Maksimos Kreikkalainen

Pyhittäjä Maksimos Kreikkalainen ortodoksisuuden puolustajana 1500-luvun Moskovassa

Pyhittäjä Maksimos Kreikkalainen
(kuva: wikipedia)

Italian ja Athoksen kausi

Venäjän kirkon ns. tuhatvuotisjuhlassa 1988 kanonisoitiin myös teologi ja kirjailija Maksimos Kreikkalainen (Максим Грек, Μάξιμος ὁ Ἁγιορήτης / Maksimos Hagiorite, noin 1470 - 1556). Hänen muistopäivänsä on tammikuun 21. päivä. Pyhittäjä Maksimos Kreikkalainen oli maallikkonimeltään Mikael (Mihail) Trivolis (Μιχαήλ Τρίβολης / Михаил Триволис) ja hän syntyi noin vuonna 1470 spartalaiseen perheeseen Artan saarella (Άρτα, Epiroksen [Ήπειρος] maakunnssa), joka kuului siihen aikaan Albaniaan. Perhe joutui jättämään kotisaarensa ja pakenemaan turkkilaisten hyökkäystä Venetsian hallitsemalle Korfun saarelle.

Mikaelin varhaisimpia opintoja ohjasi Johannes Moskos (Ιωάννης Μόσκος), joka tunnettiin yleisesti bysanttilaisen ortodoksisuuden palavana puolustajana, idän isien tuntijana ja läntisen skolastisen ajattelun vastustajana. Moskoksen kehotuksesta Mikael lähti vuonna 1492 Italiaan opiskellakseen maineikkaan kreikkalaisen oppineen Janos Laskariksen (k. 1535) ohjauksessa. Mikael Trivolis matkusteli Italian vuosinaan paljon ja hänen tiedetään käyneen muun muassa Bolognassa, Firenzessä, Padovassa, Venetsiassa ja Vercellissä. Nuoreen Mikaeliin vaikuttivat Firenzessä dominikaanisaarnaajan ja uskonnollisen moralistin Girolimo Savonarolan saarnat ja traaginen kuolema polttoroviolla (1498). Mikael vetäytyi joksikin aikaa noviisiksi dominikaanien pyhän Markuksen luostariin 1502, mutta säilytti kastenimensä ja ortodoksisen uskonsa. Läntinen luostariliike ei kuitenkaan Mikaelia innostanut ja parin vuoden kuluttua hän jätti Italian ja muutti Vatopedin luostariin Athos-vuorelle. Siellä hän sai munkkinimekseen Maksimos. Athos-vuorella Maksimos sai tilaisuuden tutustua perusteellisesti bysanttilaisten isien teoksiin.

Munkki Maksimos lähetetään Venäjälle

Juuri hänen laaja perehtyneisyytensä pyhien isien teksteihin oli perusteluna sille, että hänet valittiin ryhmään, joka suuriruhtinas Vasili III:n (1503-1533) pyynnöstä lähetettiin Venäjälle avustamaan pyhien kirjoitusten ja liturgisten tekstien kääntämistyötä. Munkki Maksimos jätti Athos-vuoren 1516 ja matkustettuaan kokonaista kaksi vuotta hän saapui perille Moskovaan maaliskuussa 1518. Venäjältä oli noihin aikoihin mahdotonta löytää kreikan kieltä taitavia esipaimenia, pappeja tai pyhien tekstien käyttäjiä ja siksi käännöstyötä täytyi tehdä kreikasta latinan kautta kirkkoslaaviksi. Mutkikas käännöstapa ja sanaston merkityserot ja teologiset painotuserot synnyttivät virheitä ja väärinkäsityksiä. Pyhittäjä Maksimos joutui niiden vuoksi myöhemmin ennalta arvaamattomiin henkilökohtaisiin kärsimyksiin. Ensiksi Maksimos ryhtyi kääntämään katismoja ja sen jälkeen jaksoja apostolien teoista, pyhän Johannes Krysostomoksen opetuspuheita Matteuksen ja Johanneksen evankeliumeista ja muita tekstejä. Sen lisäksi hän tutki ja korjasi liturgisia tekstejä ja laati lukuisia muita kirjoituksia.

Omistamattoman luostarin puolustaja

Pyhittäjä Josif Volokolamski eli Volotsk venäläisessä ikonissa.
(kuva: wikipedia)

Pyhittäjä Maksimos Kreikkalainen osallistui Moskovassa aktiivisesti kirkkopoliittisiin väittelyihin. Moskovan hallitsevat piirit ei katselleet suopein silmin, että kreikkalainen munkki tuki Vassian Petrikejevin (Вассиан Патрикеев / Вассиан Косой, k. 1532) ja hänen kannattajiensa ajamaa ihannetta ns. omistamattomasta luostarista. Moskovassa oli vallalla Josif Volokolamskin (Иосиф Волоцкий, k. 1515) edustama maata omistava luostari-ihanne, joka samalla tuki avoimesti Moskovan maallisen vallan laajentamispolitiikkaa. Tämä ns. josifiittinen ryhmittymä painotti äänekkäästi, että Moskovasta oli tullut uusi, kolmas Rooma. Josifiitit rakensivat uutta suurta kristillistä valtakuntaa.

Pyhittäjä Maksimokselle kristillinen valtakunta oli päinvastoin autiomaassa vaeltava kaupunki. Hänen ympärilleen muodostui vain pieni ryhmä oppilaita, mutta hänen vaikutuksensa oli suuri. Maksimoksen onneton kohtalo ja vankeus vain lisäsivät hänen kunnioitustaan. Pyhittäjä Maksimos ja hänen kannattajansa yrittivät voittaa maailman kirkastumisen avulla, kasvattamalla uuden ihmisen, uuden persoonallisuuden. Tämä bysanttilainen metodi osoitti tien kohti luovaa kristillistä kulttuuria. Tärkeintä tuon tien kulkemisessa oli sisäinen askeesi ja kasvaminen, jolle ei ollut juurikaan sijaan 1500-luvun Moskovassa.

Moskovalaista ortodoksisuutta leimasi noihin aikoihin vahva tsaarin yksinvaltiuden ihanne ja kiihkeä kansallistunne. Tsaari oli oikeauskoiselle moskovalaiselle lähinnä apostoleihin verrattava kirkon johtaja. Hän oli niin maallisen kuin hengellisen vallan keskus ja totuuden puolustaja “paheellisten ja luopiomaisten roomalaisten ja bysanttilaisten sijaan”. Moskova koettiin noissa piireissä Jumalan siunaamaksi kaupungiksi. Moninaiset vanhauskoislahkot levittivät sittemmin tätä utopiaa maailman eri puolille, myös meidän pohjoisten heimojemme keskuuteen. Elettiin venäläisen messianismin renessanssia.

Vainottu Maksimos Kreikkalainen

Kun pyhittäjä Maksimos rohkeni arvostella julkisesti Moskovan autokefaliaa, jonka hän korosti nousevan kansallistunteen eikä hengellisen ajattelun maaperästä, alkoi josifiittien painostus ja kosto. Vuonna 1525 käynnisti Josif Volokolamskin oppilas, Moskovan metropoliitta Daniel (Даниил), kirkollisen oikeudenkäynnin Maksimosta ja hänen kannattajiaan vastaan. Maksimosta syytettiin “yhteydenpidosta turkkilaisiin (ekumeeniseen patriarkaattiin) sekä harhaoppisista liturgisista korjauksista”. Maksimoksen suunnitelmat kreikkalaisten vapauttamisesta Turkin ikeestä eivät sopineet tuon ajan venäläisen politiikan ilmastoon. Lisäksi Maksimos arvosteli suuriruhtinas Vasili III:n avioeroa, jonka metropoliitta Daniel oli kirkollisesti siunannut. Metropoliitta Daniel erotettiin virastaan 1539 ja hänet kuristettiin hengiltä luostarissa 1547.

Ajan hengen mukaisesti pyhittäjä Maksimoksen tuomio oli ankara. Hänet määrättiin karkotettavaksi luostariin ja suljettavaksi ehtoollisyhteydestä. Hänestä tuli venäläisten taikauskoisen pelon ja vihan kohde, joka joutui virumaan Moskovassa viettämästään 38 vuodesta 26 vuotta luostarivankeudessa. Vuoden 1525 kirkollinen oikeudenkäynti oli johtanut kuuden vuoden tuomioon. Maksimoksen vapauduttua vuonna 1531 hänet haastettiin uuteen kirkolliseen oikeudenkäyntiin. Maksimosta syytettiin nyt “harhaoppien levittämisestä, taikauskosta, suuriruhtinaan arvostelemisesta, maanpetoksesta (yhteyksistä osmanien alaisuudessa eläneisiin kreikkalais-ortodoksisiin uskoviin) sekä Venäjän kirkon autokefalian vähättelystä ja omistavan luostariperinteen aiheettomasta arvostelusta”.

Pyhittäjä Maksimos koetti ystäviensä tukemana puolustautua, mutta mikään ei auttanut, vaan hänet karkotettiin uudestaan luostarivankeuteen. Kreikkalaisen munkin oikeudenkäynti ja tuomio perustuivat poliittisiin motiiveihin. Maksimos otti kantaa Venäjän politiikkaan, pyysi venäläisten apua Turkkia vastaan ja vastusti voimakkaasti Venäjän kirkon autokefaalista asemaa. Vuonna 1545 vetosivat Konstantinopolin ja Aleksandrian patriarkat ja Athos-vuoren munkit moskovalaisiin, että nämä vapauttaisivat Maksimoksen. He pyysivät, että hänelle suotaisiin lupa palata takaisin Athos-vuorelle. Moskova torjui pyynnön, koska Maksimoksen katsottiin tietävän liian paljon Moskovan valtiollisesta ja kirkollisesta tilasta. Pyhittäjä Maksimos vapautettiin 1548 luostarivankeudesta ja hänen suotiin osallistua pyhiin lahjoihin. Vuonna 1551 Maksimos saattoi muuttaa Pyhän Kolminaisuuden luostariin, missä hän sittemmin kuoli 1556. Pian kuoleman jälkeen Maksimosta alettiin kunnioittaa pyhänä.

Merkittävä kirjailija

Pyhä Filaret, Moskovan metropoliitta.
(kuva: wikipedia)

Pyhittäjä Maksimos Kreikkalaisen merkitys ymmärrettiin Venäjällä vasta 1800-luvulla, kun huomattava Moskovan metropoliitta Filaret (Филарет, k. 1867) tunnusti hänen lahjakkuutensa kielitieteen, historian, filosofian ja teologian alueella. Maksimos Kreikkalainen oli ensimmäinen Venäjällä elänyt ja vaikuttanut ortodoksikirjailija, jolla oli tieteellinen näkemys asioista. Professori Georges Florovski (k. 1979) pitää pyhittäjä Maksimos Kreikkalaista suurena humanistina, ei sanan skolastisessa, läntisessä merkityksessä vaan bysanttilais-kristillisessä mielessä. Florovskin mukaan Maksimos kanonisoitiin jo vuonna 1591. Tässä kanonisaatiossa Florovski näkee Josif Volokolamskin kannattajien tappion. Maksimoksen luostarivankeutta hän pitää Bysantin tradition ja sen luovan jatkumisen kieltämisenä Venäjällä. Messiaanisessa Moskovassa ei ollut sijaa Maksimos Kreikkalaisen kaltaiselle teologille ja humanistille.

Pyhittäjä Maksimos Kreikkalainen toi rajoittuneeseen moskovalaiseen todellisuuteen ainutlaatuista uudenlaista rikkautta. Hän käänsi jatkuvasti uusia sanoja ja lisäsi siten kielen käyttömahdollisuuksia. Samalla Maksimos laajensi merkittävästi sanakirjojen sisältöä laatimalla niihin tärkeitä merkityksiä. Uutta oli hänen tavoitteensa avata venäläisille nimien filologinen maailma. Pyhittäjä Maksimos Kreikkalaisen kirjoitukset ja kommentaarit ovat huolellista ja tieteellisesti tarkkaa työtä. Kirjallisesti ne muistuttava hyville ystäville pidettyjä eriaiheisia luentoja. Häntä ei sovi unohtaa myöskään slaavinkielisen aapisen tekijänä ja selittäjänä. Maksimoksen slaavinkielinen sanakirja sisältää kreikan-, latinan- ja heprenkieliset selitykset. Glagolemaja Lexis -teos on kulttuurihistoriallisesti arvokas, sillä se mainitsee, mistä kielestä sana on lainattu, mutta myös myöntää usein, ettei kirjoittaja tiedä sanan alkuperää. Teos on tärkeä askel kehittymättömästä ja epätäsmällisestä kielenkäytöstä kohti normatiivista oikeakielisyyttä.

Pyhittäjä Maksimokselta on säilynyt 365 kirjoitusta

Kaikkiaan pyhittäjä Maksimos Kreikkalaiselta on säilynyt 365 kirjoitusta, joista useimmat ovat jääneet vähäiselle huomiolle. Kolmannes kirjoituksista on käännöstä kreikan kielestä. Teologisesti keskeisiä ovat kymmenen tekstiä roomalaiskatolisia vastaan. Pyhittäjä Maksimos kirjoitti ensimmäisen poleemisen tutkielmansa roomalaiskatolisia vastaan vähän sen jälkeen, kun hän oli saapunut Moskovaan 1518. Kirjoituksellaan hän ilmaisi epäluottamuksensa Moskovassa tuohon aikaan vallinneita roomalaiskatolissympatioita kohtaan.

Jumalanpalveluselämää koskevissa kirjoituksissaan Maksimos on patriarkka Nikonin (k. 1681) edeltäjä. Hän kirjoitti paljon myös alkuperäisten eli omistamattomien luostarien perinteestä. Mutta 1500-luvun moskovalainen hengellisyys ei arvostanut bysanttilaisen luostariaskeesin elämänasennetta. Bysantin lakkaamattoman rukouksen opetus pyhän Gregorios Palamaksen (k. 1359) askeesin hengessä oli vierasta Moskovan ulkonaista rakentamista arvostaneessa luostarimaailmassa.

Ensimmäisessä tutkielmassaan latinalaisista Maksimos loi perustan Rooman kirkkoa vastustaville käsityksilleen. Hän arvosteli latinalaisen kirkon filosofisia oppisuuntia ja niiden ajatus- ja oppirakenteita. Hänen mukaansa ne hämärryttävät kirkon apostolisen uskon. Todellista filosofiaa on Jumalalta peräisin oleva filosofia. Pyhittäjä korostaa jo johdanto-osassa, että hän perustaa kirjoituksensa pyhiin isiin ja ekumeenisten kirkolliskokousten päätöksiin, sillä apostolinen usko ei ole riippuvainen kaupungeista eikä valtaistuimista, vaan oikeasta uskonopista ja apostolien ja pyhien isien viitoittamasta oikeasta elämästä. Maksimos lainaa usein pyhää Raamattua ja pyhiä isiä esitellessään tiedon ja tietämisen kahdenlaista totuutta. Hän ei hylkää maallista viisautta, mutta vakuuttaa pyhän Gregorios Palamaksen tavoin, ettei inhimillinen viisaus auta ihmistä saavuttamaan jumalallista viisautta. Ihminen saavuttaa jälkimmäisen sydämen puhdistumisen ja mielen jumalallisen kirkastumisen kautta.

Pyhittäjä Maksimos Kreikkalainen pitää roomalaiskatolisten kolmena suurena harhana kiirastulioppia, käsitystä Pyhän Hengen lähtemisestä Isästä ja Pojasta ja happamattoman leivän käyttöä ehtoollisessa. Myöhemmistä puheissaan hän moittii roomalaiskatolisia lauantaina paastoamisesta, pappien avioliiton vastustamisesta ja paavin asemasta.

Puheita islamia, astrologiaa ja taikauskoa vastaan

Maksimokselta on säilynyt kolme puhetta islamia ja Muhammedia vastaan. Niistä viimeisen hän otsikoi “Vastauksia kristityille kristinuskoa herjaavia arabeja vastaan”. Pyhittäjä vertaa evankeliumia “paholaisen inspiroimaan koraaniin”. Evankeliumi opettaa Kristuksen Jumaluutta, koraani tosin kiittelee evankeliumia, mutta islamilaiset eivät kasta Kolminaisuuden nimeen. Maksimos varoittaa kristittyjä epätoivoon vaipumisesta, mutta toisaalta myös tyhjästä toivosta, että Konstantinopoli vapautuisi turkkilaisesta ikeestä.

Munkki Maksimos piti myös seitsemän puhetta astrologiaa ja taikauskoa vastaan. Hän kirjoittaa:

“Mikäli ihmisten kohtalo: heidän hyvät ja pahat tekonsa, olisivat riippuvaisia tähtien asennoista, silloin Jumala Luojana olisi pahan lähden. Kuitenkin sekä ihmiset, että tähdet ovat Jumalan luomistyön tuloksena hyviä. Jumala on luonut kaiken hyväksi.”

Pyhittäjän mielestä ihmistä houkuttavat pahaan himot, paholainen ja paha tahto. Hyvään ihmistä puolestaan kannustavat luonnolliset taipumukset, taivaalliset voimat ja hyvä tahto.

Pyhittäjä esittää myös lukuisia pyhien isien astrologian vastaisia kannanottoja. Hän viittaa muuan muassa Basileios Suuren (k. 379), Johannes Krysostomoksen (k. 407), Maksimos Tunnustajan (k. 662) ja Johannes Damaskolaisen (k. 750) astrologian vastaisiin opetuksiin. Pyhittäjä Maksimos Kreikkalaisen kolmiosainen “Kootut teokset” ilmestyivät venäjäksi vuosina 1859-1862. Kazanin Hengellinen Akatemia julkaisi kootut teokset.

Monipuolinen teologi ja humanisti

Pyhittäjä Maksimos Kreikkalainen on mielenkiintoinen persoona. Hän ei ollut pelkästään munkki Athokselta, vaan myös humanistisesti sivistynyt mies. Pyhittäjän tuomio osoitti Venäjän irtaantuneen Bysantin perinnöstä ja kieltäneen Bysantin luovan tradition jatkumisen. Moskovassa elettiin bysanttilaisen hengellisen kulttuurin kriisin aikaa. Pyhittäjä Maksimos Kreikkalainen tunsi hyvin ortodoksisen kirkon raamatullis-patristista opetusta ja oli uskollinen kirkkoisien elämänläheiselle perinteelle. Siksi hän puolusti bysanttilaista teologiaa latinalaista vaikutusta vastaan.

Hän tunsi laajasti Kirkon historiaa, kulttuuria ja teologiaa. Tätä käsitystä tukevat runsaat ja asiapitoiset viittaukset kirkollisiin tapahtumiin, kirjailijoihin ja kulttuuri-ilmiöihin. Valitettavasti 1500-luvun Venäjällä ei löytynyt juurikaan kirkonmiehiä tai teologeja, joilla olisi ollut vastaavaa ortodoksisen uskon ja elämän tuntemusta. Maksimos oli monipuolinen teologi, humanisti ja tiedemies, jonka kulttuurikuva kasvoi bysanttilais-ortodoksisesta kristillisyydestä. Professori James Billington luonnehti Maksimosta “1500-luvun alun renessanssin hienoimmaksi edustajaksi”.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Billington, James
  • 1970, The Icon and the Axe: An Interpretative History of Russian Culture. New York.
• Florovsky, Georges
  • 1979, Ways of Russian Theology. Vol.1. Belmont.
• Hakkarainen, Jarmo
  • 1983, Ortodoksisuus ja yhteiskunta.
  • 1995, Vapaus tai kuolema. Artikkeleita ja puheita. Joensuu.