Feresi ja sarafaani

Feresi kertoo kantajastaan ja sen käyttötarkoituksesta paljon.
© Päivi Härkin

FERESI - KANSANPUKU NYKYNAISEN ASUNA

Feresin ja sarafaanin historia on mielenkiintoinen ja värikäs. Pukujen monivaiheinen historia vie aina 1300-luvun Iraniin ja Kreikkaan asti. Feresi sanana on kreikkaa, tarkoittaen kultapunoksista ylimystömiehen päällysvaatetta. Sarafaani sanana on iranilaista alkuperää tarkoittaen miesten juhlapukua. Sarafaani-nimitys mainitaan 14. vuosituhannella Nikonin kronikassa, jossa se tarkoittaa ruhtinaan asua. Tuolloin sarafaani oli hihallinen, leveä kiilamaisista osista ommeltu päällysvaate. Myöhemmin 1600-luvulla ferjaz oli pajarien juhlavaate, se oli leveä sarafaanimainen napiton takki, jossa valehihat roikkuivat käyttämättöminä selästä. Myöhemmin ferjaz-nimitystä käytettiin talonpoikaisista palttinakankaisista sarafaaneista.

Sarafaani oli alussa nimenomaan miesten ja nunnien vaate. Ajan saatossa 1600-luvulla sen hihat alkoivat kadota ja sarafaaneja alkoivat myös naiset käyttää asusteinaan.

Kalevalaiset juuret

Sarafaanissa voidaan erottaa neljä eri pukutyyppiä, joissa erilaiset muunnokset ovat yleisiä. Vanhimmat sarafaanit ovat kiilasarafaaneja, joissa etukappaleen keskellä on sauma ja sivuilla kiilat. Etuosan saumat oli reunustettu koristenauhoilla ja siinä oli valenapitus. Tuolloin hihat olivat kadonneet kokonaan, kaula-aukko oli pieni ja pyöreä. Kiilasarafaani oli käytössä 1700- ja 1800-luvuilla, jota edelsi umpisarafaani ja hihallinen sarafaani. Kiilasarafaaneihin on käytetty erilaisia tehdasvalmisteisia kankaita. Myöhemmin käyttöön tulleet sarafaanit olivat pyöreät tai suorasarafaanit, jotka olivat valmistustavoiltaan helpommat ja alkoivat näin ollen yleistyä käytössä.

Karjalainen sussuna edustaa sarafaanin muuntumisprosessin välivaihetta, sussuna oli ensin hihallinen ja muuttui sitten hihattomaksi. Sussunan käyttö ulottuu kansanrunojen myytilliseen aikaan asti, sillä Kalevalassa on runoja, joissa neidot pukeutuvat sussunaan.

Sarafaani vai feresi?

Feresin tunnusomainen piirre on runsas, näyttävä laskostus
hameen takaosassa
© Päivi Härkin

Suorasarafaani alkoi tulla käyttöön 1700-luvun loppupuolella. Sen käyttö alkoi yleistyä enemmän 1800-luvulla, jolloin valmiskankaita alkoi olla saatavilla. Ostokankaiden ja suorasarafaanin mallin yleistyessä alkoi sarafaanien ja feresin välinen nimitysero hämärtyä. Sarafaani-nimitystä alettiin käyttää myös uudemmasta mallista, josta aikaisemmin oli käytetty nimitystä feresi. Sarafaanien ja feresien eroja vertailtaessa perunkirjoissa on havaittu ainoaksi eroksi olkainhameen materiaali. Feresi on ollut ostokangasta, ero sarafaanin ja feresin välillä oli kadonnut. Vienan-Karjalassa suorasarafaania sanottiin joko kostoksi tai sarafaaniksi. Suorasarafaani on se sarafaanityyppi, joka nykyisin tunnetaan Suomessa feresinä.

Sarafaani-nimitystä käytettiin Pohjois-Karjalassa, Laatokan-Karjalassa ja Vienan-Karjalassa. Feresi-nimitystä käytettiin Pohjois-Karjalassa ja Laatokan-Karjalassa. Aunuksessa nimi oli sveresi.

Feresin tunnusomaisena tyyppipiirteenä on runsas, näyttävä laskostus hameen takaosassa. On kerrottu, että laskosten perusteella anoppi kykeni arvioimaan tulevan miniän käsityötaidon. Hameeseen kuuluvat reunusnauhat ja kapeat olkaimet sekä laaja lähes nilkkapituinen helmaosa. Feresin helmaosan leveys on vaihdellut 2,5 – 4,0 metriin. Hameessa käytettiin värillistä esiliinaa tai väreihin sopivaa pirtanauhaa.

Arkikäyttöön tarkoitetut feresit valmistettiin puuvillakankaista, pellavasta tai puuvillapalttinasta. Juhlaferesit valmistettiin villasta, silkistä tai damastista. Puku kertoi paljon sen käyttötarkoituksesta sekä perheen (isännän) varallisuudesta. Karjalassa ei ole ollut alueellisia eroja feresin hamekankaiden värin suhteen.

Ortodoksinen nainen pukeutuu feresiin

Naisten pukeutuminen on ollut aikaisemmin enemmän sidoksissa aikaan, paikkaan, sosiaaliseen asemaan ja uskonnon vaikutukseen. Ilomantsi on ollut aikojen kuluessa otollinen kohde muun muassa ortodoksinaisten pukeutumisen tutkimuksille. Alueen ortodokseilla on ollut luonnollinen vuosisatoja kestänyt kanssakäyminen rajan takana asuviin uskonveljiinsä. Henrik Winterin väitöskirjassa vuodelta 1796 Ruotsin kreikkalaiskatolisista seurakunnista mainitaan eroavaisuuksia alueen naisten pukeutumisessa. Hän mainitsee ortodoksien olleen luterilaisia varakkaampia, ja heidän tapansa ja pukeutuminensa olivat samanlaisia kuin venäläisillä. Ortodoksit kiinnittivät huomiota pukeutumiseensa ja itsensä koristeluun. Kuvailuissa naisten sussuna, jokapäiväinen puku oli puolivillainen, pyhäpäivinä he käyttivät värillisiä vaatteita. Puvut ulottuivat olkapäiltä kantapäihin, ne olivat hihattomia eivätkä ne olleet edestä auki. Lisäksi he koristelivat itseään korvarenkailla ja helminauhalla, josta riippuu risti. Pukeutumisen eroavaisuuksiin on paikallinen luterilainen kirkkoherra kiinnittänyt huomiota moittimalla seurakuntalaisia ylellisyyden suosimisesta. Sitä vastoin ortodoksinen kirkko oli suopeampi.

Ortodoksit ja luterilaiset naiset ja tytöt erottuivat pukeutumisen perusteella. Tytöt pukeutuivat sarafaaniin jo aivan pikkutytöistä lähtien, pääkoristeena lettinauhojen lisäksi saattoi olla värikäs silkkiliina, kossinka. Häiden aikaan nuorikon päähän asetettiin päähine, sorokka tai säpsä, joka oli aviosäädyn ja uskonnon merkki.

Sarafaaniin on kuulunut pitkä paita, joka keskiajalla tehtiin kahdesta eri kankaasta. Paidan yläosa, näkyviin jäävä osa tehtiin paremmasta kankaasta kuin hameen peittämä paidan helmaosa. Paita eli rätsinä oli usein helmaosastaan kauniisti punapoiminta- tai etupistokirjonnalla somistettu, jolloin sitä pidettiin kotioloissa työvaatteena. Asukokonaisuuteen on kuulunut värillinen esiliina eli peretniekka, valkoisen esiliinan käyttö alkoi vasta 1930-luvulla, jolloin feresistä muokattiin uudentyyppistä juhla-asua. Laatokan-Karjalan alueella ommeltiin tuolloin kapeampia ja lyhyempiä kuin alkuperäiset puvut.

Feresityyppejä

Suojärveläismallinen feresi
© Päivi Härkin

Feresin uusi tuleminen alkoi 1960-luvun puolivälissä, jolloin ilomantsilaissyntyinen Irinja Nikkanen valmisti itselleen ensimmäisen feresin. Tämä ensimmäinen ns. ilomantsilaistyyppinen feresi valmistetaan arvokkaasta kotikutoisesta villakankaasta. Ehkä näkyvimmin asua ovat tuoneet esiin Joensuun naislaulajat, joiden esiintymisasuun kirkkaanpunaisen hameen lisäksi kuului lisäksi musta esiliina, valkoinen pusero ja mustan pitsin somistama päähine, säpsä. Toinen yleinen feresityyppi on niin kutsuttu pikkukukallinen, johon kuuluu valkoinen paita ja esiliina. Suojärveläistyypissä hame on tummanpunainen, pitkän paidan hihansuissa ja kaula-aukossa ovat neulotut pitsit ja päähine on musta sorokka. Tukholmalaistyyppi on käytössä Ruotsissa, sen hameosa ja esiliina ovat punaiset ja esiliina valkoinen. Edellä mainitut ovat selkeitä nykyferesin perustyyppejä. Viime vuosien aikana on siirrytty enemmän myös yksilöllisiin ratkaisuihin.

Arkeen ja juhlaan

Nykyään feresin käyttö on laajentunut. Se voi olla yhdistävänä tekijänä omiin karjalaisiin tai ortodoksisiin juuriin. Feresin käytössä on huomattavissa paluuta takaisin perinteisiin kokonaisuuksiin, hameen helmaosat ovat runsaita ja lähes nilkkapituisia. Esiliinat ovat taas värillisiä ja niiden ohella käytetään sävyihin sopivia pirtanauhoja. Se on löytänyt paikkansa arki- ja juhla pukuna sekä harrasteryhmien piireissä ja alueellisesti siitä käytetään eri puolilla Suomea yhä enemmän.

Juhlaferesin kangas voi olla arvokasta villaa tai silkkiä, sopivan vaihtoehdon tarjoavat myös nykyaikaiset laskeutuvat kangasmateriaalit. Juhlaferesiin voi yhdistää vaalean pellavaisen tai silkkisen puseron, jonka kapeita hihansuita somistaa reikäommelrivi tai jonka leveissä hihoissa on rypytyskuminauha näyttävä pitsi. Esiliinan voi jättää kokonaan pois ja käyttää väreihin suunniteltua pirtavyötä, jonka voi solmia värillisen tai valkoisen esiliinan vyötärönauhan päälle.

Esiintymis- tai työasun kankaan materiaali voi olla puuvillaa. Hamekankaaksi sopii niin kukallinen, hillitysti raidoitettu tai jopa itse maalattu, persoonallinen hamekangas Valkoinen esiliina on käyttökelpoinen, mutta hameen kankaaseen sopiva, värillinen esiliina antaa ilmettä ja eloisuutta kokonaisuuteen.

Asusteet ja korut

Feresin päällysvaate eli nuttu täydentää kokonaisuuden. Viileällä ilmalla on mukava kietaista ympärille puvun väreihin sopiva hartiahuivi. Korujen käytössä Kalevala-korut ovat ihanteellisia, onhan feresiä, sussunaa käyttäneet Kalevalaiset tytöt kansanrunoissammekin! Kengät voivat olla supikkaat tai mustat avokkaat, laukuiksi sopivat erilaiset vasut tai tuohesta ja nahasta valmistetut laukut.

Puvun suunnittelu lähtee kokonaisuuden suunnittelusta: hame, pusero, esiliina, vyö, kengät, korut, huivi tai päällysvaate ja laukku. Ne kaikki kuuluvat kokonaisuuteen. Yhtä ”sitä oikeaa” mallia tai ”aitoa feresiä” ei oikeastaan ole. On kuitenkin toivottavaa ettei puvun perusmalli ajan myötä muuttuisi, vaan pysyisi samanlaisena jolloin sen käyttö voisi ilmentää omaa identiteettiämme.

Feresi kertoo kantajastaan ja sen käyttötarkoituksesta paljon. Mitä sinä haluat puvun kertovan sinusta?

31.8.2009

Päivi Härkin

Katso myös

• Käspaikka

Aiheesta muualla

• Ortodoksiviesti: Feresi
• Feresi (wikipedia ~ suomeksi)
• Sarafan (wikipedia ~ enlanniksi)
• Сарафан (wikipedia ~ venäjäksi)