Suuri torstai (opetuspuhe)

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,

Suuri Torstai, Ehtoollisen asettaminen
(Kuva © Pyykkönen)

Liturgia, jonka toimitamme Suurena torstaina, on Herran Pyhän Ehtoollisen asettamisen muiston palvelus. Voidaan tietysti todeta heti, että jokaisessa liturgian eukaristiassa toistetaan tämän saman pyhän tapahtuman muisto ja jokaisessa liturgiassa lausutaan Kristuksen sanat:

”Ottakaa, syökää; tämä on minun Ruumiini, joka teidän edestänne murretaan syntien anteeksi antamiseksi. – Juokaa tästä kaikki; tämä on minun Vereni, se uuden liiton Veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi.”

Suuri torstai on kuitenkin kirkkovuodessa erityinen, koska me seuraamme Kristuksen kärsimykseen ja ylösnousemukseen liittyviä tapahtumia hyvin läheltä. Kenties, on väärin puhua seuraamisesta, sillä me emme vain seuraa, vaan me pyhitämme ajan ja tässä palveluksessa todella myös osallistumme tästä Pyhästä ateriasta ja samalla myös Kristuksesta.

”Tämä tehkää minun muistokseni; niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, julistatte te minun kuolemaani ja tunnustatte minun ylösnousemiseni.”

Kristityn perusvelvollisuus on osallistua liturgiaan ja Herran Pyhään Ehtoolliseen, koska silloin me todella julistamme Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Se ei ole menneitten muistamista, vaan kaiken todeksi elämistä. Ehtoollinen ei ole vertauskuvallinen ateria, vaan todellista osallistumista Kristuksesta.

Ortodoksisen kirkon käsitys ehtoollisesta on hyvin selkeä. Se ei ole vertauskuvallinen muistoateria, joka on Kristuksen Ruumista ja Verta, vain sillä hetkellä kun siihen osallistutaan. Ehtoollislahjojen pyhittämisestä lähtien leipä ei ole enää vain leipää, eikä viini viiniä, vaikka niiden ulkoinen muoto ei olekaan muuttunut. Ne ovat siitä lähtien Kristuksen Ruumis ja Veri, johon suhtaudutaan asianmukaisella hartaudella.

Tähän nojautuu myös ortodoksisen kirkon kenties jyrkäksikin koettu käsitys ehtoollisyhteydestä. Monet kokevat oudoksi sen, ettei ortodoksisen kirkon jäsen voi osallistua muissa kristityissä uskontokunnissa Ehtoolliseen. Yhtä lailla vaikeaksi on koettu se, etteivät muiden kirkkojen jäsenet voi osallistua Ehtoolliseen ortodoksisessa kirkossa.

Lähtökohta on jo kuitenkin edellä mainitussa ehtoolliskäsityksessä. Jos Ehtoollinen on jollekin toiselle vain pelkkä muistoateria tai vertauskuvallinen toimitus, niin silloin hän ei suhtaudu siihen ortodoksisen Kirkon opetuksen mukaisesti. Ehtoollisyhteyden edellytyksenä on se, että ihminen 100% allekirjoittaa sen, mitä ortodoksinen kirkko opettaa. Osallisuus Ehtoollisesta edellyttää täysivaltaista kirkon jäsenyyttä ja siihen osallistuminen myös elävöittää ihmisen jäsenyyden Kirkossa, joka on Kristuksen ruumis.

Jos Herran Pyhään Ehtoolliseen osallistuminen pyhittää ja vahvistaa meidän kuulumistamme kirkkoon, niin silloinhan siihen pitää myös osallistua mahdollisimman usein. Tämän periaate on aikojen saatossa alkanut hämärtyä. Alkukirkon aikaan olisi ollut ennenkuulumatonta olla osallistumatta Ehtoollisesta. Senhän takia seurakunta kokoontui sunnuntaina yhteen. Kaikki rakentui Ehtoollisen ympärille.

Apostoli Paavali päivän epistolassa ja samoin monet kirkkoisät ovat tuoneet esille Ehtoollisen osallistumisen peljättävän puolen. Välinpitämätön ja vähättelevä suhtautuminen Ehtoolliseen ei enää olekaan siunaukseksi, vaan siitä voi olla ihmiselle enemmän haittaa. Tämän vuoksi siihen tulee valmistautua huolella. Varmasti tämä ja monet muut opetukset aiheuttivat ihmisissä sen kaltaista pyhyyden pelkoa, etteivät he enää uskaltaneet osallistua Ehtoollisesta.

On totta, että Ehtoolliseen ei ole oikein osallistua ilman valmistautumista. Valmistautuminen pitää sisällään rukouksen ja ehdottoman paaston ennen Ehtoollista. Poikkeuksia on jos lääkitys ja terveydelliset syyt sitä vaativat. Näistä omista paastosäännöistä jokainen voi rohkein mielin keskustella oman rippi-isän tai seurakunnan papin kanssa. Kenenkään ei tarvitse elää tämän asian suhteen epätietoisuudessa.

Pyhyyden pelko, oman kelvottomuuden ja syntisyyden tunne ei voi olla jatkuvana esteenä Ehtoolliseen osallistumiselle. Milloin ihminen olisi muka täydellisen synnitön tai kelvollinen? Jos me tätä kysymme itseltämme niin huomaamme, ettei silloin kukaan voisi ikinä osallistua Ehtoollisesta.

Voimme myös kysyä itseltämme sitä, että minkä vuoksi en aina osallistu Herran Pyhästä Ehtoollisesta. Onko minulla todella niin painavaa syytä olla osallistumasta siihen, minkä ympärille koko liturgiajumalanpalvelus rakentuu?

Ehtoollisen suhteen voi tehdä äärimmäisiä tulkintoja yhdestä ääripäästä toiseen. Meidän tulisi löytää kuitenkin se oikea tie, jota pitkin kulkea. Sen tien kulkijoina me osallistumme Herran Pyhästä Ehtoollisesta niin usein kuin se vain on meille mahdollista. Eräs rukous tuo tämän kaiken esille hyvin kauniilla tavalla:

”Ja meitä kaikkia, jotka olemme yhdestä leivästä ja yhdestä maljasta osalliset, yhdistä toistemme kanssa yhden Pyhän Hengen osallisuuteen. Älä salli osallisuuden Kristuksesi pyhään Ruumiiseen ja Vereen tulla yhdellekään meistä syytteeksi tai tuomioksi, vaan anna meidän löytää itsellemme laupeus ja armo kaikkien, maailman alusta Sinua kelvollisesti palvelleiden pyhien ihmisten kanssa.”

Amen

Isä Andrei Verikov