämä asiat Jumalan eteen. - Anteeksianto edellyttää aina, että ensin täydellä ymmärryksellä pyydämme anteeksi.
Tätä on katumuksen mysteerio. Se on sitä, että me huomaamme kulkevamme pois Jumalasta. Huomaamme, että me ihannoimme katoavaisia asioita enemmän kuin hengellisiä rikkauksia ja tämän vuoksi haluamme olla erossa Jumalasta. Kun todella huomaamme ne asiat, jotka erottavat meidät Jumalasta ja haluamme vilpittömästi, tuon Tuhlaajapojan tavoin palata takaisin, niin silloin olemme ottaneet ensimmäisen askeleen tuossa katumuksen, eli mielenmuutoksen tiellä.
Katumuksen mysteerio on siis ymmärrettävä paljon laajemmin, kuin ainoastaan sillä, että luettelemme kirkossa joitakin asioita, jotka vaivaavat omatuntoamme. Siinä on todellakin kysymys mielenmuutoksesta, halusta korjata suuntaa elämässä.
Tietysti monesti meidän on hyvin vaikea ottaa sitä askelta, että menemme kirkkoon ja tuomme Jumalan eteen ne kaikki asiat, joiden kautta olemme loitontuneet Hänestä. Mutta mitä pidempään me tuota tilaisuutta lykkäämme, niin sitä vaikeampaa se lopulta on.
Samoin emme voi vältellä katumuksen mysteeriota sillä verukkeella, että sanomme itsellemme: "Miksi minä katuisin jotain syntiä, koska kuitenkin teen saman asian kohta uudestaan".
Mutta aivan kuten ruumis kaipaa säännöllistä puhdistautumista, niin samalla tavoin sielumme vaatii tätä puhtautta. Siksi meidän tulee säännöllisesti osallistua tuohon sakramenttiin rohkein mielin, siitäkin huolimatta jos yhä uudestaan lankeamme syntiin.
Tuhlaajapojan vertaus opettaa meille sen, että elämässämme tulee olla sija katumukselle. Kukaan meistä ei ole synnitön. Jatkuvasti, jollain tavoin teemme asioita, jotka vievät meitä poispäin Jumalasta.
- Nyt meillä on hyvä mahdollisuus, nimenomaan Suuressa Paastossa tutkia itseämme; löytää epäkohtia omissa toimissamme ja pyrkiä muuttamaan elämänsuuntaa. Tuoda nuo asiat Jumalan eteen. Ja Tuhlaajapojan tavoin palata Isän luokse, joka ei ole armoton, vaan armahtavainen.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, nyt aina ja iankaikkisesti. Amen.
isä Andrei Verikov