Theoderik Suuri

Teoderik Suuri eli Theoderik Suuri (454-526) oli ostrogoottien kuningas. Hänen nimensä oli gootiksi Þiudareiks, mikä tarkoittaa suunnilleen "Kansan kuningas". Teoderikiä pidetään ostrogoottien merkittävimpänä kuninkaana. Hänen nimestään on johdettu saksalainen etunimi Dietrich ja ranskalainen Thierry.

Jälkipolvet antoivat Teoderikille lisänimen "Suuri", koska hän pyrki valtakaudellaan vakiinnuttamaan Italian olot. Teoderik otti esikuvakseen Rooman valtakunnan, ja pyrki elvyttämään uudelleen sen sivistyksen. Hallinto järjestettiin roomalaisen perinteen mukaisesti, ja talouselämä piristyi. Teoderik piti myös yllä hyviä suhteita kirkkoon, vaikka hän itse olikin areiolainen. Paavi ja piispat tukivat Teoderikia.

Teoderik lähtee Itä-Rooman hoviin

Attilan kuoleman jälkeen ostrogootit asuivat Pannoniassa tehden sieltä usein hävitysretkiä Itä-Rooman keisarikunnan alueelle. Viimein tehtiin sopimus keisarin kanssa ja sen vahvistukseksi lähetti Teodomir, yksi kolmesta itägoottilaisia silloin hallitsevasta veljeksestä, poikansa Teoderikin Konstantinopoliin panttivangiksi. Tiedonhaluinen nuorukainen oppi siellä tuntemaan kreikkalaista taidetta ja valtiolaitoksia sekä hankki itselleen sivistystä. Palattuaan hän kohosi ostrogoottien kuninkaaksi

Liitto Itä-Rooman kanssa Länsi-Roomaa vastaan

Itä-Rooman keisari Zenon yritti saada germaanit sotimaan keskenään ja houkutteli suurilla kunnianosoituksilla nuoren Teoderikin puolellensa. Keisarin onnistui taivuttaa hänet hyökkäämään Moesiaan länsigootteja vastaan. Näiden kuningas kuitenkin nuhteli häntä, että oli kaksikielisen kreikkalaishovin houkutuksista ryhtynyt sotaan omia heimolaisiansa vastaan. Niiden sanojen jälkeen käänsi Teoderik aseensa kreikkalaista valtakuntaa kohti. Zenon pysyi Konstantinopolin muurien sisällä, katsellen sieltä tulen loistoa goottilaisten sytyttämistä kaupungeista ja kylistä. Kykenemättä voittamaan aseilla alkoi keisari hieroa sovintoa, teki uudestaan liiton Teoderikin kanssa ja taivutti hänet jättämään pääkaupungin rauhaan. Sen sijaan keisari pyrki kääntämään Teoderikin sotajoukon Länsi-Roomaa vastaan.

Tilanne Länsi-Roomassa

Länsi-Rooman keisarit olivat olleet kauan germaanivalloittajien armoilla, ja kukistuivat viimein. Attilan kuoleman jälkeisinä aikoina mahtava sveebiläinen sotapäällikkö Ricimer oli mielensä mukaan asetellut ja erotellut keisareita. Kolmen vuoden kuluttua Ricimerin kuolemasta puettiin keisarilliseen purppuraan nuori Romulus Augustulus, erään ylimyksen poika, joka oli ollut Attilan seuralaisia.

Germaanien palkkasoturijoukot vaativat kolmasosaa Italiasta, ja kun siihen ei suostuttu, he nousivat kapinaan heruleihin kuuluneen Odovakarin johdolla. Kapinoitsijat erottivat nuoren keisarin, säästäen kuitenkin hänen henkensä, jonka jälkeen hän eli eräällä maatilalla Campaniassa. Länsi-Rooman keisarikunta kukistui täten kapinaan vuonna 476. Odovakar hallitsi sotakuninkaana (476-93) ja sai yleisesti ottaen varsin hyvän maineen. Zenon oli nyt Rooman valtakunnan ainoa keisari ja sai yllytettyä Teoderikin nousemaan Odovakaria vastaan lahjoittamalla Italian Teoderikille.

Teoderik valoittaa Italian

Teoderik johdatti ostrogootit Makedoniasta Tonavan alajuoksulle, ja Itä-Rooman keisari Zenon luovutti ostrogooteille 476 Sistowon ja antoi heille foederatin eli liittolaisten aseman. Goottien sotakuntoisia miehiä seurasivat naiset, lapset ja vanhukset lukemattomissa vaunuissa. Suuret karjalaumat ja ääretön joukko vaunuja sekä irtainta tavaraa olivat sotaväen kuormastona. Elatuksekseen nämä siirtolaiset kuljettivat melkoiset varastot viljaa, jota naiset jauhoivat mukana kuljetetuilla käsikivillä. Näin he laskeutuivat keväällä 489 alas Julisilta Alpeilta. Vuonna 484 Teoderik sai keisarilta konsulin arvon.

Teoderik kävi sotaa Odovakaria vastaan Italiassa 488-493. Alun tappioiden jälkeen Odovakar sulkeutui Ravennaan ja puolustautui sieltä käsin vielä kolme vuotta, kunnes asukkaiden tyytymättömyys kärsimyksiinsä pakotti hänet avaamaan kaupungin portit 493. Rauhasopimus tehtiin siten, että molemmat kuninkaat päättivät tasa-arvoisina hallita Italiaa. Mutta ystävyys oli vain teeskentelyä, sillä Teodorik surmasi Odovakarin juhlallisissa päivällisissä.

Teoderik Italian kuninkaana

Keisari Anastasios I tunnusti sen jälkeen Teoderikin Italian kuninkaaksi ja Itä-Rooman käskynhaltijaksi. Sodilla ja neuvotteluilla hän levitti valtansa aina Tonavalle asti, mukaan lukien Dalmatian, Noricumin, Raetian sekä osia Pannoniasta. Sittemmin Teoderik yhdisti valtakuntaansa osan Etelä-Galliasta ja ryhtyi tyttärensä pojan holhoojana hallitsemaan Espanjan horjuvaa länsigoottilaista valtakuntaa. Tuolloin Teoderikin valtakunta oli Euroopan mahtavimpia. Ravennassa ja Veronassa hän piti hovia. Sinne kokoontui kuninkaan seurueeseen kuuluisia taistelijoita kaikista germanialaisista maista; jopa Skandinaviankin kaukaisilta seuduilta saapui sotilaita "Tidrek Berniläisen" luo, joksi he sanoivat Veronan hallitsijaa.

Teoderik hallitsi suurta valtakuntaansa menestyksekkäästi, vaikka ei ollut suinkaan helppo sovittaa keskenään kahta erilaista kansaa, gootteja ja roomalaisia, varsinkaan kuin toiset olivat laajalti lukutaidottomia areiolaisia ja toiset vanhan sivistysvaltakunnan ortodokseja. Teoderik koetti poistaa kaikkia riidan ja katkeruuden aiheita, joita niin helposti voi syntyä. Ostrogootit saivat kolmasosan Italian maasta, ja heidän vastuulleen tuli sodankäynti. Maan alkuperäisille asukkaille kuningas jätti sen sijaan sisäpolitiikan, lainkäytön ja hallinnon.

Entinen valtiomuoto ja Rooman lait pidettiin sellaisenaan. Teoderik piti voimassa roomalaiset koulut, vaikka hän ei tahtonut goottien laittavan niihin lapsiansa, "sillä", sanoi hän, "ken lapsena vapisee vitsaa, ei miehenäkään voi koskaan käyttää miekkaa". Mutta samalla hän osoitti oppineimmille roomalaisille suurta kunnioitusta. Niinpä hän otti lähimmäksi ystäväkseen Kassiodoruksen, joka oli hyvin oppinut mies, ja ylensi hänet korkeimpiin virkoihin. Kassiodoruksen kynästä ovat lähteneet kuninkaan asetukset, jopa hänen yksityiset kirjeensäkin. Itse Teoderik ei osannut kirjoittaa nimeänsäkään, vaan merkitsi ainoastaan neljä kirjainta sapluunan avulla, johon ne oli leikattu. Mikäli hänellä oli taitoa, edisti hän rauhallisia ammatteja. Teoderik suojeli huolellisesti Rooman muinaisjäännöksiä ja koristeli molempia pääkaupunkejaan kauniilla kirkoilla ja palatseilla.

Kirkollista hajanaisuutta ei Teoderikin koskaan onnistunut poistaa. Hänen roomalaiset alamaisensa pitivät tiukasti kiinni ortodoksisesta uskostaan. Kun nyt Konstantinopolissa keisari Justinos I-vanhus, jota kaikessa johti sisaren poika Justinianos I, sääti ankaria asetuksia areiolaisia vastaan, loukkaantui Teoderik itse siitä, ja samaan aikaan olivat hänen katoliset alamaisensa pahoillaan ankarasta rangaistuksesta, jota olivat eräässä tilaisuudessa saaneet kärsiä väkivaltaisuuksistaan juutalaisia kohtaan. Nähden siis suhteensa roomalaisväestöön olevan kireän ryhtyi hän epäluulosta koviin ja väkivaltaisiin tekoihin. Niinpä hän mestautti kaksi kunnioitettua senaattoria Boetiuksen ja Symmakuksen, joiden epäiltiin olevan salaisessa yhteydessä kreikkalaishovin kanssa. Sellaisilla teoilla veti hän vielä suuremmassa määrässä päällensä katolilaisen väestön vihan.

Erityisesti Teoderik ihaili antiikin arkkitehtuuria. Hänen myöhäisroomalaisia esikuvia jäljittelevä, vuonna 520 rakennettu mausoleuminsa sijaitsee Ravennassa. Colosseumia kunnostettiin hänen aikanaan ja sillä järjestettiin metsästysnäytöksiä.

Teoderikin kuolema

Vuonna 526 Teoderik kuoli sairauteen. Hän kutsui kuolinvuoteensa viereen goottilaiset ylimykset ja roomalaiset virkamiehet ja vannotti heillä uskollisuusvalan hennolle tyttärensä pojalle Atalarikille, jonka äiti Amalasunta oli johtava holhoushallitusta.

Lähteet

• Heikki Kirkinen: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 7. Kustannusosakeyhtiö Otava 1984. ISBN 951-1-07689-2.
• Paavo Castrén ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.

Teksti: Wikipedia
Tekstin lisenssi: GNU