Versio 18. lokakuuta 2008 kello 16.35

[Tämä on toinen osa laajempaa artikkelikokonaisuutta. Alku- ja jatko-osat selviävät artikkelin lopusta.]

2. Alkukirkon harhaopit ja niiden nykytila

Gnostilaisuus

Gnostilaisuus oli aivan ensimmäisiä harhaoppeja, jotka nousivat uhkaamaan kristinuskoa ja joka tuomittiin kirkolliskokouksissa. Gnostilaisuudessa korostettiin keskeisenä gnosista eli tietoa. Gnostilaisuus yhdisteli erilaisia elementtejä muista uskonnoista, pakanallisesta filosofiasta ja juutalaisuudesta ja se piti kristinuskoa osana itseään.

Gnostilaisuuden vaikutuksesta syntyi paljon ns. deuterokanonisia (apokryfisiä) kirjoituksia, joita ei ole hyväksytty Raamatuun. Gnostilaisuus hävisi ja laimeni aikain saatossa. Nykyään gnostilaisuutta ilmenee jonkin verran uusissa synkretistisissä, opiltaan sekoittuneissa new age -aatteissa ja -uskonnoissa.

Areiolaisuus

Ensimmäisten kirkolliskokouksien aikoihin kirkosta erosivat ensimmäiset ryhmät. Ensimmäisenä kirkosta erosivat tai paremminkin erotettiin areiolaiset vuoden 325 Nikean ensimmäisen ekumeenisessa kirkolliskokouksen yhteydessä, jolloin kyseinen oppi tuomittiin. Areiolaisuutta edustavat jollain tavalla nykyisin mm. Jehovan todistajat.

Nestoriolaisuus

Seuraava suurempi alkukirkosta erotettu ryhmä oli nestoriolaiset, jotka erotettiin alkukirkosta tai yleisestä eli katolisesta kirkosta Efeson ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 431. Sai nimensä perustajansa Konstatinopolin patriarkka Nestoriksen mukaan. Harhaoppi korosti Kristuksen ihmisyyttä ja väitti Hänen jumaluutensa olleen vain armon ansiota.

Tämän ryhmän edustajia toimii yhä mm. Assyyrian itäisen kirkon piirissä. Kirkon jäseniä elää mm. Irakissa, Iranissa, Syyriassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Intiassa. Kirkon jäsenmääräksi on arvioitu noin 400 000 ja heidän johtajanaan toimii (v. 2005) Yhdysvaltojen Illinoisissa residenssiään pitävä katolikos ja Itäisen kirkon patriarkka Mar Dinkha IV (vuodesta 1976 lähtien).

Toinen tuohon nestorolaiseen ryhmää kuuluva ryhmä ovat ns. Tuomas-kristityt, jotka katsovat kirkkonsa perustajan olleen apostoli Tuomaksen. Tuomas kristittyjen keskuspaikka on nykyään Intian Keralassa ja heidän autonomisen kirkkonsa päämies on Assyyrian itäisen kirkon alainen koko Intian ja Portin metropoliitta.

Saman ryhmän jäseniä kuuluu nykyään myös Syyrian ortodoksiseen kirkkoon, Syyrian malankaralaiseen ortodoksiseen kirkkoon, syyrialais-malabarilaiseen katoliseen kirkkoon ja syyrialais-malankaralaiseen katoliseen kirkkoon.

Tämä varsin hajanainen ja sirpaloitunut ryhmä on jakaantunut karkeasti ottaen ainakin kahteen eri traditioon – gnostilaiseen pohjoiseen ja tuomaskirkkolaisten eteläiseen. Syyrialainen kirkko väitää saapuneensa Intiaan ensimmäisenä ja saaneen alkunsa 72 kristitystä juutalaisesta perheestä, jotka muuttivat sinne vuonna 345. Joka tapauksessa syyrialainen kirkko on ortodoksien ohessa yksi kristikuntamme vanhimmista kirkkokunnista.

Monofysitismi

[kreik. mónos ~ yksi, fisis ~ luonto] Khalkedonin ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 451 tuomittiin oppi, joka opetti Jeesuksella olleen vain yksi (jumalallinen) luonto. Näistä silloin kirkosta eronneista ryhmistä ovat peräisin nykyiset ns. orientaaliset ortodoksit, joita on olemassa mm. Egyptissä ja Syyriassa. Heistä käytetään joskus englannin kielessä myös nimitystä ei-khalkedonialainen (Non-Chacedonian) kirkko tai esikhalkedonialainen (Pre-Chalcedonian) kirkko.

Monotelitismi

[[kreik. mónos ~ yksi, thélisis ~ tahto] Khalkedonin kokouksen jälkeen 600-luvulla syntynyt harhaoppi, joka väitti Kristuksella olevan kaksi luontoa, mutta vain yksi jumalinhimillinen tahto. Tämä harhaoppi tuomittiin kuudennessa ekumeenisessa kirkolliskokouksessa ensin Konstantinopolissa vv. 680-681, sitten vielä Trullossa v. 692 ja samalla laadittiin Konstatinopolin uskonmääritelmä Kristuksen tahdosta.

Montanismi

Toisella vuosisadalla Montanos nimisen henkilön aikaansaama harhaoppi, joka saarnasi lopun ajan ja Kristuksen pikaisesta tulemisesta. Muiden muassa proftoiminen kuului tämän harhaopin piirteisiin. Nykyisessa helluntailaisuudessa on joitain samoja piirteitä kuin montanismissa, vaikka varsinainen harhaoppi katosi jo 800-luvulla.

Pelagiolaisuus

Vuoden 419 Karthagon paikallissynodissa (kirkolliskokouksessa) tuomittiin oppi, joka kielsi perisynnin ja opetti, että synnittömiä ihmisiä on ollut aina. Harhaopin keksijä Pelagius opetti, että ihmisellä on vapaa tahto ja luonnollinen kyky elää synnittömästi ja hän voi pelastua omin voimin tekemällä hyvää, kilvoittelemalla ja pysymällä hyvässä. Jumalan armo toimii tiennäyttäjänä Nykyisin pelagiolaisuutta on löydettävissä myös luterilaisuudesta, jonne se tuotiin mm. Melanchthonin toimien ansiosta.

Aikaisemmat osat:

1. Ortodoksinen kirkko

Jatko-osat:

3. Orientaali-ortodoksiset kirkot
4. Ortodoksiset kirkot
5. Organisaatioon kuulumattomat ortodoksiset kirkot (julkaistaan myöhemmin)

Ero sivun ”Alkukirkon harhaopit” versioiden välillä

Ortodoksi.netista