Pimeydestä valkeuteen (opetuspuhe)

Isä Alexander Schmemann (k.1983) painottaa teoksessaan Of Water and the Spirit, ettei Kirkko ole kehittänyt järjestelmällistä opetusta pahasta. Silti on tärkeä muistaa, että Kirkko tuntee saatanan. Kirkko ei ole luonut saatanasta “siistiä” oppirakennelmaa, koska on lähes mahdotonta määritellä järjellisesti irrationaalista.

Kirkon opetuksen mukaan ihmiselämän demonisuuden ydin on ylpeys. Pyhä Kosmas Aitolialainen (k.1779) opettaa:

“Karttakaamme siis, veljeni, ylpeyttä, sillä se on ensimmäinen paholaisen tyttäristä ja tie, joka vie meidät kadotukseen. Hankkikaamme sitä vastoin omaksemme nöyryys, sillä se on enkelien hyve ja tie, joka johtaa meidät paratiisiin.”

Pyhät isät opettavat, että saatanasta luopuminen tarkoittaa ylpeydenvaraan rakentuvan maailmankatsomuksen hylkäämistä. Saatana on varastanut Jumalalta ihmisen ja valmistanut hänet pimeyteen, kuolemaan ja helvettiin.

Ihminen aloittaa vapautumisen demonien vallasta palaamalla Jumalan hänelle tarkoittamaan asemaan. Ihmisen todellinen kutsumus ja päämäärä on ykseys Jumalan kanssa.

Suurin osa kristityistä ei kuitenkaan halua tunnistaa saatanan läsnäoloa ja toimintaa maailmassa. Siksi he eivät myöskään koe tarpeelliseksi luopua saatanan töistä ja hänen palvelemisestaan. He elävät nykyajan ajatusten ja arvojen mukaisesti.

Maailmalliset ajatukset ja arvot orjuuttavat ja muovaavat heitä enemmän kuin vanhan ajan moraalinen pahuus. He eivät ymmärrä tai halua ymmärtää, että demonisuus sisältyy ennen muuta vääristelyyn ja jäljittelyyn, mustan esittämiseen valkoisena ja päinvastoin. Silloin periaatteessa sellaiset myönteiset käsitteet kuten vapaus, rakkaus, menestys ja kasvaminen voivat tulla pahan apuvälineiksi.

Isä Alexanderin mielestä ei ole sattuma, että Jumalan hylkääminen ja nykyajan uskonto ilmenee materialismina. Materialismi on julistettu tieteelliseksi “totuudeksi”, ja sen nimissä käydään sotaa Jumalaa vastaan.

Valtaosalle kristityistäkin kuolema tarkoittaa ruumiillista kuolemaa, biologisen elämän päättymistä. Moderni ihminen on sokea ja kuuro Kirkon käsitykselle kuolemasta hengellisenä todellisuutena. Ortodoksisen kirkon opetuksessa kuolema tarkoittaa ihmisen eroa Jumalasta elämän antajana ja Itse Elämänä.

Kasteen valkoinen vaate ilmoittaa ja viestittää uskoville uudesta elämästä Kristuksessa. Isä Alexander Schmemann nostaa esille patristisen kauden jälkeisen ajan ja nykyaikaisen teologian kyvyttömyyden selittää kasteen ja Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen välistä suhdetta.

Ortodoksisen kasteen mysteerion tärkein sisältö ja merkitys on Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen suhde. Siitä kasvaa ortodoksisen kirkon liturgisessa perinteessä säilynyt kasteen ja pääsiäisen erottamaton yhteys. Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina kasteella oli pääsiäisen luonne ja sisältö.

Ihminen palaa katumuksen mysteeriossa Jumalan kansan yhteyteen. Katumus on ihmisen aitoa eheytymistä, jota eivät saa aikaan ihmisen luotuun olemukseen kuuluvat energiat vaan Jumalasta lähtevät energiat. Nämä energiat kohtaavat ja ympäröivät ihmisen ja saattavat hänet ykseyteen Jumalan kanssa.

Katumus on kristityn elämässä toinen syntymä, joka on Jumalasta. Minkä ihmiset saavat pyhässä kasteessa vakuutena, sen he saavat katumuksessa Jumalan lahjana. Uskoa edeltävä tieto on luonnollista tietoa. Uskosta syntyvä tieto on hengellistä tietoa, joka erottaa hyvän pahasta. Sitä pyhät isät kutsuvat myös luonnolliseksi tiedoksi.

Elävästä uskosta syntyy nöyryys; nöyryydestä kasvaa rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin; ja rakkauden avulla kilvoittelijat edistyvät tiedossa. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k.662) opettaa:

“Itsehillinnän hedelmä on himottomuus ja uskon anti on hengellinen tieto. Himottomuuden suojissa kehittyy kyky erottaa oikea väärästä, hengellisen tiedon hedelmä taas on rakkaus Jumalaan.”

Jumalan kokemisessa ja osallistumisessa Hänen elämäänsä, teologia ylittää intellektuaaliset ja rationaaliset lait. Siksi maallinen viisaus on usein vastakkaista Jumalan viisaudelle. Pyhä Gregorios Palamas (k.1359) viittaa harhaoppisiin, jotka hylkäävät Jumalan Ilmoituksen ja käyttävät opetuksissaan “inhimillisiä arvailuja”. Harhaoppiset ovat oikeastaan ateisteja, koska he eivät usko Jumalaan sellaisena kuin Hän on ilmoittanut Itsensä profeetoille, apostoleille ja Kirkon isille.

Hyveiden polku on täynnä vaivoja ja ponnisteluja:

“Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Matt.7:14).

Avara portti ja lavea tie johtaa ihmisen kadotukseen. Pyhä Basileios Suuri (k.379) opettaa:

“Hyve on kaikesta omistamastamme ainoa, jota meiltä ei voida ottaa pois. Hyve säilyy meissä niin tässä kuin kuoleman jälkeisessäkin elämässä.”.

Paastoaminen on 2000-luvun maailmassa yksi kaikkein torjutuimmista ortodoksisen kirkon hengellisistä arvoista. Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus harjoitti paastoamista. Kristus kohtasi rukoilemisen ja autiomaassa tapahtuneen neljänkymmenen päivän paaston jälkeen saatanan kiusaukset (Matt.4:1-11). Hän kehotti opetuslapsiaan paastoamaan.

Mitä on ortodoksinen paasto? Miksi paasto on niin tärkeää? Monet ortodoksisen kirkon isät ovat kirjoittaneet paastosta. Pyhä Basileios Suuri (k. 379) kertoo meille, ettei paastoaminen ole pelkästään pidättäytymistä ruoasta, vaan ennen muuta pidättäytymistä synnistä.

Bysantin kirkon hymniaarteisto kuvaa paastoa puhtauden ja harkitsevuuden äitinä ja katumuksen lähettiläänä. Paasto on luopumista ruoasta, mutta se on myös luopumista pahoista tottumuksista ja synnistä.

Paasto on hyveiden eli terveen ja kokonaisvaikutteisen ajattelun äiti. Kirkon hengen mukainen paasto luo ihmiseen raittiin ensisijaisuuden aineellisen ja hengellisen välille. Ihmisessä on ensisijaisesti hänen hengellisyytensä. Paasto on katumuksen lähettiläs. Aadam ja Eeva eivät totelleet Jumalaa. He kieltäytyivät paastoamasta kielletystä hedelmästä. Heistä tuli aistillisten halujen vankeja.

Kirkko käyttää paastoa valmistautumisena. Maailma on arvokas itsessään ainoastaan läheisessä yhteydessä Jumalaan. Bysanttilaisen paastohymnin profeetalliset sanat avaavat meille suuren paaston sisäisen maailman:

“Antakaamme nälkäisille syödä ja janoaville juoda, vaatettakaamme alastomia, ottakaamme huoneeseemme kodittomia, käykäämme lohduttamassa sairaita, jotta Kristus, joka tulee tuomitsemaan koko maata, sanoisi meille: Tulkaa Isäni siunatut, omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu!”

Isä Jarmo Hakkarainen