Kultti ja pyhyyden varjelu

6. osa artikkelisarjaan Liturgista teologiaa, kirjoittanut isä Andrei Verikov.

Liturgian ja mysteerikultin ero

Kristillinen jumalanpalveluselämä ei varsinaisesti syntynyt täysin tyhjästä, vaan sillä on kiistaton kytkös juutalaiseen synagogaperinteeseen. Syntyihän koko kristillinen kirkko juutalaisesta perustasta, joten se kantaa itsessään tuota juutalaista perintöä. Sen sijaan virheellisempää olisi väittää, että kristillisyys olisi tiedostaen tai tiedostamattaan kopioinut piirteitä pakanakulteista. Käytännössä kristityt tekivät välittömästi selvän pesäeron lähes kaikkeen, mikä liittyi pakanallisuuteen. Kristillisyydessä puhutaan kylläkin mysteereistä, mutta ne ovat aina viitanneet esimerkiksi Jumalan valtakuntaan tai Hänen pelastussuunnitelmaansa, eivät rituaaleihin, joita pakanallisuudessa käytettiin. Sanaa ”mysteeri” alettiin myöhemmin käyttää paljon laajemmassa merkityksessä, jolloin sen piiriin sisällytettiin monia kirkon pyhiä toimituksia.

Kultti ja usko

Pakanallisissa mysteeriuskonnoissa kultti määritteli koko uskonopin ja tätä kautta kultin muuttaminen muutti koko pakanallisen uskon. Ulkoisia muotoja muutettiinkin herkästi ja vaikutteita otettiin koko ajan ympäröivästä maailmasta. Pakanakultit itse asiassa imivät itseensä myös piirteitä kristillisyydestä, jotta ne voisivat paremmin houkutella ihmisiä mukaan omaan toimintaansa. Tällainen ”ulkoisesti näyttävien” asioiden lainaaminen uskonnosta toiseen ei ole mitenkään vierasta nykypäivänäkään. Kopioituna ulkoiset asiat eivät kuitenkaan pysty vaikuttamaan halutulla tavalla, koska alkuperäisestä kasvualustastaan irti revittyinä niistä puuttuvat sisäisen hengellisyyden juuret ja ne jäävät aina jossain mielessä kuihtuneiksi.

Historiallinen todellisuus taustana

Kristinusko ei siis perustunut myytteihin tai kulttiin, vaan kaiken pohjana oli historiallisesti todellinen tapahtuma. Lisäksi kristityt toimivat Kristuksen omakohtaisen opetuksen mukaan. Tämän vuoksi kristinuskon oli kerrassaan mahdotonta muovautua ihmisten mielihalujen mukaan. Kristillisen jumalanpalveluksen tarkoituksena on todentaa ja tehdä näkyväksi historiallisesti tosi tapahtuma. Kristillisyydessä on läsnä näkymätön todellisuus, kun taas mysteerinen kultti perustui ulkoiseen suorittamiseen. Itse eukaristiaa ei voida edes käsitellä vertauskuvallisesti tai historiallisena toistona, vaan se on aina jotain enemmän. Isä Alexander Schmemann on sanonut tämän seuraavasti:

”Eukaristia ei toista eikä symboloi niitä (Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta), vaan tuo julki pelastustapahtuman voiman ja kirkon siihen perustuvan osallisuuden Kristuksen ruumiiseen”.

Moraalikäsitys

Eräs pakanuuden ja kristillisyyden huomionarvoisimmista eroista oli myös moraalikäsitys. Kristillisyydessä korostui siveellinen ja hyvä elämä, kun taas pakanuudessa korostuivat monesti pikemminkin siveettömät ja paheelliset asiat. Kristittyjen esikuvana on Kristus, joka on lunastaja ja pelastaja. Hän lupasi seuraajilleen taivaallista hyvää. Pakanuudessa ei tunnettu samankaltaista lunastus- ja pelastuskäsitystä kuin kristillisyydessä.

Pyhyyden varjeleminen

”Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä”. (Matt. 7:6)

”Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.” (Ilm. 22:15)

Kristuksen opetuksen sana ”pyhää” on tulkittu tarkoittamaan nimenomaan sitä pyhää, joka liittyy liturgiaan ja Herran Pyhään Ehtoolliseen. Edellä olevat lainaukset ovat varmasti olleet pohjana sille, että muille kuin kristityille ei haluttu paljastaa eukaristiaan liittyviä asioita. Sika ja koira ovat juutalaisuudessa epäpuhtaita eläimiä ja lisäksi roomalaiset olivat käyttäneet koiria myös raatelueläiminä. Matteuksen mukaisesta evankeliumiluvusta tuttu lainaus luo raamatullista pohjaa pyhyyden varjelemiselle. Ilmestyskirjan lainaus voidaan myös helposti liittää tähän yhteyteen.

"Ei helmiä sioille"

Mutta mistä jumalanpalvelusten ja tätä kautta pyhyyden varjelemisessa lopulta oli kysymys? Kuten aiemmin on todettu, kristityt halusivat varjella liturgiaa pakanoilta, jottei kukaan ”heittäisi helmiä sikojen eteen”. (vrt. Matt.7:6) Luonnollisesti, muut kuin kristillisen opetuksen saaneet eivät voineet ymmärtää eukaristian todellista merkitystä. Tältä osin syy on puhtaasti teologinen, joka kytkeytyi ehtoolliskäsitykseen. Taustalla oli varmasti myös pelko siitä, että pakanakultit omisivat kristillisyydestä sellaisia piirteitä, joita käytettäisiin ihmisten houkuttelemiseen. Pelko ei ollut turha, sillä näin todellakin tapahtui. Pakanauskonnot olivat lainanneet ulkoisia piirteitä jo aiemmin juutalaisuudesta ja samanlaista toimintaa oli nähtävillä 100-luvulla suhteessa kristillisyyteen. Pakanakulteissa näkyi viitteitä kastetoimituksista ja salaisista aterioista, joilla on selvä yhteys kristilliseen jumalanpalveluselämään. Justinos Marttyyri mainitsee ensimmäisessä apologiassaan tästä seuraavasti:

”Pahat henget ovat jäljitelleet tätä käytäntöä Mithran mysteerien perimätiedossa. Kuten tiedätte tai voitte helposti saada selville, heidän vihkimysriiteissään käytetään leipää ja vesimaljaa yhdessä tiettyjen loitsujen kanssa.” (Justinos Marttyyri 1. apologia, luku 66.)

Väärinkäsitysten ehkäisemistä

Jumalanpalvelukseen liittyviä asioita ei varjeltu pelkästään sen vuoksi, että pakanakulttien pelättiin lainaavan ulkoisesti houkuttelevia asioita siitä. Kysymys oli myös väärinkäsitysten ehkäisemisestä. Epämääräiset huhut ja kertomukset kristittyjen salassa pidetyistä yöllisistä jumalanpalvelusmenoista loivat todellisia ennakkoluuloja ja kuvitelmia. Tietämättömän korvissa ”ruumiista ja verestä osallistuminen” kuulosti suoranaiselta kannibalismilta ja ”rauhan suudelma” saatettiin käsittää huomattavasti läheisemmäksi kanssakäymiseksi. Tämän vuoksi nähtiin paremmaksi vaieta kaikesta, koska ulkopuolinen ei kuitenkaan voinut käsittää asian todellista luonnetta. Näillä edellä mainituilla ennakkoluuloilla ja väärinkäsityksillä on ollut myös osittaista vaikutusta siihen, että kristittyjä alettiin vainota. Kristittyjen kokoontumisista ei kuitenkaan täysin vaiettu, vaan asiaa yritettiin julkisuudessa järkiperäisesti perustella. Näitä perusteluja ja puolustuspuheenvuoroja kutsutaan apologioiksi, joista eukaristian kannalta merkittävintä, Justinos Marttyyrin apologiaa on jo aiemmin käsitelty.

Eukaristinen kokoontuminen

Pyhyyden varjeleminen liittyi läheisesti juuri eukaristiaan. Monien varhaisten kirkkoisien opetuksesta käy ilmi, että eukaristiseen kokoontumiseen eivät voineet osallistua kuin seurakunnan jäsenet. Olihan Justinos Marttyyrikin maininnut tästä seuraavasti:

"Ja tätä ateriaa me kutsumme eukaristiaksi, johon eivät voi osallistua kuin ne, jotka uskovat opetuksemme olevan totta ja jotka ovat peseytyneet syntien anteeksi saamiseksi, uudelleen syntymiseksi ja heissä jossa Kristus elää.”

Jo aiemmin on mainittu se, että Paavalin aikana osa ihmisistä aterioi erikseen ja lisäksi tuohon ateriointiin liittyi suoranaista juopottelua ja mässäilyä.

”Teidän kokoontumisenne eivät ole oikeaa Herran aterian viettämistä, koska jokainen syö omia ruokiaan, niin että toinen on nälissään ja toinen juovuksissa. Ettekö voi syödä ja juoda kotonanne? Vai halveksitteko te Jumalan seurakuntaa niin että häpäisette niitä, joilla ei ole ruokaa?” (1.Kor. 11:21-22)

Suhtautuminen eukaristiaan

Tuossa yhteydessähän totesimme, että suoraan pakanuudesta kääntyneillä oli ongelmia omaksua kristinuskoa samalla tavoin kuin juutalaisuudesta kääntyneillä. Juutalaisuudessa oli periytynyt ateriaperinne, jossa korostui yhteisöllinen ja hengellinen luonne. Koska pakanuudesta kääntyneillä ei ollut tällaista taustaa ja ymmärrystä sellaisesta ateriakulttuurista, suhtautuivat he usein eukaristiaankin väärällä tavalla. Ja voiko näitä ihmisiä edes syyttää? Ymmärrämmehän me tänäkin päivänä pienessä ystävä- ja sukulaispiirissä pidetyn aterioinnin mieluusti sosiaalisesti hauskana tapahtumana, johon kuuluu monesti ateriointi ”pitemmän kaavan mukaan” ja enemmän kuin yksi lasi viiniä. Tällainen seikka varmasti vaikutti siihen, että eukaristia erotettiin ateriayhteydestään. Tämä taas vaikutti siihen, että liturgian toimittamisen paikkakin alkoi muuttua, koska tilaa eivät enää vieneet ateriointiin tarvittavat pöydät ja tuolit.

Kristillinen opetus eukaristiasta

Pyhyyden varjelemisessa ei ainakaan kahden ensimmäisen vuosisadan aikana ollut kysymys korostuneesta ylihurskaudesta, vaan taustalla vaikutti normaali kristillinen opetus siitä, etteivät eukaristiaan voineet osallistua kuin kristityt. Lisäksi pyhyyden varjelemisella pyrittiin ehkäisemään väärinkäsityksiä ja suojelemaan sitä, etteivät pakanuskonnot kopioineet pyhiä asioita kristityiltä. Liturgian puitteet alkoivat kuitenkin jo tuohon aikaan muuttua. Osaltaan siihen vaikutti irtautuminen juutalaiseen perinteeseen liittyneestä ateriayhteydestä, joka vaikutti toimittamisenkin ulkoisiin puitteisiin. Merkittävimmät muutokset olivat kuitenkin vielä edessäpäin.

Isä Andrei Verikov

Kirjallisuutta

• Casimir Kucharek, The Sacramental Mysteries – a Byzantine approach, 1976 Alleluia press.
• Alexander Schmemann, Johdatus liturgiseen teologiaan 1994.
• Tacitus, The Annals, book XV. http://classics.mit.edu/Tacitus/annals.11.xv.html
• Matti Myllykoski, Justinos Marttyyri – Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. 2008 Gaudeamus Helsinki University Press.

Liturgista teologiaa

1. Liturgista teologiaa (johdanto)

2. Muuttumaton liturgia?

3. Ensimmäinen vuosisata - apostolien aika

4. Apostoli Paavali ja varhaisseurakunta

5. Liturgia Justinoksen aikaan

6. Kultti ja pyhyyden varjelu